Viekö teatteriharrastus aikaa?

rki

Käyn lukiota ja olisin kiinnostunut aloittamaan teatteriharrastuksen. Onko kellään kokemusta viekö teatteriharrastus kovin paljon aikaa? Kuinka usein yleensä olette kokoontuneet? Ja onko roolien vuorosanojen opetteleminen ollut mielestänne kovin työlästä ja aikaavievää?

En erityisemmin pelkää kovempaa työtä, mutta sitä vaan jos aika ei riitäkään. En ole ikinä kokeillut näyttelemistä ja olisin tosi kiinnostunut koittamaan ihan uteliaisuudesta. Ei minulla sen suurempia odotuksia, alkoi vain kiinnostus herätä.

Kiitos vastaajille jo etukäteen. :D

3

1016

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aikaa

      Riippuen toki millainen rooli. Edellisessä näytelmässä oli päärooli, joten ensi-illan lähestyessä sai kyllä olla 110% mukana. Aikaa meni, mutta toisaalta se myös antoi voimaa mm. koulunkäyntiin yms..
      tällä hetkellä roolini on pienempi (joskin sivuroolitkin aina vaikuttavat paljon..) vuorosanoja ei ole niin paljon, ja on muutenkin helpompaa. Voit ihan hyvin toivoa aluksi pienempää roolia, jolla on varmasti helpompi aloittaa.
      Näytelmäreenejä on meillä yleensä kerran viikkoon ja ennen esityksiä useita kertoja viikossa. Joillakin on koko ajan monta kertaa viikossa, vaihtelee siis eri teattereissa.
      Mukanaan tuo harrastus vie, siihen voit varautua. =D

    • tosiaan..

      Olen itse mukana kesäteatterissa, joka aloittaa harjoitukset alkuvuodesta ja kokoontuu kerran viikossa ja kesää lähestyessä viimeiset kaksi viikoa ennen ensi-iltaa ovat aika tiiviit, mutta pahin touhotus alkaa onneksi vasta koulun loputtua. Olen näytellyt pienempiä rooleja, mutta myös päärooleja ja hauskaa on ollut. Aloitin neljä vuotta sitten jolloin olin 15-vuotias ja ilman kokemuksia ja hyvin meni. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!!!

      Vuorosanat on helppo oppia, jos on yhtään lahjoja..
      Tietysti erilaiset lukihäiriöt voivat olla esteenä, mutta pääasia on että saa plarin pois ennen ensi-iltaa.

      Mene ihmeessä mukaan johonkin porukkaan. Voin vakuuttaa, että hauskaa tulee olemaan.

      • teatteri

        hei voisko joku ystävällisesti kertoo et minne kannattas mennä ku oon kiinnostunu näyttelemisestä..? en oo ikinä kokeillu mutta haluaisin kovasti! jos on hyviä vinkkejä niin kiitos jo etukäteen!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1190
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1128
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      117
      1060
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      970
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      950
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      785
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      731
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      686
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      659
    10. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      32
      630
    Aihe