Minä olen yksinäinen,vaikka olen parisuhteessa ja miehen kanssa menee hyvin mutta sitä toivoisi myös omia kavereita miehen lisäksi.
Minä asun Etelä-Pohjanmaalla ja muutin tänne muutama vuosi sitten ja en ole saanut ystäviä täältä,minä olen ulospäin suuntautunut ja tulen sosiaalisesti hyvin ihmisten kanssa ja olen saanut yleensä ystäviä.Mutta olen saanut sellaisen vaikutelman ettei pohjanmaalla ihmiset halua tutustua uusiin ihmisiin.
Varmaan on muitakin yksinäisiä pohjanmaalla,mutta miksi yksinäiset eivät kohtaa toisiaan?
Toivon että olisi yksi ystävä jonka kanssa puhua kaikenlaisista asioista ja olisi kiva käydä vaikka shoppailemassa tai kahvilla.
Minä asun Etelä-Pohjanmaalla ja muutin tänne muutama vuosi sitten ja en ole saanut ystäviä täältä,minä olen ulospäin suuntautunut ja tulen sosiaalisesti hyvin ihmisten kanssa ja olen saanut yleensä ystäviä.Mutta olen saanut sellaisen vaikutelman ettei pohjanmaalla ihmiset halua tutustua uusiin ihmisiin.
Varmaan on muitakin yksinäisiä pohjanmaalla,mutta miksi yksinäiset eivät kohtaa toisiaan?
Toivon että olisi yksi ystävä jonka kanssa puhua kaikenlaisista asioista ja olisi kiva käydä vaikka shoppailemassa tai kahvilla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
...Kylläpäs kuulosti aivan minun tarinalta! Olisin voinut kuvitella itse kirjoittaneeni tekstisi,tosin sillä erolla, että itse olen muuttanut mieheni mukana Etelä-Savoon...Luulin, että Savossa ihmisiin olisi helppo tutustua..mutta nääh...
Kaipailen "maailman parannus" kahvitteluja, shoppailu kaveria.jne...Mutta missä todellakin ovat kaikki yksinäiset ihmiset??? Olisi ihana vaihtaa ajatuksia kaikesta, niin iloista kuin suruista...
hmmm...niin en olisi uskonut olevani joskus näin yksinäinen, kuin mitä olen nyt...Toisaalta hävettää valittaa..onhan minulla mies...eli varmasti vieläkin yksinäisempiä löytyy, ihmisiä joilla ei ole yhtään ketään...
Alakuloa lisää se, että olen yrittänyt avoimin mielin tutustua esim. mieheni kavereiden tyttöystäviin, mutta vaikeaa se on... Kyllähän juttelu "niistä-näistä" onnistuu, mutta mitään sen syvempiä suhteita ei ole muodostunut tässä muutaman vuoden sisällä...olemme vaan niin erilaisia ihmisiä...
Asiaa vaikeuttaa myös se seikka, että jokaisella täällä tuntuu olevan omat tiiviisti yhteen hitsautuneet kaveri piirinsä, joihin sisälle on vaikea päästä. Pahimmillaan keskustelut ovat sellaisia, että niihin on vaikea osallistua (puhutaan, nauretaan ihmisistä joita en tunne jne..) Harrastusten kautta ei uusia tuttavuuksia ole löytynyt...
Kylläpäs on vaikeaa...alan hiljalleen olemaan entinen se sosiaalinen ja iloinen ihminen. Aika ja piiiiiiiitkät välimatkat ovat tehneet tehtävänsä vanhojen ystävien kanssa.. Soittelemme ehkä joskus..
Löytyykö vielä muita samanlaisen ongelman kanssa painivia? Tätäköhän tämä loppuelämä nyt tulee sitten olemaan...Pelkään että tämä alkaa jo vaikuttamaan parisuhteeseemme...
Mites sinä "yksinäinen pohjanmaalla".. Oletko sinä yrittänyt tutustua esim. miehesi kavereiden tyttöystäviin? Millaista vastaanottoa olet saanut? Millaisia "tutustumis" keinoja olet koettanut?
jepp..tästä tuli nyt tällainen vuodatus vaikka ei ollut tarkoitus :D
Se on kiva että on muitakin yksinäisyyden kanssa painiskelevia joten se lohduttaa ettei ole yksin tämän asian kanssa.
Kirjoitit kyllä minun tuntojani ja tunnen itseni alakuloiseksi ja myös masentuneeksi.
Minä olen myös huomannut saman että jokaisella on ne omat tuttunsa ja ystävänsä ja ei todellakaan ole helppoa päästä kaveripiireihin.
Olen käynnyt tutustumassa erilaisiin yhdistyksiin ja heidän toimintaan,mutta en ole kokenut niitä omiksi.
Viime talvena kävin kansalaisopiston käsityö kurssilla,mutta siellä käy vanhempaa väkeä ja heillä on omat juttunsa,joten siellä tuli orpo olo.
Minun miehelläni on jonkun verran kavereita mutta en ole päässyt tutustumaan heidän tyttökavereihin.
Mielestäni vaikka on oma mies niin kyllä sitä haluaa myös omia kavereita joiden kanssa voisi puhua kaikesta,niin kyllä sitä haluaa vaihtaa ajatuksia kaikesta,iloista ja suruista,olisi kiva lähteä joskus shoppailemaan,kahville ja vaikka iltaa istumaan omien kavereiden kanssa.Silloin parisuhde myös pysyy virkeänä.
Minulla on kavereita entisellä kotiseudulla ja me soitellaan harvoin,se on harmi kun on pitkä välimatka entiselle kotiseudulle niin harvoin pääsee näkemään kavereita.
Harmi vain että sinä asut niin kaukana,niin olisi ollut kiva tutustua sinuun.
Niin...olen samaa mieltä, että ei mies "pelkästään" riitä...
Olen huomannut itse ainakin sellaisen asian, että yksinäisyyteni vaikuttaa myös mieheeni. Näkeehän hän, että minulla on paha olla, vaikka muuten suhteeessa meneekin hyvin. Ikävää on kun hän haluaisi auttaa mutta minkäs hän "yksinäisyydelleni" voi?..ei siis yhtään mitään. On hän yrittänyt kehitellä vaikka mitä...mutta..ei ystäviksi mielestäni voi ryhtyä tuostavaan, kenen kanssa tahansa...On oikeasti aarre jos on ystäviä. Nyt pitäisin lottovoittona jos löytäisin yhden uuden!
Vaikka puhelimet on keksitty, voinhan siis soitella vanhoille kavereilleni, mutta ei se ole sama. Jokoisella on oma elämänsä ja tässä vuosien saatossa olemme ikäänkuin erkaantuneet toisistamme..kanssakäyminen harvinaista..kuten aikaisemmassa viestissäni sinulle totesin..välimatkat ovat pitkät.
Noh ei luovuteta vielä, eihän?
~~Tsemiä kovasti sinulle! Harmi tosiaan, että asumme kumpikin niin kaukana toisistamme..
Jos ei toinen, niin miksi en minä?
Aloitteellisuutta tarvitaan ystävien etsimisessä.
Jos joku ei halua olla ystäväsi, älä sure. Kyllä jokaiselle löytyy ystävä!
Kun kerran löytää henkilön sopivan matkan päästä
kannattaa pyrkiä olemaan hänelle hyvä ja luotettava ystävä. Hyvä kuuntelija, salaisuuksien säilyttäjä, myötätuntoinen, toisen oikeuksia kunnioittava. Ystävyydessä on omat lainalaisuutensa. Opettele tuntemaan ne, eikä
ystävistä ole sen jälkeen puutetta.
Muutin töiden perässä Etelä-Suomeen ja ei täälläkään ihmisiin tutustuminen helppoa ole. Työkaverit ovat tietenkin, mutta mieluummin vapaa-aikana on ihan omat juttunsa kuin kelailla työasioita. Koen olevani niin erilainen näiden etelän ihmisten kanssa, pidä sitä eniten syynä miksi ystävystyminen on vaikeaa.
Harrastuksia löytyy urheilun parista, mutten sieltä uusia kavereita ole saanut. Siitä kuitenkin saan itselleni virtaa muulla tapaa. Ystävien löytämiseksi en osaa vinkkejä antaa, jos osaisin, ehken tälle palstalle olisi eksynyt;).
Tsemppiä teille muualta muuttaneet!