Kummittelua pappilassa

Bélmezin kasvot ovat Espanjassa elokuussa 1971 tapahtunut kummitustapaus, jossa omakotitalon laattalattiaan ilmestyi aavemaisia kasvonkuvia.

Tapaus sattui espanjalaisessa Bélmezin kylässä lähellä Córdoban kaupunkia. Ensimmäisen havainnon kasvoista teki perheen lapsi, joka eräänä helteisenä elokuun aamuna kiinnitti isoäitinsä huomion vaaleanpunaiseen laattalattian piirtyneistä äärimmäisen surullisista kasvoista. Mitkään tunnetut väriaineet eivät olleet hahmottaneet kuvaa. Perhe yritti pestä ja hangata kasvoja pois, jolloin niiden ilme muuttui entistä surullisemmaksi, ja silmät suurenivat. Säikähtänyt perhe korvasi lattian betonilla, mutta kolme viikkoa myöhemmin lattiaan ilmestyivät toiset, piirteiltään entistä selvemmät kasvot.

9. tammikuuta 1855 Lounais-Englannissa Devonin kreivikunnassa kohdattiin ankaran pakkasen ja viiden sentin lumikerroksen lisäksi erikoinen ilmiö. 160 kilometrin mittaisen matkan halki koko kreivikunnan näkyivät merkilliset jalanjäljet. Kavionjälkiä muistuttavat jäljet kulkivat viiden pitäjän läpi, puutarhojen halki, yli kattojen, heinäpielesten ja muurien, menivät sisään ja tulivat ulos ulkorakennuksista. Jälkien pituus oli kymmenen senttiä ja ne olivat parinkymmenen sentin etäisyydellä toisistaan. Vaikutti että jäljet oli tehnyt kahdella jalalla kulkeva olento.

Jäljet alkoivat eräästä puutarhasta Totnesin pitäjästä ja loppuivat arvoituksellisesti Littlehamissa sijaitsevalle kentälle. Toisessa kylässä ne kulkivat vajaan ja sieltä seinässä sijaitsevasta aukosta ulos. Aukon läpimitta oli vain viisitoista senttimetriä. Olento oli myös ryöminyt viemäriputken lävitse. Paikoin jäljet olivat sulattaneet jäätä, aivan kuin ne olisivat syntyneet tulisista kavioista. Woodburyssa sijaitsevan kirkon oven ulkopuolella oli kuin polttoraudalla painettu merkki. Jäljillä oli satoja silminnäkijöitä, ja sanomalehtien kirjelaatikot täyttyivät kymmenistä kirjeistä, joissa väiteltiin jälkien mahdollisesta aiheuttajasta. Lähellä Dawlishin kylää jäljet johtivat tiheään aluskasvillisuuteen. Tiheikköön lähetetyt koirat vetäytyivät takaisin surkeasti

Mäkkylän kummitus on vuoden 1946 lopulla vajaan kuukauden ajan yksittäiseen taloon keskittynyt selittämättä jäänyt poltergeist-ilmiö. Ilmiö sai suomalaisessa lehdistössä suurta huomiota.

Ilmiöt alkoivat 10. lokakuuta vuonna 1946 Mäkkylässä nykyisellä Helsingin ja Espoon rajalla. Konstaapeli August Heinosen taloon suuntautui pari viikkoa kivien heittelyä. Kivisade ajoittui illan hämärtyessä aina kello 22 saakka.

Kivisade loppui ja pari päivää oli aivan rauhallista, kunnes 21. lokakuuta talon sisätiloissa alkoi esineiden lentely itsestään. Asukkaat todistivat muun muassa kukkaruukun putoavan pöydältä, uunin luukkujen avautuvan sisältöjen lentäessä ulos ja silitysraudan lentävän ilman poikki.

Lehdet kirjoittivat ilmiöistä ensimmäisen kerran 26. lokakuuta. Talon ympärille kertyi juttujen tuomana väkeä, joka aiheutti levottomuuksia. He syyttivät asukkaita Mustan Raamatun lukijoiksi ja August Heinosta lyötiin. Ilmiöille kertyi enemmän todistajia. Muiden muassa sähköasentajat näkivät sulakkeiden irtoavan sulaketaulusta.

Poliisi selvitti kummittelua alusta alkaen. Leppävaaran poliisiasemalta oli jopa kymmenen poliisia etsimässä kivien heittelijää löytämättä syyllistä. Kivien heittelyn poliisi tunnusti, mutta esineiden lentelyn sisätiloissa se katsoi olevan liioittelua.

Mäkkylän kummitus lopetti kummittelunsa kuukauden vaihteessa.

Martinin pirut oli Ylöjärvellä vuonna 1885 esiintynyt monipuolinen poltergeist-ilmiö, joka on kansainvälisesti parapsykologien keskuudessa huomioitu siksi, että siitä saatiin oikeudessa valaehtoisia todistuksia.

Ilmiö tapahtui 12. ja 27. tammikuuta 1885 välisenä aikana Efraim Martinin torpassa Keijärven kylässä. Hän oli vanha, entinen opettaja, joka laati perukirjoja ja toimi kunnankokouksissa puheenjohtajana. Hän asui vaimonsa Eva Martinin kanssa. He pitivät piikaa, joka oli 13-vuotias, kuolemaisillaan oleva keuhkotautinen ja kehitysvammainen Emma Lindroos.

Ilmiö herätti yleistä kiinnostusta. Tamperelaisten sanomalehtien jutut houkuttelivat paikalle uteliasta väkeä. Ilmiöiden ja väkijoukon levottoman, usein juopuneen, käytöksen vuoksi Martinit saivat syytteen noituudesta ja luvattomasta viinanmyynnistä. Oikeus katsoi todistajanlausuntojen perusteella, että ilmiöt olisivat aiheuttaneet "osittain tuntemattomat voimat", ja hylkäsi syytteen noituudesta. Hovioikeus vahvisti päätöksen. Tapaus on sikäli merkittävä, että se on viimeinen kerta, kun Suomen oikeuslaitos on päätöksessään vedonnut yliluonnolliseen.

Kansanperinteen mukaan Martinin pirut siirtyivät ilmiön loppumispäivänä lähellä sattuneen henkirikoksen tekijään.

La Llorona, "Valittava nainen", on Mexico Cityssa havaittu kummitus. Keskiyön aikaan kaupungin keskustassa kuullaan jo neljäsataa vuotta kaikunut epätoivoisen naisen huuto: "Voi poloisia, onnettomia lapsiparkojani." Kummitus harhailee valittaen surua yössään yllään repaleiset, veren tahraamat vaatteet.

1550-luvulta peräisin olevan tarun mukaan kummitus on don Nuño de Montesclaros -nimisen aatelismiehen harvinaisen kaunis rakastajatar Doña Luisa de Olveros, joka synnytti Montesclarosille kaksi lasta. Intohimon sammuttua mies alkoi kuitenkin laiminlyödä naistaan. Erään iltana Luisan mentyä kaipuusta sekapäisenä Montesclarosin palatsiin hän osui keskelle häätapahtumaa, jossa mies oli juuri vihitty espanjalaisen aatelisnaisen kanssa. Montesclaros torjui Luisan väittäen, että tämän intiaaniveren takia hän ei koskaan voisi naida tätä. Luisa ryntäsi kotiinsa hysteerisenä ja surmasi molemmat lapsensa mieheltään saamalla tikarilla. Hän pakeni talostaan lasten veren tahraamana ja juoksi kirkuen pitkin katuja. Hänet saatiin kiinni, heitettiin vankilaan ja tuomittiin oikeudessa noituuden harjoittamisesta.

Doña Luisa de Olverosin hirttäminen tapahtui julkisesti ja hänen ruumiinsa riippui teloituksen jälkeen kuusi tuntia julkisen pilkanteon kohteena. Sen jälkeen hänen aavemaisia huutojaan on saatu kuulla, ja tarinan mukaan ne jatkuvat aikojen loppuun saakka.

   

Tarjoilija, keitossani
on sinisiä rakeita

Päätalon Juvenes-ravintolassa on havaittu toistuvia outoja ilmiöitä. Ruokailevien opiskelijoiden lautasilta löytyy aika ajoin pieniä pastellisävyisiä rakeita. Rakeet narskahtavat ilkeästi hampaistoa vasten, jos niitä erehtyy sujauttamaan suuhun saakka. Ne eivät kuitenkaan maistu miltään.

Aviisin tutkivan journalismin ryhmä epäilee salajuonta: Juvenes suunnittelee vallankaappausta ja syöttää lafkan omistajille (=asiakkaille) nonparelleiksi naamioitua, aivotoimintaa hiljaksiin lamauttavaa myrkkyä.

Juveneksella on alibi mietittynä: rakeet ovat kuulemma peräisin alakeittiön patapesukoneesta, jossa pestään isoja vuokia. Koneessa käytetään muovisia pesurakeita, koska ne hakkaavat palaneetkin ruuanjämät irti astioista. Ruokiin eksyneet muovirakeet eivät kuulemma ole aiheuttaneet kellekään terveyshaittoja.

Oli pimeä kevätilta. Ilma oli tyyni ja kaikkialla oli hiljaista. Kuivasjärven koulu oli hiljainen, sillä kesäloma oli alkanut pari päivää sitten. Samaan aikaan eräs toisluokkalainen tyttö nimeltä Maria juoksi täyttä päätä koululle. Hän oli muistanut vasta nyt, että todistus oli jäänyt kouluun. Tullessaan koulun ulko-oville Maria kompastui kynnykseen ja kaatui. Hän kampesi itsensä pystyyn ja koitti ovea. Marian hämmästykseksi se oli auki. ”Taidan olla aika onnekas”, hän mietti. Maria astui sisään koulurakennukseen. Sisällä oli pimeää ja Maria yritti avata valoja. Ne eivät toimineet joten Maria päätteli, että sähköt oli katkaistu loman ajaksi. Hän harppoi portaat ja käveli luokkaansa. Oven vieressä oli vanha karttakaappi. Seinillä oli julisteita eri oppiasioista. Joku Marian luokan tytöistä oli tuonut luokkaan hevosjulisteen. Lattialla oli kaksikymmentäneljä pulpettia riveissä, ja Maria avasi omansa. Hän otti todistuksen käteensä ja lähti ulko-oville päin. Ne eivät kuitenkaan enää auenneet. Maria yritti kaikin keinoin avata ovia. Edes potkiminen tai lyöminen ei auttanut, joten hän lähti etsimään opettajanhuoneesta puhelinta. Mutta opettajanhuoneen ovikin oli lukossa.

THE END

Tämä tapahtui 1998 tammikuussa noin kahden aikaan yöllä. Asuin tuolloin Kauhavalla vanhan elokuvateatterin yläkerrassa. Sänkyni oli sijoitettu suoraan vastapäätä eteisen oviaukkoa, ja koska eteisessä ei ollut ikkunoita, se oli aina säkkipimeä verrattuna asuinhuoneisiin.

Paimenkoirani oli tuolloin puolivuotias. Se nukkui aina sänkyni vieressä. Eräänä yönä heräsin normaalista sikeästä unestani tajunnassani vahva tunne, että jokin tuijottaa minua. Oikein todella koin katseen nahoissani. Samaan aikaan koiranpentuni loikkasi makaamaan päälleni ja murisi kuono kohti eteisen ovea.

Tunnelma oli niin hiuksianostattava ja käsinkosketeltava, että joka hetki odotin näkeväni tuon tuijottajan kasvoista kasvoihin... mutta vaikka tunne jatkui elämäni pisimmältä tuntuneen pariminuuttisen, ja vaikka kuinka siristin silmiäni, en nähnyt ketään. Vieraan läsnäolon tunne häipyi ja koirakin rauhoittui. Loppuyön valvoin, jokainen valo päällä.

Kuulin vaihtelevia juoruja talossa tapahtuneista ihmiskohtaloista, en kuitenkaan mitään, mikä selittäisi, kuka minua katseli. Vastaavaa, mitään niin väkevää, en ollut koskaan aiemmin kokenut enkä sen jälkeenkään. Vanha elokuvateatterin talo Kauhavalla on jo purettu, joten sen salaisuus taisi kadota sen mukana.

Tämä tapahtui neljä vuotta sitten ollessani 8-vuotias, mutta toivon, ettei se vaikuta tarinan uskottavuuteen.

Siihen aikaan minulla ei vielä ollut monia ystäviä, ja niinpä eräänä syysiltana äitini ehdotuksesta lähdin tapaamaan erästä meidän luokkalaista tyttöä. Hän asui kaksikerroksisessa talossa, jossa oli kellari. Talo oli hyvin vanha, mutta en kuitenkaan uskonut sen olevan niin vanha, että siinä kummittelisi.

Vaikka talo oli pimeä, soitin silti ovikelloa. Huomasin ikkunasta, että keittiössä oli joku, ja kun hän ei tullut avaamaan, soitin ovikelloa uudestaan ja uudestaan. Sitten pihaan ajoi auto, jossa luokkatoverini istui perheensä kanssa. Hämmästelin itsekseni tuota mummoa talon keittiössä, mutta en kertonut siitä mitään.

Vasta viime pyhäinpäivänä sanoin, mitä olin nähnyt ja ystäväni selvitti, että talossa oli kauan sitten asunut vanha nainen, joka oli jo kuollut. “Sinä iltana talossamme ei pitänyt olla ketään, olet nähnyt näkyjä!” epäili luokkatoverini. Mutta minä olen aivan varma, ettei se ollut
näky, niin selvästi muistan sen edelleen. Voi kuinka jähmetyinkään kuullessani, että talo oli todellisuudessa muka tyhjä...

Näiden vuosien aikana siinä talossa on sattunut muitakin tämän tyylisiä tapauksia, joista kahta olen ollut todistamassa. Etteikö muka Seinäjoella kummittele

Pentuna, 45 vuotta sitten, tajusin kuinka aikuiset aivan kuin pelkäsivät jotakin olematonta ?? Kerronpa jutun.

Äitini oli Pohjanmaalta kotoisin, jäyhä kun vanha kanto, lisäksi myös raamattu-uskovainen. Vuonna 1956 kuoli isäni isä ja samaan rytäkkään äitini saama poika synnytyksessä. Hätäkasteessa oli vauvan nimeksi laitettu Ilmari.

Muistan, kun olin riihessä katsomassa arkkuja ja isäni nosti minut tervehtimään viimeistä kertaa vaaria. Vieressä pukilla lepäsi pikku arkku, jota ei avattu. Vainajat haudattiin Leppävirran Kaipolanmäen hautausmaahan.

Mutta annas olla. Vaari ja Ilmari oli pantu multiin, mutta ei tullut uni. Niin paljon oli tapahtunut päivän aikana. Isä oli vielä tallissa hevosta yökuntoon laittamassa. Luettiin siinä tavalliset iltarukoukset ja toivotettiin hyvät yöt, veli Teuvo, minä ja äiti. Helena nukkui pirtin pikkukeittiössä.

Juuri, kun oltiin saamassa unen päästä kiinni, huoneeseen tuli sellainen kummallinen valo. Eikä se tullut mistään, se vaan oli joka puolelta yhtä valoisa. Äiti sanoi, että jopa on tuo sähkövalo kummaa. Meille oli saatu keväällä sähköt. Veli Teuvo nukkua tursotti.

Ja vaikka kukaan ei tullut ovesta, meidän ukki seisoi siinä ovella Ilmari sylissään – ainakin minuutin ajan hän katseli kirjahyllyjä ja oli kuten tavallisestikin. Sitten ukki katsoi äitiin ja sanoi: “Me menemme Ilmarin kanssa nyt pois... meidän on nyt hyvä olla.”

En osannut pelätä yhtään, vaan kysyin äidiltä, että mitä tapahtui. “Nuku vaan, he kävivät hyvästelemässä,” hän kehotti. Tuli sellainen lepponen olo. Sitten isä saapui ulkoa ja kysyi äidiltä: “Kävikö ne?” ja muistan, kun äiti vastasi, että kävivät jo.

Tämä tapahtui muutama vuosi sitten äidilleni. Hän heräsi yöllä ihmeelliseen ryminään, ja kun hän avasi silmänsä, hän näki tuolin liikkuvan. Seinillä näytti kävelevän kämmenen kokoisia hämähäkkejä. Aamulla enoni soitti ja kertoi, että mummi oli kuollut. Se oli tapahtunut samaan aikaan kuin äidin yöllinen näky.

Kun äitini oli 10-vuotias, mummi oli sanonut että tulee kummittelemaan heti kuolemansa hetken koitettua, niin kuin sitten kävikin.

oLISIN UTELIAS KUULEMAAN SIITÄ.