Mielenkiintoista keskustelua käytiin lestadiolaisuudesta valtakunnan mediassa jo 125 vuotta sitten
Suometar nro 19 vuonna 1881:
Ennen, 40-50 wuotta sitte, oliwat nämät pohjoiset maat siweyden puolesta sywälle langenneet. Siweettömyys ja juopumus tukehuttivat kaiken siwistyksen ja saattoivat kansan raaimpaan paatumukseen. Epärehellisyys kukoisti. Jumalan sana ei saanut juurta kolkon maan paatuneesta wäestöstä. Silloin alkoi entinen tiedemies, Karesuannon - Ruotsin pohjoisimman seurakunnan - kirkkoherra, Lars Lewi Laestadius tässä Europalaisten kansojen mätä-munassa heiluttamaan hengen miekkaa niin woimakkaasti ja niin suurella menestyksellä, ettei lutherilaisuuden historiassa liene sen syntymästä saakka mointa kristillisyyden woittoa nähty. Täällä, lukijani, on Suomessa lewinneen "hihhulilaisuuden" pesä-maa.
Sanottakoon mitä tahansa tämän uskonlahkon (semmoisena eiwät itse myönnä olewansa) wioista. Hedelmästä puu tunnetaan ja semmoiset hedelmät owat harwassa. Entisistä siweettömyyden pesissä ruwettiin Raamattua tutkimaan. Entisiin kapakoihin tultiin Jeesuksen nimessä yhteen. Sowintosaarna kuului kaikkialla. "Weljet", "koulumiehet" waelsiwat ympäri maakuntaa kehoittaen ja manaten parannukseen, kääntymykseen ja uskoon. Markkinoilla ei ollut enää wiinaa kortteliakaan. Käräjät saatiin lopettaa kohta aljettuansa. Entiset pettäjät ja warkaat ilmoittiwat rikoksensa ja kostiwat ne korolla. Lappalaiset jättivät tuon heitä turmelewan wiinan ja rupesiwat muitten kanssa harjoittamaan luku-taitoa, joka pääsi ja on wielä näillä mailla etewällä kannalla.
Walitetaan, ettei jatko ole ollut alun kaltainen ja että laestadiolaiset (omalla nimellään uskowaiset eli kristityt) owat joutuneet erhetyksiin. Karesuannosta lewisi oppi raja-pitäjiin, pohjoiseen Ruotsiin, pohjoiseen ja wiimein koko Suomeen, wieläpä siirtolaisten mukana Amerikaan ja Wenäjälle. Pesä-maalla on oppi pysynyt eläwänä ja woimakkaana. Sen pää-pylwäs on Laestadiuksen wanhin oppilas Juhana Raattamaa, joka kaikkien kunnioittamana asuu Karesuannossa. Hiljakkoin oli hänen luonaan oppilaita: toinen Turusta, toinen Pietarista.
Laestadius-wainaja käytti saarnoissaanusein niin raakaa ja ruokotonta kieltä ettei saarna-lawalta lieneennen eikä myöhemmin semmoista kuultu. Postillassaankin on kyllä rumia paikkoja. Ei sisällön eikä puhe-lahjan puolesta huomata mitään wiehättäwää hänen enemmän kuin weljienkään saarnoissa. Päinwastoin "kokouksissa" joita usein owat pitämässä kaukaa olewat "koulumiehet", puhe käy hitaasti ja wäsyttäwästi tawallisesti katekiseeraamalla. Kuitenkin päättywät kokoukset "liikutuksiin", jolloin muka ollaan Pyhän Hengen waltaamina ja syntiä annetaan anteeksi. Weljien anteeksi antamiseen luottaa "uskowainen" sokeasti. Wälttämätöntä on, että hän ripittää itsensä jonkun weljen tahi koko seurakunnan edessä.
Heikon käsitykseni mukaan on hihhulilaisuuden wika siinä, ettei sen mukaan ihminen woi kääntyä Wapahtajaansa ja elää Hänestä ilman weljien awutta ja heidän kauttansa. Melkein koko Muonion seurakunta on laestadiolaisuuteen kuuluwa. Myöhempinä aikoina on tämä oppi hiukan laimentunut semminkin Enontekiäisissä, jossa ei warsinaistakaan pappia ole ollut neljääntoista wuoteen. Tätä laimentumista osoittawat myös monilukuiset jutut wiime käräjillä.
Suometar nro 19 vuonna 1881:
Ennen, 40-50 wuotta sitte, oliwat nämät pohjoiset maat siweyden puolesta sywälle langenneet. Siweettömyys ja juopumus tukehuttivat kaiken siwistyksen ja saattoivat kansan raaimpaan paatumukseen. Epärehellisyys kukoisti. Jumalan sana ei saanut juurta kolkon maan paatuneesta wäestöstä. Silloin alkoi entinen tiedemies, Karesuannon - Ruotsin pohjoisimman seurakunnan - kirkkoherra, Lars Lewi Laestadius tässä Europalaisten kansojen mätä-munassa heiluttamaan hengen miekkaa niin woimakkaasti ja niin suurella menestyksellä, ettei lutherilaisuuden historiassa liene sen syntymästä saakka mointa kristillisyyden woittoa nähty. Täällä, lukijani, on Suomessa lewinneen "hihhulilaisuuden" pesä-maa.
Sanottakoon mitä tahansa tämän uskonlahkon (semmoisena eiwät itse myönnä olewansa) wioista. Hedelmästä puu tunnetaan ja semmoiset hedelmät owat harwassa. Entisistä siweettömyyden pesissä ruwettiin Raamattua tutkimaan. Entisiin kapakoihin tultiin Jeesuksen nimessä yhteen. Sowintosaarna kuului kaikkialla. "Weljet", "koulumiehet" waelsiwat ympäri maakuntaa kehoittaen ja manaten parannukseen, kääntymykseen ja uskoon. Markkinoilla ei ollut enää wiinaa kortteliakaan. Käräjät saatiin lopettaa kohta aljettuansa. Entiset pettäjät ja warkaat ilmoittiwat rikoksensa ja kostiwat ne korolla. Lappalaiset jättivät tuon heitä turmelewan wiinan ja rupesiwat muitten kanssa harjoittamaan luku-taitoa, joka pääsi ja on wielä näillä mailla etewällä kannalla.
Walitetaan, ettei jatko ole ollut alun kaltainen ja että laestadiolaiset (omalla nimellään uskowaiset eli kristityt) owat joutuneet erhetyksiin. Karesuannosta lewisi oppi raja-pitäjiin, pohjoiseen Ruotsiin, pohjoiseen ja wiimein koko Suomeen, wieläpä siirtolaisten mukana Amerikaan ja Wenäjälle. Pesä-maalla on oppi pysynyt eläwänä ja woimakkaana. Sen pää-pylwäs on Laestadiuksen wanhin oppilas Juhana Raattamaa, joka kaikkien kunnioittamana asuu Karesuannossa. Hiljakkoin oli hänen luonaan oppilaita: toinen Turusta, toinen Pietarista.
Laestadius-wainaja käytti saarnoissaanusein niin raakaa ja ruokotonta kieltä ettei saarna-lawalta lieneennen eikä myöhemmin semmoista kuultu. Postillassaankin on kyllä rumia paikkoja. Ei sisällön eikä puhe-lahjan puolesta huomata mitään wiehättäwää hänen enemmän kuin weljienkään saarnoissa. Päinwastoin "kokouksissa" joita usein owat pitämässä kaukaa olewat "koulumiehet", puhe käy hitaasti ja wäsyttäwästi tawallisesti katekiseeraamalla. Kuitenkin päättywät kokoukset "liikutuksiin", jolloin muka ollaan Pyhän Hengen waltaamina ja syntiä annetaan anteeksi. Weljien anteeksi antamiseen luottaa "uskowainen" sokeasti. Wälttämätöntä on, että hän ripittää itsensä jonkun weljen tahi koko seurakunnan edessä.
Heikon käsitykseni mukaan on hihhulilaisuuden wika siinä, ettei sen mukaan ihminen woi kääntyä Wapahtajaansa ja elää Hänestä ilman weljien awutta ja heidän kauttansa. Melkein koko Muonion seurakunta on laestadiolaisuuteen kuuluwa. Myöhempinä aikoina on tämä oppi hiukan laimentunut semminkin Enontekiäisissä, jossa ei warsinaistakaan pappia ole ollut neljääntoista wuoteen. Tätä laimentumista osoittawat myös monilukuiset jutut wiime käräjillä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
miksi sinun tekstissäsi on niin kummallinen v..kirjain.
...
Vanhempaa sanomalehtiuutisointia. Maamiehen Ystävä no 45, 9.11.1850 kertoo lukijoilleen:
"Mutta on muitakin waikutuksia tällä hengellisellä liikkeellä, joka on tullut Ruotsin puolelta ja näyttätkin kaikki jotka tältä hallitaan kuuluwan Ruotsin Lukijain (Läsare) joukkoon. Kaaresuannon seurakunnasta, Ruotsin puolelta liki Muoniota, on Rowasti Laestadius saattanut tämän liikkeen Muonioon ...
... Sentähden herjaawat he muita miten häwittömästi taitawat ja tuomitsewat heitä pakanoiksi ja helwetin kekäleiksi, eiwätkä anna rauhaa ennenkuin saawat seuralaisiksensa...
...mutta kaikkien neuosta ja opetuksesta eiwät he, warsinkin ensimmäisessä innossaan, otakaan waaria, oli neuwojat waikka omia pappiaankin, jos ei nämä ole heidä mielensä jälkeen heränneitä..."
Näistä samoista asioistahan meitä syytetään yhä, reilut 150 vuotta myöhemmin.
Samaa jauhavat muutamat nikit täällä yhä. Eipä ole uutta auringon alla.
Siinäpä tuo kysymys jo tulikin. Mitä siis on katekiseeraaminen? Kuka tietäs?
katekeesi=
uskonnonopetus, vars. kysysmysten ja vastausten muodossa tapahtuva
katekeetta=
kristinuskon opettaja, jonka tehtävänä on opettaa vars. alkeellisella tasolla olevia.
kateketiikka=
oppi varsinkin suullisen uskonnonopetuksen menetelmistä
Eli olisikohan katekiseeraaminen jonkinlaista opetusmaista puhumista. Ehkä.