Miten voisi muuttaa omaa ajatusmalliani? olen ikäänkuin tottunut tähän, että ajattelen että toiset ihmiset ovat vain pahoja ettei heistä mitään hyvää enää löydykään. En halua olla toisten kanssa missään tekemisissä. Liian helposti muutan ihmisen arvottomaksi minun silmissäni. Esim. jos hän sytyttää tupakan niin vihantunne valtaa sisinpäni että onpas huono ihminen kun on jäänyt koukkuun tuohon terveyttä haitaavaan tekijään. Itsessään se asia, että ihminen sanoo tupakoivansa ei haittaa, mutta sitten kun hän polttaa läsnäollessani tunnen suurta halveksuntaa. Minusta se on jopa epäkohteliasta ja rumaa.
En halua olla ahdasmielinen, olen yrittänyt olla helpompi ja rennompi. Silti aina mietin että yrittääkö toinen käyttää minua jotenkin hyväkseen. Siis että kaikki haluavat minulle vain pahaa mieltä.
Tämä on juurtunut luultavasti lapsuudestani, kun pitkäaikainen ystäväni paljastui petturiksi ja hyväksikäyttäjäksi. En osannut sanoa ei, lapsi kun vielä olin. Olin myös koulukiusattu, tunsin olevani arvoton ja syrjitty. Sen jälkeen olen muuttunut erittäin kylmäksi ja jyrkäksi sanoissani. Varmasti vihantunne sen jälkeen, mitä "ystäväni" ja koulukiusaaminen minulle teki purkautuu muihin epäluuloisena ja vihamielisenä käyttäytymisenä.
Karkotan ihmiset ympäriltäni, koska en halua heidän satuttavan minua enää. Ajatukseni saattavat olla väkivaltaisiakin, haluaisin satuttaa muita. Tuntuu että kukaan ei ota minua tosissaan.
Haluan olla ihmisystävällinen, mutta ne haavat ovat liian syviä...
En halua olla ahdasmielinen, olen yrittänyt olla helpompi ja rennompi. Silti aina mietin että yrittääkö toinen käyttää minua jotenkin hyväkseen. Siis että kaikki haluavat minulle vain pahaa mieltä.
Tämä on juurtunut luultavasti lapsuudestani, kun pitkäaikainen ystäväni paljastui petturiksi ja hyväksikäyttäjäksi. En osannut sanoa ei, lapsi kun vielä olin. Olin myös koulukiusattu, tunsin olevani arvoton ja syrjitty. Sen jälkeen olen muuttunut erittäin kylmäksi ja jyrkäksi sanoissani. Varmasti vihantunne sen jälkeen, mitä "ystäväni" ja koulukiusaaminen minulle teki purkautuu muihin epäluuloisena ja vihamielisenä käyttäytymisenä.
Karkotan ihmiset ympäriltäni, koska en halua heidän satuttavan minua enää. Ajatukseni saattavat olla väkivaltaisiakin, haluaisin satuttaa muita. Tuntuu että kukaan ei ota minua tosissaan.
Haluan olla ihmisystävällinen, mutta ne haavat ovat liian syviä...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eipä me tässä tiedetä kuka olet, mutta hienosti, upeasti osasit ilmaista asiasi! Pikku analyytikko oot! Tekstistäsi sai hyvin kokonaiskuvan ongelmastasi, johon tosiaan haluat tarttua ja olet jo tarttunutkin, kun noin näppärästi kirjoitit. - Hmmm, miten tästä eteenpäin. ?
Taaksepäin Sinut pitäisi estää joutumasta, jottet tule varsinaisesti vainoharhaiseksi, psykoottiseksi, ja jottet vain tee jollekin jotain (?). Tarvitset keskustelukumppanin joko ystävän ja halutessasi jonkun virallisemman. Ilmaise itseäsi nyt tämän ongelman taholta lisää ja lisää ja joka suuntaan, niin paljon kuin mahdollista, please!
Sinun täytyisi saada luottamusta ihmisiin takaisin, ja ehdotonta rakkautta! Tunnet noin itsekin? Siis, kun nythän tosiasia ei ole se, että ihmiset haluaisivat Sinulle pahaa, että he olisivat niin petollisia, kovia ja ilkeitä kuin ennakkoasenteesi ja -luulosi on. Ei tämän hetken ihmisesi. - Miten ihmeessä, saisit luottamusta itseesi ja muihin!!? Yritä mennä ihmisten tai yhden ihmisen pariin, älä ainakaan jatka poispäin ihmisistä. Puhu tästä Sinulle kaikista tutuimman ihmisen kanssa nyt ensin? Kun toinen ihminen on peilinä, se eheyttää sinua. - Voimaantumista Sinulle toivoen, Nainen.
Niin, siinähän se kaikki tulikin.
Toimenpidelista on seuraavanlainen:
1) Tunnista ongelma (olet tehnyt selkeästi niin)
2) Etsi ratkaisu
3) Toteuta se
Eli kohtaan 2 keskittyisin tästä lähtien.
Miksi tuomitset itsesi? Sinähän olet oikeassa! Tupakanpoltto seurassasi ON TODELLA epäkohteliasta ja rumaa. Niin ajatteleminen ei OLE OLLENKAAN AHDASMIELISTÄ. Tupakanpoltto johtaa kuolemaan. Viisaat ja ajattelevat ihmiset eivät alistu sellaiseen saasteeseen!!!
Terästäydy! Lakkaa nuhtelemasta itseäsi! Olethan oikeassa!
Mutta,
voisihan ajatella, että ihmisten erehdykset ja "viat" ovat inhimmillisiä, tupakanpoltto, valehtelu tms. Älä "tuomitse" kanssaihmistä, vaan "tuomiste" vääryyttä ja niitä huonoja tapoja, joita ihmiset harrastavat. Ja, koska sinulla on ymmärrystä, älä sekottaudu sellaisiin seuroihin.
Sinä valitset mikä on oikeaa sinulle. Niin tekevät toisetkin. Emme voi valita toisille heidän puolestamme, mutta voimme valita pois seurastamme sen joka on meille sopimatonta. Eikä siitä tarvitse olla huonoa omaatuntoa OLLENKAAN!
Uskalla elää!
ja hienosti ajateltu, mielestäni. Mutta sen näen toisin, että se Aloittajan reagointi, jonka ESIMERKKINÄ Aloittaja kertoo vain toisen ihmisen tupakanpolton, on aivan YLIREAGOIVA. Siinä on just se pointi, jonka Aloittaja hyvin tuo esiin, että kaikki ei ole kohdallaan kun noin pieni ärsyke saa hänet miltei (tässä tapauksessa tupakoitsijan) kimppuun käymään! Ymmärsin, että tuon esimerkin avulla Aloittaja hyvin toi esiin ylireagointivaivaansa ja mielestäni myös, hmmm, nyt tuli mieleeni, ihan semmoista mökkihöperyyttään! Liikaa yksin, ja silloin meiltä realiteetit katoavat.
...Jotta siis, arvoisa ketjun Aloittaja, nopiasti ihmisten pariin, SIEDÄTYSHOITOON siitä! :-) # Niin me kaikki joudutaan... :-(
En tarkoita, että meidän pitäisi HALVEKSIA kanssaihmisiä, jotka esim. tupakoivat tai käyttävät muita huumeita tai jollain muulla tavalla eroavat minusta itsestäni.
Tarkoitan tosin, että "kaikki eivät sovi kaikkien kanssa yhteen" eikä saa liian paljon syyttää itseään, jos jonkun kanssa ei sosiaalinen toimi onnistu. Sosiaalisessa suhteessa on vähintään kaksi osapuolta ja suhde muodostuu, kun molemmat vetäytyvät toistensa puoleen molemmin puoliseen antamiseen ja vastaan ottamiseen.
Samanlaiset ihmiset, siis ihmiset joilla on samankaltaisia elämäntapoja, vetäytyvät usein toistensa puoleen. Mutta, se ei ole sama, kuin että välttää erilaisia ihmisiä. Mielestäni olisi parasta, jos oppisimme hyväksymään kanssaihmisemme sellaisina kuin he ovat. Siis ei vältetä ihmisiä, emmehän edes voikaan tehdä niin, esim. ajatellen tupakoivaa työkaveriamme, vaan SALLIKAAMME OLLA selektiivisiä huonoista harratuksista - ettemmme tempaudu mukaan, esim. huumeitten käyttöön.
Olenkohan vähän mökkihöperö, kun en tupakoi, käytä huumeita ja ryyppää kuukausitiliäni tilipäivänäni? En viihdy sellaisessa seurassa ja valitsen pois kapakat ja liian rajut kotihipatkin ja samalla katoavat hippatyypitkin yksityiselämästäni. Työpaikallani toimin hyvin heidän kanssaan - tupakanpoltto on kiellettyä työpaikallani!
Mielestäni en kärsi mistään sairaudesta tästä syystä enkä kärsi eristäytyneisyydestä, koska minulla on ystäväpiiri itseni kaltaisista ihmisistä, jotka hoidamme terveyttämme! En myöskaan arvostele toisten valintoja elämäntavoistaan. En ole parempi ihminen vain sen vuoksi että hoidan terveyttäni.
Toivottavasti alkuperäinen kirjoittaja ymmärsi, että tarkoitin, että
ÄLÄ TUOMITSE ITSEÄSI, JOS OLET ERILAINEN JA HÄIRIYDYT HUONOISTA ELÄMÄNTAVOISTA! SE ON TERVETTÄ AJATTELUTAPAA! EI IHMISESSÄ OLE SUUREMPAA VIRHETTÄ, JOS HÄN EI SOVI YHTEEN JOKA AINOAN TAPAAMANSA TYYPIN KANSSA.
Mielenkiintoista, mulla on ihan samat kokemukset ja ihan sama lopputulos: väärä kohtelu ja liian monet pettymykset ovat johtaneet siihen, etten pysty lainkaan luottamaan ihmisiin ja suorastaan vihaan niitä.
Sen takia en esimerkiksi ole koskaan seurustellut. Pelkään pettymyksiä enemmän kuin kaipaan läheisyyttä.
vihaan, tosin en samoista syistä. tai ehkä osittain.
nykyisin minun on todella vaikea edes matkustaa julkisilla kulkuneuvoilla, sillä bussi/juna yms. on täynnä pässejä. suorastaan ahdistun ihmisten läsnäolosta. asiaa ei tietenkään helpota se, että ihmiset hakeutuvat luokseni... voi argh. vihani usein muodostuu hyvinkin voimakkaaksi, voisin hyvällä omallatunnolla tappaa n. 5 miljardia ihmistä, jos minulla olisi siihen resurssit.
olen tuonut asian useaan otteeseen julki terapeutilla ja muissa kohteissa, olen sen sanonut jopa "kavereilleni", jotka ovat viimein tajunneet jättää minut ainakin osittain rauhaan.
tällaista tänään.
Että me kaikki kaikessa loputtomassa individuaalisuudessamme lopulta hukuttaudumme niin syvälle omaan itseemme että kun aika meistä jättää ei koira eikä kukko peräämme huuda.Vähän kuten eräs itsemurhaan päätynyt maalari aikoinaan totesi:rakastaakseni ihmisiä minun on välteltävä heidän suraansa loputtomasti.