If i`m in love, am i cursed?

Jälleen kerran koitti aamu, herätyskello veivaa samaa vanhaa virttä herättääkseen minut ruususen unestani. Se onnistuu siinä kyllä joka aamu...
Kappas, tyttöystävältäni on jälleen tullut viiden aikaan "HYVÄÄ HUOMENTA RAKKAANI"viesti. Minua ei kiinnosta ja jätän vastaamatta..sillä joka aamu tulee samanlainen viesti.
En millään jaksaisi nousta, kun kaikki on muutenkin niin harmaata, synkkää ja sydämessäni on ontto tunne. Se tyhjyyden tunne johtuu ainoastaan eräästä ihmisestä. Ihmisestä jonka hymy saa minut hymyilemään, ihminen jonka silmät saavat minun silmäni loistamaan. Mutta silti kaikki on toiveunta.
Hups, en saa uneksia sängyssäni kauempaa. Pakko nousta ja lähteä, en ehdi enää suihkuunkaan. Kaivan vaatekasastani puhtaimmat farkut, vedän ne jalkaani, ja etsin sitä yhtä villapaitaa joka on vasta ollut kolmepäivää päälläni. Kas tuossa. Aamuvenyttelyt saavat nyt jäädä niinkuin kaikki muukin. On pakko ehtiä bussiin. Vedän kengät jalkaan ja lähden, sytytän tupakan ja otan hieman nopeampia askelia ehtiäkseni sille pahuksen pysäkille ennen bussia.
Pusikossa piileksii yläastelaisia tupakalla enkä viitsi sen enempää tuijottaa.
Heh, muistan itse millaista oli yläasteella käydä tupakalla niin ettei jäänyt kiinni. Seitsemännellä luokalla jäätiin melkein joka kerta, kahdeksannella sitten vähän harvemmin, ja yhdeksännellä ei vissiin kertaakaan.
Kaivan lompakon esille jotta voisin käyttää "turistikorttiani", joksi kaverini sitä kutsuvat. Se maksaa vähän enemmän kuin sellainen tavallinen, jolla ei voi matkustaa kaupungin ulkopuolelle. Bussissa kaivan kannettavan cd-soittimeni esille ja laitan musiikkia, en pysty olemaan bussissa ilman musiikkia. Se vaan...on...rauhoittavaa tai jotain sinnepäin. Mietin taas koko matkan että näenkö taas sen minua vuotta nuoremman tytön meidän koulusta? Voi kun näkisin, hän on niin kaunis. Vaikka onkin nuorempi.
Nousen bussista pois ja lähden kävelemään koulua kohti, mutta kuitenkin mieleeni tulee soittaa kaverilleni ja pyytä häntä kahville ensimmäiseksi tunniksi. Tiedän, tulee taas poissaolo, mutta en jaksa pitää silmiäni auki ja ajattelin että kahvi voisi piristää. Hän suostui tulemaan ja teen täyskäännöksen ja lähden kahvilaa päin.
Pääsen viimeinkin tässä talven tuiskussa ja pakkasessa kahvilan ovelle, ja huomaan ilokseni että kaverini on ehtinyt varata pelipöydän. Meillä on siellä sellainen kosketusnäyttöpeli. Me olemme aika hyviä siinä.
Käyn ostamassa kupin kahvia ja samalla rikon setelin että voidaan pelata.
Tunti menee kuin siivillä jutellessani erään yhtyeen uudesta julkaisusta kaverini kanssa.
Mietitään että pitäisikö jäädä vielä tunniksi, mutta päädytään kouluun kuitenkin.

Se tyttö, josta puhuin. Pitää takkiaan aina siellä naulakoilla missä mekin. Näen ettei hänen takkinsa vielä olekaan siellä ja mietin mahtaako hän olla ollenkaan koulussa. Vai eikö hän ole vielä tullut välitunnilta.
En nähnyt häntä vielä, mutta odotan sitä koko sydämestäni. Enemmän kuin pieni poika jouluna pukkia!
Jouduin kestämään tylsempääkin tylsemmän ruotsin tunnin, huh huh. Käsiteltiin taas vaihteeksi sellaista josta minulla ei ollut aavistustakaan.
Tulen kavereideni kanssa naulakoille, toivoen että hänen takkinsa on siellä tai että hän itse olisi siellä.
Ei ole...kumpikaan.
Taas iski polttava epätoivo sydämeeni. Jos en näekään häntä tänään..
Hänen näkemisensä on ollut iloni ja piristykseni jo kuukausia.
Tyttöystäväni yrittää soittaa, mahtaako olla jotain tärkeää asiaa??
Ei, vain valitusta siitä etten ole vastannut hänen aamuviestiinsä. Jouduin taas huutamaan hänet kyyneliin..
En jaksa! Häntä enkä omaa elämääni. Kaikki on niin synkkää.
Vaikka minulla on paljon rahaa, olen hyvin suosittu, komea, seurustelen mallin kanssa, minulla on paljon kavereita ja suhteita..mutta silti odotan elämäni päättyvän. Surun, tuskan loppuvan.
Tyhjyys ja ankeus on täyttänyt sydäntäni jo pitemmän aikaa, ja tahdon enää vain yhtä asiaa.
Toivon että tuo tyttö rakastuisi minuun. En enää koskaan harrastaisi irtosuhteita enkä mitään muutakaan. EN huutaisi hänelle enkä olisi ilkeä. Voi...
En voi jättää nykyistä heilaanikaan, koska hän todennäköisesti tappaisi itsensä, ja muutenkin...minulle tulisi todella huono omatunto jos jättäisin hänet.
En pysty, mutten rakastakaan...

Tässä oli sitten osa yksi, toinen tulee jos yleisö sitä haluaa..?

Toisessa osassa sitten tapahtuukin jotain. ;)

If i`m in love with someother,
am i cursed just for the love i bear,
or is this life so cruel,
so it does it just for fun...

Why it has to be so hard,
to live with someone and love someone,
why it has to be...so...hard