Raha

Heippa kaikille! Minua huolestuttaa taloudellinen pärjääminen sitten kun pikkuinen syntyy keväällä. Itse opiskelen ja avopuolisoni on armeijassa tammikuuhun asti. Selviänkö tuilla? Avopuolisollani ei ole varmaa työtä tiedossa vielä. Haluan kuitenkin antaa lapselle ihanan lapsuuden :) Ja tietenkin nämä omat tarpeet sitten. Mamma vaatteet muut :)
4556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se on sillälailla että se on pärjättävä vähemmällä jos enempää ei ole. Ei auta alkaa perhettä leikkiä jos siihen ei ole varaa. Etkä suinkaan ole ainut joka on samassa tilateessa. Ei hyvää/ihanaa lapsuutta taata pelkällä materiaalilla. Pienokaisesi ei todellakaan osaa arvostaa mitä tarvikkeita hänellä on..

Äänestä

Kun odotin esikoista olin juuri palannut ulkomailta joten sain minimi äitiyspäivärahaa ja kelalta asumistukea. Ukko muutti raskauden puolivälissä suomeen ja meni täällä kouluun ja sai työmarkkinatukea eli tosi vähissä oli rahat mutta silti lapsen synnyttyä pystyttiin laittamaan lapsilisät aina lapsen tilille eikä olla niitä jouduttu sieltä nostamaan muuta kun kerran kun käytiin ukon kotimaassa sukuloimassa. Nyt on toinen lapsi tulossa ja itse opiskelen toista vuotta ammattikorkeassa ja mies opiskelee edelleen työmarkkinatuella, raha on tiukassa mutta aina riittää ruokaan ja lapsen tarpeisiin. Asutaan vuokralla rivitalossa ja ihan kivasti muutenkin menee, ei vaan ole mihinkään ylimääräiseen rahaa kuten auto ja hienot vaatteet yms. Pieni lapsi tarvitsee tosi vähän rahaa, lapsen lelujen ei tarvi olla kaupan kalleimpia soivia ja vilkkuvia härveleitä, lapsi tykkää ihan yhtä paljon tai vielä enemmän yksinketaisimmista leluista. Nyt kun tämä toinen lapsi syntyy loppuvuodesta niin laitetaan puolet lapsilisistä lasten tileille ja loput menee sitten vaippoihin yms lasten tarvikkeisiin. Eli mun pointti on että kyllä pärjäätte mitä elämän perusjuttuihin ja vauvan hyvinvointiin tulee.

Äänestä
  • Minä huolehdin enemmänkin näistä suurimmista hankinnoista kuten vaunuista! Herranpieksut miten kalliita ne on! Enkä todellakaan haluaisi hankkia mitään kirpparimallia 80-luvulta. Miten te olette näin suuret hankinnat maksaneet? Saako mistään tukea vaunujen ostoon..mm. soskusta tai kelalta?
    Kaikenmaailman sitterit ja sängyt ja vehkeet pitäs hommata mutta mietityttää millä rahalla nämä kaikki hommataan?? Meillä kans mies työmarkkinatuella, minä en ole töissä.

    Äänestä

  • Masri kirjoitti:

    Minä huolehdin enemmänkin näistä suurimmista hankinnoista kuten vaunuista! Herranpieksut miten kalliita ne on! Enkä todellakaan haluaisi hankkia mitään kirpparimallia 80-luvulta. Miten te olette näin suuret hankinnat maksaneet? Saako mistään tukea vaunujen ostoon..mm. soskusta tai kelalta?
    Kaikenmaailman sitterit ja sängyt ja vehkeet pitäs hommata mutta mietityttää millä rahalla nämä kaikki hommataan?? Meillä kans mies työmarkkinatuella, minä en ole töissä.

    molemmat opiskelijoita ja käydään lisäksi töissä mutta kuitenkin tulen saamaan äippärahaa 15,20 € pv eli se perusosan!

    Mutta hankinnoista meillä on laskettuaika tammikuun 1 pv ja olemme ostaneet yhdistelmävaunut, rintarepun, leikkikehän, turvakaukalon, pinnasänky on riitelyn alla..anoppi ostaa syöttötuolin ja äiti ostaa matkasängyn. Eli ostamme sitä mukaa tarvikkeita kun raha antaa periksi! jotta kaikki olisi valmiina kun vauva syntyy!!

    Vauvan vaatteita saamme sukulaisilta ja onhan niitä tullut alennusmyynneitä ostettua kun tietää sukupuolenkin!

    Brion vaunuja on ollut myynnissä ainakin hobby hallissa josta niitä saa osamaksulla kuten myös vauvatar.comista voi ostaa pätkällä! Kuten myös turvakaukaloita!

    Kannattaa kiertää ja katsella eikä ostaa ekasta paikasta kun toisessa paikassa voi olla edullisemmin sama tuote!

    Ystäväni osti brion yhdistelmävaunut 350 € ovat uudet mutta viime vuoden väri mallia!

    Ammeista vauvatalo johanna myy ammetta missä on tulppa pohjassa 20€ kpl niin sama tuote on prismassa 14,90€ kpl

    Minusta hoitopöytä on ihan turha...voihan sitä sängylläkin vaihtaa tai pesukoneen päällä! Siinä säästää rahaa kun ei sitä osta!

    Lastentarvikkeessa oli sittereitä 24 € kun olivat viimevuoden mallia.

    Tee itsellesi lista mitä tarvitset ja arvio mitä menee!! Ikea on yksi hyvä paikka missä on edullisia tuotteita.. jos et pääse paikan päälle niin katsele www.ikea.fi

    Mutta todettakoon kun ostaa pikkuhiljaa niin ei tunnu niin kamalalle!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elisee kirjoitti:

Heippa kaikille! Minua huolestuttaa taloudellinen pärjääminen sitten kun pikkuinen syntyy keväällä. Itse opiskelen ja avopuolisoni on armeijassa tammikuuhun asti. Selviänkö tuilla? Avopuolisollani ei ole varmaa työtä tiedossa vielä. Haluan kuitenkin antaa lapselle ihanan lapsuuden :) Ja tietenkin nämä omat tarpeet sitten. Mamma vaatteet muut :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu