Olen havainnut, että täällä sekoitetaan lainteot
ja Hengen Hedemät keskenään.
Laintekoja, joita vastaan Paavali taisteli kirjoittaessaan galatalaisille, ovat juutalaisille, ennen uskon ilmaantumista Jeesukseen, annetut lainalla tehtävät teot.
Niitä ovat ympärileikkaus ja ottaminen huomioon päivät,kuukaudet, juhla-ajat ja vuodet.
Vanhasta Testamentista käy selville, miten juutalaisten tuli sinä ja sinä kuukautena suorittaa sitä ja sitä ja sinä vuonna, esim. joka seitsemäs vuosi tuli toimia niin ja miten poikalapset tuli ympärileikata kahdeksan päivän ikäisenä.
Nämä ovat laintekoja, joista Paavali melkeinpä itkien galatalaisia varoitti. Hän sanoi, että oi te älyttömät galatalaiset, uudelleenko annatte sitoa itsenne orjuuteen.
Paavali oli antanut heille tiedon Jeesuksen täytetystä työstä ja siitä, että usko siihen tekoon pelastaa, mutta galatalaiset, hekin, jotka jo uskoivat, lankesivat uudelleen lainalla tienaamisiin ja aloittivat uudelleen ympärileikkamaan poika lapsensa.
Paavali ei missään vaiheessa opeta, että eikö uskovaisella olisi tekoja. Hän kertoo, että teot ovat Hengen Hedelmää ja syntyvät uskosta.
Hän kertoo usein miten hän auttaa itse köyhiä on olematta kenellekään rasitukseksi ja miten hän uskoo Jeesuksen olevan hänen kanssaan, vankeudessakin olessaan ja hän uskoo, että jos hän saa vahingossa myrkkyä, ei se häntä vahingoita ja hän uskoo, että yksikään varas, valehtelija, huorintekijä, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
Tällä uskolla hän todistaa olevansa Jumalan Sanalle kuuliainen ja Sanan tekijä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Mitäs tästä pitäisi siis päätellä.
tulla ymmärrykseen, että hyvät teot eivät ole lainalla tienaamista.
Korjaus:
Gal. 5:22 Mutta Hengen hedelmä on
rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
Hengen hedelmistä vasta seuraavat rakkauden teot.
Lapin miehet sanoivat muun muassa ripin olevan uskon hedelmä, vaikka se todellisuudessa on päinvastoin, armovälinen joka on nimenomaan annettu lahjaksi ja vakuutukseksi armosta
- heikkouskoiselle.
tahtotila. Onko se Sanan mukaan eläminen ja näin Sanan täyttäminen, vai onko se vain kuuleminen ja lukeminen, mutta siihen jäävä asia?
että ihminen joka uskoo ja saa Hengen Hedelmät uskonsa tähden, niin voiko hän kadehtia lähimmäistä, juoruta hänestä, ahnehtia hänen omaansa, voiko olla antamatta omastaan puutteesta kärsivälle, voiko hän valehdella, panetella, olla kaikkitietävä, olla kunnioittamatta vanhempiaan?
Vastaan omasta kokemuksesta käsin.
Vaikka en haluakaan, joudun yllättäin, siis en harkiten, huomaamaan, että tuli juoruttua, tai sanottua jotain sopimatonta.
Ei auta muu, on korjattava asia, kun voimaa ja tilaisuus tulee.
Niin halusta kuin olisinkin omasta puolestani synnitön, en siihen kykene.
Minulla on kuitenkin JEESUKSEN VANHURSKAUS, joka kelpaa Jumalalle. Olen kiitollinen Jumalalle tästä LAHJASTA.
Kiitoksenikin on vajavaista. Koko kristikansa saisi ylistää Jumalaa aamusta iltaan, jos voisi.
Tahtotila:
Haluan tehdä, en halua tehdä.
Tahdon tehdä, en tahdo tehdä.
Hengen vaikutuksesta ihminen tahtoo elää jumalan tahdon mukaisesti, hän tahtoo rakastaa lähimmäisiään ja puhua heistä parhain päin. Jeesukseen uskova tahtoo Hengen avulla välttää tekemästä tahallaan syntiä, (varkaus huoruus kirous ja tappelu, pahan puhuminen toisista, ilkeät sanat jne.)
Kun ihminen uskoo Jeesuksen sanat, jotka ovat Henki ja elämä, niin hän saa Jeesukselta Juuri nänä (Pyhän) Hengen hedelmät, jotka vaikuttavat ihmisen tahtotilaan.
Tahtotila ei merkitse sitä että ihminen voisi vanhurskutua ja tulla synnittömäksi oman tahtonsa avulla. Jumala on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen jolla on usko Jeesukseen.
Jeesuksen Pyhä priiskoitusveri pesee syntisen synnistä.
Paavali sanoo: en minä, vaan Kristus, joka minussa asuu.
Ei se ole teoriaa, nimenomaan Hengen hedelmät vaikuttavat ihmisessä Jumalan mielen mukaisen tahtotilan, rakkauden ilon rauhan pitkämielisyyden uskon etc.
Pyhä Kolmiyhteinen Jumala Isä Poika ja Pyhä Henki; on Henki.
on, Jumala itse vaikuttaa heissä, joissa Hän asuu, tahtomisen ja tekemisen.