Masennus

Vaimolla todettiin masennus joka vaatii hoitoa. Hän on löytänyt jo uuden suhteen Jättääkseen kaken entisen taakseen. Masennusta on varmasti ollut ajoittain jo vuosien ajan, mutta olen ollut sokea asialle. Hän on joutunut alle kouluikäisenä setänsä hyväksikäyttämäksi, josta hän on vaiennut kuin muuri. Edes hänen vanhemmat eivät tiedä asiasta. Minulle hän kertoi asiasta kuin vahingossa. En aijo luovuttaa ja erota. Omia lapsia meillä on kolme. Onko kellään vastaavasta kokemuksesta selviytymistarinoita.
2253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tietenkään vaimosi ei kannattaisi tehdä tuossa tilanteessa mitään suuria elämänmuutoksia... ymmärrän hyvin näkökulmasi.

Myöskin ymmärrän vaimosi tilanteen. Hoitamattomina nuo jutut OVAT helvetillisiä. Masennus, ahdistus, uupumus, salaaminen, aiheen häpeällisyys jne. jättävät arvet, mutta toivoa aina on. Pahinta on itseinho ja 'itsensä hylkääminen' siinä mielessä, että ei arvosta eikä rakasta itseään terveellä tavalla. Itse vasta kolmikymppisenä olen alkanut selvittää omia kokemuksiani. Helppoa ei ole vieläkään, mutta parempaan suuntaa menen koko ajan. Lähipiirille asian esille tulo oli shokki.

Tärkeintä on, että aidosti välität vaimosi tunteista, etkä painosta häntä mihinkään suuntaan. Todennäköisesti hän on kantanut häpeää sisällään kauan ja saattaa kantaa syyllisyyttä edelleen sisällään. Itse ainakin terapian alkuvaiheessa halusin katkaista kaikki ihmissuhteet, varsinkin heihin joille asiasta kerroin. Tulin niin monenlaista palautetta... kaikenlainen taivastelu ja jeesustelu oksettaa. Nyt tilanne paljonkin tasapainottunut.

Kirjallisuuden puolelta löytyy selviytymistarinoita. Esim. teos "Seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö" (en muista toimittajia) on mun mielestä hyvä. Siitä kuka tahansa seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneen läheinen saa nähdä, millaisessa maailmassa hyväksikäyttäjä elää/on elänyt. Varsinkin runot ovat koskettavia ja avasivat minussa patoja, ja itkin itkemättä jääneitä itkuja.

Kaikkea hyvää perheellenne.

Äänestä
  • "millaisessa maailmassa hyväksikäyttäjä elää/on elänyt."

    Tarkoitin tietenkin HYVÄKSIKÄYTETTY

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


insestistä ?? kirjoitti:

Vaimolla todettiin masennus joka vaatii hoitoa. Hän on löytänyt jo uuden suhteen Jättääkseen kaken entisen taakseen. Masennusta on varmasti ollut ajoittain jo vuosien ajan, mutta olen ollut sokea asialle. Hän on joutunut alle kouluikäisenä setänsä hyväksikäyttämäksi, josta hän on vaiennut kuin muuri. Edes hänen vanhemmat eivät tiedä asiasta. Minulle hän kertoi asiasta kuin vahingossa. En aijo luovuttaa ja erota. Omia lapsia meillä on kolme. Onko kellään vastaavasta kokemuksesta selviytymistarinoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu