Millä linnullA??

Millä linnulla on tähän aikaan kesästä poikasia, vai onko vain pienikokoinen lintu kyseessä...olisikohan kenties varpunen laji, jota tarkoitan?? Löytyi maasta ja ei päässyt lentoon..
3183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pesii kaksi kertaa kesässä, tänä vuonna on kuulunut uutisia jopa kolmannestakin pesinnästä. Silloin on kyse yleensä tinteistä tai rastaista, niille useampi pesue kesässä on tavanomaista.

Linnunpoikasista vain noin 10-20 prosenttia kestää seuraavaan kesään. Nälkä, taudit ja saalistajat vievät osansa. Tänä kuivana kesänä varsinkin hyönteissyöjillä on ollut pulaa toukista ja madoista.

Näkemäsi otus voi olla poikaslintu, mutta myös nälän näännyttämä. Poikaset kyllä erottaa höyhenpuvun perusteella aikuisista linnuista.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi. Olin tuossa illalla koiran kanssa lenkillä ja tiellä oli pieni poikanen. Pyrstö oli aika lyhyt ja päässä vielä muutama untuva. Muuten kunnon höyhenet. Ei pikkuinen päässyt lentoon vaan nyhjötti paikallaan. Veimme sen parvekkeelle laatikkoon ja juotimme hieman vettä, jota se joikin mielellään. Aamulla kaveri jo pirteänä touhusi laatikossaan ja lennähti sieltä parvekkeen kaiteelle ja siitä hieman alemmaksi männyn oksalle. Nyt vain mietityttää, kuinka sen käy, kun on samaisella oksalla edelleen. Lintu löytyi samaisen puun läheltä tieltä.

    Äänestä

  • Tipitiitu kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Olin tuossa illalla koiran kanssa lenkillä ja tiellä oli pieni poikanen. Pyrstö oli aika lyhyt ja päässä vielä muutama untuva. Muuten kunnon höyhenet. Ei pikkuinen päässyt lentoon vaan nyhjötti paikallaan. Veimme sen parvekkeelle laatikkoon ja juotimme hieman vettä, jota se joikin mielellään. Aamulla kaveri jo pirteänä touhusi laatikossaan ja lennähti sieltä parvekkeen kaiteelle ja siitä hieman alemmaksi männyn oksalle. Nyt vain mietityttää, kuinka sen käy, kun on samaisella oksalla edelleen. Lintu löytyi samaisen puun läheltä tieltä.

    kun veit sen pois emon luota. (Pikku)linnunpoikaset ovat pitkään pesästä lähdön jälkeen emojen ruokinnan varassa ennen kuin oppivat itse etsimään ruokansa.

    Ei pitäis mennä koskemaan avuttomilta ja hylätyiltä vaikuttaviin linnunpoikasiin ja jäniksen poikiin. Kyllä niistä emot huolehtii kun häivyt paikalta. Ja jos ei huolehdi, saa joku peto omille pennuilleen aterian.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tipitiitu kirjoitti:

Millä linnulla on tähän aikaan kesästä poikasia, vai onko vain pienikokoinen lintu kyseessä...olisikohan kenties varpunen laji, jota tarkoitan?? Löytyi maasta ja ei päässyt lentoon..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu