Mitä tehdä?

Pitkän pohdinnan jälkeen päätin kirjoittaa tilanteestani/tilanteestamme tänne, josko joku osaisi auttaa tai edes vaan kertoa oman mielipiteensä.

Olen seurustellut noin 8 vuotta poikaystäväni kanssa. Mukaan on mahtunut niin ylä- kuin alamäkiäkin. Noin kaksi vuotta sitten muutimme yhteen asumaan ja noin vuosi sitten menimme kihloihin. Häät on suunnitteilla ensi kesäksi ja rakastamme toisiamme ja olemme onnellisia. Kaikki on periaatteessa hyvin.
Paitsi yksi asia mättää. Viimeisen vuoden aikana olen huomannut ettei mieheni ole ollut kovinkaan innostunut seksistä. Sain tehdä melkein aina aloitteen. Tilanne meni kokoajan huonompaan ja huonompaan suuntaan. Sitten tuli totaalistoppi. Noin kahteen kuukauteen emme ole harrastaneet seksiä ollenkaan. Olen yrittänyt kaikkeni, mutta mies on vain sanonut, ettei häntä huvita.
Huomaan kuinka häneen sattuu myös tämä tilanne. Ei hän halua loukata minua, mutta tajuaa kuitenkin loukkaavansa. En itsekään jaksa kokoajan tulla torjutuksi.
Seksi oli hänelle ennen erittäin tärkeä asia. En ymmärrä mitä on tapahtunut.
Hän on haluton tekemään mitään asialle, ja ahdistuu kun alan puhumaan asiasta. En tosiaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Tämä tuntuu minusta pahalta, koska kaipaan sitä kaikkea läheisyyttä...
Mieheni pelkää menettävänsä minut tämän takia.
Tämä oli nyt erittäin suurpiirteisesti kerrottu tarina. Tarkennan mielelläni, jos joku keksii kysyä jotain. Nyt tuntuu vaan, että jos jatkan kirjoittamista, tästä tulee romaani.

Kiitos asiallisista kommenteista!
51201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

auttaa.. siis halua on muttei kykyä :D

Kokeillaan nyt kuitenkin, vaikeaahan tämä on kun ei tiedä kaikkea.

Ensinnäkin Te olette olleet jo aika kauan yhdessä. Ensimmäinen kriittinen piste on n.7v kohdalla. Yleensä sellaiset parit jotka on ollut jo kauan yhdessä ja sitten menee naimisiin, eroaa aika äkkiä kun huomaavatkin että lääke oli väärä.

Lapsi taikka avioliitto ei paranna tilannetta.
Mun mielestä teidän kannattaisi siirtää ensinnäkin häitä. Voi olla että miehesi ongelmat johtuvat siitä että oltuanne kauan yhdessä niin nyt vasta on alkanut tapahtuun. Kriittisellä hetkellä..

Toiseksi.. jos toista ei syystä taikka toisesta huvita niin tuputtaminen on pahinta mitä voi tehdä. Mulla himot laski 3:n lapsen jälkeen vähäksi aikaa ja tilanne oli varmaankin aikas normaali ja olis "parantunut" pikku hiljaa voimien palailtua mutta miehenipä alkoikin käydä ylikierroksilla. Kaiken päivää puhu seksistä, näytteli kuvia, kiehnäs, vonkas. Jos katsottiin vaikka televisiota ja teki mieli halata niin mies totes heti että jaa.. munaako tekee mieles? Lähdetään sit sänkyyn. Yhtään ei ymmärtänyt että olisin sitä halia tarvinnut enkä sitä iänikuista panemista mistä en muutenkaan enää nauttinut yhtään kun se oli pakkoluonteista.
Tuntui että vaikka itse aktia ei tapahtunut niin koko päivä oli harrastettu seksiä ja se lisäs sitä turn-offia vaan. Sitten se alkoi kiristään.. jos et anna menen vieraisiin.. Sitten oli jo pakko. En oikeesti halunnut mutta 1-2 krt päivässä oli annettava ja se lisäs sitä ällöä kokoajan. Paljon tapahtui ja erohan siitä tuli.

Eli vinkkinä..
-Hellittäkää tahtia, miehelläsi voi olla joku ahdistus tästä nopeasta toiminnasta.

-Älä "ahdistele" seksillä. Älä puhu siitä ja jos vaikka halaatte niin älä yritä kääntää sitä seksuaaliseksi. Pure hammasta yhteen ja kestä. JOs tosiaan haluat olla miehesi kanssa niin hyväksy että nyt on tälläinen aika. Jos miehelläsi on vaikka potenssiongelmia eikä hän ole kehdannut kertoa sinulle niin pakottaminen tai eroajatukset vaan pahentaa sitä.
Oikeestaan voisit vaan olla hiljaa koko seksistä ja olla miehesi tukena. Hän lähestyy kyllä sitten kun tuntuu siltä, on vapautuneempi, stressi asiasta on helpottanut.

Jos ei muutaman kuukauden päästä ala helpottaan niin sitten on taustalla jotain isompaa jota tarvisi alkaa purkaan vaikka jossain parisuhdeterapiassa.
Voimia ja onnea teille :DD

Äänestä
  • Kiitos! Lämmitti mieltä, kun joku haluaa todella auttaa, ja kyllä osasitkin;)
    Tavallaan itsekin olen kai toivonut, ettei mun kokoajan tarvitsisi yrittää. Ja nyt kun mainitsit, että voisi olla parempi antaa asian olla, tuli mullekin jotenkin helpottuneempi mieli. Ehkä vain odottelen kärsivällisesti, ja yritän olla tukena ja rakastavana puolisona. Ehkä tämä tosiaan vain on yksi alamäki, joka aikanaan loppuu ja voidaan jatkaa eteenpäin entistä vahvempina.
    Kiitos kaunis vielä vastauksestasi!:) Siinä tuntui olevan paljon järkeä ja kokemuksen syvää rintaääntä.

    Äänestä

  • Bee kirjoitti:

    Kiitos! Lämmitti mieltä, kun joku haluaa todella auttaa, ja kyllä osasitkin;)
    Tavallaan itsekin olen kai toivonut, ettei mun kokoajan tarvitsisi yrittää. Ja nyt kun mainitsit, että voisi olla parempi antaa asian olla, tuli mullekin jotenkin helpottuneempi mieli. Ehkä vain odottelen kärsivällisesti, ja yritän olla tukena ja rakastavana puolisona. Ehkä tämä tosiaan vain on yksi alamäki, joka aikanaan loppuu ja voidaan jatkaa eteenpäin entistä vahvempina.
    Kiitos kaunis vielä vastauksestasi!:) Siinä tuntui olevan paljon järkeä ja kokemuksen syvää rintaääntä.

    on.. :D

    Mutta tapoja ja tyylejä on yhtä monta kuin on ihmisiä. Mutta olen edelleen sitä mieltä että kun unohtaa sen seksin ja on muuten vaan yhdessä, halailee yms niin kyllä ne halutkin sitten palailee pikku hiljaa kun miehesikin huomaa että ei ole mitään hätää, kyllä sinä tuet.

    Noita "seksi"ongelmia on kaikilla ja suurimmaksi osaksi "vika" on aivoissa. Kun helpottaa ylhäällä niin helpottaa myös alhaalla.. *wirn*

    Kiva jos voi olla avuksi :D

    Äänestä

...vähän liiankin tutulta. Paitsi että meidän suhteessa minä (nainen) olen jostain syystä miehesi "tilanteessa". Yhdessä ei olla oltu edes vuottakaan ja kumpikin on parikymppinen. Voiko tämä olla edes mahdollista? Tätä on jatkunut n. kuukausi mutta koen hälyttävänä tilanteena.

Äänestä
  • on kivaa havaita,että joillakin muillakin on samoja pulmia!olen ollut poikaystäväni kanssa 8 vuotta,ja meillä 1,8kk ikäinen lapsi.mieheni on tosi haluton.ennen lastakin jo halu hiipui,lapsen jälkeen ollaan oltu ehkäpä oikeesti korkeintaan 5 kertaa sillai!!!!!!!!!minä haluaisin kyllä!muo on alkanut tsi paljon rassaa tää tilanne,otan tästä niin paljon itteeni ja olenkin ihan sata että tää asia johtuu musta vaikka hän ei sitä sanokkaan no okei hänellä on työstressiä,herpes vaivaa aina välillä alapäässä ja sitten hän on kyllä ihan suoraan sanonutkin,että halut hävis totaalisesti lapsen jälkeen!tässä on aika paljon syitä,mutta aina välillä syytän tästä itteäni esim;mulla on jääny vauvakiloja n.5kiloo ja se vaivaa tosi paljon muo itteenikin....tarvis saada ne pois ja pian!auttaskohan se?enkä halua ottaa suihin kuin pienes hiprakas,vaikkakin mieheni tykkäisi siitä tosi paljon.en tiedä!sanokaa ny joku jotakin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bee kirjoitti:

Pitkän pohdinnan jälkeen päätin kirjoittaa tilanteestani/tilanteestamme tänne, josko joku osaisi auttaa tai edes vaan kertoa oman mielipiteensä.

Olen seurustellut noin 8 vuotta poikaystäväni kanssa. Mukaan on mahtunut niin ylä- kuin alamäkiäkin. Noin kaksi vuotta sitten muutimme yhteen asumaan ja noin vuosi sitten menimme kihloihin. Häät on suunnitteilla ensi kesäksi ja rakastamme toisiamme ja olemme onnellisia. Kaikki on periaatteessa hyvin.
Paitsi yksi asia mättää. Viimeisen vuoden aikana olen huomannut ettei mieheni ole ollut kovinkaan innostunut seksistä. Sain tehdä melkein aina aloitteen. Tilanne meni kokoajan huonompaan ja huonompaan suuntaan. Sitten tuli totaalistoppi. Noin kahteen kuukauteen emme ole harrastaneet seksiä ollenkaan. Olen yrittänyt kaikkeni, mutta mies on vain sanonut, ettei häntä huvita.
Huomaan kuinka häneen sattuu myös tämä tilanne. Ei hän halua loukata minua, mutta tajuaa kuitenkin loukkaavansa. En itsekään jaksa kokoajan tulla torjutuksi.
Seksi oli hänelle ennen erittäin tärkeä asia. En ymmärrä mitä on tapahtunut.
Hän on haluton tekemään mitään asialle, ja ahdistuu kun alan puhumaan asiasta. En tosiaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Tämä tuntuu minusta pahalta, koska kaipaan sitä kaikkea läheisyyttä...
Mieheni pelkää menettävänsä minut tämän takia.
Tämä oli nyt erittäin suurpiirteisesti kerrottu tarina. Tarkennan mielelläni, jos joku keksii kysyä jotain. Nyt tuntuu vaan, että jos jatkan kirjoittamista, tästä tulee romaani.

Kiitos asiallisista kommenteista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu