OLETKO VALMIS?

Onko lamppusi palamassa? oletko valvonut itseäsi ettei synti pesi?
Jeesus meni puolestamme ristille, sovittaen syntimme.
Jumala rakasti meitä niin, että antoi ainokaisen Poikansa, että meillä olisi pelastus Hänessä.
ETSIKÄÄ NIIN LÖYDÄTTE, KOLKUTTAKAA, NIIN TEILLE AVATAAN.
Jeesuksen rakkaus on, pitkämielinen, kärsivällinen,ole sinäkinatäynnä hyviä hedelmiä.
Hedelmistä puu tunnetaan, jos puu ei tee hedelmää, joutaa se pois hakattavaksi.
Pyhä Henki on, raamatun sanasta muistuttava, mikä on oikein ja mikä väärin.
Lukekaa paljon raamattua, että Pyhä Henki saisi, ruokaa,sillä mitä hyötyä on, jos puhuu olevansa, uskossa ja sisällä ei ole mitään.
On tärkeää lukemalla saada, Hengen ruokaa, ihminen ei elä vain, leivästä vaan Jumalan sanasta.
Pyytäkää itsellenne, henkien erottamisen lahjaa, että ette eksyisi, lopun ajalla on hiuksen hienoja eksytyksiä.
Raamatun sana ja Pyhä Henki lahjoineen, kuuluu kaikille.
Jotta olisi kasvua Jeesuksessa Kristuksessa, Tarvitaan paljon, työmiehiä elopellolle.
Jeesuksen puhdistama, kokosydäminen työmies on kelvollinen, sille alueelle jolle, itsekukin on kasvatettu.
Kaikia alueita ei tarvitse, hallita eikä kaikea tietää.
Jokainen on vajavainen, Jeesuksen veren kautta, Jumala näkee meidät puhtaina.
Kotona Taivaassa kasvu jatkuu, me kelpamme juuri tällaisena Jeesukselle, emme voi muuta kuin taivuttaa tahtoa.
Tahdon taivuttamisen myötä kasvamme, itsekukin siihen mittaan, kuin Jeesuksen tahto on, ei kaikki ole kallis arvoista, käytöä varten, on myös halpa arvoisia astioita jota Herramme käytää.
Jumala kasvatta oman aivoituksensa mukaan, jotakin käytetään, hyvinkin vaikeat tiet, jotta heillä olisi annetavaa, opiksi ja kehoitukseksi, lähimäisille.
Antaessaan saa, kun antaa omastaan, opetusta tai mitä tahansa, hyvää on Herra maksava monin kerroin sen takaisin.
Muistakaa myös kymmenykset, Herramme näkee kaiken, sen puutteen, lähellänne on tarvitsevia, ennenkaikkea, muistakaa pyhiä sisaria ja veljiä.
Rakkaus on se mitä teidän tulisi antaa, lähimäisillenne, tuomio valtaa teillä ei ole.
Teidän tulee varioida omia syntejänne, niistä teillä on vastuu, Jumalalle miten käytit aikasi maanpäällä.
Ratkaisu on tehtävä täällä, jos taivastielle, tahtoo, on ristin tie, isensä kieltämisen tie, joka vie taivaaseen, tie on kapea.
tahdotko vaeltaa taivastietä? Valinta on sinun.
19843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

sii se jo tuli

Äänestä
  • Jos tarkoitat, että olenko valmis taivaaseen, vastaan jos Jeesus tulisi nyt noutamaan olisin.

    Äänestä

pelkään vaan miten itselleni käy. tuntuu vaan sisälläni pahalta enkä ole yhtään varma omasta pelastumisesta. ei ole muuta kuin epätoivoa ja täynnänsä pahuutta myös ajatuksissa. tuntuu että vihollinen raatelee sieluni rikki ja en tiedä voiko isä enään näin syntistä ihmistä armahtaa...elämä on vaan ainasta uupumista, stressiä,pahoja ajatuksia.. rukoilkaa puolestani. en tiedä mistä saisin rohkeuden uskoa..rukoilkaa puolestani

Äänestä
  • Olen viime aikoina ajatellut paljon omaa uskoani.Mahdanko olla tällaisena syntisenä Jumalalle kelvollinen.Olen huono lasten kasvattaja,usein ja nykyään aina,tunnen olevani kiukkuinen,ärtynyt niin lapsilleni kuin puolisollenikin.Olen uupunut ja masentunut.Elämä tuntuu raskaalta.Olen rukoillut että minulle annettaisiin paljon lisää uskoa,jokainen ilta totean että tänäänkin olen ollut huono ihminen.Mistä saisin sielulleni rauhan.Olen viime aikoina lukenut Raamattua,sekä muita hengellisiä kirjoja.Haluaisin että Raamatun kautta löytäisin itselleni lisää uskoa ja rauhan sydämeeni.Tiedän että paha oloni johtuu vain ja ainoastaan omasta uskon vähyydestäni.Olen lapsuuden kristitty ja tiedän miten pitäisi elää.Rukoilkaa minun puolestani että saisin omakohtaisen uskon sydämeeni.Samoin tahtoisin että jaksaisitte antaa minulle minun kaikki syntini anteeksi.

    Äänestä

  • heikko matkamies kirjoitti:

    Olen viime aikoina ajatellut paljon omaa uskoani.Mahdanko olla tällaisena syntisenä Jumalalle kelvollinen.Olen huono lasten kasvattaja,usein ja nykyään aina,tunnen olevani kiukkuinen,ärtynyt niin lapsilleni kuin puolisollenikin.Olen uupunut ja masentunut.Elämä tuntuu raskaalta.Olen rukoillut että minulle annettaisiin paljon lisää uskoa,jokainen ilta totean että tänäänkin olen ollut huono ihminen.Mistä saisin sielulleni rauhan.Olen viime aikoina lukenut Raamattua,sekä muita hengellisiä kirjoja.Haluaisin että Raamatun kautta löytäisin itselleni lisää uskoa ja rauhan sydämeeni.Tiedän että paha oloni johtuu vain ja ainoastaan omasta uskon vähyydestäni.Olen lapsuuden kristitty ja tiedän miten pitäisi elää.Rukoilkaa minun puolestani että saisin omakohtaisen uskon sydämeeni.Samoin tahtoisin että jaksaisitte antaa minulle minun kaikki syntini anteeksi.

    Jeesus Kristus on syntisten ystävä.
    Jos olette havainneet, ettei omasta takaa ole mitään, niin Hän tahtoo täyttää tyhjät astiat armonsa rikkaudella. Elävä usko ei tarkoita ongelmatonta elämää, vaan perustusta, joka ei horju.

    Jeesuksen nimen ja veren tähden jokaisella on oikeus tulla Hänen eteensa saamaan anteeksiantamusta. Kaikki raamatussa todistaa Jumalan armosta jokaiselle, joka anoo ja kolkuttaa ja etsii.

    Sen, jolla ei ole muuta mahdollisuutta, pitää heittäytyä armon kannettavaksi. Sanokaa ystävät Jeesukselle, ilman sinua en pärjää, kulje minun kanssani. Älä jätä koskaan. Hän lupaa: Teidän syntinne on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja veressä.

    Äänestä

  • Ala Sanan tekijäksi, eli ajattele sitä mikä on rakentavaa ja hyvää, anna itsellesi ja lähimmäisillesi kaikki anteeksi ja rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi ja siihen sinä saat voiman Jeesukselta, jos uskot.

    Minä olen aikanani käynyt läpi epätoivon ja epäilyksen, mutta Jeesus vahvisti uskoni ja antoi voiman uskoa Sanan niin kuin se on meille annettu ja näin pääsin vapauteen ja iloon.

    Älä usko enää oman lihantahtoa, vaan lue ahkerasti Raamattua ja pyydä Pyhää Henkeä avamaan Sana.
    Jos pelkäät, että sinulla ei ole Pyhää Henkeä johdattamassa, niin rukoile sitä, sillä Jumala antaa mielellään Pyhän Hengen heille, jotka sitä anovat.

    Jeesus on rakkaus ja siitä rakkaudesta riittää meille niin runsaasti, että saamme sitä jakaa kaikille lähimmäisillemme ja mitä enemmän annamme, sitä enemmän saamme.

    Älkäämme kylväkö enään lihantahdon kylvöjä, koska ne ovat raskaita niittää, vaan kylväkäämme Hengenpeltoon, se tuottaa hyvän sadon.

    Äänestä

  • Se on vihollisen työtä panna uskovat epäilemään Jumalan armosta. Langennut luontomme on epäilyksille altis.

    Nyt tärkeä seikka. Vihollinen panee sinut katsomaan peiliin, tutkimaan itseäsi ja sieltä etsimaan sellaisia tekoja ja yksivakaista elämää, jolla voisi kuvitella kelpaavansa Jumalalle.

    Tärkein asia on tässä tilassa myöntää, että olen kokosyntinen, eikä minulta löydy mitään maksuksi armosta. Pitää siis nostaa katse pois itsestä ja kuunnella tarkoin mitä Jeesus sanoo.

    Hän lahjoittaa sinulle oman vanhurskautensa ja ottaa pois sinun syntisi. Hän tekee sen KOKONAAN armosta ja kokonaan HÄNEN rakkautensa tähden.

    Sinunkin ystäväni kaikki syntisi ja vikasi on anteeksi annettu, Herran Jeesuksen nimessä ja rakkaudesta vuotaneessa sovintoveressä.

    Kristuksen haavojen kautta sinäkin paranet, KUN SEN peson USKOLLA OTAT VASTAAN TÄSSÄ JA NYT.
    Älä enää usko saatanan valheisiin, vetoa Jumalan lupaukseen, kaikien syntiesi anteeksiantamiseen.

    Jes. 54:8   Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi,

    mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi.

    Jes. 54:9   Sillä tämä on minulle, niinkuin olivat Nooan vedet:

    niin kuin minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, niin minä vannon,
    etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele.

    Jes. 54:10   Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, ...

    - mutta minun armoni ei sinusta väisty,
    - eikä minun rauhanliittoni horju,

    ... sanoo Herra, sinun armahtajasi.

    Äänestä

  • heikko matkamies kirjoitti:

    Olen viime aikoina ajatellut paljon omaa uskoani.Mahdanko olla tällaisena syntisenä Jumalalle kelvollinen.Olen huono lasten kasvattaja,usein ja nykyään aina,tunnen olevani kiukkuinen,ärtynyt niin lapsilleni kuin puolisollenikin.Olen uupunut ja masentunut.Elämä tuntuu raskaalta.Olen rukoillut että minulle annettaisiin paljon lisää uskoa,jokainen ilta totean että tänäänkin olen ollut huono ihminen.Mistä saisin sielulleni rauhan.Olen viime aikoina lukenut Raamattua,sekä muita hengellisiä kirjoja.Haluaisin että Raamatun kautta löytäisin itselleni lisää uskoa ja rauhan sydämeeni.Tiedän että paha oloni johtuu vain ja ainoastaan omasta uskon vähyydestäni.Olen lapsuuden kristitty ja tiedän miten pitäisi elää.Rukoilkaa minun puolestani että saisin omakohtaisen uskon sydämeeni.Samoin tahtoisin että jaksaisitte antaa minulle minun kaikki syntini anteeksi.

    Heikolla uskolla voittaa, kunhan....

    kunhan se usko ja toivo on kiinnittynyt Kristuksen rakkauteen ja lunastustyöhön.

    Antakoon sinulle rohkeutta se että Jeesus tietää tarkemmin kuin sinä itse, kuinka syntinen olet, MUTTA HÄN RAKASTAA SINUA, HÄN RAKASTAA SYNTISIÄ.
    Siksi hän puhdistaa sinut, morsiamensa, Pyhällä verellään luntakin valkeammaksi pyhäksi ja puhtaaksi. Hän lahjoittaa sinulle hääpuvun.

    Äänestä

  • Vapaa Kristuksessa kirjoitti:

    Se on vihollisen työtä panna uskovat epäilemään Jumalan armosta. Langennut luontomme on epäilyksille altis.

    Nyt tärkeä seikka. Vihollinen panee sinut katsomaan peiliin, tutkimaan itseäsi ja sieltä etsimaan sellaisia tekoja ja yksivakaista elämää, jolla voisi kuvitella kelpaavansa Jumalalle.

    Tärkein asia on tässä tilassa myöntää, että olen kokosyntinen, eikä minulta löydy mitään maksuksi armosta. Pitää siis nostaa katse pois itsestä ja kuunnella tarkoin mitä Jeesus sanoo.

    Hän lahjoittaa sinulle oman vanhurskautensa ja ottaa pois sinun syntisi. Hän tekee sen KOKONAAN armosta ja kokonaan HÄNEN rakkautensa tähden.

    Sinunkin ystäväni kaikki syntisi ja vikasi on anteeksi annettu, Herran Jeesuksen nimessä ja rakkaudesta vuotaneessa sovintoveressä.

    Kristuksen haavojen kautta sinäkin paranet, KUN SEN peson USKOLLA OTAT VASTAAN TÄSSÄ JA NYT.
    Älä enää usko saatanan valheisiin, vetoa Jumalan lupaukseen, kaikien syntiesi anteeksiantamiseen.

    Jes. 54:8   Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi,

    mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi.

    Jes. 54:9   Sillä tämä on minulle, niinkuin olivat Nooan vedet:

    niin kuin minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, niin minä vannon,
    etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele.

    Jes. 54:10   Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, ...

    - mutta minun armoni ei sinusta väisty,
    - eikä minun rauhanliittoni horju,

    ... sanoo Herra, sinun armahtajasi.

    Kiitän teitä kaikkia ihanista vastauksista.Menin illalla nukkumaan,yhtäkkiä tuli valtavan rauhallinen olo,ja tunne että minun puolestani joku rukoilee.Nyt kun luen näitä vastauksia,kyynel vierähtää poskelleni.Se kyynel tulee ilosta.Siis minä saan uskoa itseni vapaaksi kaikesta.Siis Jeesus on sovittanut minunkin syntini Golgatan ristillä.Muistakaa minua rukouksissanne tästä eteenpäinkin.
    Ihana kun on jokin paikka missä uskaltaa puhua omista ajatuksista ja tuntemuksista.Ja ennenkaikkea huomata että minusta välitetään silti ja rukoillaan.hyvää ja armorikasta alkanutta päivää teille kaikille.

    Joh. 15:3   Te olette jo puhtaat

    sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.

    Joh. 15:4   Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa,

    niin ette tekään, ellette pysy minussa.

    Ihminen ei voi itse itsestään tuottaa hedelmää, vaan Jeesuksen Kristuksen sanaan uskomalla.
    Hän sanoo tuossa itse että olette puhtaat sen sanan tähden jonka minä olen teille puhunut.
    Ja sen minkä Jeesus sanoo, sen me tahdomme ottaa vastaan USKOLLA.

    Room. 3:19   Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille,

    että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
    Room. 3:20   sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
    --------------
    Room. 3:21   Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat,

    *) on ilmoitettu ilman lakia,
    --------------

    Room. 3:22   se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat;
    sillä ei ole yhtään erotusta.
    Room. 3:23   Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

    Room. 3:24   ja saavat ...

    *) lahjaksi vanhurskauden
    - hänen armostaan
    - sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

    Äänestä

  • Käy kuuntelemassa puhuttua Jumalan sanaa. Otsikolla "saarnoja verkossa" on ihanaa evankeliumia tarjolla.

    Siis tässä suomi 24, missä ollaan. Sinne "armon penikka" on laittanut linkin.

    Äänestä

  • Vapaa Kristuksessa kirjoitti:

    Se on vihollisen työtä panna uskovat epäilemään Jumalan armosta. Langennut luontomme on epäilyksille altis.

    Nyt tärkeä seikka. Vihollinen panee sinut katsomaan peiliin, tutkimaan itseäsi ja sieltä etsimaan sellaisia tekoja ja yksivakaista elämää, jolla voisi kuvitella kelpaavansa Jumalalle.

    Tärkein asia on tässä tilassa myöntää, että olen kokosyntinen, eikä minulta löydy mitään maksuksi armosta. Pitää siis nostaa katse pois itsestä ja kuunnella tarkoin mitä Jeesus sanoo.

    Hän lahjoittaa sinulle oman vanhurskautensa ja ottaa pois sinun syntisi. Hän tekee sen KOKONAAN armosta ja kokonaan HÄNEN rakkautensa tähden.

    Sinunkin ystäväni kaikki syntisi ja vikasi on anteeksi annettu, Herran Jeesuksen nimessä ja rakkaudesta vuotaneessa sovintoveressä.

    Kristuksen haavojen kautta sinäkin paranet, KUN SEN peson USKOLLA OTAT VASTAAN TÄSSÄ JA NYT.
    Älä enää usko saatanan valheisiin, vetoa Jumalan lupaukseen, kaikien syntiesi anteeksiantamiseen.

    Jes. 54:8   Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi,

    mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi.

    Jes. 54:9   Sillä tämä on minulle, niinkuin olivat Nooan vedet:

    niin kuin minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, niin minä vannon,
    etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele.

    Jes. 54:10   Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, ...

    - mutta minun armoni ei sinusta väisty,
    - eikä minun rauhanliittoni horju,

    ... sanoo Herra, sinun armahtajasi.

    Sinun tulee miettiä, oltko vapaa vai oletko lain alla.
    Jos olet vapaa, rakkaudessa tullut nuhde, on sinulle opetukseksi ja ojennukseksi.
    Kuinka moni uskova nujertuu taakojen alle, ja sinä vain sanot, ettei nuhdetta tarvita.
    Kyllä Jeesuksen veri pudistaa, mutta tulee myöskin tunnistaa omat synnit.
    Et voi rakastaa, jos olet kateellinen, kaunainen, pitkävihainen, katkera, muistat kärsineesi pahan, etkä anna anteeksi.
    Rakkaus, kaikki se kestää
    kaikki se peitää
    ei kadehdi ei kerskkaa
    ei muista kärsimäänsä pahaa
    antaa anteeksi, seisemänkymmentä kertaa seitsemän.
    Ei tuomitse, ei katso lähimäisien syntejä vaan omia syntejään.
    Täydellistä rakkautta ei saavuteta, täälä maanpäällä, ja kaikki ihmiset ovat vajavaisia.
    Jeesus on täydellinen ja meille, malli esimerkki.
    Jeesuksen kautta olemme, kuitenkin puhtaat Jumalan edessä.
    Juuri sellaisia Jeesus etsii, vajavaisia ei sellaisia jotka ovat itseaaän täydellisiä.
    Heikoille Jeesus on armo, jotta armosta olisitte pelastetut, tulee tehdä parannus synneistä.
    Ei tule armon päälle syntiä tehdä.
    Kun olt tehnyt parannuksen, katso että huommat seuraavan kerran, kun samaan syntiin lankeat.
    Voit jällen tuntea, että Jeesus on armo, ei Hän ole pieni sydäminen, me emme voi ymmärtää Jeesuksen suuruutta ja armoa.
    Hänen armossaan on meille kyllin, ei ole niin veriruskeaa syntiä, mitä Hän ei armahtaisi.
    Niin paljon Jumala rakasti meitä, että antoi ainokaisen Poikansa, että meillä olisi pelastus Hänen kauttaan.
    Älkää pekkoihin taipuko, rakkaudessa ei ole pelkoa.
    Etsikää ja kolkutakaa ja pyytäkää ja taivuttakaa tahtoa.
    Etsivä löytää kolkuttavalle avataan, armahtakaa itseänne ja toisianne.
    Ei keltää vaadita täydellisyyttä, ainoastaan nöyryyttä, löytää itsensä vajavaisuudet.
    Siunausta ja olett rukouksessani.

    Äänestä

  • Lukihäiriöinen kirjoitti:

    Sinä olet vaatimusten vouti.

    Armo ei siedä rinnalleen mitään vaatimuksia.
    VAnhurskas elää uskosta.

    Äänestä

  • galatalaisia kirjoitti:

    sitä, että vanhurskas elää uskosta ja se usko muuttaa ihmisen enemmän ja enemmän Jumalan kaltaisuuteen, sillä Kristus elää uskovaisessa ja sellainen ihminen, joka on Jumalan Hengellä täytetty ei halua syntiä tehdä, vaan hän haluaa täyttää rakkaudenlakia.

    Kiitos lukihäiriöinen, sinun evankeliumisi on aitoa ja se on todellinen ilosanoma, joka antaa vapauden ja ilon, kuuliaisuuden kautta.

    Äänestä

  • galatalaisia kirjoitti:

    Sinä olet vaatimusten vouti.

    Armo ei siedä rinnalleen mitään vaatimuksia.
    VAnhurskas elää uskosta.

    näitä kuolleen uskon kannattajia, jota ulkoisesti omaavat uskovaisen muodon, mutta sisältä ovat puhdistamattomia, eikä heillä ole edes tahto tulla puhtaaksi.

    Jokainen uskovainen kantaa hyvää Hedelmää ja se tarkoittaa, että uskovainen täyttää luonnostaan rakkaudenlakia, sillä hänet on sydämen ympärileikattu.

    Äänestä

  • ennemmin kirjoitti:

    mauttonta

    Äänestä

  • galatalaisia kirjoitti:

    Sinä olet vaatimusten vouti.

    Armo ei siedä rinnalleen mitään vaatimuksia.
    VAnhurskas elää uskosta.

    Mikä henki sinussa varoittaa, eikö liene juuri oma vanhurskauden, ja lihan Henki, jos se olisi Jumalan Henki, siinä näkyisi, rakkauden sisältö,
    ei ole tarpeen varoittaa, Jeesuksen Hengestä, paremminkin, lihan hengestä, jossa ei ole Pyhää Henkeä.Lihan henki on Pyhää Henkeä vastaan.
    Jos siinä olisi Pyhä Henki, olisi mukana myös rakkaus.
    Älä opeta tällaista oppia, joka on väärää, vaan pyydä itsellesi Pyhän Hengen johdatusta, ja anteeksi antoa, synneistä joita, sinullakin on.
    Jos sinulla on usko Missä on sinun tekosi, teoista usko tunnetaan.

    Äänestä

Armosta uskominen on kuin jyrkänteeltä heittäytyminen ja luottaa siihen, että kädet ottavat vastaan. Näin eräs opettaja sitä kuvaili.

Sitä ei pysty omilla aisteilla todentamaan eikä varmistamaan, että näin on, on vain uskottava Sanan vakuutukseen.

Äänestä
  • kokea sen uskon vaikutukset elämässäni. Koska uskon mitä Sana lupaa, niin sen lupaukset ovat toteutuneet elämässäni ja olen saanut uuden, onnellisen ja terveen elämän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

LUKIHÄIRIÖINEN kirjoitti:

Onko lamppusi palamassa? oletko valvonut itseäsi ettei synti pesi?
Jeesus meni puolestamme ristille, sovittaen syntimme.
Jumala rakasti meitä niin, että antoi ainokaisen Poikansa, että meillä olisi pelastus Hänessä.
ETSIKÄÄ NIIN LÖYDÄTTE, KOLKUTTAKAA, NIIN TEILLE AVATAAN.
Jeesuksen rakkaus on, pitkämielinen, kärsivällinen,ole sinäkinatäynnä hyviä hedelmiä.
Hedelmistä puu tunnetaan, jos puu ei tee hedelmää, joutaa se pois hakattavaksi.
Pyhä Henki on, raamatun sanasta muistuttava, mikä on oikein ja mikä väärin.
Lukekaa paljon raamattua, että Pyhä Henki saisi, ruokaa,sillä mitä hyötyä on, jos puhuu olevansa, uskossa ja sisällä ei ole mitään.
On tärkeää lukemalla saada, Hengen ruokaa, ihminen ei elä vain, leivästä vaan Jumalan sanasta.
Pyytäkää itsellenne, henkien erottamisen lahjaa, että ette eksyisi, lopun ajalla on hiuksen hienoja eksytyksiä.
Raamatun sana ja Pyhä Henki lahjoineen, kuuluu kaikille.
Jotta olisi kasvua Jeesuksessa Kristuksessa, Tarvitaan paljon, työmiehiä elopellolle.
Jeesuksen puhdistama, kokosydäminen työmies on kelvollinen, sille alueelle jolle, itsekukin on kasvatettu.
Kaikia alueita ei tarvitse, hallita eikä kaikea tietää.
Jokainen on vajavainen, Jeesuksen veren kautta, Jumala näkee meidät puhtaina.
Kotona Taivaassa kasvu jatkuu, me kelpamme juuri tällaisena Jeesukselle, emme voi muuta kuin taivuttaa tahtoa.
Tahdon taivuttamisen myötä kasvamme, itsekukin siihen mittaan, kuin Jeesuksen tahto on, ei kaikki ole kallis arvoista, käytöä varten, on myös halpa arvoisia astioita jota Herramme käytää.
Jumala kasvatta oman aivoituksensa mukaan, jotakin käytetään, hyvinkin vaikeat tiet, jotta heillä olisi annetavaa, opiksi ja kehoitukseksi, lähimäisille.
Antaessaan saa, kun antaa omastaan, opetusta tai mitä tahansa, hyvää on Herra maksava monin kerroin sen takaisin.
Muistakaa myös kymmenykset, Herramme näkee kaiken, sen puutteen, lähellänne on tarvitsevia, ennenkaikkea, muistakaa pyhiä sisaria ja veljiä.
Rakkaus on se mitä teidän tulisi antaa, lähimäisillenne, tuomio valtaa teillä ei ole.
Teidän tulee varioida omia syntejänne, niistä teillä on vastuu, Jumalalle miten käytit aikasi maanpäällä.
Ratkaisu on tehtävä täällä, jos taivastielle, tahtoo, on ristin tie, isensä kieltämisen tie, joka vie taivaaseen, tie on kapea.
tahdotko vaeltaa taivastietä? Valinta on sinun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu