Täällä on aika ajoin, nyt yhä tiiviimmässä tahdissa, tullut esille ajatus Siionin jakautumisesta. Olen itse vl, sellainen rivi-vl, enkä ole kuullut seuroissa enkä muualta enkä edes lukenut asiasta. Kysyisinkin, että mistä ovat peräisin tällaiset huhut? Entä huhut joidenkin puhujien saarnakiellosta? Luulisi kait että tällaisesta nyt jossakin puhuttaisiin ja kerrottaisiin Siionin sisälläkin. Onkosiis kulaan täällä kirjoittavista veeällistä perillä, mistä moiset ovat ilmaantuneet tai leneekö ne tyhjästä syntynyttä jorinaa.
Kysyvä ei eksy
eihän?
3268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Samoja kysymyksiä olen miettinyt.
Tiedän itse viime vuosilta vain yhden puhujan, joka ei enää - ainakaan toistaiseksi - ole tehtävässään. Ja häntäkään ei ole erotettu & kielletty puhumasta, vaan hän on henkilökohtaisista syistä johtuen pyytänyt itse vapautusta. Ymmärtääkseni asiaan ei liity mitään dramatiikkaa.
Muistan nöyryyttävän tapaksen. Taisi olla Kajaanin Ridellinkujalla syksyllä 1974. Se oli eräänlainen hoitokokous. Puhuja istutettiin salin eteen kuin syytettyjen penkille. Häntä piinattiin itkuun ja nöyryytyksen syvimpään tilaan saakka.
En muista mistä oli pahin syyte. Mutta julma se oli. Vieläkin ahdistaa. Siitä menosta oli rakkaus kaukana.
Niillä eväillä jos vieläkin jatketaan puhuja kyllä varoo askellustaan. parempi on puhua varman päälle että ei joudu mankeliin...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000018630805
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000018826200
Molempia kantoja näkytään kannatettavan ja tämä herättä kysymyksen että onko vl jakaantunut sisältä päin.
Toki näitä aihepiirejä on muitakin kuten tämä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000018649766
Osa kieltää keskustelun ja osa on sitä mieltä ettei keskustelussa ole mitään pahaa vaan se on terve osa siionin talostelua.