Hei!
Oon 20v tyttönen ja mul on 5 vuotias autistinen serkku, kuka on mulle niin rakas kun vaan voi olla. sen äiti (mun täti) on yksinhuoltaja 3 vuoro töissä ja sen(kin) takia tarvinnut erityisen paljon meidän serkkujen tukea. Poika on sinänsä ihan reipas, että syö itse, kunhan joku istuu vieressä vähän patistamassa. Hän on myös alkanut pikkuhiljaa päiväkodissa leikkiä esim hiekkalaatikolla. Puhuu vain kuin papukaija toistaen kaikkea mitä on joskus kuullut. Osaa sanoa kun tarvitsee päästä vessaan yms. Joitain yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta, onhan kakkaa välillä kiva seinillekkin levitellä...
Rakastan tätä poikaa erittäin paljon ja musta on kivaa olla hänen kanssaan.
Mutta sitä mä en ymmärrä, ku hänen äitinsä syöttää ja passaa häntä koko ajan, sanoo esim että parempi syöttää, kun ruoka jäähtyy muuten kun poika syö niin hitaasti. Ite oon niin sitä vastaan, kun tiiän et se osaa syödä itekkin, muttei aina jaksa/huvita. Muakin se täti yrittää kokoajan painostaa syöttämään jätkää ja muutenkin kokoajan hellittelemään. Jätkä tietää, et mä rakastan sitä, ja ikävöikin mua aina jos on mennyt useampi päivä niin, ettei olla nähty. Mun mielestä on turha "hyysätä" ja lellitellä isoa poikaa, joka kuitenkin osaa ne tärkeimmät asiat. Vaatteita hän ei itse pue, mutta riisuu kyllä, kun sanotaan.
Tätini ei myöskään ymmärrä, että mäkään en jaksa olla silmä tarkkana jätkän kanssa jatkuvasti, tarviin myös omia huili taukoja, mitkä mä oon kyllä ansainnu, omasta mielestäni. On nimittäin yllättävän rankkaa henkisesti olla jatkuvasti tällaisen erityislapsen kanssa. Täti saattaa tuhahtaa, jos olen sopinut muita menoja siksi päiväksi/illaksi kun hän tarvitsee lastenvahtia, "on se niin tärkeetä vaan mennä kännäämään".. Tulee aika useinkin sellainen olo, ettei täti arvosta sitä lainkaan, että olen pojan kanssa, kun hän tarvitsee hengähdystaukoa. Mä yritän oikeesti kaikkeni ollakseni pojan tukena ja turvana, koska tiiän, et hän tarvitsee kaiken mahdollisen tuen mitä voi saada.
Mä oon tässä mun serkun tapauksessa sitä mieltä, että suurin ongelma ei oo itse lapsi, vaan vanhempi.
Kellään mitään sanottavaa aiheeseen?
Oon 20v tyttönen ja mul on 5 vuotias autistinen serkku, kuka on mulle niin rakas kun vaan voi olla. sen äiti (mun täti) on yksinhuoltaja 3 vuoro töissä ja sen(kin) takia tarvinnut erityisen paljon meidän serkkujen tukea. Poika on sinänsä ihan reipas, että syö itse, kunhan joku istuu vieressä vähän patistamassa. Hän on myös alkanut pikkuhiljaa päiväkodissa leikkiä esim hiekkalaatikolla. Puhuu vain kuin papukaija toistaen kaikkea mitä on joskus kuullut. Osaa sanoa kun tarvitsee päästä vessaan yms. Joitain yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta, onhan kakkaa välillä kiva seinillekkin levitellä...
Rakastan tätä poikaa erittäin paljon ja musta on kivaa olla hänen kanssaan.
Mutta sitä mä en ymmärrä, ku hänen äitinsä syöttää ja passaa häntä koko ajan, sanoo esim että parempi syöttää, kun ruoka jäähtyy muuten kun poika syö niin hitaasti. Ite oon niin sitä vastaan, kun tiiän et se osaa syödä itekkin, muttei aina jaksa/huvita. Muakin se täti yrittää kokoajan painostaa syöttämään jätkää ja muutenkin kokoajan hellittelemään. Jätkä tietää, et mä rakastan sitä, ja ikävöikin mua aina jos on mennyt useampi päivä niin, ettei olla nähty. Mun mielestä on turha "hyysätä" ja lellitellä isoa poikaa, joka kuitenkin osaa ne tärkeimmät asiat. Vaatteita hän ei itse pue, mutta riisuu kyllä, kun sanotaan.
Tätini ei myöskään ymmärrä, että mäkään en jaksa olla silmä tarkkana jätkän kanssa jatkuvasti, tarviin myös omia huili taukoja, mitkä mä oon kyllä ansainnu, omasta mielestäni. On nimittäin yllättävän rankkaa henkisesti olla jatkuvasti tällaisen erityislapsen kanssa. Täti saattaa tuhahtaa, jos olen sopinut muita menoja siksi päiväksi/illaksi kun hän tarvitsee lastenvahtia, "on se niin tärkeetä vaan mennä kännäämään".. Tulee aika useinkin sellainen olo, ettei täti arvosta sitä lainkaan, että olen pojan kanssa, kun hän tarvitsee hengähdystaukoa. Mä yritän oikeesti kaikkeni ollakseni pojan tukena ja turvana, koska tiiän, et hän tarvitsee kaiken mahdollisen tuen mitä voi saada.
Mä oon tässä mun serkun tapauksessa sitä mieltä, että suurin ongelma ei oo itse lapsi, vaan vanhempi.
Kellään mitään sanottavaa aiheeseen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa kyllä siltä ettei tämä kyseinen äiti arvosta sinun apuasi!
Tottakai on parempi antaa lapsen syödä ja tehdä itse kaikki mitä hän osaa, ja opettaa uutta jne.. Yritähän jutella tätisi kanssa ja sano että haluat kovasti auttaa ja olla tukena, mutta sinulla on myös oma elämäsi, etkä voi olla kokoajan hälytys valmiudessa sitä varten että jos hän tarvitseekin sinua. Sinulla on oikeus omaan elämään! Teet hyvän teon aina kun poikaa hoidat, autistin hoitaminen on rankkaa, sen joka äiti ja isä tietää jolla on autistinen lapsi.
Jatka lapsen hoitamista niin kauan kuin jaksat, mutta koeta saada tädiltäsi sinulle kuuluva arvostus!
sulosesti kirjoitit serkustasi.
Olisi hienoa jos tulostaisit tämän tekstisi ja näyttäisit se tädillesi, tai vihjaa lukemaan tätä palstaa.
Ainokaiset tahtovat saada jakamatoman huomion, varsinkin tässä tapauksessa, yksinhuoltaja ja autistinen lapsi. Tätisi yrittää täyttää molempien vanhempien aukon ja passaa herkästi lasta. Se on sitä äidin rakkautta vaan. Ulkopuolinen hoksaa monesti, että lapsi pystyy toimimaan itsekkin, mutta
vanhemmat haluaa passata, ja lapset haluaa olla passattavana ;o)
Olispa meidänkin autistilla sellainen serkku kuin sinä.
Totta on, että äiti on kiireinen ja helposti passaa. Mutta onpa kokemuksia myös siitä, että äitiä syyllistetään siitä, jos lapsi esim. pystyy hänen kanssaan tekemään erilaisia asioita kuin muiden kanssa ( yleistämisen vaikeus, sensorisen integraation häiriöt )ja äitiä syytetään lapsen kehityksen häiritsemisestä. Lapsi nauttii siitä, kun hänet otetaan vakavasti ja tarjotaan erilaisia oppimisvaihtoehtoja, joista meidän lapselle näyttäisi olevan tietokone ja sen visuaalisuus. Kotona lapsi loukkaantuu kovasti, jos äiti ottaa esille kuvakortit, joilla pitäisi laskea ja yhdistellä numeroita ja kuvia. Tämä sama tapahtuu hyvin mielekkäästi muistipelinä tietokoneella kotona.