Aamulenkkini varrella eräs mies rakentaa taloa. On rakentanut runsaan vuoden. En tunne miestä, mutta päättelen hänen olevan rakennusalan ammattilainen. Talo on selvästi pätevän arkkitehdin suunnittelema, puolitoistakerroksinen. Talo on viimeistelyvaiheessa, piharakennusta on alettu pystyttää.
Tänä aamuna huomasin, kuinka intensiivisesti olen "osallistunut" rakennustyöhön. Alun pitäen ohikulkiessani arvioin sijoituspaikkaa. Panin merkille huolellisen pohjatyön, perustuksen teon. Itse runko nousi elementteinä nopeasti - saatoin tyydytyksellä todeta.
Nyt, kun päärakennus alkaa olla valmis, arvioin värivalintoja: hienostuneet valkoharmaat sävyt, joo, terassin ja parvekkeen värit korostuvat ehkä liikaa ja sitä rataa.
Aamulla puhkesin nauruun, olen "rakentanut" toista vuotta miehen taloa suurella ymmärtämyksellä. Suurta empatiaa tuntien havaitsin yhtenä päivänä myös naisen hahmon liikkuvan kuistilla. Asiat reilassa!
Tänä aamuna huomasin, kuinka intensiivisesti olen "osallistunut" rakennustyöhön. Alun pitäen ohikulkiessani arvioin sijoituspaikkaa. Panin merkille huolellisen pohjatyön, perustuksen teon. Itse runko nousi elementteinä nopeasti - saatoin tyydytyksellä todeta.
Nyt, kun päärakennus alkaa olla valmis, arvioin värivalintoja: hienostuneet valkoharmaat sävyt, joo, terassin ja parvekkeen värit korostuvat ehkä liikaa ja sitä rataa.
Aamulla puhkesin nauruun, olen "rakentanut" toista vuotta miehen taloa suurella ymmärtämyksellä. Suurta empatiaa tuntien havaitsin yhtenä päivänä myös naisen hahmon liikkuvan kuistilla. Asiat reilassa!
Vastaukset 20
Vanhimmat
pitääkin, minusta hauskasti kuvasit.
Tälläistä huomaa itsekin tekevänsä, minun tonttini rajalle kaupunki rakentaa puistoa ja ylen ihastunut olen sen tulosta.
Huomaan seisovani parvekkeella ja seuraan työn edistymistä.
Kovasti arvostelen mielessäni työn tekoa ja tyhmät aivoni työstävät asioita, miten minä tehokkaammin työn saisin tehtyä.
Kieltämättä pientä närkästystä tunnen, kun yksi sama nuori mies lapioon nojailee, tekisi mieli mennä jututtamaan;))
Hitaasti mielestäni työ etenee, mutta rahathan tulevat yhteisestä pussista, mitäs kiirettä tässä,lopputulos on varmasti kaunis ja viihtyisä, ja mikä tärkeintä osakkeeni arvo voi vaikka nousta;))
Tälläistä minäkin, yhdessä touhuten jälkeä tulee,,eikös vaan?
Eikös niin sanota, että miehen suurin rakkauden osoitus naiselleen on rakentaa talo. Monelle on vain tullut ero, kun on otettu liian raskas urakka.
Tuossa kertomassani tapauksessa kuvittelen, että siinä mies huolella ja rakkaudella tekee taloa mielitietylleen. Ensin tupa ja takka jne. En halua tutkia taustoja. On parempi pitää hyvät mielikuvansa silloin kun se on mahdollista eikä ole haitaksi kellekään.
En voisi edes kuvitella miestä rakentamasta taloa vain itselleen, ainakaan sellaista missä on monta huonetta ja sauna ynm.
Hän, mies rakentaa mielessään se vaimokulta ja ne lapsikullat ja on oikeutetusti ylpeä kun saa omin käsin aikaan talon, jota "pikkupoikamaisesti" esittelee tuttavilleen, joilla on , tai on ollut samanlainen projekti, tai sitten tulossa.
Mies on mies vasta sitten kun rakentaa talon, siittä lapsen tai kirjoittaa kirjan.
En muista kuka sanoi - ei ollut oma ajatukseni.
Näin kesällä varsinkin pyöräilen paljon ja katselen kotikaupunkini muuttumista. Muhkeita omakotitaloja rakennetaan valtavasti. Niitä rakentavat nuoret parit, jotka tuskin ovat paljoakaan ehtineet säästää. Siis lainarahalla rakennetaan. Mielessäni toivon, että heillä riittäisi työtä ja terveyttä ja vielä rakkauttakin, sillä suuret kuukausimaksut rassaavat pitkään.
Viime viikolla paikkakuntamme päivälehdessä oli asuntoliite, jossa oli pelkästään omakotitaloja myytävänä. Hämmästyttävän paljon oli näitä uusia, suuria ja kalliita taloja. Mietin mikä tarina niidenkin takana mahtaa olla. Avioerossa ainakin tuo toimenpide lie tehtävä.
omalla asuntoalueella kun kävin koirulin kanssa lenkillä.Metsään ilmestyi jotain sorakasoja.Sitten päivettynyt nuorehkon miehen selkä siellä heilui.Kohta neljä pikkuista alastonta selkää hielui.
Ne niin huvitti se porukka.Kesän ne siinä heiluivat ja aina oli lisää poikasia ja tyttösiä mukana että kaksitoista jo lopulta.
Talo valmistuo kaunis eekkereineen. Äidillä oli hyvä virka myös työpaikka miehellä,mutta niinkuin arvelinkin mitä ne siellä metässä tekevät?
Aikansa kuluksi tylsää ja niin ne muutti ouluun mistä ne oli tulleetkin.No kylpylän johtajakin innostui ostamaan tasokkaan talon mutta ei kauaa viihtynyt ja monesko asukas jo lienee.
Samoin ei mekään viihdytty siellä metsässä vaikka kaupunkiin vain kolmekilsaa.Sain tarpeekseni koiran perässä juoksemisesta ja ainaisesta lumesta.
Kun lähi tienoolle aletaan pohjatöitä tekeen, änkeän tontille uteleen.
Toiset noituu koneiden vasaroinnin ääniä. Minuu ne vaan kiinnostaa.
Seuraan rakennuksen nousemista viikoittain niin kiinnostuneesti että yks
mies letkautti; kato sossun sosiaalipäällikkökin taas paikalla.
Mut oikeasti rakennusmiehet ja naiset ovat kamujani.
Seurailen myös yli lentäviä upeita matkustakoneiden näyttäviä hiilidioksiinivanoja.
Hyvästi menee...elämän ääniä.
Olisikohan vanhan höppänän syytä käydä ihan rutiinitarkastuksessa ettei vain olisi....
siis ihan varmuuden vuoksi.
Käyn rutiini- ja vähän muissakin tarkastuksissa säännöllisesti, niin että lieneekö vika lääkärissä, kun myönsi ajokorttia varten luvan vielä 5 vuodeksi.
Aivan samoin kuin Tankavaari olen lenkkini varrella olevaa rakennustyömaata seuraillut. Paikka on hyvä, ja rakennus on noussut hiljalleen, ehkäpä hartiapankkia on käytetty ainakin osaksi. Ympäristö muuttui vähitellen kaatopaikan esikartanoksi, mietin, milloin he jaksavat laittaa myös pihan ja puutarhan, talossa jo asuttiin. Mutta viime kesä toi järjestyksen kaaokseen, vähitellen kodikkuus ja viihtyisyys on vallannut piha-alueet.
mielikuvitus...kuvittelukyky ja huumorintaju meidät viekeinä pitävät!
ja miksei myös...viehkeinä...
Olin oppikoulun toisella luokalla, kun ruvettiin rakentamaan uutta koulua. Työmaa oli hyvin lähellä kotiani.
Kaverini kanssa kävimme toistuvasti katsomassa uuden koulun rakentamista. Sitten, kun rakennus oli jo aika pitkällä pyysimme päästä katselemaan työmaalle. Saimme ainan luvan, ja tutkimme moneen otteeseen tunneleita, joita oli maan alla. Jännältä se tuntui senikäisestä. (Tuskin lupa itse asiassa koski ryömimistä ja kiipeilyä sähkökaapeleita varten rakennetuissa ahtaissa käytävissä.) Nykyisin lupaa ei saisi. Míkähän siinä onkin, että pikkupoikien kiinnostus maanalaisiin käytäviin on niin suuri? - Eikä vain pikkupoikien. Nykyisinkin vielä minusta on jännittävää mennä Suomenlinnan pimeisiin käytäviin ja katsoa, miten pitkälle ne jatkuvat. Toiset ovat hyvinkin pitkiä ja niistä löytyy haaroja.
Rakennustyömaa on aina mielenkiintoinen. Se mielenkiinto koskee varmaan meitä kaikkia. Elementtirakennusten rakentaminen on ainainen ihmettelyn aihe: Yhtäkkiä talo on pystyssä. Sisustan rakentaminen sitten kestää kauan.
Kun minä alan naureskella itsekseni niin mitähän se kertoo muille minusta.
Mitähän muutkin tästä sanovat?
Jos et ole koskaan hymyillyt itsellesi, niin sekin kertoo jotakin sinusta.
humoristisesti omille rutiineille ja omituisuusksille.
Monille vasta iän tuomaa viisautta.
Runoilija Aino Suhola lopettaa runonsa "Tärkeää tässä elämässä" seuraavasti:
...Autuaita ovat ne, jotka osaavat nauraa itselleen,
sillä heiltä ei tule hupia puuttumaan!
Itselleen nauraminen on eri asia kuin itsekseen nauraminen. Eiks' vaan?
Pääasia on, että on naurua, sehän meidän ikäämme pidentää.
Ainakin joskus huomaan hymyileväni lenkillä. - Miksiköhän juuri silloin? - Ehkäpä ne endorfiinit jylläävät niin, että kaikki tuntuu hyvältä.
Ja jos vastaantulija tuon hymyn nähdessään nyökkää ja hymyilee, silloinhan olen pystynyt hiukan helpottamaan hänenkin päiväänsä.
:D
Kai se nyt on tullut jokaiselle eteen. Jokin hauska ajatus hymyilyttää väkisin vaikka kadulla.
Ei kai siihen kukaan reagoi millään tavalla. Tai jos reagoi, niin mitä sillä on väliä.
Kyllä jokainen saa nauraa tai hymyillä itselleen ja itsekseen.
Vähänkin eteläisemmissä maissa, joissa ihmiset ovat spontaanimpia, niin he usein tokaisevat itsekseen jotakin ääneen. Sen huomaa esimerkiksi kaupoissa: Joku on jo kassajonossa ja huomaa unohtaneensa jotakin. Hän saattaa sanoa sen ääneen ja lähtee hakmaan unohtamaansa ostosta. Tai joku harmistuu jostakin, niin hän sanoo sen ääneen kohdistamatta sitä kenellekään.
Minä olen aina puhunut ja naureskellut yksinäni kotona. Kun esimerkiksi kirjoitan hupijuttuja pöytälaatikkoon, niin kyllä saatan nauraa ääneenkin, jos olen keksinyt jonkin huvittavan jutun. - Jos joku pitää sitä demenian merkkinä, niin sitten olen ollut dementoitunut lapsesta lähtien.