Ja minä kun luulin, että pahin on nyt ohi ja elämä pääsee taas uomiinsa jne. näin sairastumisen jälkeen.
Eli vähän taustatietoa...sain ekan kohtaukseni siis maaliskuussa. Tämän jälkeen odotin 4 kuukautta diagnoosia. Välissä olin jo 3 kk ajokiellossa joka määrättiin jo ensiavussa. No olin ajamatta 3 kk ja tämän jälkeen ilman diagnoosia jatkoin ajamista. 4 ja puolen kuukauden jälkeen sitten sain diagnoosin epilepsia. Kävin julkisella vastaanotolla, jossa määrättiin reseptit ja lekuri vielä kysyi, että mites tuo autolla ajo. Selitin että 3 kk olin ollut ajamatta, mutta sen jälkeen olin ajellut ihan normaalisti. Lääkäri tähän, että se on ihan ok näin yhden kohtauksen jälkeen, eli voin jatkaa ajamista. Riski saada kohtausta mulla kuitenkin niin pieni.
Nyt sitten olen ollut töissä normaalisti ja päässyt töihin kun autolla ajo onnistunut (ilman autoa ei mahdollisuutta päästä työpaikalle näin täällä landella). Noh, elokuun alussa kävin verikokeissa ja tänään oli soittoaika lääkärille (eri lekuri kuin se jonka tapasin heinäkuussa)verikokeiden tuloksista. Kaikki oli ok kokeiden osalta ja siinä puhuttiin voinnista ym. kunnes yhtäkkiä lääkäri tokaisi että sinähän olet ollut ajokiellossa, eikö? Johon minä hämilläni että no en ole. Tätä ihmetteli ja ihmetteli miks ei toinen lääkäri sitä ollut määrännyt. Ehdottomasti kuulemma ajokiellon paikka ja sen myös määräsi. Eli nyt maaliskuuhun asti yhtäkkiä ajokieltoa! Ja aivan puskista! Eli siihen loppui työnteko ja sairasloma alkoi. Uskomatonta toimintaa!
No otin yhteyttä yksityisen puolen neurologiini, joka ihmetteli asiaa kovasti ja oli sitä mieltä että kyllä 3 kk ajokielto pitäisi riittää.
Nyt sitten odotellaan, että neurologini ottaa huomenna vielä yhteyttä professoriin ja liikenteen asiantuntijoihin ja selvittää tilanteen....
Voi voi mikä päivä!!! Hemskutti ja vähän rumempaakin tekisi mieli sanoa... No, toivotaan että huominen tuo tullessaan parempia uutisia.
Kyllä tässä valtiossa vaan niin heittopusseina me sairaat ollaan...ja jos tämä ei lisää stressiä ja kohtausriskiä niin mikäs sitten. HUOH.
Eli vähän taustatietoa...sain ekan kohtaukseni siis maaliskuussa. Tämän jälkeen odotin 4 kuukautta diagnoosia. Välissä olin jo 3 kk ajokiellossa joka määrättiin jo ensiavussa. No olin ajamatta 3 kk ja tämän jälkeen ilman diagnoosia jatkoin ajamista. 4 ja puolen kuukauden jälkeen sitten sain diagnoosin epilepsia. Kävin julkisella vastaanotolla, jossa määrättiin reseptit ja lekuri vielä kysyi, että mites tuo autolla ajo. Selitin että 3 kk olin ollut ajamatta, mutta sen jälkeen olin ajellut ihan normaalisti. Lääkäri tähän, että se on ihan ok näin yhden kohtauksen jälkeen, eli voin jatkaa ajamista. Riski saada kohtausta mulla kuitenkin niin pieni.
Nyt sitten olen ollut töissä normaalisti ja päässyt töihin kun autolla ajo onnistunut (ilman autoa ei mahdollisuutta päästä työpaikalle näin täällä landella). Noh, elokuun alussa kävin verikokeissa ja tänään oli soittoaika lääkärille (eri lekuri kuin se jonka tapasin heinäkuussa)verikokeiden tuloksista. Kaikki oli ok kokeiden osalta ja siinä puhuttiin voinnista ym. kunnes yhtäkkiä lääkäri tokaisi että sinähän olet ollut ajokiellossa, eikö? Johon minä hämilläni että no en ole. Tätä ihmetteli ja ihmetteli miks ei toinen lääkäri sitä ollut määrännyt. Ehdottomasti kuulemma ajokiellon paikka ja sen myös määräsi. Eli nyt maaliskuuhun asti yhtäkkiä ajokieltoa! Ja aivan puskista! Eli siihen loppui työnteko ja sairasloma alkoi. Uskomatonta toimintaa!
No otin yhteyttä yksityisen puolen neurologiini, joka ihmetteli asiaa kovasti ja oli sitä mieltä että kyllä 3 kk ajokielto pitäisi riittää.
Nyt sitten odotellaan, että neurologini ottaa huomenna vielä yhteyttä professoriin ja liikenteen asiantuntijoihin ja selvittää tilanteen....
Voi voi mikä päivä!!! Hemskutti ja vähän rumempaakin tekisi mieli sanoa... No, toivotaan että huominen tuo tullessaan parempia uutisia.
Kyllä tässä valtiossa vaan niin heittopusseina me sairaat ollaan...ja jos tämä ei lisää stressiä ja kohtausriskiä niin mikäs sitten. HUOH.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Asiasta on keskustelu paljonkin ja valitettavasti lääkärit toimivat linjattomasti ja vielä ottavat mielellään tämän ilmiantajan roolin jotkut ja tuomarinkin.
Aiemmin on keskusteltu asiasta siis ja ei nyt enempää. Olen lukenut asioita ja kommentteja eri tahoilta ja mielipiteitä on lähes yhtä monta kuin henkilöä. Eri vivahtein suuntaan ja toiseen.
Eli ongelmasi on, että ilmoittaako oma lääkärisi poliisille vai lääkäri, joka sattumoisin ottaa vastaan ja kun on ristiriitatilanne, niin kumpi päättä vai voiko jokainen lääkäri ilmoittaa ja onko jokaisella vastuu ilmoittaa? Vastaus:Suuri kysymysmerkki ja toivoisin, että tässä tilanteessa omalääkärisi ottaisin kannan, joka kumoaisi satunnaisen lääkärin päätöksen.
Valitettavaa tämä tilanne todella... EU:n direktiivi tämän aiheutti. Edessäsi on kai nyt sitten äkkiä hakea kuljetus työpaikalle, että et menetä työtä, ellei työsi ole sellainen, että tarvitset itse ajaa autoa... kertoilehan asiasta, jos jaksat ja yritä selvittää se parhain päin muistaen, että jos olet riski liikenteessä, niin ei todellakaan ole hyvä ajaa. Sinällään jokainen on kyllä riski liikenteessä, mutta kuka päättää, että mikä on riskin suuruus?
Juu olen huomannut että asiasta on paljon keskusteltu...
Tarkentaisin vielä tilannetta sen verran, että olen saanut ainoastaan tämän yhden kohtauksen ja senkin järjettömän väsymyksen, uupumuksen, syömättömyyden ja humalatilan jälkiseurauksena. Ja tämän jälkeen olin 4,5 kk ilman lääkkeitä ja kohtaukseton....
Eli tähän oma yksityinen lääkäri vetosi, että riski kohdallani erittäin pieni.
Itsekin ymmärrän täysin, että jos minulla oikeasti olisi suuremp iriski kohtaukseen, en todellakaan edes harkitsisi ajamista.
Ei ole helppoa ei ja direktiivien laatijoiden olisi syytä tehdä hieman huolellisempaa työtä ja miettiä, mitä tämä voi yhden ihmisen elämässä merkitä ja täyttää nuo direktiivin porsaan reiät.
Juu, lääkäri määräsi siiten tosiaan sairaslomaa ja olen soittanut työkkärit ja kelat läpi, huomenna otan yhteyttä kunnan sosiaalitoimeen...
Niin ja se mikä varmistui omalta neurologiltani, oli se että ilmoitusvelvollisuutta ei näin lyhyeisiin ajokieltoihin kuulu, eli poliisille tieto ei mene kun vasta yli kahden vuoden ajokiellosta. Näissä ajokielloissa kysymys lähinnä siitä, miten vakuutusyhtiö suhtautuu näihin tilanteisiin.Mutta kukapa meistä haluaisi kolaria ajaa tai autoa yleensäkään, jos vakuutukset ei päde? Että näin tässä armaassa Suomen maassa.
Ilmoittelen asiasta kyllä tänne kun vaan saan lisätietoa :)
Joo, kyllä noi ajokiellot on niin väärin jos kohtauksia on ollut vaan 1 tai 2. Monelta menee elämä ihan pilalle jos ei saa ajaa autoa. Ja monet ei edes uskalla mennä lääkäriin ajokiellon pelossa. Oikealla lääkityksellä moni voisi olla kokonaan kohtaukseton, mutta kun oireista ei uskalla kertoa lääkärille, niin ei saa lääkitystäkään. Minä ajaisin, koska ensimmäinen lääkäri on antanut luvan.
Jos kerran olet saanu yhden kohtauksen ja ollut sen kolme kuukautta ajokiellossa niin ei sen jälkeen enää ajokieltoa ole jos ei ole tullut lisää kohtauksia.
Ja eihän tuo toinen lääkäri voi määrätä enää ajokieltoon. Ihme touhua.
Ei taida lääkäritkää aina tajuta mitää vaikka halposti kuvittelee että ne on muka niin viisaita.
Kyllä sulla täytyy saada korjaus tuohon asiaan.
Toivottavsti asiat järjestyy.
moiks! Vuoden ollut ajokielto, olen saanut elämäni aikana ajessa autoa kolme kertaa kohtauksen, ja kerran tuli kohtaus juuri kun olin saanut rekan pihalle ja työpäivä oli tehty. Siinä oli kyllä enkelit, itsepäinen mies ei luovuttanut vaan jatkoi ajamistouhua koska lääkäri ei ottanut vahvasti kantaa asiaan. Kohtaukseni tulee lähes poikkeuksetta yöllä, mutta itsekin ymmärsin vasta ajo-oikeuden eväämisen jälkeen kohtausvaaran olevan myös periaatteessa aina jos on diaknoosi Epilepsia.
Olet ihan oikeassa että masentaa ja stressaa kun ei pääse oikein minnekään itse autolla ja kuitenkin on periaatteessa kunnossa. On vain
minunlaisia esimerkkejä paljon joissa on lopputulos paljon lohduttomampi, kai meidän on siihen tyytyminen. Purraan hammasta..mutta toivon että se proffa selvittää sun tilanteen positiisesti päin ;)) t .taavi boy
sanonut ennenkin että minua ei saa ratin taakse
vaikka olis ollu vuosia kohtauksetta.
mullakin on monesti ollut ongelmia kyydin kans.
mutta täytyy elää sen kanssa
sitten kun sattuu niin ei passaa ajatella että olisko sittenkin ollu parempi olla ajamatta.
Jotta pääset liikkumaan.
Mielestäni ajokiellon yhteyteen pitäisi automaattisesti liittää oikeus kyyditykseen, mutta eihän tätä tietenkään tehdä vaan ne pidetään erillisinä asioina, että sairas saisi mahdollisimman paljon hankaluuksia.
Sain ns. yöepini takia ja selvittämättömän diaknoosini takia ajella kohtausista huolimatta kymmeniä vuosia.
Tajusin, kun sukulaiseni ajoi hengiltä itsensä epin takia, sama olisi voinut käydä itselleni monesti. Häneltä meni kaikki, elämä.
Olen jopa itkenyt kun olen tajunnut, että no onhan minulla paljon vielä, kun kävelenkin kauniissa maailmassa. ;))
(Toivon mitä suurinta turvaa liikenteessä niille jotka kohtaavat hänet jonka näin eräänä päivänä täällä ajavan autoa, hänellä on epilepsia, ja tiedän, hänen sairautensa ei ole vielä hyvässä hoidossa).
Hän on rohkelikko. lapsi kyydissä.
Moi! Minulle myös määrättiin 3 kk:n ajokielto heti ensimäisen kohtauksen jälkeen. Toisen kohtauksen jälkeen lääkäri tuumasi, että ei ole syytä pidentää sitä ensimäistä tuomiota. Kolmannen kohtauksen jälkeen kukaan ei puhunut mitään, ennen kuin n. 1,5 kk sen jälkeen pääsin neurologille, joka puolestaan tuumasi, että ajokieltoa tulee vähintään vuosi.
Aika vaihtelevaa näköjään tämä neurologien suhtautuminen. Tai siis eiväthän nuo ensiapupolien lääkärit mitään neuroja olleet...
Mullekin neurologi lätkäs ajokieltoa viime kesäkuussa,1 vuosi kohtaukseton. Kielto vaan jatkuu aina eteenpäin uudesta kohtauksesta, eli ei loppua näy:(
Muistaakseni sain myös n.20 v sitten ekojen kohtausten (kaikki tajuttomuuskohtauksia)jälkeen vuoden ajokiellon.
Noiden vuosien aikana sain muutamia kohtauksia, joskus tuli 3 kk ajokieltoa, mutta ei pitempiä.
Tuo juttu oli varmaan täysin totta ja koko ajokieltoon määrääminen on sen vaihtelevuuden takia täysi farssi ja fiasko.
*Jää yhä miettimään epileptikoita ja muitakin sairaita, jotka eivät hae hoitoa, koska ajokielto tulee, jos kertoo kohtauksesta*.
Onko kenelläkään kokemusta sellaisesta, että ei ole enää hakenut hoitoa tuon takia ja siksi epilepsiaan ei ole saanut hoitoa ja mahdollisesti jopa pahentanut tilanteen aivan helvetiksi? Itse olen voisin kuvitella helposti, että tällaista tapahtuu yleisesti ja pitäisi oikeastaan laatia kirjelmä ministeriölle.
*Ei kiitos eriäviä mielipiteitä*:D
Tämä on mielestäni aika olennainen asia ja siksi kysyn... järkevää kyllä terveyden kannalta kertoa, mutta sitten onkin aivan omillaan korvessa,jos ei pääse edes kauppaan ja asuu yksin ja ei edes saa kyydityksiä, jotka kyllä pitäisi saada, mutta kun ei näytä ihmiset saavan tai jaksavan hakevan kaiken muunkin hankaluuden lisäksi.
Tein näin,
kun opiskelin niin jätin Neurolle kertomatta kohtaukseni sillä ajattelin,
että se vaikeuttaa opintojeni jatkuvuutta.
Pää oli koko ajan sekaisin,
mutta tahdonvoimalla tsemppasin 2v.
onneksi sain VAIN 2 kohtausta vuodessa.
Kyllä mä tunsin syyllisyyttä ja nyt
myöhemmin olen ne tiedot korjauttanut
papereihini.
Ei siis liity autoiluun,
mutta muitakin syitä voi olla =(
Valitettavasti. Mutta ei lääkäri saa ilmoittaa kuitenkaan työnantajalle, jos kerrot kohtauksista eikä olisi lääkärisi saanut ilmoittaa myöskään kouluusi, joten hieman ihmettelen, että miksi et kertonut kohtauksista... eihän sen takia koululle mene mitään ilmoitusta. Ainoa vaan, että epileptikkona olisit voinut joutua johonkin soveltuvuustestiin alalle ja ainakaan poliisiopistoon ei pääse kuin valehtelemalla.
*Onko se valehteleminen sitten hyve?*.
soveltuvuustestiin ja muihin ennen
kuin ottivat koululle sisään.
Luulin, että ne heti ilmoittaa,
että nyt on lääketasapaino epävakaa.