Olen kolmekymppinen nainen, jolla on aina ollut hyvin ohuet hiukset. Muutama vuosi sitten aloin kiinnittää huomiota siihen, että päänahka paistaa hiusten alta - ei pahasti, mutta tietyssä valossa kyllä. Siitä lähtien olen kausittain tarkkaillut asiaa kovastikin, välillä tuntuu, että kärsin kaljuuntumisesta ja välillä siltä, että hiukset vaan ovat ohuet, kuten ovat olleet aina.
Missään vaiheessa en ole huomannut, että hiuksia irtoilisi tavallista runsaammin. Mites muut palstalaiset? Voinko tulkita, ettei kyse ole kaljuuntumisesta, kun hiustenlähtöä ei huomaa - vai voiko hiustenlähtö jäädä huomaamatta paistavaa päänahkaa lukuunottamatta?
Huomaatko hiustenlähdön
9
4693
Vastaukset
- kohtalokaveri 2
uskon, pääläki paistaa mullakin-tietyssä valossa, eli inhoan esim. auringonpaistetta ja kovia spotteja.
Olen saman ikäinen kun sinä. Itselläni on hiukset olleet paksummat, en koe kuitenkaan että olisin huomannut massiivista hiustenlähtöä vuosien varrella. Lääkärit on testanneet, ei mitään muuta kuin, että Stressiä epäillään syyksi ja syömiset olen laittanut uusiksi.
MM. rasvahapot sisäisesti nautittuna on tärkeitä hiuksen kasvulle.
Huomaavatko muut että sinulla joskus päälaki näkyy? Minusta välillä tuntuu, että joku jää tuijottamaan esim. bussipysäkillä...
välillä menee hermot, kun ei kasva ei kasva.
Hiuslaatuni on hento, ehkä siinä näkyy hiusten harveneminen jotenkin helpommin? - täällä
...paitsi että huomaan kyllä muualta lähtevän paljon hiuksia,paitsi sieltä,jossa harventuminen näkyy, eli päälaella. Takaa kun kouraisee ihan kevyesti,käteen saattaa jäädä kymmeniä hiuksia. Ei tietenkään montaa kertaa peräkkäin,mutta kuitenkin. Päälaelta taasen ei jää käteen kuin yksi tai ei sitäkään. Aina ei kuitenkaan minunkaan hiukseni näin ohuet olleet,kun valokuvia katsoo menneiltä vuosilta.
- nainen 000
hei, jos laitat keskelle päätä jakauksen, niin onko se "epänormaalin" näköinen eli harva?
Se kertoo paljon tilanteesta.
Itse en voi pitää jakauksella ollenkaan, näytän kuin olisin joku pelle sirkuksesta...kaljuuntuva nuori nainen...hehhehh. Itseä ei vain naurata. - nainen32v
itsellänikin näkyy päänahka tietyssä valossa tosi ilkeesti. Erityisesti vessoissa näyttää tosi pahalta (jos kirkas valo tulee suoraan peilin yläpuolelta)
En voi pitää hiuksia jakauksella, koska jakaus on ylilevee:(
Olen myös huomannut, että joku joskus jää vahtaamaan päätäni eli kyllä hiukset on ohentuneet.- nainen 42v
keljuttaa ,kun työ kaveri kehuu paksuja hiuksiaan,miten hänellä on paksutukka itellä,kun on ohut,ja auringossa päänahka paistaa,ja kaveri aina tuota tukkaansa kehumassa.
- juurikaan
mulla on lähtenyt viidessä vuodessa hiuksista reilu puolet.Oli runsaat, nyt haivenet. Aluksi ihmettelin takaraivossa kummallisen kuivaa ja elotonta aluetta, sitten huomasin toisella puolella otsaa hakkuuaukon. Vähitellen hiukset alkoivat kadota tasaiseti, mutta erityisesti reuna-alueilta.
Hiuksia ei ole missään vaiheessa lähtenyt normaalia enemmän, uutta ei vaan kasva tilalle.
Mene lääkäriin. Olen muuten kuullut monelta lääkäriltä, että suurin syy nuorten (alle 40 v) naisten hiustenlähtöön ovat e-pillerit tai hormonikierukka. Mutta monta muutakin syytä voi olla taustalla. Ei kannata kärsiä ainakaan tiedon puutteesta. - tai näin, mutta...
Yleensä normaalitukkaisiltakin paistaa päänahka ainakin jakauksen kohdalta jonkin verran - ainoastaan kaikkein tuuheatukkaisimmilla ei. Jos haluaa enemmän vihjettä omasta tilanteestaan, niin voi vilkaista sitä päälaen hiuksien "pyörrettä", siinä näkyy oheneminen parhaiten/pahiten. Tietysti hiukset voivat, varsinkin naisilla, ohentua niinkin ettei se pyörteen alue muutu juurikaan, mutta ainakin tasainen, joka puolelta tapahtuva hiusten oheneminen näkyy ensimmäisenä sieltä (koska pyörteen kohdalla kaikki hiukset kasvavat eri suuntiin).
Hiukset voivat kyllä hyvinkin ohentua ilman että niitä lähtee normaalia enemmän. Myös miestyyppinen kaljuuntuminen voi edetä vaivihkaa.- mainitsi että hiusten
lähtemistä/harventumista voi lisätä sekin, että
on aina pessyt huonosti pesevällä shmapoolla eli sellaisella joka on mieto, eikä puhdista kunnolla päänahkaa talista ja liasta. Sitten kuulemma pääsee kertymään hiustuppeen kaikenlaista mikä haittaa hiuksen kasvamista...
mutta tiedä tuota, onko vain kampaajien puhetta ja yritystä myydä syväpuhdistavia tuotteita?
KUka tietää? - ap.
mainitsi että hiusten kirjoitti:
lähtemistä/harventumista voi lisätä sekin, että
on aina pessyt huonosti pesevällä shmapoolla eli sellaisella joka on mieto, eikä puhdista kunnolla päänahkaa talista ja liasta. Sitten kuulemma pääsee kertymään hiustuppeen kaikenlaista mikä haittaa hiuksen kasvamista...
mutta tiedä tuota, onko vain kampaajien puhetta ja yritystä myydä syväpuhdistavia tuotteita?
KUka tietää?Kiitos huojentavista vastauksista... Jakausta voin kyllä pitää, ei näytä oudolta eikä ulkopuolisetkaan mielestäni ole tuijotelleet päätäni. Pari lastakin olen synnyttänyt lähivuosina, joten ehkä hormonitoiminnan muutokset ovat vaan tehneet hallaa ennestäänkin ohuille hiuksilleni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 782832
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232712Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1072332- 351648
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2391563- 321537
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt401485- 281290
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201246- 951181