Ongelmani on se, että minulla on melko usein oksettava, yököttävä olo. Vatsa ei varsinaisesti ole kipeä, mutta etoo eikä tee mieli syödä. Toisaalta syöminen joskus myös helpottaa oloa. Olin lääkärissä ja nyt kokeillaan Zolt-nimistä lääkettä. Onko tämä katarria vai refluksia vai mitä? Mikä aiheuttaa oksettavaa oloa? Oksentanut en ole, mutta olo on kamala.
Oksettava olo
16
41616
Vastaukset
- vaihtoehto...
Meikällä alkoi nuo oireet muutama vuosi sitten. Ikää silloin 27-28v. Ruoan haju ällötti ja vähän väliä oli oksettava olo. Vatsa joko kovana tai löysänä. Jätin siis ruokailut töissä väliin. Muutenkin syöminen oli hankalaa. Kävin tähystyksessä ja söin Nexiumia. Ei auttanut.
Nyt on löytynyt syy: paniikki-/ahdistushäiriö. Oksettava olo tuli aina stressitilanteessa. Ja kun kerran pahaolo pystyi iskemään melkein koska vaan niin aina oli stressiä. Sinnittelyn jälkeen menin lääkäriin, ja sain Sepramia. Kuukauden-pari sitä syötyä yllättäen oireet katosivat. Vieläkin tuntuu joskus siltä, että kun pistää ruokaa suuhun - tai vain ajattelee syömistä - lyö nielu itsensä lakkoon ja tulee oksentamisen pelko. Kertaakaan en ole vuosien varrella oksentanut enkä laskenut housuihin. Silti aivot pelottelevat.
Toivottavasti tästä ei ole sinulla kysymys. Mutta kerron vain että näinkin voi olla. - refluksiin
Itsellä hyvin samantapaisia oireita joitakin vuosia sitten. Menivät ohi itsestään, vaikka aikaa siihen meni (olin tähystyksessä, kaikki ok, hieman tosin sappea "liikaa") Nyttemmin erilaisia oireita mm. limaa kurkussa -> diagnoosi refluksi ja sain juuri kyseisiä lääkkeitä. Sain vaan vissiin jonkun allergisen ihottuman käteeni noista :(
Eli saattaa olla hyvin refluksia. Koita olla ajattelematta asiaa (tiedän välillä hyvin vaikeeta) syö 3-4h välein pieniä ääriä ruokaa, ei rasvaista, kofeiinipitoista (suklaakin pois!). Kannattaa hoitaa ajoissa pois ettei mene pahemmaksi kuin mulla!- ap.oksuoloinen
Kiitos arvokkaista viesteistänne. Eilen illalla taas mietin, että miten kestän tällaista elämää kun aina on paha olo. Voisi ollakin henkistä, sillä työni on stressaavaa tai ainakin otan siitä paineita, vaikka kuinka yritän olla rennommin. Tätä on nyt jatkunut jo sen verran pitkään, vuoden ??? etten enää jaksa. Välillä mietin julkisissa kulkuvälineissä, että mitäs jos alkaakin oksettaa, mutta sitten muistan että en ole tällaista oloa kertaakaan oksentanut, joten tuskin nytkään tulee. Tämä on erilainen kuin mahatauti, on vaan kuvotus. Voi olla stressiperäistä, joten pitäisiköhän siitäkin sanoa lääkärille.
- Lorelei
ap.oksuoloinen kirjoitti:

Hiukkasen nyt kiire painaa päälle, mutta tässä lyhyesti:
Ihmettelin viime syksynä, miten voi olla koko ajan pahoinvointia. Joku mahataudin poikanen välillä vaivasi, mutta muutoin olin terveenä. Tämän vuoden maaliskuussa olikin sitten jo ihan pakko mennä lääkäriin, kun ei pahoinvointi hellittänyt yhtään; paha olo oli heti aamusta jatkuen iltaan asti. Olo oli juuri sellaista kuvotusta, kuin sinäkin kuvailit.
Lääkäri sitten oireitani selvitellessä totesi, että närästykseltä vaikuttaa, vaikkei minulla hapan mahaneste kurkkuun asti noussutkaan. Sain kuukauden kuurin Somacia ja oireet helpottuivat huomattavasti.
Gastroskopiakin tehtiin ja kaikki muuten kunnossa, mutta mahaportti falskaa ja ruokatorvi hiukan tulehtunut. Söin vielä kuurin Nexiumia ja paha olo oli näiden lääkekuurien jälkeen loppunut LÄHES kokonaan. Siis jos olen monta päivää ilman joko Somacia tai Nexiumia, pahoinvointi alkaa taas.
Minulla refluksitaudin oireet yltyvät juuri stressistä ja epäsäännöllisistä aterioista ja varsinkin, jos syö suuria annoksia. Kärsivällisyyttä sulle tämän asian selvittelyssä, kyllä se olo varmasti paranee, kun syy selviää. - oksunen
Lorelei kirjoitti:
Hiukkasen nyt kiire painaa päälle, mutta tässä lyhyesti:
Ihmettelin viime syksynä, miten voi olla koko ajan pahoinvointia. Joku mahataudin poikanen välillä vaivasi, mutta muutoin olin terveenä. Tämän vuoden maaliskuussa olikin sitten jo ihan pakko mennä lääkäriin, kun ei pahoinvointi hellittänyt yhtään; paha olo oli heti aamusta jatkuen iltaan asti. Olo oli juuri sellaista kuvotusta, kuin sinäkin kuvailit.
Lääkäri sitten oireitani selvitellessä totesi, että närästykseltä vaikuttaa, vaikkei minulla hapan mahaneste kurkkuun asti noussutkaan. Sain kuukauden kuurin Somacia ja oireet helpottuivat huomattavasti.
Gastroskopiakin tehtiin ja kaikki muuten kunnossa, mutta mahaportti falskaa ja ruokatorvi hiukan tulehtunut. Söin vielä kuurin Nexiumia ja paha olo oli näiden lääkekuurien jälkeen loppunut LÄHES kokonaan. Siis jos olen monta päivää ilman joko Somacia tai Nexiumia, pahoinvointi alkaa taas.
Minulla refluksitaudin oireet yltyvät juuri stressistä ja epäsäännöllisistä aterioista ja varsinkin, jos syö suuria annoksia. Kärsivällisyyttä sulle tämän asian selvittelyssä, kyllä se olo varmasti paranee, kun syy selviää.Kiitos kommentista sinullekin saman kokenut. Lääkäri epäili vatsakatarria tai refluksia. Närästys ei minullakaan tunnu kurkkuun asti nousevana, mutta veikkaan että sitä tämä voisi olla myös. Tai sitten kaikkea tuota.
Helicokokeen tulos on vielä tulematta, samoin verikokeiden tulos, ultrassa ei näkynyt mitään erikoista. Saa nähdä, joudunko tähystykseen. Mutta kyllä tämä on yhtä h-vettiä suoraan sanottuna. Raskauspahoinvoinninkin varmaan kestää paremmin, kun tietää mistä se johtuu, mutta kun ei tiedä ja koko ajan yököttää niin se raastaa hermoja.
Välillä jos on parempi olo niin ihan kuin kostoksi seuraava päivä on vielä huonompi. Liikunta meinaa jäädä pois, kun ei pysty pahalta ololta liikkumaan.
Zoltista tulee sivuoireina näköjään pahoja ilmavaivoja, joten viikonloppuna jätin sen ottamatta yhtenä päivänä ja seuraavana päivänä olo oli entistä kamalampi.
Miten teillä muilla on, oletteko jääneet lääkkeiden ikuisiksi käyttäjiksi vai onko joku käyttänyt jonkin aikaa ja sitten pystynyt lopettamaan? - Ei voi tietää jos ei kokeile
Lorelei kirjoitti:
Hiukkasen nyt kiire painaa päälle, mutta tässä lyhyesti:
Ihmettelin viime syksynä, miten voi olla koko ajan pahoinvointia. Joku mahataudin poikanen välillä vaivasi, mutta muutoin olin terveenä. Tämän vuoden maaliskuussa olikin sitten jo ihan pakko mennä lääkäriin, kun ei pahoinvointi hellittänyt yhtään; paha olo oli heti aamusta jatkuen iltaan asti. Olo oli juuri sellaista kuvotusta, kuin sinäkin kuvailit.
Lääkäri sitten oireitani selvitellessä totesi, että närästykseltä vaikuttaa, vaikkei minulla hapan mahaneste kurkkuun asti noussutkaan. Sain kuukauden kuurin Somacia ja oireet helpottuivat huomattavasti.
Gastroskopiakin tehtiin ja kaikki muuten kunnossa, mutta mahaportti falskaa ja ruokatorvi hiukan tulehtunut. Söin vielä kuurin Nexiumia ja paha olo oli näiden lääkekuurien jälkeen loppunut LÄHES kokonaan. Siis jos olen monta päivää ilman joko Somacia tai Nexiumia, pahoinvointi alkaa taas.
Minulla refluksitaudin oireet yltyvät juuri stressistä ja epäsäännöllisistä aterioista ja varsinkin, jos syö suuria annoksia. Kärsivällisyyttä sulle tämän asian selvittelyssä, kyllä se olo varmasti paranee, kun syy selviää. - aikaisemmin zoltia syönyt
oksunen kirjoitti:
Kiitos kommentista sinullekin saman kokenut. Lääkäri epäili vatsakatarria tai refluksia. Närästys ei minullakaan tunnu kurkkuun asti nousevana, mutta veikkaan että sitä tämä voisi olla myös. Tai sitten kaikkea tuota.
Helicokokeen tulos on vielä tulematta, samoin verikokeiden tulos, ultrassa ei näkynyt mitään erikoista. Saa nähdä, joudunko tähystykseen. Mutta kyllä tämä on yhtä h-vettiä suoraan sanottuna. Raskauspahoinvoinninkin varmaan kestää paremmin, kun tietää mistä se johtuu, mutta kun ei tiedä ja koko ajan yököttää niin se raastaa hermoja.
Välillä jos on parempi olo niin ihan kuin kostoksi seuraava päivä on vielä huonompi. Liikunta meinaa jäädä pois, kun ei pysty pahalta ololta liikkumaan.
Zoltista tulee sivuoireina näköjään pahoja ilmavaivoja, joten viikonloppuna jätin sen ottamatta yhtenä päivänä ja seuraavana päivänä olo oli entistä kamalampi.
Miten teillä muilla on, oletteko jääneet lääkkeiden ikuisiksi käyttäjiksi vai onko joku käyttänyt jonkin aikaa ja sitten pystynyt lopettamaan?oireita on vieläkin, ekan kerran asia vaivasi noin 4 vuotta sitten. Nykyisellään yli 1,5 vuotta vaivoja jatkunut. Lääkärille menossa kuukauden sisään, varmaankin uusi satsi syötävä taas.
Lääkkeet on auttanut, mutta joka päivä ei voi syödä ihan niin kuin pitäisi, siis säännöllisesti, pieniä määriä, ei 2-3h ennen nukkumaan menoa, (kaipa sekin onnistuisi jos vain tarpeeksi hyvin aikatauluttaisi päivänsä)
Ja joku toikin esille stressin, joka on myös tärkeä tekiä sekä katarrissa että refluksissa. Sitä pitäisi välttää, mutta olen paha stressaamaan. Niin ja minuakin närästää hyvin harvoin! Siksi en itse osannut puuttua asiaan tarpeeksi ajoissa (yleilääkäri: "ei sua mikään vaivaa, kuvittelet vain"...valitettavaa, onneksi eräs lääkäri viimeinkin uskoi, että jokin on vialla ja osasi auttaa)
Itse en nyt ole noin 2 kuukauteen käyttänyt lääkkeitä. Oireet, varsinkin kurkun jatkuva limaisuus, on tänä aikana pahentunut. En itse pysty noudattamaan tuota 2-3h syömiskieltoa ennen nukkumaan menoa töiden sun muiden juttujen vuoksi. Tämä varmasti suurin syy oireisiin. Toivoa on, että olo paranisi, mutta koko elämänsä ajanhan tätä "tiettyä elämäntapaa" on noudatettava. Toivon ettei lääkkeitä tarvitsisi syödä jatkuvasti. Leikkaukseen en myöskään koskaan haluaisi. Tosin siitä ei ole puhuttukaan lääkärin kanssa mitään. Huolehdin tällä hetkellä turhaan, mutta kun jo 20v on tällainen vaiva en haluaisi tätä siihen pisteeseen.
- Pahoinvoiva
Moikka! Minulla jatkuvaa pahoinvointia ja kurkussa yököttävä tunne. Odotan aikaa tähystykseen, mutta syöminen tuntuu mahdottomalta. Voisikohan tämä johtua refluksista? Somacia kokeiltu, mutta kolmantena päivänä niin huono olo, että lopetin kokeilun. Kunnallisessa sanotaan oireen johtuvan ärtyneestä suolesta, mutta tähän olen kokeillut ruokavaliot ja maitohappo bakteerit ym. ilman hyötyä. Oksentanut en kuitenkaan ole.
- Vatsavaivoja
Olin vatsalaukun tähystyksessä anemian takia. Siinä todettiin katarri, eli vatsalaukun tulehdus. Kun aloin syömään somacia ja sitten jätin sen tauolle, vasta tajusin, miten paljon vatsa on renannut. Se oli jatkunut niin kauan, etten tiedostanut oireita: vatsakipua, polttelua, närästystä, etovaa oloa, ummetusta (josta pukamia), ripulia, ilmapallo olo... Nyt syön somacia kahde viikon kuurina aina, kun huomaan oireita. Joskus pärjään kuukauden kun ilman!
- pöpöthoidetaan
otettava huomioon mahdollinen MAHASYÖPÄ. Mahasyöpä oireilee toisilla hyvinikin kauan aikaa ja oireilu pahenee.
Heligor-bakeeri on myöskin tutkittava labrakokeella. Mikäli on Heligor ja se jää hoitamatta niin tuo pöpö aiheuttaa ajan kanssa MAHASYÖPÄÄ.- Vähänhämmentynyt
https://worldofwarcraft.com/en-gb/character/nemesis/heligor
Onko se tollanen se heligor-bakteeri ku aiheuttaa MAHASYÖPÄÄ!!
AIKA HURJAA!!
Mut mitäs se helikobakteeri tekikään?
- Jjlkcjnvhjk
Kyllähän noita syitä on, joillakin on ainaki migreeni se lähes yleisin. Ite en osaa juur sanoo kun en juur koe noita oloja, närästys mulla yleisin mut en oksenna, en oo niin herkkä hipiäinen oikein ollu koskaan totta puhuakseni. Raskaus on ja krapula, mm voi nähdä jotain mikä aiheuttaa oksennus refleksin, se kuitenki on melkosen yksilöllistä, jos on herkkä mahastaan? Närästykseen ei kuulu edes oksentamista, ne on vaan heijasteita eli effectejä kun hapot hyökkää kurkkuun, riippuu tietysti kuin paljon on juonu kahvetta tai jotain mikä aiheuttaa närästystä, se on kuitenki yksilöllistä.
- Anonyymi
Jyrähtellöö pahaenteisesti yötä vasten ripulipaskan tuoksuisia pieruja... Ennoo pillaoneita syöny,vaan siltikin vatta kiertää..
- Anonyymi
Minä en pidä piimästä mutta olen juonut sitä yökötys vaivaan.
Ainakin minulla heti auttaa😊 - Anonyymi
Venyttely auttaa
- Anonyymi
Mua yököttää kaurapuuron nieleminen joka lusikallisen jälkeen äkkiä maitoa päälle myös liian pehmeä banaani tekee samaa.Onko jollain muilla samoja oireita....ne kun ovat sellaisia limaisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3157329Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662136- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151347- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91221Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009