Olen täällä hiljaa seuraillut keskusteluja ja välillä aina kysellyt kaikenlaista eri nimimerkillä.
Nyt asia on niin, että tein haamuplussan eilen. Minun kai pitäisi kiljua riemusta....Mutta ei- minua on alkanut pelottaa. Pelottaa että milloin alkavat ne hirveät pahoinvoinnit, entä jos menee kesken? Sitten tuli sellainen pelottava olo että, tätäkö minä nyt halusin, minunhan pitäisi olla onneni kukkuloilla. Koko tuleva raskausaika pelottaa, sekin kun maha alkaa kasvaa. Synnytys pelottaa, en selviä siitä!! Tunnen itseni jotenkin huonoksi kun vaan pelkään ja minun pitäisi iloita. Näinkö minusta tehdään huono äiti? Onko kellään muulla tällaista, vai oletteko yhtä hymyä ja aurinkoa kun saitte plussan?....Kiitos.
Nyt asia on niin, että tein haamuplussan eilen. Minun kai pitäisi kiljua riemusta....Mutta ei- minua on alkanut pelottaa. Pelottaa että milloin alkavat ne hirveät pahoinvoinnit, entä jos menee kesken? Sitten tuli sellainen pelottava olo että, tätäkö minä nyt halusin, minunhan pitäisi olla onneni kukkuloilla. Koko tuleva raskausaika pelottaa, sekin kun maha alkaa kasvaa. Synnytys pelottaa, en selviä siitä!! Tunnen itseni jotenkin huonoksi kun vaan pelkään ja minun pitäisi iloita. Näinkö minusta tehdään huono äiti? Onko kellään muulla tällaista, vai oletteko yhtä hymyä ja aurinkoa kun saitte plussan?....Kiitos.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuttu tunne.Purskahdin itkuun kun tein raskaustetin ja se näytti positiivista. En oikein tiennyt mitä ajatella. Mulla ollut niin mielialan vaihtelua koko ajan. Nyt 7 4 menossa. Välillä itkettiin avopuolison kanssa miten selvitään tästä ja sitten taas mietittiin vauvalle nimiä ja kummeja. Uskon että tätä minä haluan vaikka en olekkaan ehkä samanlainen kuin ne jotka hehkuttavat asiasta koko ajan eivätkä näe tässä asiassa mitään negatiivista. Onnea kuitenkin sinulle :) Jos tätä haluat niin varmana selviät kaikista raskauden "haitoista". Uskon ainakin että minäkin selviän jopa synnytyksestä, vaikka sitä pelkään aivan ÄLYTTÖMÄSTI. Voimia :)
Sama mulla, pelkään synnytystä niin että varpaisiin koskee. Minä hymyilin kun näin sen haamuplussa, ja mies laukkasi ympäri kämppää onnen huumassa, vähän aikaa mulla kesti sitä hymyä, mutta sitten iski se karu totuuus että tässä tää nyt on. En voi käsittää juuri niitä jotka eivät näe asiassa mitään negatiivista vaikka joutuisivat viikolla 6 muuttamaan vessanlattialle jatkuvan pahoinvoinnin takia. Meillä, jotka ei asiaa niinkään hehkuta, tarvitaan näköjään sitä "uskoa" että tästä selvitään ja tätä halutaan. No, yritetään ainakin! Mulla rv 5 1, jos oikein laskin. Onnea sinullekin raskauteen!
Älä stressaannu noista ensireaktioistasi, ei se plussan saaminen pakosti kaikille aiheuta sitä riemukasta reaktiota, varsinkin jos on vähän herkempi ja arempi ihminen. Silloin helposti alkaa näkemään asioista ne huonot puolet ja pelkäämään yhtä sun toista. Se ei silti tarkoita sitä että olisit huono äiti, vaan että alat käymään läpi prosessia mielessäsi, valmistaudut henkisesti, haet itsestäsi niitä tarvittavia voimavaroja ja joudut melkein väkisinkin hakemaan myös paljon tietoa raskauteen liittyvistä asioista. Ja jos niitä voimavaroja ei jostain syystä löydy, niin älä siltikään pelästy, kerro sitten tunteistasi jollekin, vaikka neuvolaan tai jollekin läheiselle. Älä jää miettimään yksin jos pelot käyvät ylivoimaisiksi.
Kaikkia meitä pelottaa ja mietityttää ja huolestuttaa, mutta asiat täytyy ottaa sellaisina kuin ne nyt tulevat. Elä päivä kerrallaan, älä hätäile, totuttele hiljalleen raskaana oloon ja kropassa tapahtuviin muutoksiin. Älä pelkää pahoinvointia, keskenmenoa, synnytystä. Älä pelkää niitä ennenkuin ne ovat ajankohtaisia, ja sittenkin kun ne tapahtuvat, niin ne vain tapahtuvat ilman että sinä voit asioille juurikaan mitään, joten turha vaivata päätä sellaisilla kun (alku)raskaus on muutenkin niin herkkää aikaa eikä saisi stressata.
Ehkäpä me kaikki ensikertalaiset pelkäämme enemmän tai vähemmän, minä ainakin tunnustan olleeni plussauksesta asti todella peloissani samoista asioista kuin sinä, vaikkakin tunnen myös vilpitöntä iloa!
Nautinnollista, huoletonta odotusaikaa sulle, ja muista että tänne voit aina tulla kertomaan mietteistäsi! :)
On helpotus huomata että ei ole ainoa joka tuntee näin!
Itse mietin päivittäin, että jokohan se tänään menee kesken... En uskalla lainkaan unelmoida että kaikki menisi hyvin ja meillä olisi huhtikuussa 07 pikku nyytti. Ajatus ei tunnu ollenkaan konkreettiselta. Pelkään myös kohdunulkoista ja tuulimunaraskautta. Ja pelkään, että en selviä lapsen hoidosta, että saan vauvamasennuksen, että tulokas on koliikkivauva tai vaikeasti vammainen tai jotkain muuta hirveää... En myöskään ole saanut järjestykseen ajatuksia opinnoista, jotka nyt jäävät vaiheeseen. Pelottaa, että jaksanko viedä ne loppuun... Ompas tosiaankin kauheasti näitä eplon aiheita! Kun jaksais vain luottaa, että kaikki menee hyvin.
Täsmälleen samoin ajattelen minä. Kaikki on niin uutta ja itse pitäisi tietää, miten edetä missäkin asiassa. Pelkään keskenmenoa ihan hulluna, vaikka kaikki ammatti-ihmiset vakuuttaa, että tiputtelu on ihan normaalia. Ja raskaus on vasta niin alussa, kuin kauan tätä pelkoa edes jaksaa.