meijän pikku pojasta on tullu melkonen terroristi sitte kuukauden sisään. kaikki kielletty pitää tehdä ja kokeilla ja ei uskota vaikka kielletään vaan nauretaan päin naamaa ja jos nostetaan pois kielletyn asian luota niin alkaa ihan hirmunen raivoominen ja huuto, paiskoo itteään lattiaan, potkii jaloilla ja käsillä (siis ihan se klassinen känkkäränkkä -kuva lapsesta joka ei tahoaan läpi saa ja alkaa huutamaan) ja kiljuu niin kamalasti. tuossa tilanteessa se ei auta muu ku höpötellä rauhallisesti ja lopulta antaa olla että rauhottuu, syliin jos meet nostamaan ni se on sitte se vanhempi ottamassa niitä iskuja vastaan. ja tästä asunnostaki on karsittu suurin osa särkyvästä ja kielletystä pois lapsen tieltä, ei oo ku muutama sellanen juttu mihin ei saa koskee ja aina se on niitten kimpussa.
ja ruokailut! luulis nyt perustarpeen ajan olevan kiukuttelematta ja syövän kunnolla mutta se nyt on ihan vaan äitin ja isin turhaa fantasiaa että näin olis. ollaan annettu oma lusikka pojalle että sais itekki kauhoa sitä ruokaa suuhun ja olis jotain tekemistä siinä ruokapöydässä ettei tartteis rueta terrorisoimaan. mutta mutta... muutaman lusikallisen saa alas ni johan se venkoilu alkaa siitä tuolista ylös tai kääntää pään takakenoon ja tuijottelee kattoo ja takasi ku kääntää päänsä ni viittii vaan virnistellä ja naureskella että enpäs syö! sormiruokaa maistuu ehkä muutama pala ja loput viskellään lattialle ja kielloista ei välitetä ollenkaan, katotaan vaan että minäkö muka? maito sentään maistuu, sitä menis varmaan litra tolkulla yhellä aterialla. mutta muuten ruokailu alkaa olla jo kaukana nautinnollisesta ku saa joka ikisellä aterialla, eli sen viis kertaa päivässä, taistella että syökö vaiko ei. pöydästä poistaminen johtaa sitte hirveeseen raivoomiseen jälleen kerran ja sillon on jokseenki turha yrittää ees tarjota sitä ruokaa enää. sylistäkään ei enää suostu syömään.
ja se kaikkein ihanin juttu vielä... nukkuminen... illalla ei meinaa nukahtaa yksikseen mitenkään (siirrettiin omaan huoneeseen 10kk:den ikäsenä, ja hyvin nukku muutamat kuukaudet) vaan vaatii vanhemman siihen silittelemään ja sylittelemään ½-1½ tuntii... isäntä yleensä hoitaa tämän osion, koskapa tällä emännällä alkaa jo olla pinna siinä määrin kiree päivän tapahtumista ettei yksinkertasesti jaksa enää olla "hyvä äiti" ja rauhallinen siinä tilanteessa että lapsi nukahtais ja hyvällä mielin, ja sitä paitsi, saan valvoo sitte yöllä ihan riittävästi. se alkaa joko klo 12, 2 tai 4, herään siihen että lapsi huutaa sängyssään ja ei kuulosta nälkäseltä/kipeeltä vaan ihan vaan huomioo hakee. tässä ollaan jo kokeiltu näitä lempeitä keinoja vaipan vaihdon ja veden antamisen lisäks, oon siirtäny pinniksen sängyn viereen (siellä huoneessa siis on yhden nukuttava sänky) että sais itekki siinä makoilla samalla ja helpompi silitellä ku ottaa ne muutamat pinnat pois. mutta se menee siihen että poika vaan rupee jutustelemaan ja yrittää leikkiä. jos lähtee huoneesta pois niin alkaa hirvee raivoominen, sinne lattialle lentää soittorasia ja perässä menee tutti ja sitte aletaan raivoomaan niin että pinnis meinaa ratketa liitoksistaan! paiskotaan itteään pitkin seiniä ja potkitaan ja huudetaan. ja se on hyvä jos tuntiin tästä urakasta selviää, yleensä menee se kaks-kolme tuntia ku prinssiä yöllä paapoo... mieshän tähän ei herää vaan nukkuu kaikessa rauhassa aamuun asti, sikäli hyvä, mies hoitaa sitte aamun askareet pojan kanssa, vaihtaa vaipan ja syöttää aamupuuron sillä aikaa ku mie nukun sen ajan mikä yöllä jäi nukkumatta.
tässä alkaa jo keinot loppumaan, en nää ku kaks vaihtoehtoo tohon yörumbaan: poika takas meijän huoneeseen tai sit annan sen huutaa niin kauan ku huutaa menemättä sen luo. ja luulenpa että kohta meillä on taas pinnis meijän makkarissa, henno toista jättää huutamaan sinne yksinään (kun ajattelen sen näin päin: jos itellään on paha olla niin ei sillon haluu yksin olla vaan tarttee jonkun ihmisen lähelle lohduttamaan). vaikka ahasta tulee jos pojan siirtää takas meijän huoneeseen, pikkukakkosen laskettu aika ku on kahen kk:den päästä.
eli pohjimmainen kysymys tässä nyt oli se että onko tässä kyse jostain ikään liittyvästä jutusta? hampaita veikkaisin, tuntus pallerot olevan tuolla ikenissä niin et sieltä ois kulmahampaat tulossa mutta suppoa oon antanu niin ei tunnu olevan vaikutusta tuohon yörumbaan... ja jotain omien rajojen kokeiluahan tuo toiminta tuntuis olevan ja tiedän että pojalla on melkosen tylsää päivällä kun ei äiti aina jaksa lähtee kävelemään tai muuten ulos leikkimään maha- ja selkäsärkyjensä kanssa ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen. myös tää miun stressi varmasti vaikuttaa pikkusen mielentilaan ja sitä huomioo pitää hakee koko ajan sit muuten kiukkuamalla. onneks pääsen toisinaan karkuun vähäks aikaa omiin toimiin ja mies kattoo pikku terrorin perään sen aikaa et saan vähän ladattuu akkuja ja jaksan taas olla äiti.
vaikka ihana paijaliini hän kuitenki on, lattialla kun istuksin niin könyää syliin ja jää siihen istumaan, joskus kantaa vielä kirjan että luetaan sitä yhdessä ja sylissä ollessaan antaa myös hieroa itteään, sillon pikkuvauvana nautti todella paljon vauvahieronnasta, mutta se jäi kun keksi miten kieritään ja miten liikutaan, mutta nyt taitaa taas innostuu siitäki touhusta :)
kiitoksia kun sain purkaa tänne meijän elämää ja jos joku jaksoi lukee tämän romaanin ja keksii vielä omia kommentteja/vinkkejä niin antaa vaan kuulua :)
ja ruokailut! luulis nyt perustarpeen ajan olevan kiukuttelematta ja syövän kunnolla mutta se nyt on ihan vaan äitin ja isin turhaa fantasiaa että näin olis. ollaan annettu oma lusikka pojalle että sais itekki kauhoa sitä ruokaa suuhun ja olis jotain tekemistä siinä ruokapöydässä ettei tartteis rueta terrorisoimaan. mutta mutta... muutaman lusikallisen saa alas ni johan se venkoilu alkaa siitä tuolista ylös tai kääntää pään takakenoon ja tuijottelee kattoo ja takasi ku kääntää päänsä ni viittii vaan virnistellä ja naureskella että enpäs syö! sormiruokaa maistuu ehkä muutama pala ja loput viskellään lattialle ja kielloista ei välitetä ollenkaan, katotaan vaan että minäkö muka? maito sentään maistuu, sitä menis varmaan litra tolkulla yhellä aterialla. mutta muuten ruokailu alkaa olla jo kaukana nautinnollisesta ku saa joka ikisellä aterialla, eli sen viis kertaa päivässä, taistella että syökö vaiko ei. pöydästä poistaminen johtaa sitte hirveeseen raivoomiseen jälleen kerran ja sillon on jokseenki turha yrittää ees tarjota sitä ruokaa enää. sylistäkään ei enää suostu syömään.
ja se kaikkein ihanin juttu vielä... nukkuminen... illalla ei meinaa nukahtaa yksikseen mitenkään (siirrettiin omaan huoneeseen 10kk:den ikäsenä, ja hyvin nukku muutamat kuukaudet) vaan vaatii vanhemman siihen silittelemään ja sylittelemään ½-1½ tuntii... isäntä yleensä hoitaa tämän osion, koskapa tällä emännällä alkaa jo olla pinna siinä määrin kiree päivän tapahtumista ettei yksinkertasesti jaksa enää olla "hyvä äiti" ja rauhallinen siinä tilanteessa että lapsi nukahtais ja hyvällä mielin, ja sitä paitsi, saan valvoo sitte yöllä ihan riittävästi. se alkaa joko klo 12, 2 tai 4, herään siihen että lapsi huutaa sängyssään ja ei kuulosta nälkäseltä/kipeeltä vaan ihan vaan huomioo hakee. tässä ollaan jo kokeiltu näitä lempeitä keinoja vaipan vaihdon ja veden antamisen lisäks, oon siirtäny pinniksen sängyn viereen (siellä huoneessa siis on yhden nukuttava sänky) että sais itekki siinä makoilla samalla ja helpompi silitellä ku ottaa ne muutamat pinnat pois. mutta se menee siihen että poika vaan rupee jutustelemaan ja yrittää leikkiä. jos lähtee huoneesta pois niin alkaa hirvee raivoominen, sinne lattialle lentää soittorasia ja perässä menee tutti ja sitte aletaan raivoomaan niin että pinnis meinaa ratketa liitoksistaan! paiskotaan itteään pitkin seiniä ja potkitaan ja huudetaan. ja se on hyvä jos tuntiin tästä urakasta selviää, yleensä menee se kaks-kolme tuntia ku prinssiä yöllä paapoo... mieshän tähän ei herää vaan nukkuu kaikessa rauhassa aamuun asti, sikäli hyvä, mies hoitaa sitte aamun askareet pojan kanssa, vaihtaa vaipan ja syöttää aamupuuron sillä aikaa ku mie nukun sen ajan mikä yöllä jäi nukkumatta.
tässä alkaa jo keinot loppumaan, en nää ku kaks vaihtoehtoo tohon yörumbaan: poika takas meijän huoneeseen tai sit annan sen huutaa niin kauan ku huutaa menemättä sen luo. ja luulenpa että kohta meillä on taas pinnis meijän makkarissa, henno toista jättää huutamaan sinne yksinään (kun ajattelen sen näin päin: jos itellään on paha olla niin ei sillon haluu yksin olla vaan tarttee jonkun ihmisen lähelle lohduttamaan). vaikka ahasta tulee jos pojan siirtää takas meijän huoneeseen, pikkukakkosen laskettu aika ku on kahen kk:den päästä.
eli pohjimmainen kysymys tässä nyt oli se että onko tässä kyse jostain ikään liittyvästä jutusta? hampaita veikkaisin, tuntus pallerot olevan tuolla ikenissä niin et sieltä ois kulmahampaat tulossa mutta suppoa oon antanu niin ei tunnu olevan vaikutusta tuohon yörumbaan... ja jotain omien rajojen kokeiluahan tuo toiminta tuntuis olevan ja tiedän että pojalla on melkosen tylsää päivällä kun ei äiti aina jaksa lähtee kävelemään tai muuten ulos leikkimään maha- ja selkäsärkyjensä kanssa ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen. myös tää miun stressi varmasti vaikuttaa pikkusen mielentilaan ja sitä huomioo pitää hakee koko ajan sit muuten kiukkuamalla. onneks pääsen toisinaan karkuun vähäks aikaa omiin toimiin ja mies kattoo pikku terrorin perään sen aikaa et saan vähän ladattuu akkuja ja jaksan taas olla äiti.
vaikka ihana paijaliini hän kuitenki on, lattialla kun istuksin niin könyää syliin ja jää siihen istumaan, joskus kantaa vielä kirjan että luetaan sitä yhdessä ja sylissä ollessaan antaa myös hieroa itteään, sillon pikkuvauvana nautti todella paljon vauvahieronnasta, mutta se jäi kun keksi miten kieritään ja miten liikutaan, mutta nyt taitaa taas innostuu siitäki touhusta :)
kiitoksia kun sain purkaa tänne meijän elämää ja jos joku jaksoi lukee tämän romaanin ja keksii vielä omia kommentteja/vinkkejä niin antaa vaan kuulua :)
Vastaukset 15
Vanhimmat
KUIN MEIDÄN HERRA 1,1VEE....;)Ja hermo menee...
meillä mies 1v 2kk ja tulisin hulluksi (olen vielä yh) jos poika olis tollanen. sekin varmaan edessä. voimia teille!!!!
Siis tosiaan ihan kun meidän pikku-herra 1v, ainoastaan nukkuminen onnistuu.
meidän poika kuulostaa just tuolta.
päivisin ei nuku kun yhdet päikkärit (max 30minsaa) sitten illalla ei asetu nukkumaan muuta kun viereen! poika ei oo koskaan nukkunut puolta tuntia pitempiä päikkäreitä!
nukkuminen kuitenkin venyy ilta 23-01 ja aamulla herätään jo 9 maissa.
kaikki mikä on kielletty kiinnostaa ja minua pelottaa kun meille tulee vuoden vaihteessa toinen vauva! olen yksin koton yötä päivää suurimmaksi osaksi! eikä siinä mitään kun kieltää niin tai ottaa jotain kädestä poika itkee itsensä tajuttomaksi (6kk alkaen) joka säikyttää minut joka kerta koska ikinä ei tiä mitä jos se ei alakkaan enään hengittämään. joka kerta poika näyttää siltä kuin kuolis! vaik ei se kuulemma ole mahdollista monesti joutuu antaa tekohengitystäkin eikä muka ole vakavaa! syöttötuolista syödessä noustaan koko ajan seisomaan ja kaadetaan maito lattialle ja nokka mukista ei enää kelpaa mikään! ja voi sitä kiikkumista milloin ollaan tietokone pöydällä ja milloin keittiön ja kaikki tapahtuu silmän räpäyksessä jos selkää kääntää!! kylällä kun yritän käydä kaupassa ei puhettakaan et istuis vaunuissa vaan itse pitää saada kävellä (8kk iässä lähti kävelemään) matkaa 2,5km per suunta!! lakkia ei pidetä päässä,ulkoa ei sais tuoda sisälle kauppaan eikä kotiin! aina pitäis olla ulkona!!! missään välissä ei ehdi siivota, laittaa pyykkiä ja tiskata! vain öisin ja siinä vierähtääkin jo koko yö:(
onneksi on niin hyvä syy väsyttä itsensä, kuitenkin se on äidin pikku enkeli!
olen uusi paikka kunnalla enkä tunne vielä yhtään perheen ulkopuolista henkilöä vaik jo 1,5vuotta asunut!!! en ole ollut ikinä erossa pojastamme!
ehkä ainut keino on yrittää kestää...
ehkä se on vain tää ikä!
voimia täältä pohjoisesta sinulle!!
Alkoi hymyilyttää kun luin sun ja muiden äitien juttuja. Kuvaukset sopivat myös hyvin meidän 1v3kk ikäiseen poikaan. Niin että ihan ikään liittyvää "terrorismiä" tuo on. Lapsen tempperamentista riippuu kuinka paha tämä vaihe on, mutta eiköhän se joskus ohi mene. Toivotaan ainakin, kun meillekin tulee perheenlisäystä loppuvuodesta.
Me ollaan tehty kodista mahdollisimman lapsiystävällinen ja turvallinen, jotta ei tarvitse kokoajan kieltää pikkuista.
Nukkuminen on minulle se isoin probleema, kun pikku-mies on nyt taas valvottanut meitä vanhempia. Muutaman kuukauden hän nukkuikin hyvin ja heräilemättä, mutta nyt jostain syystä jokaöiset itkukohtaukset saavat meidät miettimään miten pitäisi menetellä. Tämä kuumuus on varmasti ainakin osittain syynä, niin hiessä hän aina on. Mutta voi olla että haluaa herättyään äitin ja isin kainaloon nukkumaan(mihin ollaan taas ajauduttu).
Taidetaan taas aloittaa tassuhoidot tässä joku yö.
Parempia yöunia toivotellen...
Ihan kuulosti tutulta. Luulin, että meillä on maailman ainoa vaativa lapsi. Tänäänkin on kiukunnut koko päivän ja nukkunut 1 tunnin päikkärit vaikka on ihan silmät ristissä koko ajan. Koko ajan on kielletyissä paikoissa, keittiön kaappeja ja roskista tyhjentämässä ja hyvin äänekkäitä raivareita saa joka asiasta. Huh huh kun väsyttää ja hermo tiukalla. Yökohtauksiin on auttanut se kun siirrettiin pinnis takaisin meidän huoneeseen. Oon kans miettinyt unikoulua kun nukkumaan meno on vaikeeta. Ruokailu sentään vielä jotenkin sujuu.
Heippa
Ihan samanlaiselta kuulostaa, kuin meidän 1v1kk tytön meno ja meininki. Toinen lapsi syntyy päivänä minä hyvänsä (la oli 18.8) ja hetkittäin just kans mietityttää, mitäs hienoja juttuja tyttö keksiikään käytösrepertuaariinsa lisää.
Hermo on äidillä välillä tosi tiukalla ja lapselle tulee sitten kíukuttua ja raivottua... Siinäpä sitä sitten vasta tunteekin itsensä huonoksi ja tyhmäksi äidiksi :/
Yöt meillä menee suht kivuttomasti, kun ollaan perhepedissä. Melkeinpä joka yö herätään kuitenkin jonkinlaiseen kitinään joka vaatii hiukan taputtelua tai silittelyä. Ettei sitä vielä olla koskaan keskeyttämättä yhtään yötä nukuttu. Ja se yöunille meno on aina joka ilta kovan huudon, hiki päässä itkemisen, vanhempien satuttamisen (nyppii, repii, puristelee) ja selkä kaarella raivoamisen paikka. Siinä on molempien vanhempien hermo kireällä. Pimeässä kun tuutulaulua lauletaan ja silittelyllä/taputtelulla ja paikallaankin pitämällä yritetään lasta rauhoittaa, menee yleensä 15-45min ja usein me vanhemmat vuorotellaan ja toinen ehtii nukahdella sitten jo 1-3 kertaa nukutuksenkin aikana. Eli tehokas keino nukahtaa meille vanhemmille, mutta tyttö on tosi sinnikästä lajia..
Ihana lapsi kuitenkin kaikin puolin on ja olen ajatellut, että on vaan taas yksi ikäkausivaihe tämäkin. Tuntuu hyvältä lukea muiden samansuuntaisia kokemuksia, tuo uskoa ja voimaa omaan arkeen ja jaksamiseen. Koitetaan jaksaa kiukkuavia ipanoitamme!
Meillä poika nyt 1,5 v.Pari kuukautta jo ollu yhtä tappelemista kiellot,nukkumaan meno,syönti..yms..Alkaa jo pikku hiljaa stressaan kun pitäs antaa opetella ite syömään ja potalla käymään..en oo vielä opettanu,tuntuu etten oo ite valmis siihen rumpaan..poitsu hirvee känkkäränkkä,jos ei saa tahtoa periksi nii sitten hakataan päätä seinään,olihan se alussa järkyttävää mut nykyään enemmän huvittavaa..toivotaan molemmat et vaihe menee pian ohi..
...että muillakin on samanlaista. Olen tosi väsynyt ja hämmentynyt neljän lapsen äiti. Nuorimaisemme 1,4v käyttäytyy täysin päinvastoin kuin hyvin nukuneet,syöneet ja muutenkin esimerkilisesti käyttäytyneet sisarensa. Mm. levottomista öistä olin kuullut vain kaukaisest puhuttavan. Meillä herätään 5-7kertaa yössä pullolle, tutille jne. On sirtynyt takaisin pinnasängystä idin vereen ja isä on vieroitettu sohvalle.
kiva kuulla et muiltaki löytyy näitä tuittupäitä, tai en niin tiiä onko tää nyt niin kivaa mut ihana kuulla etten paini tällästen ongelmien kanssa yksin...
oon siirtyny nukkumaan tuonne pojan huoneeseen kun ei kerran muu auta, kattoo jos tää kerkeis mennä ohi ennen vauvan syntymistä mutta epäilen... mutta mietitään sitä sit tarkemmin kohan sen aika on... mustasukkasuus hirvittää ku jo muutenki tuntuu tuota temperamenttia löytyvän... vaikka normaalia tuntuu olevan ni väsyneenä sitä ei vaan jaksa muistaa et tää menee kyllä ohi ja ihan normaalia käytöstä on... kun kivaahan se ei oo ku ruuat lentää kaaressa lattialle, nyt alkaa menemään jo ihan omat lusikat ja nokkamukitki lattialle ja pelottaa jo et saako lapsi tarpeeks ruokaa, saattaa nälkäki iskee aikasemmin ku vähemmän syö ja kiukkuaa sit sitä, mutta jostain tuntuu silti energiaa riittävän raivoomiseen ja kämpän tuhoomiseen.
sohvalle oppi nousemaan toissapäivänä :) ja osaa jotenkuten jopa laskeutua, vaan sitä ei ymmärrä et sohvalla ei kävellä! siitähän se taas alkaa hirvee tahtojen taistelu... huoh... mitähän vielä... :)
koitetaan me pärjätä näiden kiukkuleiden kanssa :) voimia teille myös :)
Olen jo aikaa sitten todennut nyt 1.2 vuotiaan poikani kohdalla, että syöttötuoli on meidän perheen turhin ostos. Silloin tällöin jos on tosi kova nälkä siinä hetki istahdetaan, mutta käytännössä syötän pojan samalla kun hän leikkii lattialla, milloin kattiloilla ja kapustoilla. Meillä on todettu, että mikäli lapsi haluaa olla lähellä, otamme alkuillasta viereen nukkumaan ja nostamme sitten omaan sänkyyn. Nukkumaan mennään kun nukuttaa, ei missään tapauksessa mitään yrityksiä siihen suuntaan, että yritettäis vartta vasten tiettyyn aikaan nukuttaa. Maitoa poika haluaa yölläkin pullosta ja tälläkin hetkellä olen yöksi laittanut kaksi pulloa valmiiksi jos yöllä herää. Pinnasänky on vieressä ja annan pullon pojalle joka itse on luojan kiitos oppinut pitämään yöllä pulloa - sillä kerrankin nukuksissani yritin pimeässä tähdätä maitopulloa korvaan :) Yövalo on mielestäni helpottanut ns. pahojen unien itkuja. Emme ole halunneet siirtää lasta eri huoneeseen - helpompi hoitaa yöllä ja muutenkin on mukava kun poika on lähellä. Olen karsinut kaikki arvokkaat ja särkyvät jutut pois pojan ulottuvilta ja annan hänen touhuta, temmeltää ja tonkia paikkoja mielin määrin. Uskon, että joskus nuo keittiön kaapit eivät enää kiinnosta. Tietenkin sotkua tulee, mutta nyt olen huomannut että poika mielellään laittaa myös tavaroita takaisinkin. Wc on ainoa paikka joka on kielletty alue. Poikamme saa touhuta melko lailla kaikkea, mutta kyllä niitä raivareitakin tulee. Mielestäni sen pahan olon on hyvä purkautua, senkun raivoaa vain. Syliin en turhasta raivoavaa lastani ota, vaan odotan että rauhoittuu ja otan sitten vasta syliin.Jotenkin tuntuu, että en halua opettaa lastani siihen että raivoamisella saa jotakin aikaan. Tietenkin jos on todella joku hätä ja auttamista tarvitseva asia, niin syli ja paijaus on parasta lääkettä.
meidän perheessä on vaikea syöttää lennossa kun kukaan meistä ei osaa lentää...
Mitä keinoja teillä on näihin uhitteleviin ja raivoaviin muksuihin? Onko totta, että olen maailman ainoa äiti, joka menettää hermot ja toimii epäasiallisesti? Olen tukistanut ja lyönytkin lasta, kun mikään ei ole mennyt perille; ei huuto, ei kiinni pitäminen eikä mikään. Ja välillä olen rankaissut lasta liian lujaa ihan vain siksi, että olen menettänyt hermoni ihan totaalisesti.
Fyysinen kurittaminen ei tunnu olevan kenenkään mielestä sallittua ja jos onkin, niin silloin se rajoittuu vain tukistamiseen ja suurin piirtein vain silloin, kun lapsi on äitynyt tekemään jotain henkeä uhkaavaa.
Jos kukaan vanhempi ei toimi irrationaalisesti tai väärin lasta kohtaan koskaan, niin mistä kaikki varsinaiset pahoinpitelyt, hyväksikäytöt ym. syntyvät ja kenen toimesta? Eikö ole olemassa kuin todella hyviä ja todella huonoja vanhempia??
Täytyy myöntää, että olen itse luonteeltani äkkipikainen ja ailahtelevainen ja käyttäydyn usein autoritaarisesti. Koen silti, että esikoisemme (1v5kk) saa paljon huomiota ja rakkautta osakseen. Ei ehkä kaikkein tasapainoisinta ja turvallisinta ja pitkäpinnaisinta äitiä, muttei varmasti maailman huonointakaan. Koen myös, että jotkut lapset tarvitsevat sanallisen rajoittamisen lisäksi jotain vahvempaakin. Olen ulalla kaiketi siksi, että lapsi on esikoisemme ja olen jopa kasvatusalan ammattilainen ja koen paineita hyvään vanhemmuuteen ehkä jopa normaalia enemmän.
tuskin oot ainoo äiti joka tuota keinoo käyttää, ite oon kyllä sitä mieltä ettei väkivaltaa pitäis käyttää edes kasvatusmielessä. melkein tuntuu samalta ku pätkisin miestä turpaan sillon ku se on unohtanu taas viedä roskat ja mies läimis minuu sillon ku ruoka on taas kerran myöhässä, ei se vaan niin toimi.
myö ollaan miehen kaa laitettu poika pinnasänkyyn miettimään tekosiaan, siis tavallaan arestiin, jos ei mee ne kiellot perille vaan mennään ja tehään siitä huolimatta kiellettyä... nyt on vaan tullu mieleen että liekkö siitä johtuu tää yörumba et tavallaan pelkää sitä pinnistä, vaikka päikkärit nukkuuki hyvin siellä kaikesta huolimatta.
toisinaan kuitenki tekis mieli tempasta hiuksista tai mäjästä mut sit kuitenki tulee mieleen et kuin paljon pienempi se on ku ite, ja kuin paljon vähemmän sillä on kontrollia ku itellään ni jotenki on tolkku pysyny mukana tässä asiassa. ku ei se kuitenkaan tehoo sen paremmin ni miks menisin satuttamaan niin rakasta ihmistä (vaikka tosiaan se osaa viedä aikuisen ihmisen toisinaan raivon partaalle...).
ääntä tulee korotettuu jonkun verran, ja äänen sävylläki saa jo jotain aikaan, ainaki toisinaan. kokeilin kuiskauksenki voimaa ja se nyt jollain lailla tehos, saatto vaan olla niin yllättävä ääni et jäi sitä ihmettelemään mut silti tehos :) ja tää vaihe on niin vaikee ku ei vielä voi selittää ja perustella järjellä näitä asioita, tai voi selittää muttei toinen niistä ymmärrä. se on vaan koitettava toistojen ja syy-seuraussuhteen (jos tekee jotain mistä kuuluu se ei-sana ni sillon tapahtuu jotain perin tylsää)kautta opettaa nämä asiat vielä tässä vaiheessa. muuta keinoo en oo keksiny tähän...
1v1kk poika, just samanlaista, vaikka omaa tilannetta ei helpota yhtään, mutta mukava kuulla että muillakin näin!!