Vahinko?

Jouduin sairaala hoitoon kesän alussa laihtumisen ja pahanolon takia. Vikaa ei löytynyt ja painoni vain putosi sairaala hoidosta riippumatta. Minut lähetettiin kotiin ja todettiin, että syö tyttö ruisleipää niin olo paranee. Mutta ei parantunut huononi ja jouduin uudelleen sairaalaan. Nyt löytyi syy oksenteluun ja pahaanoloon. Kyseessä ei ollut anoreksia tai muu syömishäiriö. Siitä kun ensimmäiset oireet alkoivat oli kulumut parisen kuukautta. Painoa tippunut 16 kg.
Nyt ongelma on se, että minulla ei ole nälkä. Ruoka ei kiinnosta kun ei ole nälkä eikä mikään maistu miltään. Olen koko ajan väsynyt ja haluaisin vain nukkua. Itken joka kerta kun näen painoni laskeneen, kertokaa millä saan painoni normaaliksi ja voimani takaisin.

Pituuteni on 170 cm ja paino 45kg. Ikää alkaa olemaan jo melkein kolmekymmentä.
4611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Et sanonut mikä syy laihtumiseesi lopulta löytyi. Auttaisiko, jos vähitellen yrität huijata itsesi syömään? Yritä kaikkea mikä vaan yhtään menee, mutta älä yritä liikaa, koska silloin tulee vain paha olo. Yritä rakastaa itseäsi niin paljon, että jaksat hoitaa itsesi kuntoon. Muista aina, että kukaan muu ei voi tehdä ihmiselle niin paljon hyvää tai niin paljon pahaa, että se vaikuttaa yleiseen terveydentilaan. Itse olemme oman kehomme hallitisjoita ja vain itse voimme syödä tai olla syömättä, kukaan muu ei sitä ruokaa vatsaamme tunge. Yritä tällaisen psykologisen metodin kautta lähestyä asiaa. Toivottavasti löytyy sellaisia ruoka-aineita, jotka pysyvät sisällä ja ehkä joskus alkavat jopa maistua hyvältäkin...? Voimia ja jaksamista! Painat kyllä todella vähän, mutta älä silti anna epätoivolle valtaa vaan ajattele positiivisia asioita.

Äänestä
  • Kiitos viestistä.
    Syy laihtumiseen oli tukos mahalaukun ja ohutsuolen portissa. Ensimmäinen operaatio ei auttanut ja nyt toinen takana joka on auttanut oksentamiseen.

    Stemppaus on kova, mutta kun voimia on muutenkin niin vähän niin tuntuu että tuo yrittäminenkin vie loputkin voimat.

    Olen päättänyt palata ennalleen, mutta tuntuu että aikaa vie vaan todella paljon.

    Äänestä

  • "Toivottavasti löytyy sellaisia ruoka-aineita, jotka pysyvät sisällä ja ehkä joskus alkavat jopa maistua hyvältäkin...? "

    Siis sellaisia, joita saa syötyä useampana päivänä. Siihen hyvään makuun ei kannata luottaa. Se voi olla, että se maku tekee stopin sairastuneelle ruokahalulle, vaikka sitä ei samana päivänä huomaa.

    Suosittelen ruokapäiväkirjaa kellonaikoineen. Siitä pitäisi nähdä, mikä ruoka estää seuraavan ruokailun.

    Äänestä

Sulla on alkava anoreksia kuin suoraan oppikirjasta. Ensin sairastelua ja sitten kiihdytys anoreksiaan ilman ravintoa. (Yleensä sairastunut on vahingossa tehnyt tuon kiihdytyksen laihduttamalla väärään aikaan, mutta sinulla suolisto-ongelma teki saman tempun.)

Toipumiseen voi mennä vuosia, mutta onneksi olet jo "vanha". Ikä parantaa syömishäiriöt. Siihen saakka pitäisi selvitä hengissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


takaisin kirjoitti:

Jouduin sairaala hoitoon kesän alussa laihtumisen ja pahanolon takia. Vikaa ei löytynyt ja painoni vain putosi sairaala hoidosta riippumatta. Minut lähetettiin kotiin ja todettiin, että syö tyttö ruisleipää niin olo paranee. Mutta ei parantunut huononi ja jouduin uudelleen sairaalaan. Nyt löytyi syy oksenteluun ja pahaanoloon. Kyseessä ei ollut anoreksia tai muu syömishäiriö. Siitä kun ensimmäiset oireet alkoivat oli kulumut parisen kuukautta. Painoa tippunut 16 kg.
Nyt ongelma on se, että minulla ei ole nälkä. Ruoka ei kiinnosta kun ei ole nälkä eikä mikään maistu miltään. Olen koko ajan väsynyt ja haluaisin vain nukkua. Itken joka kerta kun näen painoni laskeneen, kertokaa millä saan painoni normaaliksi ja voimani takaisin.

Pituuteni on 170 cm ja paino 45kg. Ikää alkaa olemaan jo melkein kolmekymmentä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu