Oon 15-vuotias lukiolaistyttö ja mulla on lievästi häiritsevä paniikkihäiriö (siis ei sinänsä häiritse mun elämää, paitsi jonkun verran koulussa on paha olla varsinkin aamuisin ja yleensä en yksin uskalla mennä ihmisten ilmoille). Kävin psykiatrilla ja se sano, et alotetaan lääkitys. Sit se kerto niistä sivuvaikutuksista. Eniten pelottaa se pahoinvointi, koska voin muutenkin aamulla aina pahoin. Sanoin sit väliin, et haluisin ensin ihan pelkästään koittaa puhumista psykologin kanssa, mut nyt oon muuttanut mieltä, koska äiti suositteli mulle sitä lääkettä, kun sillä oli itelläkin paniikkihäiriö. Lääkäri kyllä sano, kun siellä käytiin ensin, et se ei lähe pistään näin nuorta neitosta lääkitykselle. Kumpaan nyt pitäs uskoo lääkäriin vai psykiatriin? Mun äiti on sitä mieltä et psykiatri tietää paremmin... Pääasiahan on et nää oireet saadaan pois mun elämästä.
Lääkkeet...
~pelottaa~
5549
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tokihan kaikki oireet jokaisella on yksilölliset. Itse kun aloitin mielialalääkityksen, jota käytetään myös paniikkiin, että sos.tilanteiden pelkoon. Aluksi oli etova olo ja vatsa kuralla. Kuitenkin nyt pystyn elämään ihmisarvoista elämää iloisella mielellä.
Ei ne omasta kokemuksestani aloitusoireet kuitenkaan niin kauheita olleet kun miettii tämän hetkiseen tilanteeseen.
Sinä voit aamuisin jo valmiiksi pahoin paniikkihäiriösi takia, joten ei se lääkitys kummoisesti asiaa muuta.
En toki kellekkään tuputa. Se asia on jokaisella henk.kohtainen. Olet kuitenkin 15-v. Kannattaako elämää sen ollessa alussa tuhlata panikointiin jos apua on saatavilla.
niinkuin tuossa yhdessä toisessa viestissä selitinkin, luontaislääkkeetkin voi auttaa. ite kokeilin ja yks kaveri myös, on todella auttanu. aina ei meinaan noi teolliset lääkkeet auta.. ite olin vähän samassa tilanteessa. ekoja oireita tuli ysiluokalla, nimenomaan tota pahoinvointia ja sitä kautta oksennusfobiaa ja sitten olikin jo paniikkia. koko lukion ajan vaivas toi. pystyin kyllä olemaan kaikilla tunneilla mut tiukkaa teki joskus, varsinkin jos paljon porukkaa. oven lähellä piti aina istua. kirjotin kuitenkin viime keväänä, normaaliajassa siis kävin lukion (3vuotta) ja selvisin kaikesta. en tosin ongelmitta. vanhojentanssit - en voinu kuvitellakaan osallistuvani! se olis ollu täysi painajainen! surullista se kyllä oli jättää väliin mut ei voinu muuta.. seuraava koetus oli kirjotukset. noh, paniikki tuli mutta jotenkin sitä sai ittensä rauhotettua. ja oli lääkkeillä sillon. vinkiksi muuten et sitte ku kirjotukset lähenee ja jos ongelma yhä vaivaa, pyydä psykiatrilta lausunto että saisit mieleisesi paikan tai jopa erillisen huoneen, ja näytä se rehtorille. helpottaa varmasti tilannetta. lakkiaiset oli viimenen koetus tietty. sain asiat järkättyä niin ettei tarvinnut mennä hakemaan lavalta lakkia. nimeäkään ei luettu. muutamat ihmiset huomas sen ja kommentoi, ja se tuntu tietysti nololta, mut kukaan ei nauranu eikä suurin osa edes huomannu.
huh, lukio osaa olla rankka paikka paniikkiselle! mut onnea, kyllä sä siitä selviydyt! ;) opettajille voi aina puhua. ite käskin opettajia jatkuvasti pitää luokan oven auki :D. en selitellyt, eikä kyselty.
ja sitä vielä että itekin pelkäsin tota pahoivointia, ja sen pelon takia voin tietysti pahoin. mut se kestää vain noin kaksi viikkoa, ja oireet tulee lääkkeestä riippuen noin prosentille ihmisistä. joten ei pelkoa. kyllä se siitä. pari viikkoa sinne tai tänne! mut ymmärrän kyllä et jännittää..sehän on selvä..
Mulla on ikää kymmenen vuotta enempi, kuin sulla, mutta ota vain lääkkeet jos saat. Mulla on paniikkihäiriöitä, joihin määrättiin aluks Seroxat nimistä lääkettä, jonka annoksia muuteltiin ja joka ei lopulta käynytkään minulle sivuvaikutustensa ansiosta ja lääkkeellä ei ollut tehoa paniikkikohtausten vähentymiseen. Lääke vaihdettiin sepram nimiseen lääkkeeseen, siinä vaikuttava aine on toinen, kuin edellisessä ja se on ollut ihan ok. Mutta sivuvaikutuksia on, kuten älytön hikoilu, mutta se on pientä sen rinnalla, että paniikkikohtauksia ei ole tullut enää oikeastaan lainkaan. Jos tuntuu olotila huonolta ja paniikkikohtaus meinaa tulla, osaan ajatella sen tilanteen pois ja nauraa päin naamaa sille kohtaukselle, koska nykyään oon vahvempi. Jokaisessa lääkkeessä on mahdolliset sivuvaikutuksensa ja jokainen kokee vaikutukset yksilöllisesti (ei sulle välttämättä tule pahoinvointia) Lääkkeitä on erilaisia ja senpä takia sulle etsitään lääkärin kans se oma lääke, mikä auttaa ja mistä ei ole sulle haittaa. Ota siis lääkkeet avuksi vaikkapa terapian rinnalle. Ja muista, että itsehoito on tärkeintä koko parantumisprojektissa. Unohda siis viiltelyjutut, jos on paha olla... mieluummin puhu! Jos on hankala puhua jollekin asioistasi, niin tule tänne palstalle kertomaan huonosta olostasi, aina täältä löytyy kohtalotovereita! Tsemppiä pikkuinen, kyllä sulla vielä hyvät ajat koittaa, älä lannistu, parantuminen vie aikaa!!!
sori, mä sekotin noi viiltelyhommat epähuomiossa tähän sun juttuun, kun luin toistakin tarinaa tuossa ja siellä oli ranteet auki meininkiä... mut niin, joka tapauksessa toi puhuminen on parasta lääkettä, mut lääkkeet ois hyvä juttu olla myös auttamassa sun paniikkikohtauksien pois viemisessä.