Näittekö tänään

bugarte

Näittekö tänään oudon ilmiön Helsingin taivaalla noin klo 18? kirkkaan sinisellä taivaalla näkyi parisenkymmentä kirkasta tähdennäköistä edestakaisin liikkuvaa objektia. Harmi kun ei ollut kameraa mukana.. Mutta voi olla että se oli joku tempaus tai sellainen, kun ei missään ole ainakaan vielä mainittu. who knows. tuntui, että olin muutenkin ainoa, joka siitä edes välitti, muut tuntuivat vaan katselevan jalkoihinsa x)

46

2899

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei hesalainen

      Sellasen kirkkaan tähden, joka hetkenpäästä lähti liikkeelle. vähän ajan päästä se muuttui himmeämmäksi jatkaen vielä matkaa. Joku muu oli sitä mieltä että se oli vain jokin ohjus, mutta tuskin ohjukset näkyvät taivaalla kirkkaan tähden näköisenä ja ensin paikallaan ollen. Toinen oli tänään aiemmin kun näin kirkkaalla taivaalla, valosanaikaan kirkkaan valon joka sujahti taivaalla, mutta tuo edellinen oli paljon erikoisempi ku oli ensin kuin kirkas tähti vain, mutta lähtikin hetken päästä liikkeelle.

      • TJ eden

        jaksat tuijotella taivaalle..

      • Ei hesalainen
        TJ eden kirjoitti:

        jaksat tuijotella taivaalle..

        Olen aiemminkin nähnyt paljon noita. Joskus niitä lentelee paljon yhtenä iltana samassa suunnassa.

      • TJ eden
        Ei hesalainen kirjoitti:

        satelliiteja ole tai pyrstötähtiä, vaikka niitäkin taivaalla näkyy. Satelliitit vaan jatkavat samaa rataa tasaisesti eteenpäin, nämä eivät yleensä.

      • Ei hesalainen
        TJ eden kirjoitti:

        satelliiteja ole tai pyrstötähtiä, vaikka niitäkin taivaalla näkyy. Satelliitit vaan jatkavat samaa rataa tasaisesti eteenpäin, nämä eivät yleensä.

        Ja eihän sateliitit ole jossain kirkkaina paikallaan, ennen kuin lähtevät liikkeelle.

      • Ei hesalainen
        Ei hesalainen kirjoitti:

        Ja eihän sateliitit ole jossain kirkkaina paikallaan, ennen kuin lähtevät liikkeelle.

        Siis noihan ovat kirkkaita siis liikkeelle lähtiessäänkin, kunnes myöhemmi himmenevät vähän jatkaen matkaa.

    • siriun-nuubix

      näin saman ilmiön eilen yöllä, tälläinen rypäle parvi kimmeltäviä ufoja. Huomasin kuinka lentokone lähestyi niitä kohti, sitten nuo ufot alkoivat kloukata ja tulivat takaisin lentokoneen mentyä pois

      • bugarte

        Niin, ihmettelen vaan kun ketään muuta ei näytä edes kiinnostavan jos jotain tollaista näkyy taivaalla. Kysyin ratikassa joltain naiselta, että tietääkö hän, mitä ne ovat. Hänen kommenttinsa oli, että "ilmeisesti laskuvarjoja". Harmittaa, kun en nähnyt niitä kunnolla muuten kuin ratikasta, ja voin kertoa, että eivät todellakaan olleet laskuvarjoja, sen verran tiedän kyllä ilmailusta :)

      • ******
        bugarte kirjoitti:

        ...puolitoista vuotta sitten:

        "Kirjoittanut: silminnäkijänen 13.3.2005 klo 18.53
        Olen jutellut kahden ihmisen kanssa ko. ilmiöstä jonka hekin näkivät, samaan aikaan kuin minäkin. Luulenpa että heidän käytöksensä ilmiön aikana ja sen jälkeen voi valottaa vähän tilannetta, miksi monikaan ei ota tätä asiaa esille. Pariskunta joka oli aivan lähettyvilläni kun näimme ilmiön 27.8.2003 noin klo.20, ei ollut erityisen kiinnostunut siitä sen jälkeen kun se haihtui ylös pilvien sekaan. Kysyin heiltä näkivätkö he saman kuin minäkin, sain heiltä positiivisen vastauksen. He eivät kuitenkaan olleet ennen nähneet moista mutteivät pitäneet näkemäänsä kovinkaan kummallisena, luulivat ilmeisesti sitä jonkinlaiseksi luonnonilmiöksi, olin tästä erimieltä. Ilmiö liikkui hyvin hitaasti ja näytti olevan todella korkealla, se näytti hetkittäin olevan kokonaan läpinäkyvä ja sitten kuitenkin osittain kuin kiinteää ainetta josta valo pääsi läpi. Ilmiö oli näkyvissä ehkä noin 20min kun itse sen havaitsin."

        Alkuperäinen keskustelu:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001148&posting=22000000007270475#22000000007270475

      • TJ eden
        ****** kirjoitti:

        seuraavassa avauksessa esitin: olette jo huomanneet, että osalla ihmisistä ei vaan henkinen kapasiteetti riitä käsittelemään tällaisia asioita ja heitä taitaa olla suurin osa ihmisistä, eli valtaosan olettamus "ufoihin" uskovista tai nähneistä on osaksi totta, olemme OMALAATUISIA JA POIKKEAVIA henkisesti, toisinsanoen meillä on poikkeuksellinen kyky ajatella rationaalisesti yleisesti irrationaalisina pidettäviä asioita.

        Itsestähän tämä tuntuu hämmentävältä ja miltei uskomattomalta ja ehkä myös melko ärsyttävältä, kun kaverit vieressä näkee saman, mutta eivät pysty käsittelemään asiaa rationaalisesti. Mielenkiintoista olisi tietää, mitä heidän päässään silloin liikkuu, varmaa on kuitenkin, että ainakin vähemmän kuin omassamme...

        Mutta meidän on vain yritettävä ymmärtää heitä, vaikka itsellänikin se on melko mahdotonta. koska koko ilmiö tuntuu niin käsittämättömältä, nimittäin se ettei tavallaan usko mitä näkee.
        Mutta kaipa se on vaan uskottava, että se että näkee jotain lähes uskomatonta ja uskoo sen poikkeuksellinen kyky, jota kaikilla ei ole..

        Juu, ehkä näinkin, mutta ilmiö, jonka näin oli sen verran näkyvä ja kookas, että kuka tahansa, joka taivaalle katsoi, varmasti huomasi sen. On vaan vaikeaa tajuta, miksi ketään ei kiinnosta edes sen vertaa, että kohottaisi kulmakarvojaan. Ehkä osa tosiaan halusi luulla niitä laskuvarjoiksi.. Tulee vaan itselleen sellainen olo, että olenko ihan tyhmä ja ylireagoiva kun edes kiinnostaa koko asia, ja samalla suututtaa, ettei kukaan innostu edes ajattelemaan eri vaihtoehtoja. Hitto, kun olisi ollut kamera mukana. Tälleen saa vaan nyt jälkeen päin sitten kirjoitella ja tehdä itsensä naurunalaiseksi...... Enkä edes ole mitenkään superkiinnostunut koko aiheesta, nyt vaan alkoi v*tuttaa kun muita noin muutamaa tuhatta keskustassa siihen aikaan olleita ja saman ilmiön varmasti nähneitä ei tunnu kiinnostavan tätäkään vertaa.

        itsesi naurunalaiseksi, asia nyt vaan on niin kuin jo edellä totesin, vaikka ufo laskeutuisi keskelle kauppatoria niin osa ihmisistä ei vaan haluaisi uskoa näkevänsä sitä tai selittäisi sen itselleen jollain uskomattomalla selityksellä.

      • bugarte
        TJ eden kirjoitti:

        itsesi naurunalaiseksi, asia nyt vaan on niin kuin jo edellä totesin, vaikka ufo laskeutuisi keskelle kauppatoria niin osa ihmisistä ei vaan haluaisi uskoa näkevänsä sitä tai selittäisi sen itselleen jollain uskomattomalla selityksellä.

        joo, ehkä ei pitäisi. mutta jos kavereille alkaa aiheesta selittelemään, niin he ainakin sitten nauravat ja uskovat minun "taas katselleen vähän liikaa niitä videoita netissä".. :) ehkä se turhautuminen tulee siitä että ei oteta vakavasti missään. ja siksi en juuri jaksa kenellekään aiheesta kasvotusten kertoakaan, tuntuu täysin ajan hukkaukselta.

        ole yhtään tuttua, jonka kanssa näistä asioista voisi puhua, kun nekään, jotka ovat itse nähneet kieltävät asian...

        Ymmärrän turhautumisesi.

      • bugart
        TJ eden kirjoitti:

        ole yhtään tuttua, jonka kanssa näistä asioista voisi puhua, kun nekään, jotka ovat itse nähneet kieltävät asian...

        Ymmärrän turhautumisesi.

        Ehkä sitä alkaa itsekin miettimään, että kyseessä oli vain jokin täysin selitettävissä oleva ilmiö. Mutta kun vaan joku selittäisi, niin olisin tyytyväinen :) Häiritsee eniten se, ettei tiedä. Ja kuten jo todettu, mistäpä sen selityksen saisi kun kukaan ei ilmeisesti myönnä nähneensä sitä (paitsi se nainen siellä raitiovaunussa). Luulin tähän päivään asti, että kaikki erottavat lentokoneen tms kulkuvälineen jostain epänormaalista. Mutta ei.

      • TJ eden
        bugart kirjoitti:

        kukaan tällä palstalla kävijöistä ei nähnyt tuota.

      • bugarte
        TJ eden kirjoitti:

        kukaan tällä palstalla kävijöistä ei nähnyt tuota.

        Niin, olisipa kiva vaihtaa mielipiteitä tosiaan :) No, minkäs teet. Jäi ikuiseksi arvoitukseksi kai.

      • aiheesta
        TJ eden kirjoitti:

        seuraavassa avauksessa esitin: olette jo huomanneet, että osalla ihmisistä ei vaan henkinen kapasiteetti riitä käsittelemään tällaisia asioita ja heitä taitaa olla suurin osa ihmisistä, eli valtaosan olettamus "ufoihin" uskovista tai nähneistä on osaksi totta, olemme OMALAATUISIA JA POIKKEAVIA henkisesti, toisinsanoen meillä on poikkeuksellinen kyky ajatella rationaalisesti yleisesti irrationaalisina pidettäviä asioita.

        Itsestähän tämä tuntuu hämmentävältä ja miltei uskomattomalta ja ehkä myös melko ärsyttävältä, kun kaverit vieressä näkee saman, mutta eivät pysty käsittelemään asiaa rationaalisesti. Mielenkiintoista olisi tietää, mitä heidän päässään silloin liikkuu, varmaa on kuitenkin, että ainakin vähemmän kuin omassamme...

        Mutta meidän on vain yritettävä ymmärtää heitä, vaikka itsellänikin se on melko mahdotonta. koska koko ilmiö tuntuu niin käsittämättömältä, nimittäin se ettei tavallaan usko mitä näkee.
        Mutta kaipa se on vaan uskottava, että se että näkee jotain lähes uskomatonta ja uskoo sen poikkeuksellinen kyky, jota kaikilla ei ole..

        >>...osalla ihmisistä ei vaan henkinen kapasiteetti riitä käsittelemään tällaisia asioita ja heitä taitaa olla suurin osa ihmisistä..>>

        Olisiko niin, että henkinen kapasiteetti ei riitä käsittelemään tällaisia asioita, vai onko kysymys sittenkin vain itsekeskeisyydestä/egoismista - ja eräänlaisesta moraalisesta pelkuruudesta?

        Mikäli on itse vakavasti otettava ja rehellinen, niin kykenee kunnioittamaan myös toisia ihmisiä ja suhtautuu tarpeen vaatiessa vakavasti esim. heidän kokemuksiinsa ja kertomuksiinsa, ja jos edellä mainittuja ominaisuuksia ei ole, niin suhtautuminen on usein päinvastaista ja aina egoistisista lähtökohdista kumpuavaa.

      • phdintaan
        aiheesta kirjoitti:

        On ihmisiä, joilla on ehdottoman kielteinen suhtautuminen kaikkeen henkisyyteen liittyvään, ja myöskin UFO-ilmiöön. Tosiasiat ja todellisuus eivät yleensä ole heille ensisijaisen tärkeitä - tärkeintä on oma etu (=oman itsen korostaminen, omien asenteiden ja mieltymysten puolustaminen jne).

      • TJ eden
        phdintaan kirjoitti:

        juuri tuollaisen tapauksen. Itse asiassa yksi läheinen sukulaiseni kuuluu juuri tuohon kategoriaan. Hän ei muutenkaan edes ajattele mitään nuita asioita kuin mistä hänelle itselle on hyötyä. Myös itse myöntänyt tämän. Uskoo kaiken mitä mediassa sanotaan.

        Kieltää systemaattisesti kaiken mikä ei ole virallinen versio asioista, vaikka ei ole niistä asioista alkuunkaan kiinnostunut eikä siten perehtynyt. Kaikki mitä ei ole TV1:sen uutisissa mainittu on puppua.

        Hauskin väittely hänen kanssaan oli, kun hän väitti, että tähdet ovat vain tähtiä, eikä mitään aurinkokuntamme tai auringon kaltaisia. Siis ettei planeettoja, galakseja ja muita aurinkokuntia ole olemassakaan vain tähtiä taivaalla. ei uskonut ennen kuin kaivoin tietosanakirjat esiin ja epäili vielä niidenkin todenperäisyyttä.

        Ei muuten vituttaisi, mutta kun kyseinen henkilö on oma veljeni.

    • Keskustelu näyttää menevän tähän tyyliin:

      "Eilen näkyi tunnistamattomia ilmiöitä taivaalla!"
      "Tosiko, mitä ne olivat?"
      "Ei tietoa."
      "No sitten ne olivat ihan varmasti UFOja!"
      "Eli siis muukalaisia, näinhän sen täytyy olla!"

      Järki lähtee vähemmälläkin :D

    • Pulsar

      Joku hullu akka tais vaan heitellä lusikoita.
      Kaikkea se juoppous teettää.
      Ps:Hanki elämä.

      • xcx

        näit varmaan silmäntappi taikka sauvasoluja,heijastuneena verkkokalvoasi vastaan...

      • TJ eden

        taivaalle niin näette itsekin, näitä liikkuu siellä harva se ilta. Mutta ettehän te uskalla, tuijottelette vain masentuneena ilman ajatuksia kengänkärkiänne ja tulette tänne kritisoimaan ihmisten omakohtaisia kokemuksia, kun ei teillä sulkeutuneilla rajoitetun ajattelumaailman omaavilla raukoilla löydy mitään oikeata sanottavaa tai mitään muutakaan tekemistä. Hah hah!!

      • uskalluksesta

        kiinni.
        Liikkuvia valopisteitä näkee varmasti joka ilta (jos taivas on selkeä), mutta mitä ne ovat, onkin siten eri asia.
        Fysikaalisten tieteiden tutkijoista luultavasti suurin osa uskoo maan ulkopuoleiseen elämään, eikä sen tunnustaminen varmaan johdu pelosta tai ennakkoluuloista. Se johtuu pitävien todisteiden puutteesta. Ensimäinen todisteet löytänyt saa nimensä ikuisesti tieteen historian lehdille ja luultavasti Nobelin kaupan päälle. Intoa olisi löytää, vaan ei vielä kriittisen tarkastelun kestäviä todisteita. (Vk)

      • Lusifer
        uskalluksesta kirjoitti:

        Ne on valon heijastuksia verkkokalvolla joka aikaansaa 'näyn',ja kokijasta ne 'tuntuvat'oikeilta,ja koneet yleensä pitävät ääntä,ellei ole laskuvarjo tai liidokki.
        Et näin,loogisuus lyö teidät ällikällä=),siis mähän oon viisas ku ruuneberg.
        ;Obey me,I am 666

      • TJ eden
        Lusifer kirjoitti:

        kun katsovat taivaalle. Onko tälle jotain tieteellisiä perusteita?

      • vanhak
        TJ eden kirjoitti:

        kun katsovat taivaalle. Onko tälle jotain tieteellisiä perusteita?

        Tietysti osa havainnoista voi johtua myös heijastuksista verkkokalvoille???
        Jos joku ei ole nähnyt UFO:ja hän ei ole riittävästi katsellut taivaalle. Aivan eri asia on, miten tuntemattomat lentävät objektit tulkitaan. Melestäni on vähintäänkin arvelutavaa tulkita kaikki liikkuvat valopisteet (selittämättömät) maan ulkoisen älyn aikaansaannoksiksi. Etenkin kun normaalin ihmisen kohdalla selittämättömyys jostuu usein tietämättömyydestä. Ilmakehän ilmiöt voivat vaikuttaa joskus hyvinkin oudoilta.
        UFO:ja on, mutta onko "vierailijoita?"

      • bugarte
        vanhak kirjoitti:

        niin eli just tän takia tää oli ihan turhaa tulla mihinkään palstalle ees yhtään mitään kertomaan.

    • mikään tempaus,

      vaan sinä näit sen minkä jo minäkin olen usein nähnyt.
      Useita tähtimäisiä objekteja lentää edestakaisin...pysähtyy välillä, suurentavat valoaan ja jatkavat joko matkaa tai tekevät uukkareita ja lähtevät eri suuntaan.
      Se, että monet eivät välitä, johtuu juuri siitä pelosta. On pelko, että oma rakennettu maailmankuva horjuu ja sitä pitää suojella kaikinkeinoin.
      Omassa lähipiirissä on tätä samaa. Olen suorastaan tyrkyttänyt todisteita. Sanonut, että lähdepäs minun kanssa katsomaan, että onko ne niitä satelliitteja vai avaruusromua, mutta siinä vaiheessa tulee aina tyssit.
      Kuin tarjottimella olen tarjonnut uskomatonta ilmiötä ja todistetta puheistani...mutta kun ei, niin ei...on pelko, että saatan olla oikeassa.
      On sanottu, että onhan siellä vaikka mitä kulkijoita, ei niistä kannata liikaa välittää, kun on parempaakin tekemistä.
      Olen kyllä sanonut, että parempi olisi välittää, koska ne kulkijat saattavat ratkaista koko ihmiskunnan kohtalon. Siellä saattaa olla vastaus vuosituhansien ratkomattomiin kysymyksiin. Vastaus myös raamatun sanomaan.
      Luomakunnan ja maailman todellinen hallitsija, joka on aikansa seurannut tätä meidän tolskaamista ja tuhoamista täällä. Ja laittaa sille stopin.
      Minulle se ei tule yllätyksenä, mutta niille, jotka eivät piittaa. Heille siitä tulee järkytys.
      Ikävä vain sanoa, että olenhan minä yrittänyt kertoa ja puhua, mutta kun et kuunnellut...hulluna pidettiin...

      • näitä

        ufoja näkyy? Olen tuijotellut taivaalle harrastusmielessä varmaan yhden miestyövuoden ajan, eikä mitään tällaista ole sattunut okulaareihin...

      • TJ eden
        näitä kirjoitti:

        ufoja näkyy? Olen tuijotellut taivaalle harrastusmielessä varmaan yhden miestyövuoden ajan, eikä mitään tällaista ole sattunut okulaareihin...

        eikä vain yhtä kohdetta kerrallaan niin näet varmasti. Vaikka luulenkin, että kunhan puhelet omiasi, tuskin taivaalle vilkaissutkaan..

      • bugarte

        Joo no onhan noita "kerran kotimatkalla" -juttuja, ja en väitä etteikö niissä olisi muka perää. Mutta tämä havainto, minkä tein.. lähdin kirjoittamaan tälle palstalle, koska olin aivan VARMA että joku muukin näki sen, koska se oli Helsingin keskustassa, sanomatalon yläpuolella. Kuten aiemmin kirjoitin, kysyin vielä ratikassa joltain random-naiselta, että näkeekö hän saman. Ja kyllä hän näki. Vaihtoi vain äkkiä puheenaihetta, arveli vain hermostuneesti, että "jaa-a, mahtoivat olla laskuvarjoja heheheh". Ja kuten myös olen aiemmin todennut, erotan kyllä laskuvarjot yms ilmailuvälineet.

        Odotin lähinnä saavani pari vastausta tyyliin "joo, se oli järjestetty juttu, city marathonin ohessa". Ihan vaan että vastauksen saisin. En ajatellutkaan että tästä näin iso haloo nousisi, mutta ihan kiva että aihe puhuttaa.

      • nyt ihan
        TJ eden kirjoitti:

        eikä vain yhtä kohdetta kerrallaan niin näet varmasti. Vaikka luulenkin, että kunhan puhelet omiasi, tuskin taivaalle vilkaissutkaan..

        tyhmänä pidä. Voisinhan vastaavasti epäillä, että ufonnäkijöiltä puuttuu päästä muutakin kuin pipo. Mutta lähdetään nyt siitä että kennot ovat kunnossa. Niin, harrastelijatähtitieteilyä takana 30 vuotta, kai siinä ajassa ehtii vähän optiikan ulkopuolistakin taivasta tiirailla...

      • TJ eden
        nyt ihan kirjoitti:

        noita vähän väliä. Ja siis myös seurassa, jolloin olen voinut saada vahvistuksenkin, että "kennot" on kunnossa. Jos uskoisin, että et tosiaan näkisi niitä, se kyllä pistäisi miettimään, miten se on mahdollista???

      • mutta mitä

        Tulkitsetko usein näkemäsi ilmiöt maan ulkoisen älyn aikaansaannoksiksi? Silloin on ehkä kuitenkin syytä epäillä "kennojen kuntoa" niinkuin itse asian ilmaisit.
        Pimeällä taivaalla näkyy jokaisena pilvettömänä iltana valoilmiöitä, mutta eihän niitä voi oikopäätä tulkita "maan ulkoisen älyn" aiheuttamaksi.
        Etkö nää mitään ristiriitaa siinä, että ammattilaiset tai puolammattilaiset (esim. URSA:n jäsentet) tuijottavat taivaalle ilta illan jälkeen (useat) toivoen näkevänsä jotain poikkeuksellista, mutta eivät näe. He tuntevat taivaan ja ilmakehän ilmiöt.

      • ettei vaihtoehtoja
        mutta mitä kirjoitti:

        ole pohdittu riittävästi?
        Jokainen torjuu sen viimeisen vaihtoehdon.
        Ei kukaan oikopäätä ryhdy ufoiksi näkemäänsä väittämään, ennenkuin on saanut itselleen todisteet omassa mielessään sekä myös omien läheisten piirissä.
        Minäkin olen saanut vahvistuksen siitä, ettei ole pipon löysyydestä kiinni se näkeminen, koska muitakin nähneitä on.
        Mutta asiaahan ei tietenkään huudella julkisesti pitkin kyliä. Se on vaiettu salaisuus.
        Tämä netti on monelle se ainoa tie kertoa.
        En tiedä sinulle vastanneen ed. kirjoittajan tulkintaa asiasta, mutta minun kantani on se, että ne ovat ilman muuta jonkun muun kuin ihmisen aikaansaannoksia.
        Ne valot reagoivat sinun seuraamisen ja kommunikoivat. Sanoisin hyvinkin älykkäällä tavalla.
        Minä jopa huomaan niiden lähestymisen selkäni takaa. Eli se on merkki siitä, että niillä on hyvin voimakas telepaattinen vaikutus.

        Minä en pidä yhtään ihmeenä sitäkään, miksi kaikki eivät näe ja miksi juuri ammattilaiset eivät näe.
        Onhan moneen kamerakuvaan tullut ufoja vahingossakin, ihmisten siitä tietämättä.
        Eiköhän se jo näistä keskusteluista liene selvinnyt, että ne(olkoon mitä hyvänsä) edustavat meitä huomattavasti älykkäämpää lajia, rotua tai henkimaailmaa.
        Jos näin on, niin ne näkyvätkin myös valikoivasti ja tarkoin harkitusti.
        Eikös jo ole todistettu sekin, että hyvin suuri joukko ammattilaisista on todistanut niiden olemassaolon?

      • mulkosilmä
        bugarte kirjoitti:

        Joo no onhan noita "kerran kotimatkalla" -juttuja, ja en väitä etteikö niissä olisi muka perää. Mutta tämä havainto, minkä tein.. lähdin kirjoittamaan tälle palstalle, koska olin aivan VARMA että joku muukin näki sen, koska se oli Helsingin keskustassa, sanomatalon yläpuolella. Kuten aiemmin kirjoitin, kysyin vielä ratikassa joltain random-naiselta, että näkeekö hän saman. Ja kyllä hän näki. Vaihtoi vain äkkiä puheenaihetta, arveli vain hermostuneesti, että "jaa-a, mahtoivat olla laskuvarjoja heheheh". Ja kuten myös olen aiemmin todennut, erotan kyllä laskuvarjot yms ilmailuvälineet.

        Odotin lähinnä saavani pari vastausta tyyliin "joo, se oli järjestetty juttu, city marathonin ohessa". Ihan vaan että vastauksen saisin. En ajatellutkaan että tästä näin iso haloo nousisi, mutta ihan kiva että aihe puhuttaa.

        mikään järjestetty juttu tai muu näytös,kun kukaan ei siitä ole mitään kertoillut.Tuo ihmisten suhtautuminen on usein juuri tuollaista.Kun osoittaa sormella kohdetta ja sanoo jollekkin satunnaiselle koiranulkoiluttajalle että näätkö saman kuin mie,niin usein tuntuvat vaivautuvan ja mielellään painetaan villaisella.Itselle selitetään että lentokone tai jotain,ja tyydytään siihen selitykseen.Vaikka ei se kohde lentokonetta muistuta millään.Kerran oli vihreä pallo taivaalla joka liikkui hitaasti,niin kun näytin sitä vastaantulevalle miehelle,joka sitten pysähtyi ja katsoi,kohautti olkapäitään ja sanoi,että mikälie lentokone ja lähti jatkaan matkaansa.Ei varmaan sen kummemmin asiaa ihmetellyt,eikä kai olisi huomannutkaan mitään ellen olisi näyttänyt.Ehkä se oli jotain avaruusromua,mutta meni vaakatasossa aika hitaasti ja oli isokin eikä sellainen palava kuin voisi romun kuvitella olevan.Tuli mieleen kun sitä Norjan juttua luin.Oma kokemani ei ollut ollenkaan noin loistava,vaan semmoinen tasainen vihreä valopallo,pari vuotta sitten.

      • näyttäytyvät
        mulkosilmä kirjoitti:

        usein tavallisten luonnonilmiöiden kaltaisina
        (esimerkiksi aurinkoa muistuuttavana, Kuu eri vaiheissaan, kirkkaana tähtenä - ja myöskin valopalloina).

        Ihmisten reaktio on joskus erikoinen - ja samat ihmiset ovat välinpitämättömiä ja itsekeskeisiä myös monien muiden asioiden suhteen. Oma etu on heille tärkein - eivät tosiasiat ja todellisuus
        sinänsä (jos ne ovat ristiriidassa omien etujen kanssa).

      • bugarte
        näyttäytyvät kirjoitti:

        loputtomasti vaan tunnen turhautuneisuutta, ilmiö kun oli keskellä helsingin keskustaa. ja siksi kukaan mattimeikäläinen ei kertomaani uskokaan, koska se oli just niin keskeisellä paikalla, että "pakkohan jonkun muunkin oli se nähdä". Niinpä.

      • ovat yleensä

        sellaisia, että eivät katsele eivätkä välitä mitä taivaalla tapahtuu kun luulevat niitä meteoriiteiksi tai raketeiksi, sateliiteiksi, joten aivan sama monen kaupunkilaisen mielestä.

        Yksikään noista tekosyistä ei riitä vastaukseksi noille ufoilmiöille.

      • TJ eden
        mutta mitä kirjoitti:

        Tulkitsetko usein näkemäsi ilmiöt maan ulkoisen älyn aikaansaannoksiksi? Silloin on ehkä kuitenkin syytä epäillä "kennojen kuntoa" niinkuin itse asian ilmaisit.
        Pimeällä taivaalla näkyy jokaisena pilvettömänä iltana valoilmiöitä, mutta eihän niitä voi oikopäätä tulkita "maan ulkoisen älyn" aiheuttamaksi.
        Etkö nää mitään ristiriitaa siinä, että ammattilaiset tai puolammattilaiset (esim. URSA:n jäsentet) tuijottavat taivaalle ilta illan jälkeen (useat) toivoen näkevänsä jotain poikkeuksellista, mutta eivät näe. He tuntevat taivaan ja ilmakehän ilmiöt.

        nimenomaan selvästikin kirjoittanut UFOI:sta siis (undentified flying object). Eli oblekteista, joita en pidä minään luonnonilmiöinä tai muina vastaavina tai ihmisten aiheuttamina. En puhunut sanallakaan mistään "humanoideista" tai vastaavista.

        Joko et selvästikään osaa englantia tai ymmärrä mitä sana UFO tarkoittaa tai sitten olet vain yksi niistä säälittävistä skeptikoista, jotka vaan kirjoittelevat tänne puuta heinää, kun eivät ole löytäneet muuta sisältöä elämäänsä, PISTE

    • huomasin jutun jossa

      joku peräänkuulutti Kajaanissa tapahtunutta 20.8.,jossa oli 30 kohdetta lennellyt.Onkohan kyse samaisesta ilmiöstä ?

      • nimittäin minäkin

        huomasin sinä iltana useita ufoja lentelevän taivaalla ja oli niitä tuolla oulujärvelläkin.
        Mutta niitä on ollut jo pitkän aikaa....minä olen jo tottunut niihin, ne käyvät minua moikkaamassa joka ilta, jos vain viitsin mennä ulos katselemaan. Seuraavat perässä ja on jo tullut muutamiin kuviinkin pari epämääräisen näköistä lentävää esinettä.

      • voi millään
        nimittäin minäkin kirjoitti:

        huomasin sinä iltana useita ufoja lentelevän taivaalla ja oli niitä tuolla oulujärvelläkin.
        Mutta niitä on ollut jo pitkän aikaa....minä olen jo tottunut niihin, ne käyvät minua moikkaamassa joka ilta, jos vain viitsin mennä ulos katselemaan. Seuraavat perässä ja on jo tullut muutamiin kuviinkin pari epämääräisen näköistä lentävää esinettä.

        laittaa kuviasi nettiin ja ottaa niitä lisää joka kerta kun menet ulos ja uffot tulevat esittelemään lentotaitojaan.

        Niinhän se aina menee ufoilijoilla tämä homma?

      • bugarte

        hei kuulostaa juuri samalta ilmiöltä! olisi mielenkiintoista jos vielä tässä vaiheessa löytyisikin joku, jonka kanssa keskustella nähdystä :)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      72
      2467
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1799
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1654
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1587
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1552
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1407
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      109
      1166
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1128
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1094
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe