Mustarastas

Jyväskylässä asustelee mustarastas.
Käy syömässä päivittäin pihlajanmarjoja tuossa pihassa olevassa pihlajassa.
24928
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

minunkin pihallani herkuttelee monta mustarastasta jäätyneillä omenoilla ja sinne heittämilläni pähkinöillä ja siemenillä.

Äänestä
  • Missäpäin Suomea tämä sinun pihasi on?
    Minulla on nyt parina yönä rusakko käynyt tekemässä taas omenapuitten alaoksien leikkauksen. Minun ei tarvitse leikata kuin, vain yläoksat. Että on niistä elukoista hyötyäkin puutarhan hoidossa.

    Äänestä

se on mun pihani ja kyllä mustarastas talvehtiikin kunhan saa masunsa täyteen.

Mulla on sellainen pieni metsähiiri tehnyt pesänsä lintulaudan kupeeseen ja sieltä se hakee jyviä itselleen kun rastaat ovat sellaista huolimatonta sorttia ja viskoo siemeniä ympäriinsä syödessään.

Oletkos nähnyt muuten närheä lintulaudalla, että on häijyn otus. Ja pähkinähakki on samansorttinen vaikka harvoin nähty vieras

Äänestä
  • En ole nähnyt närheä laudallani, mutta kummityttöni laudalla olen nähnyt.
    Minun laudallani vierailee tiaiset ja orava.
    Musta rastasta ei ole enään näkynyt. Ajoiko kovat pakkaset sen etelään päin. Muita rastaita kyllä on vaikka kuinka paljon, mutta ne eivät käy kylläkään lintulaudalla. Syövät etupäässä koivun siemeniä. Alkusyksystä söivät pihlajan marjojakin, mutta eivät enään syö. Onko marjat muuttuneet niin pahanmakuisiksi. Pitäis käydä itse maistamassa.
    Harakka käy kyllä syömässä tuota talia, joka on rarussa roikkumassa.

    Äänestä

  • johannes kirjoitti:

    En ole nähnyt närheä laudallani, mutta kummityttöni laudalla olen nähnyt.
    Minun laudallani vierailee tiaiset ja orava.
    Musta rastasta ei ole enään näkynyt. Ajoiko kovat pakkaset sen etelään päin. Muita rastaita kyllä on vaikka kuinka paljon, mutta ne eivät käy kylläkään lintulaudalla. Syövät etupäässä koivun siemeniä. Alkusyksystä söivät pihlajan marjojakin, mutta eivät enään syö. Onko marjat muuttuneet niin pahanmakuisiksi. Pitäis käydä itse maistamassa.
    Harakka käy kyllä syömässä tuota talia, joka on rarussa roikkumassa.

    keltasirkkuja on ollut iso parvi jo pari kuukautta maisemissa, ne eivät osaa syödä
    kuin hangelta ja tietysti vain k a u r a a

    Äänestä

  • lasse kirjoitti:

    keltasirkkuja on ollut iso parvi jo pari kuukautta maisemissa, ne eivät osaa syödä
    kuin hangelta ja tietysti vain k a u r a a

    Sinulla on sitten ilmeisesti kauraa.
    On niitä vaan mukava katella noita lintuja.
    Minullekkin on palannut se mustarastas takaisin.
    Se oli välillä jossain muualla, tai tämä on sitten uusi mustarastas.

    Äänestä

miksi talitintit herkuttelee mieluiten pähkinöillä ja auringonkukan sieminillä ja välttelee vehnää ja kauraa.

Tänään tappeli harakat ja varikset lintulaudan herkuista ja vähän matkan päässä katseli naakat joita täälläpäin sanotaan Kalleksi.

Kohta on kevät ja voi katsella kuinka hanhet ja kurjet lentää ylitse ja kailottaa mennessään.

Äänestä
  • Jos ne talitintit ovat yhtä laiskoja ja mukavuudenhaluisia, kuin minä, niin ne tietysti syövät vain pähkinöitä ja auringonkukan siemeniä. Niistä saa nimittäin paljon vähemmällä vaivalla ja paljon enempi energiaa, kuin vehnästä tai kaurasta.

    Toki ne syövät muutakin, mutta sinä et ehkä näe sitä toista ruokapaikkaa. Niinhän minäkin syön aina välillä niitä "rehujakin". Mutta en syö kuitenkaan niin paljoa, että huulet menisivät ristiin.
    Näin kylmän aikaan lintujen on syötävä koko valoisan aika, jotta kerkeäisivät saada riittävästi energiaa kylmää yötä varten.

    Minä laitan harakoille ja variksille tuohon pihamaalle erikseen ruuat, ei tarvitse tapella tinttien kanssa samalla laudalla. Nyt siellä on lohen perkeet ja sisälmykset. Hyvin näyttää kelpaavan. Minun ei tarvitse käyttää kompostia ollenkaan. Ei se tosin näin talvella minulla toimikkaan, kun ei noita ruuan tähteitä tule riittävän paljoa.

    Viime talvena tuli ongelma, kun tietysti ruuan haju levis riittävän kauaksi, niin rotta tuli lintujen aterialle. Mutta eipä käynyt, kuin kaksi kertaa ruokailemassa. Viritin syöttöpaikan viereen laatikon reunan alle rotanloukun ja heti seuraavana yönä rotta päätti päivänsä omasta tahdostaan.

    Joo, keväällä minulta menee varmasti aika paljon aikaa luonnossa, kun sain ostettua uuden tikitaalikameran. Olen aikonut kuvata aikapaljon lintuja ja muitakin luontokappaleita tulevan kevään ja kesän aikana.

    Äänestä

niitä ei täällä ole kun on noita nelijalkaisia metsästäjiä omasta takaa ja antavat vain paistin lahjaksi meikäläiselle.

Muuten luuletko sinitiaisten olevan vähentymässä, tuntuu ettei niitä näe ollenkaan niin paljoa kuin ennen, minun suosikkilintuani saatika punatulkkuja.

Vaikka vähissä ne linnut ovat näin pimeään aikaan, ei auta vaikka kuinka viihtyisi keittiön ikkunan luona roikkumassa ja ulos kuikuilemassa, saa siinä vain naapurit ihmettelemään toisen tirkistelyhalua.

Hyvä ajatus tuo digitaalikameran osto, sillä saa varmaan tosi hyviä kuvia otettua, täytyy pistää harkintaan.

Oletkos muuten käynyt tirkistelemässä kurjen pesätouhuja?

Äänestä
  • En ottanut paistiksi. Laitoin tuonne kompostoriin ja kesällä siitä ei ollut mitään näkyvillä. Multaa siitä tuli. Tuolla se nyt on jonkun marjapensaan juurella.

    Minulla ei ole omasta takaa yhtään metsästäjää, mutta noissa naapureissa on montakin nelijalkaista, mutta en tiedä, että osaako ne ymmärtää niitten rottien päälle yhtään mitään. Luulen, että jos näkevät rotan, niin menevät karkuun.

    Sinitiaiset ja punatulkut ovat varmaankin vielä metsissä. Tuossa keväämmällä tulevat lintulaudoillekkin, siis asutuksen keskelle. En muuten ole katsonut tarkemmin, että minkä laadun tiaisia nämä ovat olleet, mutta täytyy ruveta katsomaan tarkemmin, että minkä nimisiä tiaisia nämä ovat.

    Tirkistellä aina pitää. Naapurit voivat kyllä suuttua asiasta, mutta pitää kertoa heille, että mitä sitä ikkunasta seuraa. Ja onhan ikkuna sitä varten, että siitä katsotaan ulos.

    Tämä tikitaalikamera on minulla vain sen takia, että saan ottaa mahdollisimman paljon kuvia ja niistä sitten valita parhaat kuvat talletettavaksi. Yhtä hyviä kuvia saa filmikameroillakin, mutta tällä voin valita vain ne kuvat, jotka ovat onnistuneet.

    Kurjen pesätouhuja en ole käynyt kattelemassa, mutta metson, teeren, joutsenen, ja monen muun linnun kuhertelua olen seurannut ja kuvannut.

    Äänestä

paistia ei taida syödä muut kuin tuolla aasiassa ja friteerattuna, olen kuullut.

Taidan ostella tosi hyvä auringonkukan siemeniä kun kelpaavat nelijalkaisille ystävillenikin tai sitten syövät ahneuttaan. Kaikki mikä löytyy lintulaudan ulokopuolelta menee näiden suihin.

Ikinä en ole metsoa enkä teertä nähnyt luonnossa mutta joutsenia kylläkin, en tosin pesätouhuissa.

Tänään ihailin haukan ylvästä olemusta kun vahti lumista peltoa.

Minulla on talvehtinut pari vuotta sitten pikku tikka, kun oli satuttanut siipensä ja voi että pelotti antaa ruokaa sille. Taisimme pelätä kumpikin, luulen, on muuten kaikkiruokainen ja kevään tullen päästin ulos ja lensi ylväästi tiehensä.

Olisi vain kiva tietää kuinka tikka ääntelehtii, tämä versio oli ainakin hyvin hiljainen, kiipeili vain sisälle raahaamallani puunoksalla edes takas.

Äänestä
  • Minä olen kylläkin huono matkimaan käpytikan ääntä ja vielä huonompi kirjoittamaan sitä ääntä. Mutta käpytikalla on lyhyt vik, tai sitten sarjassa vik vik vik vik.

    Pikkutikalla on lisäksi sellainen pieni hento piipitys, samalla tavalla, kuin vesilintujen poikasetkin ääntelevät.

    Soidinäänihän on kaikilla tikoilla jonkin kelopuun tai sähköpylvään pään hakkaaminen ja siitä kuuluva ääni.

    Minä olen nähnyt aika paljon erilaisia lintuja, kun oleskelen paljon noissa metsissä, järvillä ja käyn välillä bongaustorneissakin.

    Äänestä

älä vain hermostu vaikka kirjoittelenkin tälleen.

Olen minäkin kerran ollut Kirkkonummen Hirsalassa katsomassa kuinka joutsenet ja taisi olla hanhiakin lensivät yli aikaisin keväällä. Ihan nousi ilo mieleen kun ovat niin uljaan näköisiä.

On se kurki kerran minut saattanut pyörällä kumoonkin kun omissa ajatuksissani poljin eteenpäin ja kuinka ollakaan katsoin sivulleni erään talon pihalle kun siellä oli sellainen suihkulähde ja siinä pari kultakalaa. Ja kurki se siellä seisoi keskellä tätä pientä lähdettä kala suussaan.

En ollut uskoa silmiäni vaan totta se oli. Kun lehtoon lähti niin piti sitä uskoa, enkä ollut kapakista tulossa vaan kaupasta ja iltapäivästä.

Mutta lintujen touhuja on tosi kivaa katsella.

Äänestä
  • Empä mie hermostu, vaikka kirjoitteletkin. Voinhan olla vastaamattakin, jos siltä tuntuis.

    Minä tulin vappuna vuonna 54 jyväskylään ja ihmettelin, että mikä tuo kukerrus on tuolla metsässä ja äiti sanoi, että teeret siellä kukertaa. Olisinkohan siitä saanut sellaisen kipinän, että pitää ottaa selvän kaikista luonnon äänistä. No, luonnossa olen liikkunut aika paljon vielä näin aikuisiässäkin.

    Minulla on yleensä kamera kädessä ja haulikko selässä metsästysaikaan. Jos olen saanut kuvattua mielestäni hyvän kuvan, niin sitten otan sen haulikon käteeni ja koitan ampua, mutta yleensä se lintu on jo lähtenyt matkoihinsa.

    Me tuossa 80-luvulla ongittiin kaloja ja vietiin ne kalat elävinä yhteen vesi lammikkoon ja seurattiin sitten, että mitä niistä tulee.
    No, sitten huomattiin, että lokit rupesivat käymään siellä lammikossa jatkuvasti ja kyllä ne saivat ne kaikki kalat syötyä siitä lammikosta, että tulipahan sekin homma katsottua.

    Äänestä

on myös minulla tuolta 50-luvun alusta kuinka jo pienenä tykkäsin linnuista ja olin ikionnellinen kun sain lahjaksi uimarenkaan ja sillä pääsi uimataidoton lähelle sorsia ja joutsenia.

Vaikka pelkoa siinä taisi samalla olla kun näin kalanpoikasten uiskentelevan ja luulin niiden tarttuvan varpaisiin. Eipä silti on yksi hauenkutale sen kerran on tehnytkin.

Toivottavasti tuo pakkanen kohta lauhtuisi nollaan niin saisi taas roikkua ikkunassa ja näkisikin jotain muuta kuin tyhjän lintulaudan.

Puhdistatko muuten usein lintulautasi meinaan kun siellä käy oravakin ja ne ovat aika kirppuisia.

Äänestä
  • Joo, kyllä sais nuo pakkaset lauhtua. Eihän tässä pääse kuvaamaan ollenkaan, vaikka on uusi kamerakin käytössä.

    Lintulaudan olen puhdistanut kerran vuoteen. Tämä lintulauta on sellainen hirsimökin näköinen, joten sinne sisälle ei pääse lintu eikä oravakaan. Niitten pitää syödä orrelta. Joten lintukaan ei pääse paskomaan ruokapöytäänsä. Sen takia en ole edes ajatellut tuota kirppuasiaa.

    Äänestä

mutta valtava parvi hanhia (luulen niin) kun tulin töistä kotiin niin tuolla pellolla. Niitä oli ainakin 50-80 kpl.

Tiedä josko ovat matkalla sinne pohjoiseen...

Pakkanen on onneksi lauhtunut siedettäväksi eli lukemat ovat nyt -5 ja aamulla oli niin kauheat kuin -18 kun piti pistää nenänsä ulos puoli kuuden tienoilla.

Niin toiset vetelee hirsiä siihen aikaan kun meikäläinen alkaa miettiä työpäivää.

Äänestä
  • Arvelisin, että jos ne olivat hanhia, niin sitten et asu Suomessa. Tietääkseni hanhet talvehtivat etelä Ruotsissa ja Pohjanmerellä ja Brittein saarilla.

    Ei ne ainakaan vielä tule tänne pohjolaan. Muuttoaika on vasta tuolla keväämmällä.

    Onneksi hellitti nuo pakkaset, että pääsee kameran kanssa ulos luontoon.

    Minun ei tarvitse onneksi enään miettiä ollenkaan työpäivää. Työt ei häiritse ollenkaan minun luonnossa liikkumistani.

    Äänestä

  • johannes kirjoitti:

    Arvelisin, että jos ne olivat hanhia, niin sitten et asu Suomessa. Tietääkseni hanhet talvehtivat etelä Ruotsissa ja Pohjanmerellä ja Brittein saarilla.

    Ei ne ainakaan vielä tule tänne pohjolaan. Muuttoaika on vasta tuolla keväämmällä.

    Onneksi hellitti nuo pakkaset, että pääsee kameran kanssa ulos luontoon.

    Minun ei tarvitse onneksi enään miettiä ollenkaan työpäivää. Työt ei häiritse ollenkaan minun luonnossa liikkumistani.

    lahden takana etelässähän minä vaikka sydän onkin siellä kotomaassa.

    Niin vissiin ne olivat hanhia, tuntuu kuin niitä olisi täällä vuoden ympäriinsä ja erikokoisia sellaisia.

    Samoin täällä näkee tosi paljon haukkoja, eri lajikkeita ja naakkoja, naakkoja ja vielä kerran naakkoja. Ruotsi voisikin ottaa tämän linnun kansallislinnukseen.

    Pelastivat tässä muutama päivä sitten joukolla erään joutsenen kun oli jäätynyt jäälle kiinni. Siellä oli monia kymmeniä ihmisiä ressukkaa auttamassa.

    Varpuset visersivät niin mukavasti aamutuimaan että tuli ihan hyvälle mielelle. Kyllä se kevät tästä näköjään, kun nytkin on jo lämpöasteita.

    Äänestä

  • Johanna kirjoitti:

    Joko oot kauankin ollut siellä etelässä?

    Ne hanhethan ovat varmaankin koko vuoden siellä. Tosin ilmeisesti suurin osa matkaa tänne pohjolaan pesimään.

    Harvemmin joutsen jäätyy kiinni, mutta näin saattaa käydä, jos höyhenet ovat päässeet kastumaan. Jostain syystä höyhenissä ei ole silloin rasvaa, joka suojais sitä höyhenpeitettä.

    Eihän tässä ole enään, kuin vain muutama kuukausi, kun jo täälläkin nurmikot alkaa viheriöimään.

    Ensimmäiset linnutkin alkavat rakentaa pesiään jo kahden kuukauden kuluttua. Silloin taitaa olla poikasia jo karhuilla, oravilla ja jäniksillä. Tai en tiedä tarkalleen.

    Kyllä tännekkin sais tulla lämpöasteita. Tänään aamuyöllä oli vain 3 astetta pakkasta, mutta nyt tässä illansuussa oli jo 12 astetta pakkasta.

    Kauan ja kauan, vaivaiset 10 vuotta mutta tuntuu kuin olisi vuosisata. Mieli palaa niin kauheasti takaisin.

    Taitaa olla kaneilla kevättä rinnassa kun niitä näkee juoksentelevan tien varsilla laumoittain.

    Täällä niitä nimittäin riittää vaikka sinne lähetettäväksi.

    Täällä lumi sulaa kauheaa vauhtia ja nurmikot vihertävät ja lämpöasteita on nytkin kun töistä juuri tulin.
    Tuli mieleen että olisi sitten niin kivaa nähdä niitä kuviasi kun metsässä samoilet mutta mutta...

    Jos lähetät sähköposti osoitteesi osoitteeseen [email protected]
    niin minä voin laittaa kuvia luonnosta sitä mukaa, kun otan niitä.

    Äänestä

Onko se erakko mustarastas, vai onko niitä useampiakin?

Äänestä
  • Tämä mustarastas on sitten erakko, koska se ei ole muitten rastaitten kanssa ollenkaan. Tämä on aina yksin ja eriaikaan, kuin muut rastaat tässä pihalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

johannes kirjoitti:

Jyväskylässä asustelee mustarastas.
Käy syömässä päivittäin pihlajanmarjoja tuossa pihassa olevassa pihlajassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu