apua :(

En tiedä olenko masentunut vai mikä on, mutta olen nuori ja menettänyt täysin elämäniloni..
Välillä on parempia päiviä ja välillä en löydä enää mistään mitään iloa.
Itken tosi paljon, usein jopa salaa.
En ole halukas hakemaan apua, lähinnä olen poispääsyksi ajatellut itsemurhaa, vaikka ennen pidin outoina ihmisiä jotka sellaista edes ajattelivat.
En koe olevani rakastettu, enkä tärkeä kenellekään.
Pyrin olemaan hyvä kaikille, mutta ilmeisesti minua ei ole tänne tarkoitettu.
Olen suhteessa, mutta siitäkään ei ole mitään apua, olen todella yksinäinen ja jään kaikesta ulkopuolelle.
Viimeksi kun sanoin, että haluan kuolla ja itkin pahaa oloani, poikaystäväni kysyi käytänkö huumeita ( en käytä ikinä mitään päihteitä). Kukaan ei ole ottanut minua tosissaan kun olen ilmoittanut henkisesti pahasta olostani.
Olen haaveillut paljosta, mutta suhdeelämässäni en ole päässyt puusta pitkälle.
Olen menettänyt uskoni siihenkin, vaikka joskus kun elämämme oli mallillaan olin maailman onnellisin.
Tuntuu että en tunne enää edes koko ihmistä jonka kanssa asun.
Ainoa missä pärjään on työelämä, minulla on oma yritys ja hyvät tulot, mutta huomaan, että loppujen lopuksi se ei merkkaa mitään :(
Nyt olen alkanut jo menettää jaksamistani töissäkin ja teen töitä ainoastaan velvollisuudentunnosta, olen aina väsynyt.
Öisin heräilen paniikki ja astma-kohtauksiin ja saan siitäkin huudot.

Nytkin itken!


En jaksa enää :(( !!
4364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hei, älä itke.. ihan rauhassa nyt vaan.. :) elämästä ei selviä hengissä, sanotaan.. mutta välillä on vaikeampia päiviä.. et ole ainoa joka kokee vastaavia tilanteita.. joten toivon ettet ajattele nyt ainakaan itsemurhaa.. elämässä on hyviäkin asioita.. trust me. :) joten, teet ainakin yhden ihmisen onnelliseksi, minut, kun et ajattele mitään kamaluuksia. kannattaa keskittyä niihin mukaviin asioihin.. tsemppiä. :)

Äänestä

Höllääppä ensin vähän sitä työntekoa, sitten ensimmäisenä kauniina päivänä pidät vapaapäivän ja kävelet ulkona ihastelemassa luonnon kauneutta ja raikasta syysilmaa, ja sen jälkeen päätät tehdä tilallesi jotain.

Tarvitset joko elämää nähnyttä ja ymmärtävää ystävää tai sellaisen puuttuessa hyvää psykologia tai psykiatria.

Elämä on kaikkialla ympärilläsi, tilasi vuoksi et vain huomaa sitä.

Äänestä

Ei voi sanoa "tiedän miltä tuntuu", kun en tiedä! Itse en ole suhteessa ja asun yksin. Omasta yrityksestä ei puhettakaan, olen työkyvytön. Kukaan ei luultavasti halua perustaa kanssani perhettäkään. Jos olisin sinä, suhteessa oleva nainen, niin toivoisin, että mieheni ei vähättelisi mua tolleen ja jos mieheen ei voisi kääntyä, niin keskustelemaan menisin. Kukaan ei toivo itsemurhaa.

Äänestä

Ensimmäinen ajatukseni on, että olet raskaana. Raskauden alkuaika on niin fyysisesti raskasta naiselle, että se myös vaikuttaa mielialaan. Silloin pirahtaa helpolla itkuun joka vähimmästä asiasta ja joskus ilman pienintä syytäkin.


Kysymyksestäsi ei ilmenne, kuinka kauan olet asunut yhdessä poikaystäväsi kanssa. Ehkä elämäsi yhdessä hänen kanssaan ei vastaa aikaisempia odotuksiasi. Muistan, että vasta- avioituna tunsin kummalista tyhjyyden tunnetta. Kaikki oli hyvin elämässäni, luulin, mutta tunsin oloni tyhjäksi. Nyt vanhempana ymmärrän, että minulla oli odotuksia avioliitostani, joiden en heti alussa huomannut täyttyvän. Seurusteluaika oli seuraelämää ja hyvittelua. Joka kerran kun tapasimme, se tapahtui ulkona, elokuvissa, yhteisten ystävien seurassa iloisissa merkeissä. Me opimme tuntemaan toistemme "pyhä"- kasvot ja meillä oli hauskaa yhdessä. Kun arkipäivä alkoi, kun kumpikin häämatkan jälkeen palasi työpaikalleen, tapasimme iltaisin töistämme väsyneinä toistemme "arki"- kasvot, joihin emme olleet tottuneet seurusteluaikanamme. Elämä oli nyt (niinkuin luonnollista) siivoamista ja likapyykkiääkin - ei vain juhlaa ja hauskanpitoa. Rakkaani ei ollut nyt vain iloinen ja komea, vaan sain huomata että hänelläkin oli huolia (niin kuin kaikilla ihmisillä on). Vähitellen liukui elämä tosin raiteilleen.

Joskus ei elämässä sinänsä ole mitään vikaa - mutta odotuksemme ja toiveemme siitä olivat liian korkeat tai muulla tavoin epärealistiset!
Kun opimme ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se meille tulee ja tekemään parhaamme joka todellisesta hetkestä, tulemme huomaamaan että elämme todellisuudessa todenmukaista elämää - emme vain ole yrittämässä täyttää odotuksiamme vaan elämme, todella elämme!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SoSadd kirjoitti:

En tiedä olenko masentunut vai mikä on, mutta olen nuori ja menettänyt täysin elämäniloni..
Välillä on parempia päiviä ja välillä en löydä enää mistään mitään iloa.
Itken tosi paljon, usein jopa salaa.
En ole halukas hakemaan apua, lähinnä olen poispääsyksi ajatellut itsemurhaa, vaikka ennen pidin outoina ihmisiä jotka sellaista edes ajattelivat.
En koe olevani rakastettu, enkä tärkeä kenellekään.
Pyrin olemaan hyvä kaikille, mutta ilmeisesti minua ei ole tänne tarkoitettu.
Olen suhteessa, mutta siitäkään ei ole mitään apua, olen todella yksinäinen ja jään kaikesta ulkopuolelle.
Viimeksi kun sanoin, että haluan kuolla ja itkin pahaa oloani, poikaystäväni kysyi käytänkö huumeita ( en käytä ikinä mitään päihteitä). Kukaan ei ole ottanut minua tosissaan kun olen ilmoittanut henkisesti pahasta olostani.
Olen haaveillut paljosta, mutta suhdeelämässäni en ole päässyt puusta pitkälle.
Olen menettänyt uskoni siihenkin, vaikka joskus kun elämämme oli mallillaan olin maailman onnellisin.
Tuntuu että en tunne enää edes koko ihmistä jonka kanssa asun.
Ainoa missä pärjään on työelämä, minulla on oma yritys ja hyvät tulot, mutta huomaan, että loppujen lopuksi se ei merkkaa mitään :(
Nyt olen alkanut jo menettää jaksamistani töissäkin ja teen töitä ainoastaan velvollisuudentunnosta, olen aina väsynyt.
Öisin heräilen paniikki ja astma-kohtauksiin ja saan siitäkin huudot.

Nytkin itken!


En jaksa enää :(( !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu