Tymppis riehui ja tempoi kahleitaan syvällä katakombin uumenissa. Esko värisi pelosta. Hän ei ollut koskaan nähnyt Tymppistä näin raivoisana vaikka oli sentään ruokkinut tätä jo monta vuotta. Eskon ei tietenkään olisi pitänyt pelätä niin paljon, sillä Tymppishän on hänen ystävänsä. Tymppiksen kammottava voima ja hirmuinen vimma olivat kuitenkin niin uhkaavia, että Eskonkin housuun turahti haiseva ripulipaska.
Yht'äkkiä sattui juuri se mitä Esko eniten pelkäsi: kahleet antoivat myöten raivoisan Tymppiksen mahdin edessä ja repeytyivät irti kiviseinästä. Lämmin uloste norui jo Eskon lahkeesta muodostaen kostealle kivilattialle haisevan läjän. Esko aneli armoa Tymppikseltä. Tymppis ei kuitenkaan käynyt Eskon kimppuun mikä vaikuttikin luontevalta - olihan Tymppis jo aiemmin vakuuttanut, ettei syö Eskoa suihinsa.
Tymppis harppoi portaat ylös ja syöksyi ulos yön pimeyteen. Jonkin matkaa tarvottuaan hän tapasi miehen nimeltä Osmo. Kun Osmo näki kuolaavan ja murisevan Tymppiksen, hän huudahti kuolemankauhun vallassa. Housuihin pärähti melkoinen annos haisevaa ripulia. Tymppis syöksähti suoraan Osmon päälle ja kaatoi hänet katuun. Sitten Tymppis avasi valtaisan kitansa ja haukkasi Osmolta pään pois. Tymppiksen teräksenkovat takahampaat hienonsivat Osmon kallon alta aikayksikön.
Sitten Tymppis ahmaisi Osmon raajat yhtenä suupalana ja valutti lopuksi herkullisen luuydinnesteen kurkkuunsa. Ateria oli nautinnollinen. Tymppis söi samana yönä vielä kaksi muuta henkilöä. Sitten hän palasi katakombiinsa vatsa täynnä ja raivoisa mieli taltutettuna. Oli aika ottaa nokoset. Herättyään Tymppis pelasi Eskon kanssa tammea ja sitten he leikkivät piilosta. Oli mukavaa kun oli hyvä ystävä. Ystävät ovat tärkeitä hahmoja ihmisen elämässä. Ei ole ihmisen hyvä olla yksinään. Sen Esko ja Tymppis tiesivät varsin hyvin.
Yht'äkkiä sattui juuri se mitä Esko eniten pelkäsi: kahleet antoivat myöten raivoisan Tymppiksen mahdin edessä ja repeytyivät irti kiviseinästä. Lämmin uloste norui jo Eskon lahkeesta muodostaen kostealle kivilattialle haisevan läjän. Esko aneli armoa Tymppikseltä. Tymppis ei kuitenkaan käynyt Eskon kimppuun mikä vaikuttikin luontevalta - olihan Tymppis jo aiemmin vakuuttanut, ettei syö Eskoa suihinsa.
Tymppis harppoi portaat ylös ja syöksyi ulos yön pimeyteen. Jonkin matkaa tarvottuaan hän tapasi miehen nimeltä Osmo. Kun Osmo näki kuolaavan ja murisevan Tymppiksen, hän huudahti kuolemankauhun vallassa. Housuihin pärähti melkoinen annos haisevaa ripulia. Tymppis syöksähti suoraan Osmon päälle ja kaatoi hänet katuun. Sitten Tymppis avasi valtaisan kitansa ja haukkasi Osmolta pään pois. Tymppiksen teräksenkovat takahampaat hienonsivat Osmon kallon alta aikayksikön.
Sitten Tymppis ahmaisi Osmon raajat yhtenä suupalana ja valutti lopuksi herkullisen luuydinnesteen kurkkuunsa. Ateria oli nautinnollinen. Tymppis söi samana yönä vielä kaksi muuta henkilöä. Sitten hän palasi katakombiinsa vatsa täynnä ja raivoisa mieli taltutettuna. Oli aika ottaa nokoset. Herättyään Tymppis pelasi Eskon kanssa tammea ja sitten he leikkivät piilosta. Oli mukavaa kun oli hyvä ystävä. Ystävät ovat tärkeitä hahmoja ihmisen elämässä. Ei ole ihmisen hyvä olla yksinään. Sen Esko ja Tymppis tiesivät varsin hyvin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiintoisan allegorinen kertomus nälästä ja ystävyydestä. Nälkähän on, kuten me kaikki hyvin tiedämme, primitiivinen vietti, jonka tyydyttäminen tuottaa hyvin suurta nautintoa. Tästä seuraa luontevasti myös se seikka, että jos nälkä jää syystä tai toisesta tyydyttymättä, seuraa siitä usein agressiivisuutta. Tämän huomaamme Tymppiksestä. Hänhän on usein hyvin vihainen juuri siksi, että nälkä jäytää hänen suolistoaan. Tymppis on tietysti poikkeustapaus sillä hänellä on aina nälkä, mutta se mikä pätee Tymppikseen pätee myös tavallisiin ihmisiin hieman pienemmässä mittakaavassa. Nälällä ei missään nimessä pidä leikkiä ja te arvon herra Rasva Höntönen olette todennäköisesti ensimmäinen ihminen, joka käsittelee nälkää tältä hyvin syvälliseltä kantilta. Tuskin sanon liikaa jos nimitän teidät tältä istumalta neroksi. Niin syvämietteisiä ajatuksia runoihisi sisältyy.
Toinen kantava teema runossasi oli ystävyys, jonka merkityksen te erityisen osuvasti kiteytitte runonne toiseksi viimeisessä lauseessa. Sanoitte "ei ole ihmisen hyvä olla yksinään". Tässä kiteytyy ystävyyden merkitys muutamalla sanalla ilmaistuna. Juuri näin hyvä runous toimii. Sana on taitavalle runoilijalle ilmaisin, jolla sielun syvimmätkin aatteet saavat verbaalisen muotonsa. Te arvon herra Rasva Höntönen olette todellinen sanataituri ja teidän kaltaisestanne mestarirunoilijasta saisivat tämän palstan muut kynäilijät ottaa mallia.
Kaikki kunnia suurelle nerolle!
Terveisin:
Kunnianarvoisa Tohtori Böcker
Oletko kuullut sellaista sanontaa, kuin että "omakehu haisee tosi pahasti";
olisithan sinä voinut ihan reilusti pyytää kehuja, vaikka minulta.
Kyllä minä olisin voinut sievoista, salaa pöydän ali,
annettua summaa vastaan jopa sinunkin sepustuksiasi ylimalkaan kehua.
Mutta nyt sorruit sellaiseen virheeseen, että lienee tarpeen
kartoittaa sinun tilanteesi kokonaan uudestaan, nimittäin
jos et Rasva sattunut tietämään, eivät oikeat tosi supermestarikirjoittajat
ja -kriitikot, voi alentua, olemaan omakehuavaisten kanssa minkäänlaisissa tekemisissä.
Pienen kritiikin karvaisen klöntin voin tähän kuitenkin kakoa,
koska en halua sen jäävän kurkkuani karvastelemaan:
Tämä oli surkein, näistä mitä olen lukenut ja lisäksi
siinä oli muutamia norsun kokoisia virheitä...
Seuraavaksi käyttänet jotakin professoreistamme.
En lainkaan tiedä mistä puhut. Lähdin jo puoli kuudelta vihannestorille. En ole ollut nettipäätteen ääressä kahtakymmentä vaille kuusi. Tohtori Böcker on varmasti joku minun arvokkaista ihailijoistani.
Tapasitko "torilla" sattumoisin kenties myös tri. Böckerin?
Olitko kenties kansssaan puheissa, tai huomsitko mitä "vihanneksia" osti.
Ettei vain olisi sattumoisin ollut samat ostokset kuin sinulla...