Islam tulee olemaan

voittoisa !!!

Islam voittaa ainakin Euroopan, siitä ei pääse mihinkään. Kyse on vain siitä miten ja milloin se tapahtuu.
Muslimien suuri syntyvyys ja muuttoliike eri muslimaista takaavat sen, että eräänä päivänä heitä on Euroopassa "kriittinen massa". Ja silloin repee. Mitä sitten tapahtuu onkin jo eri messun väärti mutta kukin voi mielessään kuvitella.

Venäjällä on sama kehitys. Muslimien osuus Venäjän väestöstä nousee koko ajan nopeasti samalla kun venäläisten väkiluku suorastaan kasvaa.

Niin että aletaan tässä vaan jo me nuoret opetella arabiaa ja miettiä missäpäin se mekka olikaan. Tämän päivän nuoret ja lapset tulevat näkemään islamilaisen Euroopan, joka on taatusti aika lailla erilainen kuin nykyinen. Taantuu samanlaiseksi takapajulaksi kuin arabimaat nykyisin ovat, jne...

57

2087

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käydä ...

      Mietitään millä tavalla islamin eurooppa on erilainen kuin nykyinen.

      Naiset kulkevat riepuihin käärittyinä, vähintään huivit mutta todennäköisesti myös hunnut ja burghat.
      Alkomoholia ei saa mistään. Ravintoloissa juodaan vain marjamehua, viinakaupat on räjäytetty eikä ole kaljaterasseja.
      Naiset eivät käy töissä vaan ovat kotona palvelemassa miehiään, miespuolisia sukulaisiaan ja poikiaan. Eipä heitä taida paljon kouluissakaan olla.
      Sunnit ja shiiat tappelevat päivittäin verisesti autopommein.

      • Anonyymi

        Vesipiippulla poltetaan huumeita!
        Sitä ne harrastaa!


    • mitä tarkoitat?

      Minulle on ihan sama missä asun! Muutan jenkkeihin tai Israeliin, siellä asuvat tämän hetken täysipäisimmät ihmiset!

      • njnvnvn

        Tervemenoo vaan. Orjaksi jenkkien oravanpyörään (tai vankileiriin terrorismista epäiltynä).


      • Anonyymi
        njnvnvn kirjoitti:

        Tervemenoo vaan. Orjaksi jenkkien oravanpyörään (tai vankileiriin terrorismista epäiltynä).

        Jenkkien oravanpyörässä pärjää paljon paremmin kuin Suomessa.... Terveisiä täältä rapakon takaa


    • eeeeeeeeee

      yli. Tulemme tuhoamaan koko saatanasta lähtöisin olevan islamin lähiaikoina....

    • kranaattiomena

      onneksi on armeijalla pateja, sekä kk.

      nautin kun saan päästellä sillä vihujen suuntaan koko lippaan.

      Suomea ei valloita kukaan, ikinä.

      Tarpeen vaatiessa vihut hakataan vaikka niitten omilla kengillä

      • Anonyymi

        Suomi islamisoituu ihan varmasta, kirkot avaa koko ajan omilla raamatumvastaisuudellaan tietä islamilaisuudrlle!


      • Anonyymi

        Omilla kengillä.....
        Senkin raakalainen!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomi islamisoituu ihan varmasta, kirkot avaa koko ajan omilla raamatumvastaisuudellaan tietä islamilaisuudrlle!

        Oletko Abdullah, kun et osaa suomea? 🤔


    • Ryydman

      Maanpäällinen helvettihän siitä on seuraamuksena, ja totista totta Euroopassa jo 50 vuoden päästä.Mennään ajassa yli 1000 vuotta taaksepäin. Sivilisaatiomme, niin kuin sen tunnemme romahtaa mittaavin ja katastrofaalisin seuraamuksin. Esim totaalinen talouden romahtaminen tulee aiheuttamaan sanoinkuvaamatonta kaaosta ja köyhyyttä. Suvaitsevaisuuden kulttuuri häviää ja tilalle tulee shariaan perustuvat keskiaikaiset ja julmat lait, kidutukset, julkiset teloitukset ja mestaukset yms. Vähmmistöjä vainotaan, vapaudet menetetään, naiset alistetaan miehen omaisuudeksi ja pakotetaan kotiin. Vääräuskoiset saavat dhimmin aseman ja ovat orjan tai palvelijan asemassa... emmehän ole muslimien silmissä koraanin mukaan kuin apinoiden ja aasien jälkeläisiä, ei siis kovin suuressa arvossa.

      Katsokaa mitä islam on aiheuttanut maailmalla: takapajuisuutta, köyhyyttä, lukutaidottomuutta, fanattisuutta, silmitöntä raivoa ja vihaa, kansanmurhia ja terrorismia... lista on pitkä. Mainitkaa yksikin menestynyt islamilainen valtio... ei ole montaa. Jos ääri-islamilaiset ainekset saavat vallan Euroopassa, on seurauksena vainoa ja hirmuvaltaa mittakaavassa Stalin ja Hitler x 1000.

      Tämä kuoleman kultti on hengenvaarallinen koko maailman hyvinvoinnille.
      Orastava katastrofi on estettävissä vielä, mutta monien maiden suurkaupungit ovat käytännössä jo nyt menetetty, esim Pariisin mellakat olivat nuorten jihadistien aikaansaannosta ja vasta suuremman rähinän alkua. Lähes kaikissa Eurooppalaisissa maissa on alueita jonne alkuperäisillä asukkailla ei ole mitään asiaa.
      Pelottavaa faktaa, mutta moni ei tiedosta tätä vaaraa ollenkaan.
      Lukekaa Oriana Fallachin kirjat Rage and Pride ja Force of Reason niin silmänne aukeavat. Oli aikamoinen shokki minulle.

      • Anonyymi

        Vääräuskoisten elämästä tehdään Islamilaisessa valtiossa sellaista elävää helvettiä että ihmisten on vain pakko kääntyä islamiin selviäkseen ja saadakseen olla rauhassa. Näin islam on levinnyt kautta aikojen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vääräuskoisten elämästä tehdään Islamilaisessa valtiossa sellaista elävää helvettiä että ihmisten on vain pakko kääntyä islamiin selviäkseen ja saadakseen olla rauhassa. Näin islam on levinnyt kautta aikojen.

        Ehkä ateistit ja jotkut muut kääntyvät - tai teeskentelevät kääntyvänsä - Islamiin. Mutta kristityt eivät käänny: Jeesus Kristus elää! Hän pitää omistaan huolen kaikissa tilanteissa, sillä hän lupasi olla seuraajiensa kanssa maailman loppuun asti. Vaikka joutuisi uskon takia tapettavaksi, se ei olisi ongelma, sillä joka uskoo Jeesukseen saa elää vielä kuoltuaankin. Muslimipyövelin kanssa ei kristitty vaihtaisi osia.


      • Anonyymi

        Sie Eu falsch machen. Siehe, das Volk erhebt sich und kennt den Krieg!
        Dies ist der Dritte Weltkrieg und frage mich, wer damit begonnen hat?

        Ich weiß nicht, wann Sie verstehen werden, es gibt nur eine Nation!

        Tämä ei ole mitä luulette, mutta asia on näin !
        Ilman tätä emme elä rauhassa..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä ateistit ja jotkut muut kääntyvät - tai teeskentelevät kääntyvänsä - Islamiin. Mutta kristityt eivät käänny: Jeesus Kristus elää! Hän pitää omistaan huolen kaikissa tilanteissa, sillä hän lupasi olla seuraajiensa kanssa maailman loppuun asti. Vaikka joutuisi uskon takia tapettavaksi, se ei olisi ongelma, sillä joka uskoo Jeesukseen saa elää vielä kuoltuaankin. Muslimipyövelin kanssa ei kristitty vaihtaisi osia.

        Muslimi pyöveli viedään pois.. Neuvostoliittoon, väärä poliitiikka hällä..
        Tai Israeliin saa oikeudenmukaisen kohtelun..

        Usko Jeesukseen Kristukseen on kuitenkin, kuolemaa vahvempi.
        Heillä ei ole taivasta, tai ne 72 neitsyttä.. ihme uskonto, kun pilluja luvataan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vääräuskoisten elämästä tehdään Islamilaisessa valtiossa sellaista elävää helvettiä että ihmisten on vain pakko kääntyä islamiin selviäkseen ja saadakseen olla rauhassa. Näin islam on levinnyt kautta aikojen.

        "Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä"
        "He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia"

        He Islam ei tunne Rakkautta, he ovat levottomia sekasortoon olevia.
        He eivät saa rauhaa,koska he eivät rakasta Jeesusta.
        Kuten näette, mitä maailmalla, he Ismaelien pojat tappavat toisiaan.
        He ovat, kuin villi aasit.
        Maailma tulee hulluksi, sillä he päästävät Ismaelin pojat tuomaan sekasortoa.
        On olemassa saatanan lähettiläitä nyt, he ovat Soros ja EU sekä vihreät.
        Mutta, on tuleva pohjoinen henkäys ja voimakas..pahuus lähtee, kun kansakunta nousee.
        Tämä on kirjoitettu..


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vääräuskoisten elämästä tehdään Islamilaisessa valtiossa sellaista elävää helvettiä että ihmisten on vain pakko kääntyä islamiin selviäkseen ja saadakseen olla rauhassa. Näin islam on levinnyt kautta aikojen.

        Mun tietääkseni Koraanissa vääräuskoisiksi kutsutaan sen ajan pakanoita ja monijumalisia.

        Koraani hyväksyy kristityt ja juutalaiset.
        Turha pelätä valheellista näkemystään Islamista ja muslimeista.

        Koraani 2:62 sanoo että muslimien lisäksi ne jotka on kristittyjä, juutalaisia, saabalaisia ja elävät hurskaasti ja uskovat Jumalaan...he saa palkkansa Herran luona....Kaikki uskovaiset on samanarvoisia Herran luona.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vääräuskoisten elämästä tehdään Islamilaisessa valtiossa sellaista elävää helvettiä että ihmisten on vain pakko kääntyä islamiin selviäkseen ja saadakseen olla rauhassa. Näin islam on levinnyt kautta aikojen.

        Jaa kuten Egyptin koptit?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä ateistit ja jotkut muut kääntyvät - tai teeskentelevät kääntyvänsä - Islamiin. Mutta kristityt eivät käänny: Jeesus Kristus elää! Hän pitää omistaan huolen kaikissa tilanteissa, sillä hän lupasi olla seuraajiensa kanssa maailman loppuun asti. Vaikka joutuisi uskon takia tapettavaksi, se ei olisi ongelma, sillä joka uskoo Jeesukseen saa elää vielä kuoltuaankin. Muslimipyövelin kanssa ei kristitty vaihtaisi osia.

        "Mutta kristityt eivät käänny"

        Voi kun pystyisin uskomaan tuon!!! MUTTA!!! Valtaosa kristittyinä itseään pitävistä ei käytännössä usko LAINKAAN!!! Tämä käy erittäin selväksi, kun katsoo kuinka räikeästi meidänkin luterilainen kirkkomme polkee OMIA PYHIÄ LAKEJAAN

        ja

        mikä vielä PAHEMPAA

        opettaa ja vaatii jäseniään suostuman näihin TÄYSIN SELVÄSTI Jumalan lain vastaisiin tapoihin. Naispappeuden salliminen oli kaiken pahan alku ja juuri kirkossamme!!! Niin räikeä täysin yksiselitteisen käskys rikkominen vei pohjan JUMALAN SANAN NOUDATTAMISELTA YLIPÄÄTÄÄN!!!


    • postio

      Herra Sistanin fatwa 311

      Kiltteys ihmisiä kohtaan, kaikkia ihmisiä, kuuluu suositeltaviin rituaaleihin joita on korostettu meidän uskonnossamme. Profeetta (SAAS) sanoi: "Minun Jumalani on käskenyt minua olemaan ystävällinen ihmisiä kohtaan samalla tavalla kuin Hän on käskenyt minua suorittamaan pakolliset rukoukseni…Ystävällisyys ei ole rajoitettua vain Moslimeja kohtaan…

      http://www.suomenshiiamuslimit.org/phpBB2/viewtopic.php?t=2525

      • postiolle

        Vai kiltteys, ettäs kehtaat. Ovatko WTC-torniet tuhot lähes 3000 kuolonuhreineen kiltteyttä. Ovatko Madridin ja Lontoon ja Mumbain junapommit kiltteyttä. Onko aikomus tuhota n. 10 täyttä matkustajakonetta suurkaupunkien yllä tuhansine uhreineen kiltteyttä??

        Entä Darfurin eläimelliset mustien joukkomurhat. Kristittyjen polttamiset elävältä kirjkkoihinsa, jne.... jne kiltteyttä.

        Täytyy sanoa, että minulla on aika erilainen käsitys kiltteydestä kuin teillä muslimeilla. Teillä ilman päästäminen ulos toisesta ihmisestä on suuri kiltteyden osoitus lähimmäistä kohtaan.


      • Anonyymi

        Täh...!

        Kuka on sistan ? Mechicon huumekartelilli pomoja?
        En usko teidän juttuun..
        Hän ei ole Isästä jolla on poika ja pyhähenki..


      • postiolle kirjoitti:

        Vai kiltteys, ettäs kehtaat. Ovatko WTC-torniet tuhot lähes 3000 kuolonuhreineen kiltteyttä. Ovatko Madridin ja Lontoon ja Mumbain junapommit kiltteyttä. Onko aikomus tuhota n. 10 täyttä matkustajakonetta suurkaupunkien yllä tuhansine uhreineen kiltteyttä??

        Entä Darfurin eläimelliset mustien joukkomurhat. Kristittyjen polttamiset elävältä kirjkkoihinsa, jne.... jne kiltteyttä.

        Täytyy sanoa, että minulla on aika erilainen käsitys kiltteydestä kuin teillä muslimeilla. Teillä ilman päästäminen ulos toisesta ihmisestä on suuri kiltteyden osoitus lähimmäistä kohtaan.

        Etkö ymmärrä että muslimeissakin on pahoja ihmisiä aivan samalla tavalla kuin suomalaisissakin?
        Kaikki muslimitaustaiset ei elä Koraanin mukaisesti, eivätkä myöskään kaikki suomalaiset elä Raamatun mukaisesti.
        Eräät elää kuin viimeistä päivää, eivät välitä mistään mitään, tekevät vain pahojaan, oli kysymyksessä muslimitaustainen tai kristillistaustainen.
        Valitettavasti kaikki elä rauhallista uskonnollista elämää.


    • lukumäärää

      Kun musliminainen synnyttää keskimäärin 6 lasta ja eurooppalainen hädin yhden on lopputulos täysin selvä. Euroopan 12 miljoonaa muslimia vastaa tällä hetkelläkin syntyvyydeltään siten n. 70 miljoonaa eurooppalaista !!!! Ja kun nyt syntyvät lapsilaumat tulevat hedelmälliseen ikään vastaavat ne siinä vaiheessa syntyvyydeltään jo lähes koko muuta Eurooppaa !!!!!!!!!!!!!!

      Kauhistuttava näkymä, johon ei auta mikään muu keino kuin eurooppalaisen väestön suuri syntyvyyden lisäys sekä voimakas muuttovirta Eurooppaan joltain sivistyneeltä alueelta kuten esim. Intiasta.

      Muslimit itsekin tietävät tämän ja ovat vain hiljaa ja odottavat. Sekä odotellessaan siittävät uusia lapsilaumoja salassa omassa keskuudessaan naureskellen miten jo heidän lapsensa ja viimeistään lapsenlapsensa hoitavat Euroopan pakkoislamilaistamisen.

      • uuuuuuuuuuuuuuuu

        Koko uskonto on heti kiellettävä koko euroopassa ja maailmassa. Kaikki islamistit on välittömästi alettava karkoittamaan euroopasta jopa väkivalloin.
        EI ARMOA KURKUNLEIKKAAJILLE JA LASTEN TAPPAJILLE/ISLAMPEDOFIILEILLE !!!!!!!!!


      • Suomessa toisen polven maahanmuuttajamusliminainen synnyttää noin kaksi lasta.


      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Suomessa toisen polven maahanmuuttajamusliminainen synnyttää noin kaksi lasta.

        Jotkut porukat ei ole vielä ehtineet enempää. Jos on jotenkuten noudattanut lakia eikä alkanut lisääntymään lapsena. Mutta niinhän on että eurooppalaiset luuli päässeensä sodista. Ei oikein viitsisi. Ei olisi ollut pakko päästää näitä tai ainakaan suosia pitämään omat tapansa. Harhakuvitelma että suvaitsevaisuus otettaisiin esiimerkkinä, kun voi saada koko potin pysyttäytymällä tehokkaan väkivaltaisessa kulttuurissaan. Eikä ne ihmiset saa ajatella itse, ovat tiukassa ohjauksessa.


    • Anonyymi

      Ei saatana tule voittamaan. Pahuus lähtee, kansakunnat nousee. Katsokaa Puolaa tai Unkaria, kansa halveksii miljoonien ihmisten marsilla, että paha kivikautisuus häypyy ja hallitus on samomoilla linjoilla. Ruotsi on täysi paskamaa samoin Saksa.. Meillä on saatanan puolustajia, kuten vihreät,spd, KESKUSTA PERKELE ja vasimmisto rotat.

      • Puola ja Unkari saa meiltä ja muulta EU:lta 12 miljardia euroa vuodessa korruptoituneisiin kukkoiluihinsa. Sen tuhlauksen on aika loppua nyt.


    • Anonyymi

      Islam on saatanasta ja vihreät rotat Suomessa. Rahaa antavat poppaukkojen heimoille perkeleesti ja mitää ei sillä saa aikaa. Eivät rotat hallituksen puolusta Suomalaisuutta, vaan kivikautista paskaa,alistamista,silpomista ja raiskausta..Hyi saatanan hallitus..!!

    • Mistä kumpuaa tuollainen suuri pelkotila muslimeja ja Islamia kohtaan?
      Vastaus: tietämättömyydestä.
      Tietämättömyys aiheuttaa joissakin pelkotiloja, tässä tapauaksessa islamo/muslimofobiaa pahimmillaan.
      Aikaisemmin Suomessakin foorumeilla huudeltiin pelkoa ja kammoa ja vihaa juutalaisia kohtaan.
      Nykyään pelko ja viha suunnataan muslimeja ja Islamia kohtaan.
      Valitettavaa että viha stuu eräitten sydämissä.
      Viha on sairaalloista.
      Kaikki ei tunne rakkautta ihmisiä kohtaan. Heillä täytyy olla joku vihan kohde, valitettavasti.

      • Anonyymi

        Juutalaisvainojen aikana tuskin oli mitään nettifoorumeja (sark), ja juutalaisvainojen vertaaminen islamiin on moukkamaista ja erittäin loukkaavaa, Muslimien kohtaama syrjintä ei ole mitään siihen verrattuna mitä juutalaiset ovat joutuneet kokemaan. Itse asiassa juuri muslimit syrjivät tänäkin päivänä ihan itse juutalaisia, joten voisit miettiä pikkuisen mitä kirjoittelet. Kuulostat aika tekopyhältä.


      • Anonyymi

        Ja islamia kohtaan tunnetut negatiiviset tunteet eivät johdu todellakaan tietämättömyydestä, vaan nimenomaan tiedosta.


      • Anonyymi

        Ei Islamia vihata, jos he olisivat nykyajassa. Ei lapsi raiskauksia, ei mestauksia, ei mummojen raiskauksia, ei raiskaustappoja,ei pommeja, ei välin pitämättömyyttä, ei loisita,ei kohdella eläimiä pahoin..
        Luuletko, etten tiedä.. Olen elänyt siellä..muka ei muslimit juo viinaa..toki katon alla, kun Allah ei näe.
        Olin ja kävin useassa lähi-idän huorabaareissa missä sheikit ja muut raharikkaat joi ja nauttivat naisista..Oli tosin 3-4 kerrosta hotellia alempana (maan alla) ja 40cm äänieristetty ovi oli..
        Junien kaupungin osassa oli todella hyvä huora-ralli:)) bentleyt ja rolssit pyörivät..
        Miten, ette tiedä !!!!
        He tekevät samoin kuin muut länsimaissa, mutta Allah ei näe heidän tietoisuuden mukaan kun on suojattu,esim katos..
        Niin,Allah heidän Jumalansa on aika sokea:)


      • Anonyymi

        En vihaa muslimeita,mutta elätte ihan paskasti näin suoraan sanottuna. Tiedän Aishan ja tietää moni muukin,miten Islam on kohdellut pikkutyttöjämme ja he halusivat vain apua geelitukisaan sekä i pad selviytyi:))
        Luulen,että itse et tiedä onko se rakkautta,se ei ole todellakaan seijaah,,
        se on miesten valtainen pahan suora.
        En ymmärrä, miksi itse alistut siihen?
        Vain pahuutta vihataan ja toisen alistamista,onko se väärin?
        Jos Islam olisi edes rakkauden tasolla, niin hyvä niin..mutta kaukana siitä.
        En minä sinua vihaa, olet uhri missä vanhat ukot dementioineen päättävät.
        Kai olet ottanut selvää eri Islamin suuntauksista, miten on valitettavasti kuin 1500 luvulta.
        Sekä, ette saa rauhaa, kun teillä ei ole rakkautta yhdistää..Olette kaikki erimielisiä ja haluatte tapelle,kuka on seuraaja Mosselle,Ali vai ?
        Tämä tiedetään jo historian kirjoista,te ette saa rauhaa sillä Ismaelin pojat ovat kuin villiaasit,
        Näet varmaan Islamin maat,he tappelaevat kokoajan..miksi?
        Onko se rauhallista ja onnea?
        Tämä suuntauksenne tuo pahaa ja levottomuutta maailmaan ja se ei kuulu tänne.
        Haluaisn toivottaa teidät ystäväkseni ja on muutama, mutta se on vain pieni osa.
        Te olette vain niin historian varjoissa tappeleva ja riitaisa,mitä ei haluta tänne,ei minnekkään.
        !!
        Haluamme olla rauhassa,emme tarvitse lähi-itää tänne.
        Jos tunnet lähi-idän sydämmessäsi,vie se pois,älä tuo tänne.
        Olemme rauhallinen kansa ja haluamme olla..


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja islamia kohtaan tunnetut negatiiviset tunteet eivät johdu todellakaan tietämättömyydestä, vaan nimenomaan tiedosta.

        Paha ei ole uskonnosta.
        Pahuus asustaa pahoissa ihmisissä, oli he sitten muslimitaustaisia tai kristillistaustaisia.
        Pahuus ei tule Islamista tai Kristinuskosta.
        Pahuus tulee pahasta eksyksissä olevasta ihmisestä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Islamia vihata, jos he olisivat nykyajassa. Ei lapsi raiskauksia, ei mestauksia, ei mummojen raiskauksia, ei raiskaustappoja,ei pommeja, ei välin pitämättömyyttä, ei loisita,ei kohdella eläimiä pahoin..
        Luuletko, etten tiedä.. Olen elänyt siellä..muka ei muslimit juo viinaa..toki katon alla, kun Allah ei näe.
        Olin ja kävin useassa lähi-idän huorabaareissa missä sheikit ja muut raharikkaat joi ja nauttivat naisista..Oli tosin 3-4 kerrosta hotellia alempana (maan alla) ja 40cm äänieristetty ovi oli..
        Junien kaupungin osassa oli todella hyvä huora-ralli:)) bentleyt ja rolssit pyörivät..
        Miten, ette tiedä !!!!
        He tekevät samoin kuin muut länsimaissa, mutta Allah ei näe heidän tietoisuuden mukaan kun on suojattu,esim katos..
        Niin,Allah heidän Jumalansa on aika sokea:)

        Sulle samat sanat, että pahuus ei ole uskonnosta.
        Pahuus on pahoissa ihmisiää oli he sitten muslimitaustaisia tai kristillistaustaisia.
        Kaikki kun ei ole uskovaisia tai kilttejä ihmisiä, mukaan mahtuu valitettavasti kaikkialla ja kaikissa kansoissa ja kaikissa uskonnoissa, pahoja ihmisiä.


      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        Sulle samat sanat, että pahuus ei ole uskonnosta.
        Pahuus on pahoissa ihmisiää oli he sitten muslimitaustaisia tai kristillistaustaisia.
        Kaikki kun ei ole uskovaisia tai kilttejä ihmisiä, mukaan mahtuu valitettavasti kaikkialla ja kaikissa kansoissa ja kaikissa uskonnoissa, pahoja ihmisiä.

        Nykyaikana ei taida olla ihmisiä jotka tekevät pahaa nimenomaan kristittyinä tai buddhalaisina tai jonain, mutta muslimit tekevät allahinsa nimeen vaikka ja mitä. Muslimeita puolustelevat puheet ovat kuin samasta tuutista, ulkoa opeteltua potaskaa. Siteeratkaa nyt suoraan sitä kohtaa koraanista joka sallii valehtelun vääräuskoisille. Aika kätevän keitoksen muhammati kehitteli. Tai paholainen. Eikä anna helpolla periksi, viimeiseen asti harhauttaa.


      • Anonyymi

        Suomen su-vak-kien "MEILLÄ ON UNELMA" toteutuu taas ja Suomen naiset ja lapset saavat pelätä puskasta tulevia pe-d-ofil-isiä väkisin makaajia. Turkki avasi rajansa ri-pulitulvalle.


      • Anonyymi

        Väärin. Se kumpuaa nimenomaan tietoisuudesta millainen aate on kyseessä. Ne jotka ei tiedä, eivät torju.


      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        Sulle samat sanat, että pahuus ei ole uskonnosta.
        Pahuus on pahoissa ihmisiää oli he sitten muslimitaustaisia tai kristillistaustaisia.
        Kaikki kun ei ole uskovaisia tai kilttejä ihmisiä, mukaan mahtuu valitettavasti kaikkialla ja kaikissa kansoissa ja kaikissa uskonnoissa, pahoja ihmisiä.

        Islam antaa pahoille enemmän toimintamahdollisuuksia. Koraanikin edellyttää meikäläisittäin pahaa, islamilaisittain tietenkin hyvää.


    • Anonyymi

      Jos niin käykin, jää väliaikaiseksi. On muslimit ennenkin painettu takaisin. Ennen pitkää ihmiset palaa järkiinsä. Tosin ympäristöongelmat sekoittaa nyt pakkaa.

      • Anonyymi

        Nykyihmiset ovat velttoja, mukavuudenhaluisia ja erittäin lammasmaisia. Mitään taistelua tai takaisinpainamista ei kyllä näitten ihmisten toimesta tule koskaan tapahtumaan. Al-Andalus kesti melkein 800 vuotta ennen kuin heidät saatiin pois Espanjasta.


    • Anonyymi

      No voi pska.

      • Anonyymi

        nyt sieltä tullaan tasaammaan euroopa ja näin me alistumme passareiksi


    • Anonyymi

      Miksi muslimiveljeskunnasta ei saa kysyä mitään? Aina poistrtaan jos haluaa tietoa. Panin tämän kysymyksen tänne jos ylläpito ei huomaisi.

    • Anonyymi

      Tappamisen agendaan liittyy ylpeys.

    • Anonyymi

      koskas euroopa käypi vastarintaan, sitä odotellen

    • Anonyymi

      euroopa nouses takajaloilles ja käy rintamaan

    • Anonyymi

      Mielummin teen vaikka itsemurhan, kun asun missään sharialaki-maassa. Vaikka itse olen kristitty uskovainen, en haluaisi että Suomeen tulisi mitään sellaista että ihmisiä vahditaan ja uhkaillaan uskonnon perusteella juuri niin kuin islam tekee. Vähänkin kun jotain tekee väärin, niin tulee kuolemantuomio, toivottavasti myös arabimaat vapautuu islamin vallasta niin uskaltaisi niihinkin matkustaa, varmasti hienoja maita.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iranissa kristinusko kasvaa nopeiten maailmassa. https://www.youtube.com/watch?v=hYbGYmBzsPI

        Sanontana Troijan hevonen tarkoittaa vertauskuvallisesti mitä tahansa juonta, jossa uhri houkutellaan vapaaehtoisesti päästämään vihollinen luokseen.

        Jotta näin -pysykööt silti kotimaisaan, kun näitten luonteen tiedämme pitemiltä ajoilta


    • Anonyymi

      Kirjoitat roskaa.

      Vähemmistö on ennenkin hallinnut enemmistöä.

      Aito-eurooppalaisten älykkyysosamäärä on sitä paitsi merkittävästi korkeammalla.

    • Anonyymi

      Turussa keskustan ravintolassa maahanmuuttajaryhmien välinen joukkotappelu – omistaja Jethro Rostedt: ”Ihmeellistä, miten Suomen kaltaisessa maassa kansalaisturvallisuus on kohta suurin kysymys”

    • Anonyymi

      Viimeistään 25 vuoden aikana Euroopassa alkaa Viimeinen Ristiretki.
      Muslimit on ajettu jo kerran Iberian niemimaalta, ja Wienin porteilta, miksi ei siin uudestaan?

      Tilanne on surullinen, sillä vaikka minua kutsutaan rasistiksi, natsiksi ja persuksi, en ole mitään näistä.
      Eurooppa on läntisen kulttuurin kehto, ja sitä eivät vihreät muslimien avustuksella tuhoa.
      Suuri määrä kotoutuneita ja ahkeria sukuja joutuu lähtemään, koska luku, ja kirjoitustaidottomat kamelipaimenet tuhoavat kaiken kulkiessaan.

      Lopputulos on täysi sota. Ja islam ajetaan takaisin sinne aavikolle, mistä se on lähtöisin.

      • Anonyymi

        Onhan noi kiveään kiertäneet jo tovin,
        - mitenkähän kauvan vielä kehtaavatkaan sitä kiveään kiertää


      • Anonyymi

        Ja paalllun nokasta on mukava toitottaa aikoja


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En minä alussa sua pitänyt kauniina

      Mutta nyt olet silmissäni maailman ihanin nainen. En edes käsitä, mitä tapahtui. Pikkuhiljaa muutuit silmissäni haluttavimmaksi naiseksi koko maailmas
      Tunteet
      181
      2172
    2. Tämäkin vielä! Steppi suviseuroissa

      Nyt on maailmankirjat sekaisin, En ollut uskoa silmiäni. Selvänä teltassa lauloi muiden mukana.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      2048
    3. Voisitko mies kirjoittaa

      Jotain kivaa ja siten että tunnistaisin itseni varmasti? Ei ilkeilyjä..
      Ikävä
      48
      1058
    4. Kirjoitan sulle sydämestäni

      Syvin toiveeni on päästä kanssasi suhteeseen, saada tutustua sinuun ja että sinäkin tuntisit minut sellaisena kuin olen. Minulla on paljon rakkautta s
      Tunteet
      58
      820
    5. uskallatkohan laittaa

      Kerro jotain mistä sinussa pidän? Tunnemme toisemme riittävän hyvin tietääksemme toisistamme nämä asiat melko osuvasti.
      Ikävä
      36
      743
    6. Homseksuaaliksi syntyminen - vuosisadan sumutus?

      Tieteellinen fakta on ettei homoseksuaaliksi voi syntyä vaan homoseksuaaliksi ruvetaan. Tätä kylmää ja itsestäänselvää tosiasiaa ei aivan viime vuosik
      Luterilaisuus
      255
      720
    7. Meillä on vain telepaattinen suhde

      Tai siis mulla suhun. Yksipuolinen se on, ja romanttinen kaikesta huolimatta. Mielikuvitus korvaa sen, mitä ei koskaan ollut.
      Ikävä
      61
      692
    8. Ei tiemme enää kohtaa

      Joten älä odota, että ilmestyisin elämääsi. Se, mitä on tapahtunut on mennyttä, eikä sitä enää saa takaisin. Voi olla, että et näe minua pitkään aikaa
      Ikävä
      69
      679
    9. Body count

      Sanotaan että miehellä tulevaisuus ratkaisee ja naisella menneisyys kun etsitään oikeasti vakavaan parisuhteeseen toista. Jos naisella paljastuu oleva
      Sinkut
      238
      653
    Aihe