kun noita viestejä lukee, joissa jotkut kertoo, ettei oo kamuja, nin tulee mieleen, etä osaako kyseiset ihminen olla yksin,vai tarviiko ne aina jonkun vierelleen? Olisi tervettä olla välillä yksinkin, ei aina roikkua ihmisten kanssa, koska siitä tulee helposti riipuvaiseksi. Mä en itse oo eed tarvinnu kamuja,eikä niit' kyllä koskaan juuri oo ollutkan juuri mun ulkonäön takia, koska en oo muodikas ja kiinnostunu samoista asioista. Niiden mielestä hevosten kanssa olevat sairasti ties mitä tauteja ja jne..
No sellaiset ei juuri kavereita olekaan..
No sellaiset ei juuri kavereita olekaan..
Vastaukset 13
Vanhimmat
seuraa tarttee hyvin useasti mutta kyllä monasti haluttaa olla yksinki
Kotona osaan olla yksin vähän liiankin hyvin.. Mutta kyllä niille kavereille sitten tulee soitettua kun tuntuu, että yksinäisyys alkaa tehdä jo pöpiksi.
Koulussa en osaa olla yksin. Siksi turvaudunkin liian usein "roikkumiseen." Liikun vaan sen tutun ja "turvallisen" jengin mukana, vaikken edes usko, että he haluasivat minun kanssani olla.. =(
Noh, yksin kotona kaikki arkipäivät. Porukoiden kanssa en oo väleissä niin ei oikein ketään viitti raahata kotia. Sen sijaan Koulussa on muutamia kavereita.
Niin ja sitten viikonloppusin juomassa murheet pois kavereiden kanssa. Välistä noita perjantai-iltoja oikein odottaa.
MINUN
Ala-aste: Parilla ekalla luokalla vakituiset "parhaat" kaverit, 3-4 lk yksin. 5-6 lk tuppauduin muiden yksinäisten seuraan. aika usein vietin vapaa aikaani joidenkin "kavereideni" kanssa.
Ylä-aste: nopeasti tutustuin pariin eri paikkakuntalaiseen ja meistä tuli ystäviä, hyviä ystäviä. Vapaa aikaani vietin näiden kanssa aika usein. Mutta ysillä aloin etääntyä kavereistani, tai he alkoivat etääntyä minusta, alkoivat viettää aikaa keskenään, kuin unohtaen kysyä minua mukaan, ja luentaaltani olen sellainen etten halunnut tuppautua mukaan, joten olin aina yksin vapaa-aikani, mutta koulussa kuljin heidän mukanaan.
seuraava oppilaitos: Kaverit menivät yhdessä toiseen kouluun, minä yksin toiseen. Kesän aikana nähtiin pari kertaa, mutta se jäi siihen. Kun koulut alkoi, kuulin sivusta kun he keskustelivat mitän tänään tehdään ja mitäs kivaa viikonloppuna, jejee. Mutta minä en enään kuulu heidän suunnitelmiinsa. Pari kertaa vihjailin että vouitais nähdä joskus, mutta vastaukset olivat,"joo, kattoo sitten. Onhan tässä nyt kaikkee, koulu ja kaikkee, mutta katotaan sitten joskus kun keritään" Tuntuu että niiden elämässä on vain koulu, mutta silti kerkiävät olemaan keskenään joka päivä ym..
Nyt on tosi paska olo! Perhekkin on ollu mulle aina tosi tärkee, ja nyt sekin alkaa hajota, pelkkää riitelyä. Ja muutenkin olen aina yksin.
Kyllä välillä on hyvä olla yksin, mutta ei enään.
Joksus haluaisi pitä hauksaa kavereiden kans. Mutta se siitä, elämä jatkuu. Jos jatkuu. Parempi olis kun pääsis pois tästä helvetistä.
Ei välttämättä ihan liittynyt aiheeseen, mutta kunhan puran tunteitani jonnekkin.
Olen aina ihmetellyt että mihin niitä "kavereita" oikein tarvitsee..
...kaverit on ihan "huodyllisiä" on. ^^
Osaan olla ja hauskinta on mumista/jutella itselleen. ^^ Eikä ne ole edes mitään tekaistuja keskusteluja, vaan ihan aitoja. :)
sitä ihmisen yksin täytyy pystyä olla(tässä iässä ainaski)
Ja mä nyt en semmosia kavereita huoliskaan jotka pyörii oman napansa ympärillä ja juoksee shoppaamassa mamman rahoilla puolialastomana,semmoset ihmiset lähinnä huvittaa ja niitä nyt on maailma jo täynnä,itseään täynnä olevia veuhkaajia huomionkerjäläisiä.
Ei kaikki osaa olla yksin,niitä ei ole siihen opetettu ja jos ei ole kamuja(edes sitä yhtä) niin sillon suosittelen ulos menemistä.
näen kavereita vain koulussa ja nekään ole niin hyviä kavereita. mesetuttujen kanssa puhun harvemmin ja olen yleensä suurimman ajan yksin koulun jälkeen
ja näin suunilleen on ollut aina että eiköhän tähän ole jo tottunu ;p
En enää pahemmi ees haluu olla muuta ku yksin. sen takii nyt muutan viikon pääst solustaki pois [sielläkää tullu oltuu ku pari viikkoo]. Yksin oloon tottuu.
kyllä osaan, mutta se on erittäin tuskallista. Tuntuu että kukään ei välitä minusta, vaikka minä välitän muista :(
Muutimme tässä viime kesän aikana ulkomaille.
Kaikki rakkaat kaverini jäivät Suomeen.
En osaa tätä kieltä kovin hyvin ja siksi en ole ainakaan vielä saanut täältä ystäviä. Ikävöin päivittäin kavereitani Suomessa ja hevostalleja joissa kävin.
On minulla lohtuna, että ensi kesänä muutetaan takaisin Suomeen. Ehkä jaksan sen ajan täällä.
Kaikki ajattelevat, että "Oi, kun olisi ihanaa asua ulkomailla, saisi hyvää kielikylpyäkin yms." Onhan täällä siinä mielessä kiva asua, mutta kotimaahan jää kova ikävä ja rankkaa minulla on.
Samoin kuin muulla perheellänikin.
Ja onneksi lomilla käymme Suomessa ja näen rakkaita kavereitani taas.
Ei mulla ole kavereita, ole koskaan ollutkaan, olen 17-v, eikä minulla ole ketään, muita kuin mies, jonka kanssa olen ollut 1 ½ vuotta yhdessä, mutta hänki on minun kanssa vain säälistä, koska en mä käy missään, en koulussa niin enkä töissä en tee mitään.