Meinasipa mennä aamupala väärään kurkkuun tänä aamuna, kun WL:ää luin. Etusivulla paistatteli Pirtinvirran Aurinko kesäpuvussaan ja juttu kertoi, että 7 v määräaikaista virkasuhdetta joudutaan yllättäen jatkamaan, kun hänellä on noin 3 kk lomia pitämättä, eli siis 3 kk ensi vuoden alussa maksetaan kahdelle kaupunginjohtajalle täyttä palkkaa.
Yksityisellä sektorilla työssä olevana olen oppinut, että lomat pidetään silloin kun niiden aika on tai niitä ei ainakaan jätetä "pimentoon", jolloin ne "palavat" ellei sopimusta säästövapaista tms ole tehty.
Tämä kyseinen virkasuhde oli määräaikainen, joten ei voinut kenellekään tulla yllätyksenä, että lomia on voinut jäädä pitämättä ja että virkasuhde loppuu 31.12.2006, joten eihän tässä ole taaskaan kyse kuin huonosta ennakoinnista ja suunnittelusta.
Muuten, miksi asia piti tuota KH:n kokoukseen "ei-julksella" esityslistalla? Ajateltiinko, että salailemalla asia olisi saatu hyssyteltyä pois päiväjärjestyksestä?

Vastaukset 6
Vanhimmat
hyväveli järjestelmä
nyt vaan pelattiin 3kk lisäaikaa etsiä joku "tärkeä" homma kaupungin lukuisista yhtiöistä, siellähän ne on muutkin entiset kunnanjohtajat ja muut pelistä pudonneet. Eihän meillä ole varaa laskea Matin kaltaista aarretta käsistämme?? eihän?
sotkuja, ei viikkoa ettei tämä hallitus tyri aina raskaimman mukaan. Eikö nyt olisi jo korkea aika Raimo sinunkin tajuta tilanne, että olet vain pulkan naru jota vedetään minne milloinkin. Ymmärtäisit edes sen verran että astuisit syrjään.
Matille on jo paikka valmiina, mutta Raimo pitää meitä vielä hetken jännityksessä ja räjäyttää sitten potin.
ja SDP siinä hyörii..
On tainnut SDP kaarti unohtaa että pitäs kaupungin asioista huolehtia eikä vaan toinen toisiaan nimitellä eri hommiin ja lautakuntiin...
Mitä eroa on SDP:n puheehjohtajalla ja Punatulkulla.
MITÄ ISOT EDELLÄ, NIIN VARKAUDEN DEMARIT PERÄSSÄ
Vastaus: yksi kirjain