onko teillä

vaikka teillä on ihmisiä lähellä..itse koen välillä yksinäisyyttä jopa ihmisten keskellä..onko muita samoin tuntevia? Ja miten siitä pääsee pois..
5510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen yksinäinen kun olen neljän seinän sisällä koko päivän puhumatta kenellekkään. Isoissa ihmisjoukoissa en koe olevani enää niin yksin, vaikken kuitenkaan ole toisten ihmisten kanssa tekemisissä.

Minä en mielestäni ole mitenkään herkkä tuntemaan yksinäisyyden tunnetta. Itseasiassa ennen kuin jäin yksin, en juuri koskaan tullut ajatelleekseni mielessä, että "olenpa mä yksin", vaikka ystävät jäivätkin vähitellen.

Totuus on vain se, että olen hyvin yksinäinen, ja se on täysin inhimillistä potea tätä yksinäisyyden tunnetta, niin tekisi kuka tahansa.

Toiset ovat taas sitten niin heikkoja, ja potevat yksinäisyyttä herkästi. On lapsia, tuttuja , oikeita ystäviäkin, mutta silti valittavat, että ovat yksin. Joillekin taas yksin liikkuminen isoissa väkijoukoissakin on vaikeaa.

Minä en kuulu näihin heikkoihin, vaan olen ihan aidosti yksin.

Tälläkin palstalla kirjoittavat jakautuvat näihin kahteen luokkkaan.

Äänestä
  • itseäni kuin joskus hetkittäin itseni yksinäiseksi vaikka saatoin olla vaikkapa poikaystävänikin kanssa ja sitten oli pitkä jakso/vuosia etten kokenut yksinäisyyttä ja nyt taas koen itseni yksinäiseksi..hm.

    Juttelen paljon ihmisten kanssa päivittäin mutta koen silti itseni yksinäiseksi ja on hetkiä jolloin olen enemmän yksin mutten silti koe itseäni yksinäiseksi..taitaapi viirata päästä tai sitten on vain masennus päällä.

    Tuskin kuitenkaan lienee heikkoutta kokea yksinäisyyttä vaikkei yksin totaalisesti olisikaan...ehkä pitäisi puhua henkisestä yksinäisyydestä sitten. :)

    Äänestä

Itselläni on lapset, huolehtivat vanhemmat ja sisarukset. sekä (onnexi) pari hyvää kaveria. Mutta oli tilanne tavallinen vierailu, juhlat, mikä tahansa kokoontuminen aina tulee jossakin välissä yksinäinen olo sitä korostaa se että itseä lukuunottamatta kaikilla läsnä olevilla aikuisilla yleensä kumppani. Jossain välissä kumppanit koskettaa, katsoo toisiaan "jakaa" ajatukset sellaiset huomiot saavat katselemaan ympärilleen ajatellen että jotain puuttuu:(

Yksinäisyys ei ole suuri tyhjä avaruus, vaan pieni lukittu häkki ystävien keskellä:)

Äänestä

Ihmisiä lähellä...
Sen voi mun mielestä ymmärtää kahdella tapaa.
Koulussa mulla on ihmisiä lähellä fyysisesti joka päivä. Ruokapöytäkeskustelut, opiskeluun liittyvät jutut jne... Toki ihmisiä on, mutta en tiedä sitten, ovatko he oikeasti "lähellä".

Toisenlainen läheisyys on henkinen läheisyys. Niitä ihmisiä nyt ei paljon ole. Ehkä jotkin nettiviritykset, email-ihmiset, ovat joskus olleet mua lähellä enemmän kuin ihmiset livenä. Jotenkin vain jutut kaatuu...

Kaikista lähimpänä ovat varmaan ne omat vanhemmat. En kuitenkaan asu enää kotona. Yhteyttä pidetään puhelimitse. Joskus mua ahdistaa heidän läheisyys. Viimeeksi tänään, aamuyöllä, mulla tuli sellainen kuristava olo, jolloin taas vaihteeksi tajusin, etten voi tehdä itselleni mitään pahaa niin kauan kuin mun vanhemmat elää. Pahimmassa/parhaimmassa tapauksessa siihen voi mennä vielä jotain 40 vuotta. Se tuntuu ikuisuudelta ja tuntuu pahalta edes miettiä tommosta. Kyllä pitäisi olla muitakin läheisiä kuin omat vanhemmat, mutta tuntuu pahalta ajatella heidän kuolemaansa omien, itserakkaiden syitten vuoksi.

Ei varmaan liittynyt asiaan, mutta ketä kiinnostaa...

Äänestä

Yksinäisyyden tunteet

On eräs masenusta aiheuttava seikka. Miksi minua ei käy kukaan katsomassa? Tuohon ajatukseen voi lisätä: Miksi minä en käy katsomassa yksinäistä?
Toisessa ihmisessä näemme peilimme. Itsekkyys on
syy monien yksinäisyyteen. Miten olisi mahdollista
unohtaa itsensä ja omat tarpeensa välillä? Siinä voisi avautua aivan uusia mahdollisuuksia. Kuka jaksaisi kuunnella itsesääliä potevaa naapuria?

Jokaisella on omat ahdistuksensa ja ongelmansa.
Jos koettaisi kuunnella toista ja olla toiselle
ystävä. Siinä ohessa voisi itsekin löytää etsimänsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksinäisyyden tunteita kirjoitti:

vaikka teillä on ihmisiä lähellä..itse koen välillä yksinäisyyttä jopa ihmisten keskellä..onko muita samoin tuntevia? Ja miten siitä pääsee pois..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu