normaaliako?

odotan esikoistani ja raskaus on sujunut kaiken kaikkiaan ihan hyvin. alussa oli todella kovat pahoinvoinnit ja milloin mikäkin vaivannut, mutta nyt ei enää mitään. joka puolella kirjoitetaan ja puhutaan kuinka yö-unet muuttuvat vaivalloisiksi suuren vatsan takia ja pissalle saa herätä yhä useammin mutta minulla ihan toisin päin?! nukun paremmin kuin aikoihin ja pissalle herään ehkä korkeintaan 2 kertaa yössä??? juon yhtä paljon kuin ennenkin eli paljon.. tuntuu myös että vauvan liikkeet vähentyneet huomattavasti?(johtuen ehkä siitä ettei kohdussa enää niin paljon tilaa liikkua?!ko?)rinnatkin alkaneet pienentyä vaikka ymmärtääkseni loppuraskautta kohti niiden pitäisi nimenomaan suurentua ja täyttyä?? johtuakko tämä sitten siitä että minulla ainakin öisin vuotaa maitoa rinnoista..? miten teillä muilla? onko syytä huoleen?
3312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei sellaisia ole. Ole tyytyväinen, että kaikki sujuu hyvin. Ja rintoihin ei "kerry" maitoa ennen synnytystä. Vasta sen jälkeen noin kolmantena päivänä maito nousee (siis oikeasti, se valuttaminen ei ole vielä mitään siihen verrattuna, mitä se sitten on kun maito oikeasti nousee...).

Äänestä

Kannattaa olla tyytyväinen!
Itse olen viikolla 22 ja päivä päivältä joutuu käymään pissalla yhä useammin :)
Illalla menee kauan ennen kuin saa unta, koska on niin kauheen kuuma, että ei saa nukuttua, vaikka maha ei vielä jättimäisen iso olekkaan.
Ja kai nämä kaikki oireet vain lisääntyvät, mitä enemmän viikkoja tulee.
Muutenkin, kun suurimmalla osalla migreeni vähenee raskaaksi tullessa niin alkuraskaudesta kärsin siitä hyvinkin usein...

Joten ole vain tyytyväinen ja onnea tulevalle äidile :)

Äänestä
  • kun ukko lähtee aamulla aikasteen kouluun ja vauav vessa reissun ja aamu rupattelujen jälkeen huomaa että isän möreää ääntä ei kuulu enää ja äitikin on tylsän paikallaan (yrittää nukkua) alkaa mieletön show mahassa.
    Yrittää vissiin väkisin pysyä hereillä j ahyvin siinäö sitten pysyy itsekkin tunnin verran ja nukahtaa taas hetkeksi.

    Vähän ottaa kunnon päälle tommonen pätkittely kun oon yleensä ollu semmonen putkinukkuja. pitääkai harjotella tulevaisuutta ja yösyöttöjä varten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rv34+2 kirjoitti:

odotan esikoistani ja raskaus on sujunut kaiken kaikkiaan ihan hyvin. alussa oli todella kovat pahoinvoinnit ja milloin mikäkin vaivannut, mutta nyt ei enää mitään. joka puolella kirjoitetaan ja puhutaan kuinka yö-unet muuttuvat vaivalloisiksi suuren vatsan takia ja pissalle saa herätä yhä useammin mutta minulla ihan toisin päin?! nukun paremmin kuin aikoihin ja pissalle herään ehkä korkeintaan 2 kertaa yössä??? juon yhtä paljon kuin ennenkin eli paljon.. tuntuu myös että vauvan liikkeet vähentyneet huomattavasti?(johtuen ehkä siitä ettei kohdussa enää niin paljon tilaa liikkua?!ko?)rinnatkin alkaneet pienentyä vaikka ymmärtääkseni loppuraskautta kohti niiden pitäisi nimenomaan suurentua ja täyttyä?? johtuakko tämä sitten siitä että minulla ainakin öisin vuotaa maitoa rinnoista..? miten teillä muilla? onko syytä huoleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu