Teen lehtijuttua koulukiusaamisesta. Kertoisitteko oman tarinanne kiusaamisesta, milloin kiusattiin, miksi? Miten se loppui? kertomalla opettajalle, kaverille...? Millaista kiusaamista se oli? Millaiset arvet siitä on jäänyt ja miten ne vaikuttavat elämään nykyisin?
kerro oma tarinasi
elina
8991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mua alettiin kiusata tokalla luokalla. Olin kuulemma ruma, tyhmä ja omituinen. Haukuttiin, leviteltiin perättömiä juoruja, syljettiin päälle, tönittiin, heiteltiin kivillä, uhkailtiin väkivallalla. Kiusaamista tapahtui myös koulun ulkopuolella. Kiusaamisen seurauksena masennuin pahasti viidennellä luokalla. Opettajat ja vanhempani eivät tehneet mitään. Opettajat eivät välittäneen ja vanhempani eivät tienneet, mitä olisi pitänyt tehdä.
Lukion tokalla sairastuin skitsofreniaan. Lääkäri totesi kiusaamisen laukaisseen sairauden. Jouduin jättämään lukion kesken, ja silloin loppui kiusaaminenkin. Nyt olen ollut skitsofrenian ja masennuksen takia kolme vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä. Elämä on toisinaan aika helvettiä. Muistot pyörivät mielessä lähes päivittäin. En pysty sanomaan ääneen joitain sanoja, joilla minua on haukuttu. Ahdistaa. Tunnen suunnatonta vihaa kiusaajiani kohtaan, koska he pilasivat elämäni.
Toivottavasti tästä sepustuksesta on jotakin apua..
Itelläkin oli samanlaista ala- ja yläasteella. Ysiluokalla päässä napsahti ja en meinannu saada yläasteen lopputokaria, mutta sitten lopulta senkin sain.
Tulevana kesälomana porukat sai töitä oulusta ja sinne sitten muutettiin. Lukion alotin täällä ja toistaseksi hommat menee suurinpiirtein ihan jees.
Mitä nyt en oikein liiku missään ulkosalla tai yksin. Tulee ahdistunut olo kun mietin että kaikki ihmiset ympärillä tuijottas ja naurais ympärillä.
Sitten kännissä noita en mieti yhtään ja hauskaa osaan pitää...säälittävää sinänsä.
ymmärrän, tuntuu niin pahalle tiedän puolesta! alkoholi vie pahan olon vähäksi aikaa pois, mutta se paha olo palaa!
Yläasteella koulukiusattiin, mikä vaikuttaa elämääni yhä tänäkin päivänä. En uskalla puhua monien vieraiden ihmisten kuullen, koska pelkään kuulostavani niiin ääliöltä. Paras kostohan on elää hyvä elämä, mutta en tiedä kuinka tässä sitten käy... Olen tajunnut sen, että älykkyys perustuu aikalailla itsevarmuuteen. Ihmisellä on isot aivot, mutta hän käyttää niistä vain murto-osan. Mitä enemmän on uskallusta ottaa ajattelussa riskejä (syventyä ajattelemaan ilman että pelkää kuulostavansa tyhmältä), sitä enemmän aivot joutuvat koetukselle.
Olen ollut kiusattu ihan eskarista saakka, ylipainoni takia. Ai miksi en sitten laihduta? Kaikki jotka sitä ovat joskus ovat yrittäneet tietävät että se on hyvin vaikeaa. Lisäksi minulla on todettu kilpirauhasen vajaatoimintaa joka hankaloittaa laihduttamista entisestään. Harmi vaan kaikki eivät tälläkään palstalla sitä usko vaan laukovat kaikkia "hähähääh VITUN RUMA LÄSKI"- kommentteja. Mukavaa. Mutta, pysytäänpä asiassa. Minua kiusattiin lähinnä nimittelemällä, ja kaikkia niitä nimiä kuulikin! Puhekyvytön lehmä, sika, ihraporsas, aivoton läskipääsika, sekä tietysti tämä kaikkien tuntema "läski". Se ilmeni myös tavoilla joita ei voinut todistaa opettajilla kiusaamiseksi, esimerkiksi kiusaajat sanoivat käytävällä "moi Anne" (nimi muutettu) todella ivalliseen sävyyn. Kaiken huippu oli kun joku alaluokkalainen poika tuli seisomaan eteeni ja alkoi huutaa että "nonii läskisika vedetäänkö vähän makkaraa nami nami sulla tuli varmaan oikeen vesi kielelle!!!" ja kaikki jotka sen kuulivat alkoivat nauraa ivallisesti.
Ai miten sen sai loppumaan? No ei mitenkään. Se jatkuu edelleenkin, ja sattuu todella. Minua ei pidetä ollenkaan ihmisenä vaan jonain kävelevänä kasana ihraa. Itsetuntoni on nollassa eikä minulla ole myöskään kavereita. Pohjimmiltani olen sosiaalinen ihminen ja kaverittomuus on hirveää. Mutta kukaan ei halua olla "sen hirveen läskin joka lyllertää käytävillä" kaveri, se olisi heidän mielestään jotenkin noloa.
Ala-asteella minua kiusattiin kokonaiset kuusi vuotta. Joku tuli vastaan ja yritti kampata, toinen huusi toisesta päästä käytävää: sieltähän se läski tulee. Välillä se oli tönimistä, välillä vietiin pipoa tai hattua minne lie, välillä se löytyi roskiksestakin. Kävin asiasta opettajan, terveydenhoitajan ja kuraattorin puheilla. Sitten kun olin kutosella, alkoivat ns. raivonpurkaukset. Kesken tuntia (kun opettaja ei ollut luokassa ja kiusaaminen alkoi) juoksin itkien, parkuen, huutaen ja jotain pulpettia tönäisten tai kirjat lattiaan heittäen käytävään, se auttoi. Se loppui siihen paikkaan, koska rehtori kuuli metelöinnin opettajan huoneesta ja kuulusteli asiasta. Kun minua lopulta kuunneltiin, oli tämä koko poika joukko sen jälkeen joka kerta jälki-istunnossa, jos silloin harvoin tulivat uhittelemaan.
Alkaa olemaan jo aika monta kertaa linkitetty mutta kertoo kaiken oleellisen.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=3000000000000010&posting=22000000014591786#22000000014591786
Tässäpä omani, vähemmän traaginen:
Kiusaaminen alkoi ala-asteen lopulla parin "kaverini" toimesta. Se oli naljailua, arvostelua, haukkumista ja selän takana paskanpuhumista ja juorujen levittelyä, edeten siihen että vihkoni katosivat pulpetistani ja löytyivät ympäri koulua leviteltynä. Tämä kaikki tehtiin joko "vitsillä" tai "suutuspäissään" ja minä olin niin tyhmä että pidin heitä kavereinani.
Äitini otti kahdesti yhteyttä kouluun, koska tajusi tilanteen minua paremmin, ja kiusaajat otetiin puhutteluun, mutta eihän se mitään auttanut.
Kiusaaminen loppui ylä-asteelle mennessä (eikä ole alkanut uudestaan), ja silloin vasta tajusin olleeni kiusattu. Kiusaamisesta ei jäänyt kovin kummoisia arpia tai pelkoja, lukuun ottamatta sitä että vihaan kaikkea "leikillistä" kiusoittelua.