Onko kellään tietoa/apua tarinaani...
Tarina pääpiirteittäin näin...
Olin 25 vuotias kun tapasin lasteni isän(nyt ex-puoliso),olin viettänyt hetken aikaa sinkkuelämää
..ja kun olimme jonkin aikaa olleet yhdessä huomasin olevani raskaana.Laskin kuitenkin ettei tuo poikaystäväni ees välttämättä olisi lapsen isä.Eli hänellä se tiedossa alusta asti!Tuon muistaa ystävät,sisarukset,ex-anoppikin!
Sai vielä aikaa miettiä lähteekö,vai jääkö..sillä luettuani aborteista..tahdoin ehdottomasti pitää odottamani lapsen.
No niin syntyi vauva..(ja kun tuli puhe isyydestä,tai sen tunnustamisesta...mies ilmoitti ettei hän tahdo sitä asiaa ottaa selville,vaan antaa olla näin..hän on lapsen isä kun ollut mukana alusta asti(tunnusti siis isyyden)!)..no,meni vuosi syntyi toinen lapsi..sen jälkeen vielä 3 muutakin.Sitten ex keksi ettei tahdokaan "tätä" perhe-elämää ja otti uuden puoliskon.No sinne syntyi viime kesänä uusi vauva,ja nämä vanhat lapset ent.elämästä jotenkin vaan "unohtui"..
En ole asiasta siis katkera,surullinen välillä kylläkin.
Eron jälkeen ex totesi useampaan kertaan ettei hän ole vanhimman lapsen isä..ja että aikoo kertoa sen lapselle!Poika oli tuolloin 12vuotias,herkkä ja mietiskelevä lapsi.(kuten nytkin!)
Silloin soitin hädissäni sosiaalityöntekijälle,ja kysyin voiko tuo "isä"tehdä sellaista lapselle?
No,asia jäi siihen..välit exäänkin parantuneet niistä ajoista(puhevälit hyvät,ei riitoja!).
Nyt sitten sosiaalityöntekijä lähetti asian johdosta kirjeen jossa oli ajanvaraus,sekä tiedote;"Mietitään lapsen isyysasiaa..miten siinä
edetään?".
Itse en ole asiaa eteenpäin lähtenyt viemään,joten aloite tullut tod.näköisesti ex-puoliskolta!?
Itse en ole lainkaan halukas nostamaan vanhoja asioita pöydälle.Lapsi on 14 v nyt,elää elämässään murrosikää,jossa oma identiteetti muodostuu.
Ei ole mielestäni kypsä ottamaan vastaan tietoa,joka saattaa olla enemmän vahingollinen kuin vapauttava.
Miten lie vaikuttaisi muihin sisaruksiin?Tai minun ja lapsen hyvään suhteeseen?
Itsellä on uudehko ja hyvä parisuhde.Ihminen jonka lapsetkin hyväksyy,ja joka on ottanut lapset omakseen.Isän roolia hän ei ole kuitenkaan vienyt!
On vain aikuinen ihminen joukossamme.
Mietin voiko ex-puoliskoni "perua"isyyden,vaikka on 14v sitten lapsen omakseen tunnustanutkin?Tietäen jo silloin ettei hän ole mahdollisesti lapsen oikea isä?Vai liekö tuo ex-puoliskon tapa päästä eroon elatusmaksusta kyseisen lapsen kohdalla?Jotenkin kuulostaa oudolta että ex oli isä 12v tuolle pojalle,mutta eron jälkeen ei koe olevansa isä hänelle!
Entä onko olemassa lakia joka voisi tuon isyyden lapselta viedä?Tai onko lain mukaan lapselle kerrottava isyysasia,jollei äitikään tiedä "kuka"se isä oikeast olikaan??En ollut useassa suhteessa silloin,mutta 14v sitten poikaystävät olleet sinkkuja,mutta nyt perheellisiä!Pitäisikö muidenkin elämä "sotkea"???
Paljon ajatuksia,ja jotenkin ois ollut parasta että asiat annettaan vain olla.
Lapsi on minun ja isä on hänellä se,joka koko raskauden ja sen 12v kanssamme eli.
Joten jos ajatuksia/kokemuksia vastaavasta on..kiitollisena neuvoja kuuntelisin.
Tarina pääpiirteittäin näin...
Olin 25 vuotias kun tapasin lasteni isän(nyt ex-puoliso),olin viettänyt hetken aikaa sinkkuelämää
..ja kun olimme jonkin aikaa olleet yhdessä huomasin olevani raskaana.Laskin kuitenkin ettei tuo poikaystäväni ees välttämättä olisi lapsen isä.Eli hänellä se tiedossa alusta asti!Tuon muistaa ystävät,sisarukset,ex-anoppikin!
Sai vielä aikaa miettiä lähteekö,vai jääkö..sillä luettuani aborteista..tahdoin ehdottomasti pitää odottamani lapsen.
No niin syntyi vauva..(ja kun tuli puhe isyydestä,tai sen tunnustamisesta...mies ilmoitti ettei hän tahdo sitä asiaa ottaa selville,vaan antaa olla näin..hän on lapsen isä kun ollut mukana alusta asti(tunnusti siis isyyden)!)..no,meni vuosi syntyi toinen lapsi..sen jälkeen vielä 3 muutakin.Sitten ex keksi ettei tahdokaan "tätä" perhe-elämää ja otti uuden puoliskon.No sinne syntyi viime kesänä uusi vauva,ja nämä vanhat lapset ent.elämästä jotenkin vaan "unohtui"..
En ole asiasta siis katkera,surullinen välillä kylläkin.
Eron jälkeen ex totesi useampaan kertaan ettei hän ole vanhimman lapsen isä..ja että aikoo kertoa sen lapselle!Poika oli tuolloin 12vuotias,herkkä ja mietiskelevä lapsi.(kuten nytkin!)
Silloin soitin hädissäni sosiaalityöntekijälle,ja kysyin voiko tuo "isä"tehdä sellaista lapselle?
No,asia jäi siihen..välit exäänkin parantuneet niistä ajoista(puhevälit hyvät,ei riitoja!).
Nyt sitten sosiaalityöntekijä lähetti asian johdosta kirjeen jossa oli ajanvaraus,sekä tiedote;"Mietitään lapsen isyysasiaa..miten siinä
edetään?".
Itse en ole asiaa eteenpäin lähtenyt viemään,joten aloite tullut tod.näköisesti ex-puoliskolta!?
Itse en ole lainkaan halukas nostamaan vanhoja asioita pöydälle.Lapsi on 14 v nyt,elää elämässään murrosikää,jossa oma identiteetti muodostuu.
Ei ole mielestäni kypsä ottamaan vastaan tietoa,joka saattaa olla enemmän vahingollinen kuin vapauttava.
Miten lie vaikuttaisi muihin sisaruksiin?Tai minun ja lapsen hyvään suhteeseen?
Itsellä on uudehko ja hyvä parisuhde.Ihminen jonka lapsetkin hyväksyy,ja joka on ottanut lapset omakseen.Isän roolia hän ei ole kuitenkaan vienyt!
On vain aikuinen ihminen joukossamme.
Mietin voiko ex-puoliskoni "perua"isyyden,vaikka on 14v sitten lapsen omakseen tunnustanutkin?Tietäen jo silloin ettei hän ole mahdollisesti lapsen oikea isä?Vai liekö tuo ex-puoliskon tapa päästä eroon elatusmaksusta kyseisen lapsen kohdalla?Jotenkin kuulostaa oudolta että ex oli isä 12v tuolle pojalle,mutta eron jälkeen ei koe olevansa isä hänelle!
Entä onko olemassa lakia joka voisi tuon isyyden lapselta viedä?Tai onko lain mukaan lapselle kerrottava isyysasia,jollei äitikään tiedä "kuka"se isä oikeast olikaan??En ollut useassa suhteessa silloin,mutta 14v sitten poikaystävät olleet sinkkuja,mutta nyt perheellisiä!Pitäisikö muidenkin elämä "sotkea"???
Paljon ajatuksia,ja jotenkin ois ollut parasta että asiat annettaan vain olla.
Lapsi on minun ja isä on hänellä se,joka koko raskauden ja sen 12v kanssamme eli.
Joten jos ajatuksia/kokemuksia vastaavasta on..kiitollisena neuvoja kuuntelisin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
ja huolesi, sillä itse ollut miltei samankaltaisessa tilanteessa.
Erosin, ennen kuin lapsi meni kouluun ja lapsi alkoi itsekin aavistaa, että isän vanhemmuus ei ole totta. Joka tapauksessa olen aina ollut sitä mieltä, että lapsen kuuluu saada tietää taustansa ja mitä aiemmin, sen parempi.
Myös "kasvatusisä" tuli samaan johtopäätökseen ja kerroin lapselle vasta kun hän oli jo 12v. Lapseni on myös aina ollut herkkä ja on sitä edelleen ja osin siitä syystä siirsin minäkin.
Kyllä hän oli kiitollinen tiedosta sillä lapsi saa jossaín vaiheessa joltain taholta tietää kuitenkin ja ulkopuolisen kertomana ei ole hyvä asia. Kyllä lapsi reagoi ja syytti minua, etten ollut aiemmin kertonut, koska se on ollut lapsen mielestä luottamusasia. Ja niinhän se onkin.
Eikä mennyt kauan, kun lapsi itse havahtui kysymään kenen nimi on papereissa isän paikalla. Hän totesi oitis, että isän nimen on oltava se kuka on hänen biologinen isä.
Lapsella on lakiin perustuva oikeus hakea isyyden kumoamista/selvittämistä, kun lapsi täyttää 15v. Niinpä nekin asiat lähtivät rullaamaan, sillä lapsen identiteetin vuoksi, hänelle on tärkeää että isä on se, jonka hän hyväksyy isäksi ja lapseni kohdalla se on biologinen isä.
Eli omana kokemuksena ei ole paha asia selvittää lapselle hänen oikeutensa, se on päinvastoin vanhemman velvollisuus.
Kuinka ollakaan, tiedän useita päinvastaisia tapauksia, joissa lapselle on kerrottu vasta kun tämä on ollut aikuinen ja silloin niistä on kummunnut katkeruus ja usein välien rikkoutuminen, jopa omaan omaan äitiin, joka on salannut oikean asialaidan.
Sillä ei mielestäni ole merkitystä haluaako biologinen isä pitää yhteyttä (tai mitä mieltä hän on) kun hänkin saa tiedon, että lapsi tietää. Lapsi voi itsekin päättää mitä tiedolla tekee. Meillä biologinen isä oli aiemminkin "etäällä" ja on edelleen, mutta kuitenkin yhteydenpitoa on jonkin verran.
Joten kannustan sinua kertomaan lapselle, sillä se on lapsen oikeus. Olen itse miettinyt asiaa siten, että mitä itse haluaisin tietää, jos olisin lapsi ja tilanne olisi sama. Tottakai haluaisin tietää totuuden. Asiasta keskusteltiin myös ystävä-ja tuttavapiirissä ja kaikilla oli samat tuntemukset, että kerrottava on. En ole katunut.
Valheessa on paha elää - jokaisen.
Tsemppiä ja voimia!
Kun niitä isä ehdokkaita oli kolmekin!Jotensakin kai jokaisella elämässään ollut se vaihe,josta ei kauhean ylpeä ole..kuten en miekään tuosta silloin eläneestäni 2 (sinkkuelämää) kuukaudesta.
Isyyttä ei siis ole helppo lähteä selvittämään,kun ei ollut vain yhtä kumppania..vastuutonta,totta.. kai sen nyt ymmärrän...siksikin se vanhojen asioiden kaivaminen on vaikeampaa...
Miesystäväni on samaa mieltä kanssani,eli ei ole hyvä lähteä asioita nyt auki repimään.Satuttaisi liian montaa ihmistä.
Lapsen "isäksi"kutsuma kun on todellakin ollut lapsen elämässä aivan alusta asti!
Mutta mielenkiinnolla kuulisin onko jollekin samoin käynyt..mutta pitänyt asian salassa aikuisuuteen asti.Tai ei ole kenties koskaan kertonut totuutta.
Eihän lapsi tiedä asiasta aikuisenakaan,jos hänelle ei sitä kukaan kerro.
Asian tietää vain muutama aikuinen,eikä siitä ole vuosiin ees kukaan puhunut!
Siksi ihmettelenkin miksi nyt se on nostettu esille...etenkin kun en ole sitä itse ehdottanut!
varmaan, jotka eivät kerro ikinä ja hyvällä tuurilla salaisuus voi mennä hautaankin...
Esim adoptiolapsille kerrotaan poikkeuksetta taustat, mitkä ovat tiedossa, koska se on jokaisen vastuullisen vanhemman velvollisuus.
Silti adoptiovanhemmat ovat vanhempia.
Naapurin nuori rouva sai vasta 25v tietää äidiltään totuuden, että isä ei olekaan oikea isä. Siitä "epäluottamuksesta" syttyi "sota" ja tuli vuosien välirikko. Lieneekö korjaantunut täysin vieläkään, sillä olen muuttanut naapuruudesta pois.
Käly sai tietää saman vasta liki 50v ja siinäkin iässä haavoitti niin, että joutui psyykelääkkeisiin turvautumaan. Nimenomaan se haavoitti, että äiti oli salannut asian. Biologinen isä oli jo kuollut. Äitinsä kertoi sananmukaisesti kuolinvuoteltaan, eli ei voinut viedä tietoa hautaan. Kun sanot, että vain muutama aikuinen tietää, se tarkoittaa, että heistä joku on siirtänyt(siirtää varmasti) tiedon jollekin...ja se tulee ilmi jossain vaiheessa.
Entäpä jossain elämänvaiheessa, esim lapsi sairastuu, voi tarvita tietoja perinnöllisyyksistä ym.. ja joka tapauksessa veriryhmäkin voi paljastaa, sehän otetaan jokaisesta ja tulee tarve verrata sukulaisiin/vanhempiin.
Jos on kolme isäehdokasta, niin johan ne voi selvittää testeillä - yksi kerrallaan, nimenomaan jos lapsi haluaa selvittää kuka on isä. Jokainen ihminen on yksilö ja kokee/tuntee omalla laillaan asiat. Mahdotonta ennustaa saati olla täysin varma mistään, mutta siitä olen varma, että harvoin tuollainen asia säilyy salassa ja sitten kun se tulee ilmi, jälki voi olla liian haavoittavaa, näköjään jopa aikuiselle ja siksi kannatan totuuden kertomista.
Luepa kirja "Kenen lapsi", johon on koottu aikuisten ( n 20-60v) adoptiolasten ja au-lasten kokemuksia, miksi ovat etsineet juuriaan, mitä tarkoittaa omat juuret jne...jokaisen tarina on erilainen, mutta yhteistä niille on, että löytäessään juurensa (tietäessään)tunsivat eheytyvänsä ihmisenä - ikään kuin tärkeä pala olisi puuttunut elämästä.
sillä lapsen isähän on virallisesti hänet tunnustanut.
Asian tietävät eivät tule sitä koskaan eteenpäin lapsen/tai muidenkaan ulkopuolisen korviin viemään.Se nyt on vain fakta.
Miksi lapsen pitäisi yht äkkiä saada tietää moinen asia?Kun ei se häntä askarruta,ei ole ees ikinä kyseenalaistanut koko isyysasiaa.Ja todellakin hänet tunnustanut isä voi aivan hyvin,laskettujen päivien perusteellakin,olla isä.Sitä ei vain mieheni halunnut silloin varmistaa..miksi siis nyt?Kun lapsi on jo 14v?!
Ei se hänen elämäänsä paranna,ei sisarusten elämää.Olisi vain epätietoisuus kuka se isä sitten on?Kun ei äitikään muista!!!Vai tietääkö kaikki yhden illan juttujensa taustat kovinkin tarkkaan???
Lapseni tietää että toimin asioissa heidän parhaaksi,en heitä vastaan.Ollaan jo kolme vuotta pärjätty yksin..ja se vain vahvistanut minun ja lasten suhdetta.Nyt mukaan tullut uusi aikuinen on vain liittänyt meidät perheeksi.
Kuinka moni aviossa syntynyt lapsi on todellakin
"biologinen"lapsi,molemmille osapuolille?Silloinkinko se tulisi lapselle kertoa?Että äiti kävi vieraissa ja tuo ei oikeasti olekaan sinun isäsi?Niinkö?
Jotenkaan ei selvyyttä asiaan tullut.
Ihmiset kokee asiat niin eritavalla,ja olen sitä mieltä ettei nyt ole aika sitä asiaa esille ottaa.
Ajan muuttuessa,se voi hyvinkin olla sitä...mutta muiden arpien pitää ensin parantua.Lapsi kokee nytkin jo huonommuutta,kun isä ei kohtele häntä samoin kuin muita sisaruksia..siinäpä olisi yksi syy murehtia lisää.
Annan lapselleni hänen ansaitsemansa huolettoman lapsuuden,sellaisen jonka olisin itsekin halunnut.Rakastaen täydestä sydämestäni,hellien ja hoivaten.
kun itse tunnut tietävän parhaan vastauksen ja oikeasti itsehän parhaiten tunnetkin lapsesi. Tuo oli kyllä edellisellä vastaajalla hyvä pointti, että jonkin sairauden yhteydessä asia voi paljastua ja erittäinkin huonolla hetkellä.
Ja ehkä olen liikaa katsonut Salkkareita, mutta tulee taas mieleen se, kuinka Ulla oli salannut Elinan oikean isän ja asia paljastui ikävin seurauksin ja mikä vaiva Ullalla oli yrittää erottaa sisarpuolia. Mitäpä, jos lapsesi alkaakin seurustella tietämättään siskopuolensa kanssa? Jos siis oletetaan, että isä olisikin joku niistä kolmesta muusta.
Voisitko saada lapsesi verikokeeseen ilman, että hän tietäisi syyn tai ainakaan oikean syyn. Ja testin tulos tulisi vain teille(?) vanhemmille. Sen mukaan sitten voisi miettiä mahdollisia jatkosuunnitelmia.
Kai sinulla nyt jotain hajua on, kuka voisi olla isä vai oliko kaikki miehet juuri ovulaation aikaan??? Eli 4 miestä parissa päivässä???
Sorisorisori... Tuo oli asiaton kysymys, tiedän... Mut ihan hiukan helpotti...
Eikä tarvitse siis vastata ja voit sivuuttaa tuon kommentin.
asiaa päivittäin, vaikka sanot muuta. Itselleni ainakin tulisi mieleen joka päivä, kun näkis lapsen, että kuka onkaan isä?
Varsinkin, jos lapsen ulkonäkö ei täsmää sukuun. Miksi stressata, kun ainakin isäksi alkanut voi selvittää isyytensä testillä?Siitä voi aloittaa ja voi selvitä, että hän onkin biologinen isä. Voi puhaltaa pelin.
isyyden tunnustamisen voi perua 5 vuoden sisällä.
nyt jo myöhäistä.
että isyyttä ei voi kumota sen maagisen 5 vuoden jälkeen. Minulla on siitä omakohtainen kokemus.
Se on vain helpointa perua/kumota aiemmin ja vuosirajakin on muuttunut 2 vuoteen, kun ennen se oli todella 5 vuotta.
mistä olet saanut tiedon että vuosiraja on muuttunut?
>>Isyyden kumoamista koskevan kanteen voi nostaa aviomies, äiti tai lapsi.
Aviomiehen ja äidin on pantava kanne vireille viiden vuoden kuluessa lapsen syntymästä. Mikäli laillinen este tai muu erityisen painava syy, voi kanteen panna vireille myöhemminkin.>>
lapsi voi tietysti nostaa kanteen myöhemmin, mutta aviomiehen ja äidin välillä aika on tuo 5 vuotta. mikä sitten on erityisen painava syy?
alkuperäisen kirjoittajan ex-miehellä ei liene sellaista, itse on tunnustanut lapsen, vaikka on tiennyt että muitakin ehdokkaita voi olla.
Eikä vaatinut isyystestejä.
että pitää olla laillinen este/tai painava syy, miksi ei ole laittanut kannetta aiemmin vireille.
Alkup. asemassa ilmeisesti "isä" on ollut selvillä ettei ole isä ja lupautui isäksi, joten tuon isän mahdollisuudet vapautua isyydestä ovat heikot. Vaikea sanoa, mikä on tarpeeksi painava (tapauskohtainen syy) riippunee, siitä kuka käsittelee/hoitaa/perustelee asiaa, aivan kuin mikä oikeudenkäynti tahansa jonka tulos on riippuvainen asianajajista ym seikoista.
Lisäksi vuosittain tapahtuu lukuisia isyyden purkuja, joissa isyyden kumousta hakee lapsi ja 15v on riittävä ikä jolloin lapsen tahtoa kunnioitetaan.
siitä, että isyyden kumoamiskanne on nostettava silloin kun lapsi on alle 2v.Siis silloin kun kaikkien tiedossa on , että isä on ulkopuolinen.
Seuraavassa esimerkki oikeuksien päätöksistä, joissa aikuinen lapsi lähti peräämään oikeuttaan biologiseen isään...ja sai tahtonsa. Veri on vettä sakeampaa ja niin pitää ollakin.
http://www.oikeus.fi/30842.htm
eiköhän aikuisen taikka yli 15 vuotiaan kanne mene helposti läpi, jos vaan on tiedossa kuka oikea biologinen isä saattaa olla.
onko tämä vitsi. varmasti on parempi selvittää miten asia todellla on. se lapsi selvittää sen myöhemmin kuitenkin. joten kerro sinä vaan puolitotuuksia lapsilllesi ja muille, kyllä ne kiittää aikanaan.
koskaan vitsi!
Tämä vain eräs tarina,ja totta joka sana.
Miten voit kommentoida,jos sinulla ei ole omakohtaista kokemusta/tietämystä asiasta?
On kyse asiasta joka ei sinänsä ole "uusi",samanlaisia kohtaloita on muillakin..tiedän sen.Lähinnä olikin kyse siitä, miten muut ovat toimineet?
Ei tuo ole ollut meillä "luurankona kaapissa"aikoinaan parisuhteessakaan...enkä olisi sitä koskaan esille ottanutkaan missään instanssissa,jollei ex olisi alkanut asialla uhkailemaan eron jälkeen.Ja kuka kärsii..lapsi!
Ja tietenkin minä,koska exälle tuo oli tapa kiristää milloin milläkin asialla..milloin jätti ne elatustuetkin maksamatta..mutt se mennyttä,nyt siis asiat paremmin.Myös meillä vanhemmilla!
Itsellä on yksinhuoltajuus,joten ex ei sinänsä voi enää asioihin kauhiasti ees puuttua!
..ottaisin selville lapsen isän. Koskaan ei todellakaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Lapsesi saattaa sairastua (toivottavasti ei koskaan) ja tarvita esim. siirrännäistä ja ensiksi kysytään lähiomaisilta. Mitä sitten kun hän on jo aikuinen ja käykin ilmi ettei sisar olekkaan sisar tai jos lapsesi oma lapsi sairastuu ja aletaan kartoittamaan kuka olisi sopiva luovuttaja luovuttaja, eikä niitä löydy sinun sukusi puolelta ja aletaan etsiä isän puolelta?? Tällaistakin voi sattua..
Kyllä se rehellisyys kuitenkin kannattaa uskoisin minä. Mieti mitä neuvoisit ulkopuolista ihmistä tekemään, jos et häntä tuntisi ja hänellä olisi sama tilanne. Neuvoisitko ottamaan selvää vai vaikenemaan, toivoen joka ikinen päivä ettei "totuus" paljastu. Se ei ole hävettävää, että sinkkuna olet mennyt ja elänyt nuoren naisen elämää. Luulen että suurempi muuri tässä asiassa on se että on vaikea alkaa puhumaan asiasta, josta on vuosikaudet lapselle vaiennut ja tuntee itse kuin olisi pettänyt omaa lasta, vai olenko väärässä?
Mutta rauhaisaa syksyä teit päätöksen mihin suuntaan tahansa!
Tuo vaan exälle nyt eron jälkeen noussut "peikko",kun hänelle on uutta jälkikasvua liitossa
tullut!Jotensakin ois ihminen voinut silloin alussa ajatella asiasta toisin.
Tekeekö pelkkä biologisuus siän?Olen kuullut muita tarinoita siitä,kuinka nuo isäpuolet ovat olleet omaa isää läheisempiä/rakkaampia.
Jotenkin vain tein niin tai näin syyllinen olenkin minä!
Mitens sitten kun lapsi kysyisi selvitysten jälkeen "kuka on isäni?"..sanoisinko etten muista kun olin juovuksissa?Kun en todellakaan tiedä sitä!Sittenkö lapsi kokisi olevansa isätön?Erilainen kuin muut!
Kun en todellakaan kysynyt ihmisen sotu-tunnuksia...siis lapseni silmissä olisinkin huoraan verrattavissa oleva nainen?Sekö olisi oikein,ja tekisi elämämme ihanaksi?!
Se asia ei ole todellakaan ajankohtainen muualla kuin exän silmissä.
"luurankojensa" kanssa niin kuin haluaa...meitä on moneen junaan. Vanhempien tai vanhemman tulee kuitenkin aina muistaa kun tekee päätöksiä ns "lapsen pään yli" että on ikäänkuin ennustettava mitä mieltä lapsi on aikuistuttuaan siitä/niistä asioista, joihin ei lapsena ole voinut vaikuttaa. Se on vakava ja vastuullinen paikka. Pitää muistaa punnita asiat monelta kantilta ja oma etu ei saa olla painavin päätöksenteossa.
Luulen, että pelkäät kertoa ja vaikeaa se on ja vaikeammaksi muuttuu,mitä enemmän aikaa kuluu.
Lapsi kiittää tai moittii aikanaan, sillä jotenkin salaus tulee ilmi vuosien aikana.