Haluisin lopettaa lääkkeiden käytön. Nää pillerit piristää mun oloa enkä mä halua piristyä. Tuntuu ihan hölmöltä. Oon kovin energinen ja jaksan nähdä vaivaa asioista joilla ei oikeesti oo mitään merkitystä. Sen jälkeen kun aloitin syömään näitä oon: aloittanut työssäkäynnin, hoitanut raha-asiani, lopettanut tupakoinnin, korjannut autoni(kohta valmis) ja remontoinut kämppäni. Siis saanut vaikka mitä aikaan, mikä pitäis olla hyvä juttu, mut kun ei ole. Mä en ole yhtään sen onnellisempi kuin ennenkään eikä asiat ole yhtään sen paremmin kuin ennenkään. Ainoa ero on se, että kun ennen suunnittelin lopettavani kaiken sitten kun liikaa ahdistaa, niin nyt en ehkä pystykkään sitä tekemään. Minä pelkään piristyväni näistä lääkkeistä niin paljon etten enää haluakkaan tappaa itseäni vaan joudun elämäään tätä surkeaa elämää vielä monta kymmentä vuotta eteenpäin. Nää pillerit auttavat minua hoitamaan kaikki perusasiat, mutta ne ei auta mua kiinnostumaan oikeasti mistään. Töissäkin olen ihan maaninen ja paiskin vaan hommia kauheeta vauhtia. työkavereiden kanssa mua ei huvita jutella ollenkaan enkä tykkää yhtään kahvitunneista. Tulee kauhee paniikki kun pitäis jutella jotain puutaheinää tai kertoa vitsejä. välillä koitan väkisin nauraa toisten vitseille, mutten aina saa edes hymyä naamalleni. Ei kiinnostais yhtään olla kenenkään seurassa tai puhua kellekkään.
Eli jos nyt en kuitenkaan tapa itseäni niin mitä sitten teen? Elän tälläistä puolinaista elämää koko ikäni. Kuljen lääkkeiden voimalla eteenpäin ja olen tyly kaikille ihmisille ketä vaan tapaan. Koskaan en saa vaimoa, lapsia,perhettä tai mitään muutakaan normaalia. Minusta tulee yksinäinen ja katkera vanhapoika. Elelen jossain puutalossa metsän keskellä ja eristäydyn kaikista sukulaisista ja kavereista. Kerään hirveän omaisuuden jonka avulla voin haistattaa pitkät koko maailmalle. Rakennan pommin ja räjäytän kaikki. Siitäs saatte. Nytkin jo vituttaa niin paljon että voisin vedellä jonkun ihan vain purkaakseni omaa pahaa oloani. Saan nautintoa siitä kun voin olla tyly muille ihmisille. Työkaveritkin pitävät minua ihan kusipäänä. Niitä vituttaa, jos en esim. tule samaan pöytään istumaan ruokalassa , enkä tervehdi aamulla, enkä kuuntele niiden juttuja, enkä pyydä niiltä apua missään hommassa. Sit ne heittelee jotain v-mäisiä kommentteja mulle ja must tuntuu niiin hyvältä kun niitä potuttaa. Päivän parhaita hetkiä kun saan muut huonolle tuulelle.
Eli en siis tule toimeen kenenkään kanssa. Enkä silloin voi elää onnellista elämääkään. Enkä halua elää onnetonta elämää. Eli minun kannattaisi tappaa itseni. Mutten pysty tekemään sitäkään. ainakaan tässä tilassa. Joskus oon koittanut. Silloin olin aika alamaissa. Jos nyt lopettaisin lääkkeiden käytön voisin masentua sen verran lisää, että pystyisin taas tekemään sen. Silloin pääsisin irti tästä kaikesta ja voisin lakata pohtimasta mihin tämä kaikki johtaa. Minulla ei ole enää mitään päämäärää eikä mitään mitä haluaisin saavuttaa tässä elämässä. Ainoa päämääräni oli kuolla, mutta jos en teekään sitä niin ei jää mitään jäljelle. Elän täysin tyhjän päällä ilman mitään syytä tehdä mitään. Olen vaan olemisen vuoksi. ei Kuulosta houkuttelevalta. Mieluummin tahtoisin tehdä jonkin vaikutuksen ihmisiin. Jos tappaisin itseni jäisi ainakin joku suremaan vuokseni. Joku itkisi minun vuokseni. Tunnen itseni hölmöksi kun elän tällaista elämää. Olen ihan tyhmä kun jatkan päivästä toiseen kuvitellen että vielä joskus kaikki muuttuu. Tai nykyään en edes usko että mikään koskaan muuttuu. Jos on mahdollista mennä näin kauan huonosti, on mahdollista mennä loppuun asti huonosti. Ja siksi kai olenkin niin katkera kaikesta.
Tunnen itseni paljon fiksummaksi nykyään kuin silloin kun en ollut masentunut. Ihmiset touhuavat perheidensä ja töittensä perässä, luullen että ne ovat tärkeitä asioita. Minä taas ymmärrän ettei niillä ole mitään väliä. Ei ole mitään merkitystä sillä ollaanko me olemassa vai emme. Jos koko maailma tuhoutuisi, ei se haittaisi, koska ei kukaan jäisi jäljelle sitä suremaan. Oikeesti millään ei oo mitään väliä...
Eli jos nyt en kuitenkaan tapa itseäni niin mitä sitten teen? Elän tälläistä puolinaista elämää koko ikäni. Kuljen lääkkeiden voimalla eteenpäin ja olen tyly kaikille ihmisille ketä vaan tapaan. Koskaan en saa vaimoa, lapsia,perhettä tai mitään muutakaan normaalia. Minusta tulee yksinäinen ja katkera vanhapoika. Elelen jossain puutalossa metsän keskellä ja eristäydyn kaikista sukulaisista ja kavereista. Kerään hirveän omaisuuden jonka avulla voin haistattaa pitkät koko maailmalle. Rakennan pommin ja räjäytän kaikki. Siitäs saatte. Nytkin jo vituttaa niin paljon että voisin vedellä jonkun ihan vain purkaakseni omaa pahaa oloani. Saan nautintoa siitä kun voin olla tyly muille ihmisille. Työkaveritkin pitävät minua ihan kusipäänä. Niitä vituttaa, jos en esim. tule samaan pöytään istumaan ruokalassa , enkä tervehdi aamulla, enkä kuuntele niiden juttuja, enkä pyydä niiltä apua missään hommassa. Sit ne heittelee jotain v-mäisiä kommentteja mulle ja must tuntuu niiin hyvältä kun niitä potuttaa. Päivän parhaita hetkiä kun saan muut huonolle tuulelle.
Eli en siis tule toimeen kenenkään kanssa. Enkä silloin voi elää onnellista elämääkään. Enkä halua elää onnetonta elämää. Eli minun kannattaisi tappaa itseni. Mutten pysty tekemään sitäkään. ainakaan tässä tilassa. Joskus oon koittanut. Silloin olin aika alamaissa. Jos nyt lopettaisin lääkkeiden käytön voisin masentua sen verran lisää, että pystyisin taas tekemään sen. Silloin pääsisin irti tästä kaikesta ja voisin lakata pohtimasta mihin tämä kaikki johtaa. Minulla ei ole enää mitään päämäärää eikä mitään mitä haluaisin saavuttaa tässä elämässä. Ainoa päämääräni oli kuolla, mutta jos en teekään sitä niin ei jää mitään jäljelle. Elän täysin tyhjän päällä ilman mitään syytä tehdä mitään. Olen vaan olemisen vuoksi. ei Kuulosta houkuttelevalta. Mieluummin tahtoisin tehdä jonkin vaikutuksen ihmisiin. Jos tappaisin itseni jäisi ainakin joku suremaan vuokseni. Joku itkisi minun vuokseni. Tunnen itseni hölmöksi kun elän tällaista elämää. Olen ihan tyhmä kun jatkan päivästä toiseen kuvitellen että vielä joskus kaikki muuttuu. Tai nykyään en edes usko että mikään koskaan muuttuu. Jos on mahdollista mennä näin kauan huonosti, on mahdollista mennä loppuun asti huonosti. Ja siksi kai olenkin niin katkera kaikesta.
Tunnen itseni paljon fiksummaksi nykyään kuin silloin kun en ollut masentunut. Ihmiset touhuavat perheidensä ja töittensä perässä, luullen että ne ovat tärkeitä asioita. Minä taas ymmärrän ettei niillä ole mitään väliä. Ei ole mitään merkitystä sillä ollaanko me olemassa vai emme. Jos koko maailma tuhoutuisi, ei se haittaisi, koska ei kukaan jäisi jäljelle sitä suremaan. Oikeesti millään ei oo mitään väliä...
Vastaukset 14
Vanhimmat
Voih, kuulostipas hyvin tutulta...Mua vituttaa käydä terapiassa 3krtaa/vk, sillä en usko sen auttavan estyneisyyteeni ym. kuin rajallisesti. Täyttä elämää (mitä se sitten ikinä onkaan) en tule koskaan elämään eikä kyllä toisaalta kiinnostakaan. Haluan vain kuolla, ei elämässä ole mitään järkeä, ei niin mitään. Saisi tuhoutua koko ihmiskunta. Mä oksentelen ruokaani enkä halua siitäkään eroon: mitä vitun väliä. Jos tunnen pienen hetken onnea oksentaessani (kyllä, olen varmaan hullu)niin se saatanan terapeutti yrittää sitäkin multa viedä. Miksi sitkutella vielä, kun elämä on yhtä tylsää raatamista ja ainaista ahdistusta/masennusta? Siinäpä kysymys.
Niin..halusin vain sanoa, ette ole ainoa, joka miettii noin.
Joten tehkää omalle elämällenne ihan niinkuin parhaaksi näette.Faktahan on se että vain te olette vastuussa omasta elämästänne ja sen jatkamisesta tai lopettamisesta En edes tajua miksi haette mitään vertaiskeskustelua täältä jos millään ei ole mitään väliä ja jos ei olisi niin te ette kirjoittelisi tänne vaan lopettaisitte oman maallisen taipaleenne jos näette tilanteenne ylitsepääsemättömänä ja kaiken olemassaolonne merkityksettömänä.Vai voisikohan kuitenkin olla että tahdotte vain kirjoituksillanne saada edes jonkinlista vastareaktiota aikaan edes jossakin ihmisessä.Mutta tyly "tai minun mielestäni loistava"tosi asiahan on se että vain sinä yksin olet vastuussa omasta elämästäsi ja siitä mihin sen käytät.Mutta jos sinulla ei ole voimia kantamaan sitä vastuuta niin hae apua tai tee niinkuin parhaaksi näet mutta älä hae sääliä.Moni asia tai ihminen tai filosofia voi toimia siltana uuteen mutta toisten käyttäminen kainalosauvana on väärin on aina väärin.
nuo kaksi ensimmäistä kertomusta. Kiitos siitä, että jaoitte asiaa kaikille täällä, minä olen sitä mieltä. En pitänyt yhtään tuosta aggressiivisesta kolmannesta kirjoittajasta, mitä hän siitä sai itselleen, että ns. laittoi halvalla teitä kahta. Mua ainakin satuttaa teidän kahden puolesta. Ymmärrän jotenkin teitä, myös jotain samaa on minulla ollut miltei aina. Oli asia mikä tahansa, se vain on ns. ajan kuluksi. Olen täällä, kun ei muutakaan vaihtoehtoa ole. Minua sitten täysin aikuistuttuani auttoi uskoon tulo. Sanon sen tässä yhdellä lauseella, koska se on totta. Sitten sain näkökulmaksi sen esimerkiksi, että jollei mulla ole mitään tarkoitusta (minultakin puuttuvat nuo kaikki, mitä aloittaja sanoo), niin Jollakin on tarkoitus minulle. Tässä on vähän nyt sanasekoa, mutta siis jos mä koen, että mun elämä turhan merkityksetön ja myös minä ihmettelen muiden menoa, niin se Tieto, että jollakin on minun elämälle tarkoitus ja käsitys, miksi se on. Valtava juttu. Mä en olekaan sattuma. Minulla ON jokin oma vaikutusalani tällä pallolla ja maailmankaikkeudessa, jopa! Wau. Tuota kun muistelen ja tuollai kun katselen, menen jokaiseen päivään kuitenkin jotenkin uteliaana (vaikka masennus, johon serotoniinilääkitys). Sillai saan vedettyä tätä ja joskus on kuin keidashetkiä, jolloin näen oman merkitykseni. - Sorry, en ossaa selittää. Ota tai jätä. Mutta, mun halua ajatella ja kokea, pistää mut lukemaan näitäkin. Pidän jopa sitä tärkeänä, että kirjoitan tässä nyt. Minä olen tärkeä joillekin, ehkä. Ja tuo aloittaja oli tärkeä minulle, kun kertoi elämästään. Minua kiinnosti, vaikka olikin surullista hänen olonsa. - Niinpä, nyt se uusi päivä jo tulikin, ja uusi viikko. Mikähän on mun vaikutusalani tänään, päivällä. Onkohan se jotenkin suurempi kun tämä kämppä? ON!
usko ja uskonto ovat heikkojen ihmisten tapa selittää oma merkityksetön olemassaolomme tässä maailmassa.Koska se on liian sietämätön totuus monille käsitellä.Mutta valitettavasti sinä et ole muuta kuin nisäkäs joka eroaa muista sillä että pystyt"ns.(ennustamaan)ajattelemaan tulevaa"ja se tuo mukanaan ahdistusta tässä elämän selviytymiskamppailussa.Mutta en toki syytä ketään jotkut löytävät helpotusta uskonnosta toiset mielialalääkkeistä ja jotkut muista huumeista.Jotkut tajuavat suuren kuvan ja ihmiselämän sinänsä mielettömyyden ja merkityksettömyyden(toki kaikki luovat merkityksen omalle elämälleen)ja pystyvät elämään sen tiedon kanssa.Ja se jos mikä on puhdistava kokemus.
sanonta on tuo. Sanonta, lentävä lause (esim. idästä?:..) "Uskonto on ooppiumia kansalle", on niin loppuun kulunut, että tokko se edes tarkoittaa yhtään mitään. Ei ainakaan minulle. Ei uskonnoilla, joista Aloittajan uskonto esimerkiksi on hän itse, tällä edelliselläkin hänen oma pikku päänsä, niin, uskonnoilla sinänsä ei olekaan merkitystä, mutta.... Okay, tarkistakaa itse, ken tahtoo. Tahdosta on paljossa kyse. - Säälittävän köydää ja ilmeisesti hyvin nuorta ajattelua, mutta kullakin "vapautensa".
Kyllä, siis kahden ensimmäisen kirjoittajan ihan ensimmäiseksi kannattaisi hyvään käytökseen ja kielenkäyttöönsä satsata. Tuo tekee paitsi oman olon niin myös lähelle joutuvien elämän tosi kurjaksi. Ryhdistäytykää, please. Yritättekö olla jotenkin huomattavalla tavalla erikosia, vai? Ei noi voi vedota kehenkään? - Tsemppiä kuitenkin toivon.
Just joo olethan sinäkin tapausten tapaus,jos elämä on noin vaikeata ja ainut tyydytyksesi on pilata toistenkin päivä hyvin menee.
Kuulostat ja tunnut ihan minun työkaverilta ja ri tule sääliä tai sympatioita ei...
Et ole koskaan ajatellut miltä työkavereiltasi tuntuu tuskin ne on sun tilanteesi kovin syyllisiä.
Minun työpaikalla oli juuri sinunlaisesi tapaus teki meidän muiden olon tosi vaikeaksi.Aikammee koetettiin häntä ymmärtää mutta kun ainut asia hänelle oli se et ai meidät pahalle päälle siihen tuli hyvin äkkiä loppu.
Asiakaspalvelu ammatissa se ei oikein käy ja pomo piti hänelle puhuttelun lukuisten myös asiakkaiden valitusten jälkeen.
Huokastiin helpotuksesta kun tätä ihmistä ei ole enää näkynyt.
Joten älä pura tuota vitutusta muihin ihmisiin saat kuitenkin palkaa työstäsi,minä en sinua katselisi hetkeäkään HÄPEÄ JA HAE APUA ITSELLESI JA LOPETA RUIKUTUS.
Aika kapea näkökulma tuokin. Jos helpotus jonka alkuperäinen saa vittuilustaan on suurempi kuin harmi jonka hän aiheuttaa työkavereilleen, eikö se silloin ole oikeutettua? Tietenkin on mahdotonta ulkopuolisen sanoa onko tilanne tämä.
Ei hyvin mene alkuperäisellä ei, mutta kun sen avoimesti tunnustaa niin piruako sun vielä tarvii tulla nälvimään?Jos tuo hirveä, ahdistava tyhjyys joka alkuperäisen viestistä välittyy ei voittanut sinun sympatioitasi puolelleen niin aika primitiivistä on tunne-elämäsi... Häpeä itse.
Jos olisit ollut samassa työpaikassa kuin minä ja jouduttiin kestämään täysin sietämätöntä ihmistä tuskin kamalasti mussutaisit.
Mutta se on ohi ja myös tämän älyttömän palstan seuraaminen.
Onneksi ei tartte masista kestää ja nyt menee helvetin hyvin.Ihana mennä töihin kun se ruikuttaja ei ole enää siellä ei tartte hävetä sen käytöstä.Jihaa
Moi!
Luettuani tarinasi, niin se sopisi kaksisuuntaiseen mielenhäiriöön eli ennen kutsuttiin maanis-depressioksi. En ole lääkäri, joten tämä on vain oletus. Hoitajana voisin epäillä. Usein kaksisuuntaisessa sairaudessa masennusta hoidetaan ssri lääkkeillä, jolloin mieliala kääntyy liiaksi toimeliaisuudeksi ja tunteen tietävänsä kaiken. Kun ssri lääkitys lopetaan, iskee masennus päälle. On lääkkeitä, jotka pitää mielen tasaisena. Sinuna menisin kertomaan tarinasi lääkärille, jos et ole vielä tehnyt sitä. Parempaa olotilaa toivottaen!
minulla samoja kokemuksia mielialalääkkeistä. tekevät olon ylipirteäksi, mutta toisaalta latistaa tunteet eikä mikään tunnu miltään. ennemmin vaikka itkisin masentuneena päivät, kuin olisin tässä epänormaalissa "pirteyden" tilassa.
harkitsenkin taas lopettamista, vaikka lääkäri määrännyt että pitäisi syödä noita (Optipareja)
todella törkeitä kommentteja joiltakin sinulle, heillä ei varmaankaan omakohtaista kokemusta mielialalääkkeistä tai masennuksesta. eivät muuten tuollaista kirjoittelisi.
itse olen käynyt juttelemassa asioistani mielenterveystoimistossa. ja suosittelen sinuakin kokeilemaan. (sain sieltä aina sen verran rohkaisua, että jaksoin taas viikon...) siellä minulla oli hyvä sairaanhoitaja tähän asti, mutta nyt hän jäi vuodeksi vapaalle... en tiedä miten nyt käy. koetan vain sinnitellä.
siis, suosittelen sinua hakemaan apua (vaikka se tuntuu varmaan turhalta, mutta silti. ei se ota, jos ei annakaan :))
ja niistä lääkkeistä, kannattaa kysyä, voisitko vaihtaa merkkiä, tai lopettaa kokonaan.
samaa meinaan itsekin kysyä.
voimia sinulle, ja toivon että tulee vielä valo sinunkin elämään.
sillä vaikka en ole aloittaja enkä just tämän ongelman kanssa itse paini, niin teiltäpä yhteensä hyvää näkökulmaa ja oivallusta. Siitä varmaan hyötyä meille monille ja mahdoll. lähistöllämme oleville....
Hei kristall!
Kiitos kannustavasta viestistäsi. Lokaa on tullut niskaan, kun kuulemma kehuskelen anonyynillä palstalla, siitä, että olen maininnut ammattini. Sen tarkoitus on ollut se vain, että kysyjä luottaisi paremmin kirjoituksiini. Vastaan silloin, kun oletan tietäväni asiasta jotain. Ei siinä paljon ole kehumista, kun kerron kavereille, että olen miespuolinen erik.sh. Jotta ei alkaisi homohoitaja keskustelu, olen hetero, mutta hyväksyn toisenlaisetkin suuntautumis vaihtoehdot. Olkaamme suvaisevaisia. Hyvää loppu kesää sinulle!
pistin, Sulle ja Kristallille, molemmille (ei siis Kristall kirjoittanut, josta "tuli nimimerkki", sorry). Kirjoituksenne olivat peräkkäin ja mä sitten täältä ihka sivusta toisenkin kerran osallistuin juttuun. Nyt en muista, kun en näe, millä otsikolla jo pistelin...
Joka tapauksessa, mielestäni sinä erik.sh:na teet hyvää vapaaehtois-työtä laittamalla tänne väleisin hyvin kokoavia ja asiantuntevia sekä tasoittavia tietoja ja mielipiteitä. Kaikestapa sanotaan! Älä välitä, ei se ole kehuskelua. Osaltasi pidät, kuten vähän minäkin joskus, tätä palstalokeroa asiallisena ja antoisana ja auttavana... Jolloin tarkoitus toteutuu paremmin. - Heippa.
Moi!
Kirjoittavalle sattuu ja hienoa, että korjasit asian. Tämä on mun tapa, jos tiedän jostakin jotain niin haluan jakaa tietoa. Voi olla, että välillä ymmärrän asian väärin ja tieto ei ehkä olekkaan oikein, mutta yritän tehdä parhaani.HYVÄÄ KESÄN LOPPUA SULLE! Tuntuu, että ymmärrät heikommassa asemassa olevia.