Olen yksinäinen, työssä käyvä nainen. Olen usein yllättänyt itseni yksinpuhelusta. Jotenkin se on viime aikoin ikään kuin riistäytyt "käsistä". Olen paljon yksin ja juttukavereita ei ole. Kuitenkin seurassa olen keskiverto juttelija enkä kovin ujo.
Onko toisilla samanlaisia kokemuksia ja miten itse suhtaudutte niihin. (tai muut )
Onko toisilla samanlaisia kokemuksia ja miten itse suhtaudutte niihin. (tai muut )
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei minusta huolestyttavaa mulla on muistin kanssa o0ngelmia ja ääneen sitten muitelen niitä että mitä mihinkin laitin tai laitan ja mitä nyt pitikään muistaa.. ei ahdista ,auttaa meinaan ,minua ain kin.Mutta jos alkaa itseäsi ahdistaa niin sitten vaan pitää koettaa että voisiko sitä olla suu supussa:)
..älä tyttönen ole tuosta huolissasi,olen minäkin keski-ikäinen nainen ja puhun itsekseni,samoin tekevät kyllä monet muutkin tuttuni..ovat sanoneet ainakin..puhun myös kukkasille,linnuille,kissalle,perhosille jotka lentää sisään ja kannan niitä ulos..ei,ei se tunnu minusta yhtään pahalta..muuten:laulankin ja rukoilenkin ääneen.Seurassa olen vilkas ja puhun sielläkin..jos olen masiksessa,olen hyvin vaiti ja silloin ei ole yhtään mukava olla.Minua höpötykseni ei häiritse ollenkaan,sitä vaan joskus alkaa sisäänpän hihittää jos kaupungilla alkaa puhella..mutta..mikä on normaalia?