Aapeli Saarisalon kirjassa
”Pohjolan pasuuna” Laestadiuksen ajatuksista
LUOJA HALUAA LAPSILTAAN RAKKAUTTA
”Mitä hyötyä Luojalla voi olla ihmisestä? Ihminen ei ole voinut täyttää olemassaolonsa tarkoitusta (kuten eläimet ja kasvit): hän on aiheuttanut Luojalleen murhetta ja häpeää. Luoja haluaa lapsiltaan rakkautta.”
TUNTEET HALLITSEVAT JÄRKEÄ
”Laestadiuksen mukaan tunteet, ”passiot”, hallitsevat järkeä, eikä päinvastoin. Ratkaisevana ihmisen persoonallisuuden arvostelemisessa on kysymys siitä, mikä passio hallitsee ihmistä. ”
TAIVAALLINEN TAI ALHAINEN (PERKELEELLINEN) PASSIO
”Se voi näet olla vain joko ”taivaallinen” tai ”alhainen”, perkeleellinen passio. On itsestään selvää että taivaallinen passio, jos ja kun se saa hallita ihmistä, On sama, joka on persoonallisuutta määräävä Jumalan olemuksessa. Se voima, joka hallitsee taivaallisen Vanhemman olemusta, on sama, joka kerran oli ihmisellä PYHÄNÄ PASSIONA ENNEN SYNTIINLANKEEMUSTA. Ihminen eli silloin häiriintymättömässä lapsensuhteessa taivaalliseen Vanhempaansa.”
SUURTA JUMALAN RAKKAUTTA IHMISEN PELASTAMISEKSI
”Meillä on oikeus tehdä koko elävän luonnon todistuksesta se johtopäätös , että Luojalta ei puutu ”vanhemmansydämen hellyyttä”. Vanhemman ja lapsen sydän on ikään kuin yhdistetty samaan verenkiertoon, missä epäitsekäs, uhrautuva rakkaus on molempien sydänten kautta virtaava veri. Jos tämä ”hellyyden virta on kerran liikkunut molempiin suuntiin vanhemman ja lapsen välillä ja antanut heidän sukulaisuussuhteelleen sen varsinaisen leiman, silloin tämän virran katkeaminen – sen kautta, että passio katoaa lapsesta ja vaihtuu toiseen, joka on täysin passion vastainen – synnyttää sietämätöntä tuskaa Vanhemmassa.
”Kun Jumala oli antanut elämän yhdelle olennolle, joka oli hyvin likeisenä hänen sydämellään, itsekkyys (perkele) keksi kostaa sillä tavoin, että haavoitti Vanhemman sydäntä mitä verisimmin lapsen alennustilan avulla. Luojan oli avattava sylinsä ja näytettävä haavansa jumalattomalle joukolle – nuo haavat vuotaisivat verta ikuisesti, jollei isän murhaaja saisi nähdä Vanhemman sydämen vuotavan verta ja tämän näkemisestä heräisi katumaan rikostaan.”
MITÄ PAHA ON OLEMUKSELTAAN, SYNNIN SISIN OLEMUS
”Laestadiuksen terveelle teologialle on tyypillistä, ettei hän ole eksynyt turhaan mietiskelemään pahan synnyn ongelmaa. Tärkeämpää kuin tietää, miten paha on tullut Jumalan maailmaan, on tietää, mitä paha on olemukseltaan ja mitä Jumala tekee pelastaakseen ihmisen pahan vallasta. Vain tätä kysymystä valaistakseen Laestadius tuntee mielenkiintoa Lusiferia ja sen lankeemusta kohtaan.. Se tahtoi omistaa ”kaikkea kyllin itsessänsä”.
Perkeleen hahmossa Laestadius on tuntevinaan synnin sen sisimmässä olemuksessaan: halun olla vapaa ja riippumaton suhteessa Jumalaan, halun elää niin kuin ei Jumalaa olisikaan ja olla siten oma Jumalansa. Sen vuoksi itsekkyys on syntien synti,” perkeleitten päämies”. Juuri tämän alkusynnin Laestadius katsoo löytävänsä rationalistien väärässä ja julkeassa uskossa ihmisjärkeen. Rationalismi tahtoo tehdä ihmisestä perkeleen juuri siinä mielessä, että ihminen haluaa olla vapaa ja riippumaton suhteessaan Jumalaan..”
PAHAN ONGELMAN RATKAISU
”Pahan ongelmaan ei ole muuta vastausta kuin minkä Jumala on itse antanut KRISTUKSEN KAUTTA:
Jumalan rakkauden taistelu ihmisen pelastamiseksi pahan vallasta.”
”Pohjolan pasuuna” Laestadiuksen ajatuksista
LUOJA HALUAA LAPSILTAAN RAKKAUTTA
”Mitä hyötyä Luojalla voi olla ihmisestä? Ihminen ei ole voinut täyttää olemassaolonsa tarkoitusta (kuten eläimet ja kasvit): hän on aiheuttanut Luojalleen murhetta ja häpeää. Luoja haluaa lapsiltaan rakkautta.”
TUNTEET HALLITSEVAT JÄRKEÄ
”Laestadiuksen mukaan tunteet, ”passiot”, hallitsevat järkeä, eikä päinvastoin. Ratkaisevana ihmisen persoonallisuuden arvostelemisessa on kysymys siitä, mikä passio hallitsee ihmistä. ”
TAIVAALLINEN TAI ALHAINEN (PERKELEELLINEN) PASSIO
”Se voi näet olla vain joko ”taivaallinen” tai ”alhainen”, perkeleellinen passio. On itsestään selvää että taivaallinen passio, jos ja kun se saa hallita ihmistä, On sama, joka on persoonallisuutta määräävä Jumalan olemuksessa. Se voima, joka hallitsee taivaallisen Vanhemman olemusta, on sama, joka kerran oli ihmisellä PYHÄNÄ PASSIONA ENNEN SYNTIINLANKEEMUSTA. Ihminen eli silloin häiriintymättömässä lapsensuhteessa taivaalliseen Vanhempaansa.”
SUURTA JUMALAN RAKKAUTTA IHMISEN PELASTAMISEKSI
”Meillä on oikeus tehdä koko elävän luonnon todistuksesta se johtopäätös , että Luojalta ei puutu ”vanhemmansydämen hellyyttä”. Vanhemman ja lapsen sydän on ikään kuin yhdistetty samaan verenkiertoon, missä epäitsekäs, uhrautuva rakkaus on molempien sydänten kautta virtaava veri. Jos tämä ”hellyyden virta on kerran liikkunut molempiin suuntiin vanhemman ja lapsen välillä ja antanut heidän sukulaisuussuhteelleen sen varsinaisen leiman, silloin tämän virran katkeaminen – sen kautta, että passio katoaa lapsesta ja vaihtuu toiseen, joka on täysin passion vastainen – synnyttää sietämätöntä tuskaa Vanhemmassa.
”Kun Jumala oli antanut elämän yhdelle olennolle, joka oli hyvin likeisenä hänen sydämellään, itsekkyys (perkele) keksi kostaa sillä tavoin, että haavoitti Vanhemman sydäntä mitä verisimmin lapsen alennustilan avulla. Luojan oli avattava sylinsä ja näytettävä haavansa jumalattomalle joukolle – nuo haavat vuotaisivat verta ikuisesti, jollei isän murhaaja saisi nähdä Vanhemman sydämen vuotavan verta ja tämän näkemisestä heräisi katumaan rikostaan.”
MITÄ PAHA ON OLEMUKSELTAAN, SYNNIN SISIN OLEMUS
”Laestadiuksen terveelle teologialle on tyypillistä, ettei hän ole eksynyt turhaan mietiskelemään pahan synnyn ongelmaa. Tärkeämpää kuin tietää, miten paha on tullut Jumalan maailmaan, on tietää, mitä paha on olemukseltaan ja mitä Jumala tekee pelastaakseen ihmisen pahan vallasta. Vain tätä kysymystä valaistakseen Laestadius tuntee mielenkiintoa Lusiferia ja sen lankeemusta kohtaan.. Se tahtoi omistaa ”kaikkea kyllin itsessänsä”.
Perkeleen hahmossa Laestadius on tuntevinaan synnin sen sisimmässä olemuksessaan: halun olla vapaa ja riippumaton suhteessa Jumalaan, halun elää niin kuin ei Jumalaa olisikaan ja olla siten oma Jumalansa. Sen vuoksi itsekkyys on syntien synti,” perkeleitten päämies”. Juuri tämän alkusynnin Laestadius katsoo löytävänsä rationalistien väärässä ja julkeassa uskossa ihmisjärkeen. Rationalismi tahtoo tehdä ihmisestä perkeleen juuri siinä mielessä, että ihminen haluaa olla vapaa ja riippumaton suhteessaan Jumalaan..”
PAHAN ONGELMAN RATKAISU
”Pahan ongelmaan ei ole muuta vastausta kuin minkä Jumala on itse antanut KRISTUKSEN KAUTTA:
Jumalan rakkauden taistelu ihmisen pelastamiseksi pahan vallasta.”
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eiks se larssin palsta ole sopivampi näille pitkille vuodatuksille? :-)
Kävin lukemassa sitä palstaa, enkä tylsempää jatinaa osaa kuvitella. Ei ihme että mielesi tekee saada vähän punaa poskiin ja liikettä verenkiertoon, täältä... ;-)
hyvin mielenkiintoisen keskustelun avaamisesta.
mielenkiinnosta.
mielestänne itsekkyyttä noin niin kuin jokapäiväisessä elämässä ja toiminnassa.Ihminen voi olla hyvin itsekäs vaikka ei itse aina huomaisikaan sitä.
kysymyksen näin yön hetkinä. Pitääpä antaa aivojen levätä, jos huomenna löytyisi lokeroista jotakin. Onhan niitä varmaan paljonkin.
Tämä sitaatti on aika puhutteleva ja sisältää järkyttävän Jumala-kuvan:
"LUOJA HALUAA LAPSILTAAN RAKKAUTTA
”Mitä hyötyä Luojalla voi olla ihmisestä? Ihminen ei ole voinut täyttää olemassaolonsa tarkoitusta (kuten eläimet ja kasvit): hän on aiheuttanut Luojalleen murhetta ja häpeää. Luoja haluaa lapsiltaan rakkautta.” "
Sitaatti sisältää ajatuksen, että Jumala ei rakasta ihmistä ehdoitta, vaan ihmisen täytyy joillakin erityisillä teoillaan täyttää tarkoituksensa Jumalan silmissä, ennen kuin Jumala voi rakastaa ihmistä.
Joskus luterilaisessa kirkossa on opetettu niinkin, että Jumala rakastaa ihmistä ehdoitta, eikä ihmisen täydy Jumalan rakkautta saadakseen täyttää olemassaolollaan yhtään mitään tarkoituksia, sillä Jumalan rakkaus on ehdotonta ja lahjaa.
Toisekseen:
Järkyttävä otsikko ja ajatus: "Luoja haluaa lapsiltaan rakkautta".
Sen ymmärtäisin, jos siinä lukisi jotenkin näin: "Luoja haluaa rakastaa lapsiaan".
Mutta - että Jumala on kuin ihminen, joka ei tule toimeen ilman narsistista rakkautta, vaan tahtoo
ihmisiltä rakkautta...
Joskus on luterilaisessa kirkossa opetettu niinkin, että Jumala ei ole kuten ihmiset, vaan
Hän rakastaisi ihmisiä siitäkin huolimatta, että ihmiset ovat ihmisiä (jotka tuottavat murhetta jne.)...
Sitaatti sisältää myös yhden Raamatun sisällöllisistä ristiriidoista. Raamatussa nimittäin on kymmenittäin
kohtia, joissa Jumala ilmoittaa, että Hän ei häpeä - --
Kirjoittajan mielestä Junala on kovin inhimillinen vaatiessaan itseensä kohdistuvaa rakkautta,
rakastaessaan ehtojen kanssa, hävetessään lapsiaan ja vaatiessaan rakkautta. Kirjoittajan mielessä Jumala on kuin ihminen, eikä Jumala,
joka olisi jumalisuudessaan inhimillisten tunteiden yläpuolella.
Miksi, muuten, Jumala on niin inhimillinen ja Hänestä on jumalallisuus karistunut, kun Hän
vaatii ihmisten lailla osakseen rakkautta?
Onko Jumala, kirjoittajan mielestä, egoisti? Onko Jumala narsisti?
Eikö Jumalalla ole hyvä olla itsensä kanssa, jos Hän ei saa kokea itseensä kohdistuvaa rakkautta?
Vai, miksi Jumala niin haluaa itseään rakastettavan? Saarisalon tekstissä Jumala paljastuu itsekkääksi, itseensä kohdistuvaa rakkautta vaativaksi.
Saarisalon käsitys isästä vaikuttaa melkoisen kovalta ja julmalta. Hänen isänsä sanoo lapsilleen:
"Lapset, minä haluan teidän rakastavan minua. Lapset, te ette täytä olemassaolonne tarkoitusta, vaan tuotatte minulle murhetta ja häpeää. Minä haluan teiltä rakkautta."
Saarisalo ei tainnut tietää, että isä ei voi pakottaa lapsiaan rakastamaan itseään, vaan isä
joko on rakastettava tai sitten ei. Lapsi kyllä rakastaa isäänsä, jos isä on rakastettava:
jos isä toimii, puhuu ja tekee elämässään tekoja, jotka ovat rakastettavia ja hyviä.
Sellaisen isän lapsen automaattisesti alkavat isäänsä rakastamaan, eikä sellaisen isän
tarvitse sanoin vaatia lapsiltaan itseensä kohdistuvaa rakkautta. Lähes kuka tahansa isä
osaa rakastaa lapsiaan ehdoitta, vaatimatta heiltä ensin rakkautta. Saarisalon isä-kuvassa
isä ensin vaatii lapsiltaan itseensä kohdistuvaa rakkautta, jotta hän voisi rakastaa lapsiaan...
En siis suurta "vanhemman sydämen hellyttä" havaitse saarisalon/lestadiuksen Jumala-kuvassa...
Sitaatti, jossa ei ole mitään logiikkaa, vaan silkkaa sanahelinää:
”Kun Jumala oli antanut elämän yhdelle olennolle, joka oli hyvin likeisenä hänen sydämellään, itsekkyys (perkele) keksi kostaa sillä tavoin, että haavoitti Vanhemman sydäntä mitä verisimmin lapsen alennustilan avulla. Luojan oli avattava sylinsä ja näytettävä haavansa jumalattomalle joukolle – nuo haavat vuotaisivat verta ikuisesti, jollei isän murhaaja saisi nähdä Vanhemman sydämen vuotavan verta ja tämän näkemisestä heräisi katumaan rikostaan.”
Jumala oli antanut elämän "yhdelle olennolle"? Kenelle? Miksi vain tämä "yksi olento" oli lähellä hänen sydäntään?
Millä tavoin perkele haavoitti Vanhemman (=Jumalan tässä tekstissä?) sydäntä?
Eikö Jumala olekaan voittamaton, vaan hän onkin perkeleen haavoitettavissa oleva?
Perkele siis "haavoitti Jumalan sydäntä" "lapsen alennustilan avulla" : mitä on lapsen
alennustila? Onko lapsi sama kuin "yksi olento"? Onko tämä lapsi ja yksi olento Jeesus?
saarisalon mielestä siis perkele kykenee haavoittamaan Jumalaa...
Luoja avasi sylinsä ja näytti haavat, jotka perkele oli häneen iskenyt... Luoja näytti haavansa
"jumalattomalle joukolle" = mitä on jumalaton joukko?
Ja mitä ihmettä tämä oikein tarkoittaa:
"nuo haavat vuotaisivat verta ikuisesti, jollei isän murhaaja saisi nähdä Vanhemman sydämen vuotavan verta ja tämän näkemisestä heräisi katumaan rikostaan"
Luojan haavat siis vuotavat ikuisesti verta, jollei "isän murhaaja saisi nähdä Vanhemman sydämeen"... ?
Kuka murhasi isän? Onko isä = Jumala?
Perkelekö murhasi Jumalan? Vai onko tämä isä tällä kertaa joku muu isä kuin Jumala?
Kuka isä tämä sitten on, jota Saarisalo tarkoittaa? Miksi ja miten perkele hänet murhasi?
Miksi tämän isän (Jumalan) murhaaja täytyy nähdä "Vanhemman sydämen vuotavan verta"?
Onko tämä vanhempikin taas Jumala? Jos perkele jo hänet murhasi ja sitä ennen vahingoitti,
niin miksi perkeleen täytyy vielä nähdä tämän vanhemman sydän?
.."jollei isän murhaaja saisi nähdä Vanhemman sydämen vuotavan verta..."
Täysin sekavaa sanahelinää ;)
Ratio = järki.
Rationalismi on järjen käyttöä, sanan kirjaimellisessa merkityksessä :)
Aikoinaan kirkossa opetettiin niinkin, että Jumala loi ihmisen.
Saarisalo/lestadius sitten ovat sitä mieltä, että Jumala loi ihmisen, mutta perkele loi ihmiselle järjen?
Eiköhän se Jumala luonut myös ration eli järjen :)
Käytetään siis ratiota ja ollaan rationalisteja, eikä tyhmiä, jotka laittavat järkensä vakan alle :)
Tuo aloitustekstihän oli Saarisalon kirjoittamia Laestadiuksen ajatuksia. Ei kai ne Saarisalon itsensä käsityksiä olleet? (En itse tiedä mitään Saarisalosta, mutta arvelisin niin. Kertokaa, olenko oikeassa vai väärässä.)
T: Tiinaliina
Minä käsitin niin, että ne eivät ole Lestadiuksen ajatuksia, vaan nimen omaan Saarisalon ajatuksia Lestadiuksen ajatuksista, ts. ne ovat Saarisalon Lestadius-tulkintaa. Sitaatit siis olisivat peräisin saarisalon kirjoittamasta kirjasta, ts. ne ovat hänen tekstiään, eikä suinkaan Lestadiuksen.
Aika järkyttävää tekstiä ja synkeä Jumala-kuva ja todella kauhea isä-käsitys... :(
Vaikea sanoa muutaman sitaatin perusteella, kenen ajatuksia ovat, Saarisalon vai Laestadiuksen. Jos sitaatteja erotetaan yhteydestään, niin niistä voidaan antaa vaikka kuinka väärä kuva. Toivottavasti tänne tulee sellaisia vastaajia, joilla itsellään on se kirja, ja voivat sieltä tarkistaa, sekä kertoa meillekin. Toivotaan.
T: Tiinaliina
Sitaatit eivät ole Lestadiuksen tekstiä, vaan ne ovat Aapeli Saarisalon tekstiä. Ne ovat Saarisalon ajatuksia siitä, miten hän ajattelee Lestadiuksen ajatelleen (sitaatit ovat Saarisalon tulkintaa Lestadiuksen ajatuksista, eivätkä ne ole Lestadiuksen ajatuksia).
Siis "Saarisalon tulkintaa Lestadiuksen ajatuksista".
Tuo siis ei tarkoita, että Saarisalon oma oppi olisi aloituskirjoituksen mukainen, vaan hän arvelee sitä Laestadiuksen opiksi. Kun ei ole lukenut perusteluja (jotka mahdollisesti on siinä kirjassa esitettykin?) hänen arvelulleen, niin emme voi myöntää, emmekä kieltää. Jää siis edelleenkin kysymysmerkiksi, ajatteliko Laestadius noiden kohtien mukaan vai ei.
Tuosta aloituskirjoituksesta vaan monille voi jäädä se väärä käsitys, että olisi kyse Saarisalon omasta opista. Kannattaa aina suhtautua hiukan kriittisesti tuollaisiin yhteydestään erotettuihin sitaatteihin, koska niitä voi kukin käyttää omia tarkoituksiansa tukemaan, vaikka ne oikeassa yhteydessään olisikin tarkoitettu ihan toisella tavalla ymmärrettäviksi.
T: Tiinaliina
Etkö tiedä sitä Sinisiipi?