Pitkä sepustus mutta tuleepahan kaikki kerralla ja lukekoon ketä kiinnostaa :D
Lauantai-sunnuntai välisenä yönä alkoi koko raskausajan tuntuneet menkkakivut jomotella jaksoittain, tuntuivat ja loppuivat.. Sunnuntai aamuna sitten tsekkailin kelloa, väli 10min ja reilukin, joten jätin sitten kellon siltä erää ja ajattelin alkaa seurata myöhemmin tarkemmin kun alkaa tuntua enemmän ja useammin. Verijuovaista limaakin tuli jättiklönttejä wcreissuilla. Mies oli tulossa illalla töistä kotiin ja pistin sille tekstaria tilanteesta, että nyt on sit vissiin limatulpat irroneet ja lähtö voi tulla nopeastikin tai olla tulematta :D Neljän aikaan iltapäivällä katselin taas kelloa ja supistusten väli meni alle 10min. Tsekkailin vielä kertaalleen netistä että missä vaiheessa sitä pitikään sairaalaan lähteä ja pidin sitten sitä ajatusta yllä, että sitten kun ei enää kotona kestä. Oli myös vähän epävarma olo, että onko nämä nyt tosiaan synnytyssupistuksia kun tuntuivat menkkakipuina mutta voimakkaampina, alavatsalla viiltäen. Ei siinä kyllä istuttu enää iltaa kohden supistusten myötä, pakko oli päästä ylös liikkumaan. Soittelin polillekin senkin takia kun eräs tuttu sanoi että hänen polillaan oli toivottu että ilmoittaa etukäteen tulostaan.. kysyin haluavatko tietää etukäteen kun ollaan tulossa ja kyselin vähän, että kuulostaako tämä siltä että pitäs lähteä tulemaan eivätkä he osanneet sanoa muuta kun että jos itsestä siltä tuntuu.. kello oli kahdeksan tienoilla. Mies oli onneksi tullut kotiin viiden maissa. Siinä vaiheessa kun alkoi tuntua jo tuskan kyynelten kera, sanoin miehelle että nyt lähdetään huolimatta siitä että oltais perillä vähän ennen puolta yötä (ne polimaksut :D ) Piti vielä latailla mp3 soittimeen musiikkia ennen lähtöä xD (tosin eipä tuota tullut kuunneltua koko sairaalassa olo aikana)
Ajeltiin sitten polille ja supistuksia tuli muutaman minuutin välein. Olo oli ihan kuin ei mitään supistusten välillä joten kyllä se paljon puhumani psyykkaus auttoi kun mietti, että aina ne supparit ohi menee. Samoin ajatus siitä, että pian se on ohi. Polilla sitten helpotti kuulla että ollaan 4cm auki eli ei turhalle reissulle lähdetty. Kello oli puoli yksitoista illalla. Kätilö kyseli kivunlievitystoiveita ja sanoin etten halua lääkkeellisiä (tuttu kysyi kun olin menossa sairaalaan, että onko ajatukset muuttuneet epiduraalista ja sanoin hänellekin, että mieluummin koen nämä kivut tällaisina kuin otan sitä piikkiä selkääni ja kuten jotkut varmaankin muistavat, en halua sotkea lääkeaineita elimistööni ellei ole ihan pakko) Sitten hän kysyi haluaisinko mennä ammeeseen ja siellä tuli loikoiltua jonkun aikaa, sillä aikaa siippa kävi grillillä syömässä :D ..piti nousta siinä vaiheessa ylös kun oli taas pakko päästä liikkumaan supistusten takia. Kello oli jotain puolen yön tietämillä ja avautuminenkin oli edennyt 7cm:n. Kysyin kätilöltä että voiko tästä arvioida kauanko tässä menee, että mahtaako tulla aamuyön aikana niin hän totesi että taitaa tulla jo ennen aamuyötä. Helpotti taas että lähempänä ollaan! Synnytyssalissa taas oltiin ja otettiin sydänäänikäyrää vauvasta (olikin kiva kun oli langaton se laite eli ei tarvinnut olla piuhoissa) Mies makoili sängyllä ja minä istuin keinustuolissa aina supistusten välillä. Kokeilin sitten ilokaasua vaikka mietin tuleeko siitä kenties huono olo, etenkin kun supistusten aikaan oli jo illalla alkanut tuntua siltä että oksettaa ja synnytyssalissa kävinkin oksentamassa. Ilokaasu osoittautuikin autuudeksi, sain istua puolisen tuntia kun aiemmin ei olisi istuminen onnistunut ja lepo teki hyvää. Muutaman kerran tosin supistukset pääsivät yllättämään, sitä kaasua kun pitäisi ottaa vähän ennen kuin supistus tulee. Sitten niitä pukkasi tulla koko ajan joten viihdyinkin pitkälti maski naamalla :D Huono puoli siinä ilokaasussa oli se, että silloin kun sitä ei ollut ottanut oikeassa kohtaa, niin supistuksen ollessa päällä ja samoin sen ilokaasun pöhnän, sen supistuksen kanssa oli tukalampaa olla. Mutta eipä noin käynyt kuin tosiaan sen muutaman kerran. Kaurapussi tuntui hyvältä vatsalla etenkin aina supistusten välissä. Kätilö kysyi ajatuksia synnytysasennostakin ja sanoin etten halua olla sängyllä istuallaan. Sitten hän pyysikin minut sängylle kontilleen kun katsoi taas paikkoja ja sydänääniä, jotka alkoivat laskea ja kysyin paljonko niitten pitäisi olla mutta kätilö oli jo kerennyt juosta ulos huoneesta - itse ehti jo ajatella että nytkö sitä joudutaan johonkin hätätilanteeseen.. haki paikalle toisen kätilön ja äänetkin alkoivat nousta, paikat oli 8cm auki ja kätilö sanoi että puhkaistaan kalvot ja laitetaan sydänäänianturi vauvalle. Kävin sitten puoli-istuvaan asentoon sängylle toimenpiteen vuoksi ja hyvinhän ne äänet kuuluivat, eivät vaan mahan läpi löytyneet sillä anturilla enää niin hyvin. Kello oli puoli kaksi kun kalvot puhkaistiin, lapsivesi meni ja olinkin kuulemma kokonaan auki ja sain alkaa ponnistaa mikä tuntui hurjalta että nytkö jo??? Vauva oli tulossa ulos joten eipä siinä enää kerennyt asentoa muuttamaan enkä kyllä olisi ylös päässytkään. Tuli vannottua kyllä ponnistusvaiheessa etten enää ikinä synnytä :P Siinäkin kätilö totesi, että ponnistusvaihe tuntuu jokaisella samoissa määrin olipa puudutuksia tai ei. Vähän aikaa vedin vielä ilokaasua mutta hengitystahti ponnistusten suhteen ei oikein onnistunut joten ottivat rakkaan maskini pois xD Klo 2.01 rv39 putkahti ulos 48cm ja 2860 grammainen tyttövauva :) Ihmettelin, että niinkin nopeasti kun itsestä ei tuntunut mitenkään siltä että jotain olisi ulos tulossa :D Sitten kun näki vauvan pään jalkovälissään niin oli pakko uskoa että näköjään se tulee, hurjalta tuntui se ajatus :D Iskä toimi valokuvaajana samalla mikä olikin hyvä, koska en itse muistanut enää koko kameraa salissa ja niin edustavia kun ne kuvat ovatkin kun ponnistan maski naamalla niin hauskaa nähdä kuvista miltä se homma näytti :) Ja juu, isi kuvasi kyllä ihan sieltä äidin yläpään puolelta tilannetta ja pysyi poissa alempaa ;)
Ikävä tuottaa pettymys niille jotka toivoivat minulle pitkää ja tuskaisaa synnytystä sen vuoksi, että halusin synnyttää luomuna tai sanoisinko suht luomuna, kun ilokaasuhan nyt ei ihan luomua taitane olla. Ja niille, joitten mielestä vasta nyt voin puhua synnytyskivuista niin voin todeta että ihan samaa mieltä olen niistä kuin ennen synnytystäkin; samat tiedot minulla on kivunlievityksistä nyt kuin aiemmissakin keskusteluissa ja synnytyskivuistakin tiedän vain sen, miltä ne minun kohdallani tuntuivat. Ja myös ne, jotka sanovat että synnytystä ei kannata suunnitella niin eipä ollut mitään haittaa niistä suunnitelmista mitä minulla oli, päinvastoin oli hyvä olla sitä tietoa ja ajatusta toimintatavoista. Kätilö muuten kysyi epparistakin (yllätyin että kysyi, itse en tajunnut synnytyspöhnissä sanoakaan) ja sanoin että ei leikata ellei ole ihan pakko, mieluummin repeän luonnollisesti jos olen revetäkseni. Kuulemma tosi pieni nirhauma tuli ja nelisen tikkiä sanoi pistäneensä. Niihin tuli puudutetta mutta sitä hän laittoi ihan omatoimisesti mikä tosin minua ei haitannutkaan koska kyseessä oli pinnallinen puudutus. Kätilö arvosti luomulinjaa ja totesi, että on harvinaista ja että nykyään mikään ei saisi tuntua miltään. Ja kenenkään ei tartte tuosta taas vääntää mitään mitä en ole sanonut, minulle on edelleenkin ihan sama miten muut kipujaan lievittävät.
Ja sellaset asiat mitkä itseään mietitytti ennen synnytystä, niin mahaa on nyt jäljellä tuossa pieni pehmeä pömppä (ihanaa saada kapoinen massu takaisin x) ), alapää on välillä vähän hellän tuntuinen mutta näyttää kyllä ihan samalta kuin aiemminkin, piti peilata oikein :P
Kotkassa siis synnytin, osastolla olemiseen olin pettynyt. Sitä kun sanotaan, että siellä neuvotaan miten tehdään niin tulipahan huomattua että hyvä ottaa neuvoja vastaan kun hoitajat neuvoo eri tavalla. Sitten kun oli kolmea eri ohjetta kuullut esim. imetyksen rytmistä, niin tajusi alkaa käyttää omia aivojaan ja mennä vauvan rytmin ja oman tunteen mukaan, kun sai tuntuman siihen hommaan. Tiistaina uusi huonekaveri sanoi, että laitoin vauvaa ihan kuin olisin aina laittanutkin vaikka maanantaina kyllä tunsin itseni kömpelöksi ihmetellessä miten tämä paketti toimii??? xD Eilen päästiin kotio, en pitänyt lähdön kanssa kiirettä kun kuuntelin niitä suosituksia että painon pitää lähteä nousuun ja seurataan miten imetys sujuu jne. Tosin nyt olen fiksumpi sitten tulevaisuudessa toista synnyttäessä (jos sellanen joskus siunaantuu :) ) kun tiedän miten toimia eikä tartte ihmetellä kun kaikki neuvoo eri tavalla.
Hirveä väsymys oli eilen päällä kun osastolla en osannut nukkua eli melkein koko alkuviikko tullut valvottua jokusta tuntia lukuunottamatta, viime yön jälkeenkin on tosi skarppi olo vaikka parin kolmen tunnin välein olikin herätyksiä niin omassa sängyssä kyllä sai niin hyvät ja syvät unet pätkissäkin ettei tunnu missään :)
Tuossa tuo nyytti nyt tuhisee ja mies ihmettelee että miten se vaan nukkuu :D
Lauantai-sunnuntai välisenä yönä alkoi koko raskausajan tuntuneet menkkakivut jomotella jaksoittain, tuntuivat ja loppuivat.. Sunnuntai aamuna sitten tsekkailin kelloa, väli 10min ja reilukin, joten jätin sitten kellon siltä erää ja ajattelin alkaa seurata myöhemmin tarkemmin kun alkaa tuntua enemmän ja useammin. Verijuovaista limaakin tuli jättiklönttejä wcreissuilla. Mies oli tulossa illalla töistä kotiin ja pistin sille tekstaria tilanteesta, että nyt on sit vissiin limatulpat irroneet ja lähtö voi tulla nopeastikin tai olla tulematta :D Neljän aikaan iltapäivällä katselin taas kelloa ja supistusten väli meni alle 10min. Tsekkailin vielä kertaalleen netistä että missä vaiheessa sitä pitikään sairaalaan lähteä ja pidin sitten sitä ajatusta yllä, että sitten kun ei enää kotona kestä. Oli myös vähän epävarma olo, että onko nämä nyt tosiaan synnytyssupistuksia kun tuntuivat menkkakipuina mutta voimakkaampina, alavatsalla viiltäen. Ei siinä kyllä istuttu enää iltaa kohden supistusten myötä, pakko oli päästä ylös liikkumaan. Soittelin polillekin senkin takia kun eräs tuttu sanoi että hänen polillaan oli toivottu että ilmoittaa etukäteen tulostaan.. kysyin haluavatko tietää etukäteen kun ollaan tulossa ja kyselin vähän, että kuulostaako tämä siltä että pitäs lähteä tulemaan eivätkä he osanneet sanoa muuta kun että jos itsestä siltä tuntuu.. kello oli kahdeksan tienoilla. Mies oli onneksi tullut kotiin viiden maissa. Siinä vaiheessa kun alkoi tuntua jo tuskan kyynelten kera, sanoin miehelle että nyt lähdetään huolimatta siitä että oltais perillä vähän ennen puolta yötä (ne polimaksut :D ) Piti vielä latailla mp3 soittimeen musiikkia ennen lähtöä xD (tosin eipä tuota tullut kuunneltua koko sairaalassa olo aikana)
Ajeltiin sitten polille ja supistuksia tuli muutaman minuutin välein. Olo oli ihan kuin ei mitään supistusten välillä joten kyllä se paljon puhumani psyykkaus auttoi kun mietti, että aina ne supparit ohi menee. Samoin ajatus siitä, että pian se on ohi. Polilla sitten helpotti kuulla että ollaan 4cm auki eli ei turhalle reissulle lähdetty. Kello oli puoli yksitoista illalla. Kätilö kyseli kivunlievitystoiveita ja sanoin etten halua lääkkeellisiä (tuttu kysyi kun olin menossa sairaalaan, että onko ajatukset muuttuneet epiduraalista ja sanoin hänellekin, että mieluummin koen nämä kivut tällaisina kuin otan sitä piikkiä selkääni ja kuten jotkut varmaankin muistavat, en halua sotkea lääkeaineita elimistööni ellei ole ihan pakko) Sitten hän kysyi haluaisinko mennä ammeeseen ja siellä tuli loikoiltua jonkun aikaa, sillä aikaa siippa kävi grillillä syömässä :D ..piti nousta siinä vaiheessa ylös kun oli taas pakko päästä liikkumaan supistusten takia. Kello oli jotain puolen yön tietämillä ja avautuminenkin oli edennyt 7cm:n. Kysyin kätilöltä että voiko tästä arvioida kauanko tässä menee, että mahtaako tulla aamuyön aikana niin hän totesi että taitaa tulla jo ennen aamuyötä. Helpotti taas että lähempänä ollaan! Synnytyssalissa taas oltiin ja otettiin sydänäänikäyrää vauvasta (olikin kiva kun oli langaton se laite eli ei tarvinnut olla piuhoissa) Mies makoili sängyllä ja minä istuin keinustuolissa aina supistusten välillä. Kokeilin sitten ilokaasua vaikka mietin tuleeko siitä kenties huono olo, etenkin kun supistusten aikaan oli jo illalla alkanut tuntua siltä että oksettaa ja synnytyssalissa kävinkin oksentamassa. Ilokaasu osoittautuikin autuudeksi, sain istua puolisen tuntia kun aiemmin ei olisi istuminen onnistunut ja lepo teki hyvää. Muutaman kerran tosin supistukset pääsivät yllättämään, sitä kaasua kun pitäisi ottaa vähän ennen kuin supistus tulee. Sitten niitä pukkasi tulla koko ajan joten viihdyinkin pitkälti maski naamalla :D Huono puoli siinä ilokaasussa oli se, että silloin kun sitä ei ollut ottanut oikeassa kohtaa, niin supistuksen ollessa päällä ja samoin sen ilokaasun pöhnän, sen supistuksen kanssa oli tukalampaa olla. Mutta eipä noin käynyt kuin tosiaan sen muutaman kerran. Kaurapussi tuntui hyvältä vatsalla etenkin aina supistusten välissä. Kätilö kysyi ajatuksia synnytysasennostakin ja sanoin etten halua olla sängyllä istuallaan. Sitten hän pyysikin minut sängylle kontilleen kun katsoi taas paikkoja ja sydänääniä, jotka alkoivat laskea ja kysyin paljonko niitten pitäisi olla mutta kätilö oli jo kerennyt juosta ulos huoneesta - itse ehti jo ajatella että nytkö sitä joudutaan johonkin hätätilanteeseen.. haki paikalle toisen kätilön ja äänetkin alkoivat nousta, paikat oli 8cm auki ja kätilö sanoi että puhkaistaan kalvot ja laitetaan sydänäänianturi vauvalle. Kävin sitten puoli-istuvaan asentoon sängylle toimenpiteen vuoksi ja hyvinhän ne äänet kuuluivat, eivät vaan mahan läpi löytyneet sillä anturilla enää niin hyvin. Kello oli puoli kaksi kun kalvot puhkaistiin, lapsivesi meni ja olinkin kuulemma kokonaan auki ja sain alkaa ponnistaa mikä tuntui hurjalta että nytkö jo??? Vauva oli tulossa ulos joten eipä siinä enää kerennyt asentoa muuttamaan enkä kyllä olisi ylös päässytkään. Tuli vannottua kyllä ponnistusvaiheessa etten enää ikinä synnytä :P Siinäkin kätilö totesi, että ponnistusvaihe tuntuu jokaisella samoissa määrin olipa puudutuksia tai ei. Vähän aikaa vedin vielä ilokaasua mutta hengitystahti ponnistusten suhteen ei oikein onnistunut joten ottivat rakkaan maskini pois xD Klo 2.01 rv39 putkahti ulos 48cm ja 2860 grammainen tyttövauva :) Ihmettelin, että niinkin nopeasti kun itsestä ei tuntunut mitenkään siltä että jotain olisi ulos tulossa :D Sitten kun näki vauvan pään jalkovälissään niin oli pakko uskoa että näköjään se tulee, hurjalta tuntui se ajatus :D Iskä toimi valokuvaajana samalla mikä olikin hyvä, koska en itse muistanut enää koko kameraa salissa ja niin edustavia kun ne kuvat ovatkin kun ponnistan maski naamalla niin hauskaa nähdä kuvista miltä se homma näytti :) Ja juu, isi kuvasi kyllä ihan sieltä äidin yläpään puolelta tilannetta ja pysyi poissa alempaa ;)
Ikävä tuottaa pettymys niille jotka toivoivat minulle pitkää ja tuskaisaa synnytystä sen vuoksi, että halusin synnyttää luomuna tai sanoisinko suht luomuna, kun ilokaasuhan nyt ei ihan luomua taitane olla. Ja niille, joitten mielestä vasta nyt voin puhua synnytyskivuista niin voin todeta että ihan samaa mieltä olen niistä kuin ennen synnytystäkin; samat tiedot minulla on kivunlievityksistä nyt kuin aiemmissakin keskusteluissa ja synnytyskivuistakin tiedän vain sen, miltä ne minun kohdallani tuntuivat. Ja myös ne, jotka sanovat että synnytystä ei kannata suunnitella niin eipä ollut mitään haittaa niistä suunnitelmista mitä minulla oli, päinvastoin oli hyvä olla sitä tietoa ja ajatusta toimintatavoista. Kätilö muuten kysyi epparistakin (yllätyin että kysyi, itse en tajunnut synnytyspöhnissä sanoakaan) ja sanoin että ei leikata ellei ole ihan pakko, mieluummin repeän luonnollisesti jos olen revetäkseni. Kuulemma tosi pieni nirhauma tuli ja nelisen tikkiä sanoi pistäneensä. Niihin tuli puudutetta mutta sitä hän laittoi ihan omatoimisesti mikä tosin minua ei haitannutkaan koska kyseessä oli pinnallinen puudutus. Kätilö arvosti luomulinjaa ja totesi, että on harvinaista ja että nykyään mikään ei saisi tuntua miltään. Ja kenenkään ei tartte tuosta taas vääntää mitään mitä en ole sanonut, minulle on edelleenkin ihan sama miten muut kipujaan lievittävät.
Ja sellaset asiat mitkä itseään mietitytti ennen synnytystä, niin mahaa on nyt jäljellä tuossa pieni pehmeä pömppä (ihanaa saada kapoinen massu takaisin x) ), alapää on välillä vähän hellän tuntuinen mutta näyttää kyllä ihan samalta kuin aiemminkin, piti peilata oikein :P
Kotkassa siis synnytin, osastolla olemiseen olin pettynyt. Sitä kun sanotaan, että siellä neuvotaan miten tehdään niin tulipahan huomattua että hyvä ottaa neuvoja vastaan kun hoitajat neuvoo eri tavalla. Sitten kun oli kolmea eri ohjetta kuullut esim. imetyksen rytmistä, niin tajusi alkaa käyttää omia aivojaan ja mennä vauvan rytmin ja oman tunteen mukaan, kun sai tuntuman siihen hommaan. Tiistaina uusi huonekaveri sanoi, että laitoin vauvaa ihan kuin olisin aina laittanutkin vaikka maanantaina kyllä tunsin itseni kömpelöksi ihmetellessä miten tämä paketti toimii??? xD Eilen päästiin kotio, en pitänyt lähdön kanssa kiirettä kun kuuntelin niitä suosituksia että painon pitää lähteä nousuun ja seurataan miten imetys sujuu jne. Tosin nyt olen fiksumpi sitten tulevaisuudessa toista synnyttäessä (jos sellanen joskus siunaantuu :) ) kun tiedän miten toimia eikä tartte ihmetellä kun kaikki neuvoo eri tavalla.
Hirveä väsymys oli eilen päällä kun osastolla en osannut nukkua eli melkein koko alkuviikko tullut valvottua jokusta tuntia lukuunottamatta, viime yön jälkeenkin on tosi skarppi olo vaikka parin kolmen tunnin välein olikin herätyksiä niin omassa sängyssä kyllä sai niin hyvät ja syvät unet pätkissäkin ettei tunnu missään :)
Tuossa tuo nyytti nyt tuhisee ja mies ihmettelee että miten se vaan nukkuu :D
Vastaukset 50
Vanhimmat
ONNEA!
Todella paljon onnea koko perheelle :):):)
Ihana kuulla että jollain on positiivinen kokemus synnytyksestä, ei jännitä enää itseäni niin paljoo (rv 40 1)!!! Onnea hirmuisesti pikku neidin kanssa!!! Kuulen susta varmaan tuolla imetys/ vauvat 0-12kk osastoilla seuraavan kerran...
Onnea koko perheelle!
Kiva kuulla, että kaikki meni hyvin :-)
Kuulosti ihan mahtavalta kokemukselta!
Toivottavasti tässä pääsis itsekin pian ponnistamaan ;-)
onnea hirmuisesti!!
Olipas tyttö muuten pienikokoinen syntyessään,alle kolme kiloa, eikä pituuttakaan ole hirveästi.
Ihanaa ihanaa! Oikein lämpimät onnittelut sinulle, isukille ja pikkutypykälle. Mahtavaa, että kaikki meni hyvin ja olette nyt onnellisesti kotona. Uskon, että osaatte nauttia onnestanne.
Oli erityisen mukavaa kuulla tuo luomusynnytystarina sillä ihmiset suhtautuvat tähän ideologiaan tosi kielteisesti. Jotkut ihmiset ovat kysyneet aivan pokkana, että yritätkö olla parempi tai leikkiä sankaria, kun et halua puudutuksia. Olen onnellinen, että onnistuit pyrkimyksessäsi. Ja noihin "Et voi tietää, kun et ole synnyttänyt" -puheisiin olen aina suhtautunut siten, että tiedän toisen isoäitini synnyttäneen 9 lasta saunassa, toinen on synnyttänyt 8. Eli jos ennenkin on pärjätty, niin miksei sitten...
En haluaisi myöskään välilihanleikkausta. Mua vaan mietityttää vauvamme koko. Kävin eilen lääkärillä, ja hän arvioi vauvamme kooksi n. 4 kg. Eli paljon isompi kuin sinun tyttösi. Saapa nähdä, miten siis minulle käy. Sillä asenteella kuitenkin lähden matkaan, että luomulla loppuun asti.
Sori, nyt tuli höpsittyä omista jutuista. Oleellista nyt kuitenkin se, että sulla on ihana uusi vauva ja voitte hyvin. Vielä oikein paljon onnea!
Tuo kielteinen suhtautuminen luomusynnytyksiin on todella tuttua..! On tullut huomattua :D
Ja todella, minusta se, että on synnyttänyt ei kyllä tee ihmistä sen viisaammaksi sen asian suhteen.. itse en ainakaan koe että tietäisin asioista sen enempää, muuta kuin mitä totesinkin, kuin että omalla kohdallani. Ja voihan seuraava synnytykseni mennä ihan eri tuntemuksilla. Sitä tosin mietin, että pitääköhän sillon lähteä sairaalaan aiemmin, kun nytkin kerettiin olla siellä vain 3,5 h :D Mutta siltä osin se olikin mukavaa, ettei tarvinnut kauaa siellä salissa synnytellä vaan että tosiaan oli pitkään kotona. Toki lääketieteestä on hyötyäkin jos tulee joku äkkitilanne - siksi en itse uskaltaisi kotona synnyttää. Mutta seuraavan synnytyksen haluan suorittaa polikliinisesti. Arvasin oikein ja minua todella alkoi ahdistaa se osastolla oleminen. Kun sanotaan, että mielialakin vaikuttaa maidon tuotantoon niin vaikka toki vauvasta olinkin jo sairaalassa ihan onnessani niin se osastomeininki otti sen verran päähän, että kun sieltä lähdettiin ja kotiin tultiin, niin suihkussa huomasin että rinnat olivat ihan kivikovat maidon noususta.. säikähdin jo, että nytkö ne räjähtää :D Nyt on sellanen silikonilook sitten xD Ja eivät onneksi räjähtäneet, yösyötöillä kyllä tyhjenivät ja äsken vauva päätti taas lutkutella pari tuntia ja kyllä teki hyvää rinnoille..!
Niin ja joku toinenkin tähän oli miettinyt sitä vauvan kokoa, niin kyllähän sitä monille on tehty välilihanleikkaus ja tullut pahojakin repeämiä vaikka vauva olisi vain kolmikiloinen. Ja jotkut taas ovat synnyttäneet reilu nelikiloisiakin ihan huolettomasti. Eli ei se sinänsä siitä koosta ole kiinni.
Täytyypä seurailla tätäkin palstaa sen verran kun minustakin on kiva lukea kokemuksia luomusynnytyksestä, jos muistas sitten lokakuussa bongailla että miten sulla meni :)
onnea kovasti ensiksikin nyytistä. Pakko kyllä sanoa että ainakin omalla kohdalla tuolla vauvan koolla ja sillä tehtiinkö eppari oli merkitystä. Esikoinen oli 3,3kg eikä tullut kuin pieniä repeämiä eikä epparia tehty. No, kakkonen olikin sitten 4,4kg ja eppari tehtiin, olisin muuten todennäköisesti revennyt paljon pahemmin kuin jos sitä ei olisi tehty eli olin iloinen että tehtiin tällä kertaa. Pelottaa minkä kokoinen tämä kolmas on, jos on kakkosta isompi niin en tiedä mitä kautta pois tulee koska itse olen kuitenkin pienikokoinen ja hentoinen, en usko että yhtään isompaa tuolta alakerrasta mahtuu...
Se on yksilöllistä, monet ovat tosiaan niitä nelikiloisiakin synnyttäneet ilman repeämiä. Olisithan saattanut revetä siitä huolimatta, että toinenkin vauva olisi ollut pieni. Kätilö sanoi nirhaumastani, että vauva mahtui tulemaan hyvin kun se laskeutui sopivaa tahtia ja paikat kerkesivät joustaa.
Ihanaa että synnytys meni noin hyvin ilman sen kummempia kivunlievityksiäkin. Mitenkähän jos vauva olisi ollut isompi, esim. yli 4-kiloinen, olisikohan ollut tuskallisempaa? No onneksi kuitenkaan ei ollut ja pääasia että terve lapsukainen tuli! :)
Kiva lukea näitä erilaisia synnytyskokemuksia kun itse on ihan alkuraskaudella vielä. Ehtii tehdä monta johtopäätöstä ja harkita mikä itselle olisi paras synnytystapa, millainen kivunlievitys vai ihan luomunako vaan. Huh, pelottavalta tuntuu joka tapauksessa mutta ei auta, se on väistämättä edessä sitten joskus! :)
Oli kyl mukava lukee toi sun juttus... Ja ONNEA vielä kerran koko perheelle! :) Itellä on laskettuun aikaan vielä useampi viikko ku nyt oon rv 31.
Voihan hitsi on se varmaan mukava tunne kun saa sen pienen tuhisian sit lopulta viereen. :)
Ihanaa, kun jaksoit noin yksityiskohtaisesti kirjoittaa synnytyskokemuksestasi! Itsellä kun se on vielä edessä, Naistenklinikalla tosin sain jo hieman osviittaa asiasta, kun huonetoverina oli synnytyksen käynnistystä odotteleva äiti... :)
Minulle itselleni tuli yllätyksenä se, miten kovin masennuin synnytysvalmennuksessa synnytysvideoiden jälkeen! En osaa oikein selittää, mistä se johtui, tulevasta tuskasta ja kivusta vai kenties jonkinlaisesta luopumisen tunteesta. Tähän asti kun tämä masumukelo on ollut vain minun ja synnyttyä alkaa jo tavallaan irtautuminen äidistä, vaikka vielä pitkäänhän vauva on täysin riippuvainen äidistään. Ja täytyyhän jossain vaiheessa lapsestaan päästääkin irti, mutta aika jännää, että jo nyt tuli sellainen kauhea luopumisen tunne. Tai sitten se oli jotain ennakoivaa babybluesia, mene ja tiedä...
Vielä kerran onnea oikein kahmalokaupalla ja antoisia hetkiä uuden perheenjäsenen kanssa! :)
Rv 34 (33 5)
Oikein kovasti onnea pikku prinsessan syntymän johdosta!
Onnea pikkuisen prinesessan johdosta koko perheelle!!!!!
Mä täällä vielä odottelen tätä kolmatta tulokasta maailman ja olisin jo ihan valmis vastaanottamaan hänet, nyt rv 40 5....
Mulla kanssa kaks edellistä synnytystä luomuja, eikä mun mielestä mitenkään niin hirveitä. Tosin kakkonen synnytys kesti alle kaks tuntia ettei siinä niitä kipuja sit niin hirmu kauan edes joutunut vastaan ottamaan, mutta tyttö oli iso 4260g ja 53,5cm...
Mut vielä kerran ihan älyttämästi kaikkea hyvää teidän esikoisen johdosta :))
Paljon onnea teille =)
Mukavaa lukea toisten synnytyskokemuksista niin ei jännitä itseäkään niin paljoa... Ja tuo että luottaa vaan itseensä oli ihan kiva vinkki ;)
Synnytystarinoita on aina kiva lukea, kiva kun jaksoit kirjottaa!
Onnea hirmuisesti koko perheelle!!!
Onnea koko perheelle! =) ja kiva että jollakin muulla positiivinen kokemus synnytyksestä;) itsellä myös on, ja nyt jännittääkin että onko tämän toisen kanssa yhtä "helppo" ja nopea synnytys kuin esikoisesta. Se jää nähtäväksi. Ja kuin myös sinä niin olin osastolla olemiseen tosi pettynyt, siellä jos missä ihminen masentuu :( itsekkään en saanut nukuttua sairaalaolo aikana juuri yhtään, ja olikin aivan ihanaa päästä sitten kotiin.
Alkoi ihan hymyilyttää kun muistin omat vääristyneet ajatukseni synnytyksen jälkeen viime helmikuussa. Kotiin tultuamme liihottelin hoikkana tyttönä ja ihmettelin kun kukaan ei kehu kuinka laiha olen. Sitten tuli miehen sisko käymään ja kysyi milloin mahani lähtee... Jälkeenpäin olen kuvista huomannut olleeni vielä aika suuri. Että ei ainakaan minulla se pehmeä pömppä kauhean pieni ollut... En tätä pahalla tarkoita!!
sama muuten täällä...mielestäni se pömppä tuntui niiiin pieneltä, ja todellisuudessa se oli aika kaukana pienestä:D mutta ei kuitenkaan oikeastikkaan kauaa mulla mennyt kun raskauden aikaiset kilot ja muutama ylimääräinenkin oli hävinnyt, synnärillekkin jäi kerralla 10kg :D
Yksilöllistähän se on, mulla maha on vetäytynyt jo tämän viikon aikana paljon. Ja onhan tämä toki PIENI verrattuna siihen kun meni synnärille ;) Jännityksellä odotin, että miltä se synnytyksen jälkeen näyttää. Menin siitä suihkuun ja vasta sieltä tultuani vähän ajan kuluttua tajusin että ai niin, miltäs se näyttääkään ja kyllä se vielä iso oli, mutta seuraavana päivänä jo huomasin että miten nopsaan oli pienentynyt. Eihän se tietenkään vielä ole niissä mitoissa kuin ennen raskautta, mutta joillakin on pömpömmät mahat ilman että ovat edes synnyttäneet. Eli olin ihan yllättynyt ettei ole mitään roikkuvaa vatsanahkaa, joskus kun olen nähnyt sellaisen muutoin hyvin hoikan juuri synnyttäneen naisen jolla oli ihan roikkuvana roikkuva vatsa.. eli siihen varautuneena yllätyin positiivisesti tästä omasta ulkomuodosta.
Mulla jäi kiloja synnärille 6kg ja neljä jäljellä ja ne viimeset kaksi tuli tuossa viikon aikana ennen synnytystä. Että eiköhän ne hupene ilman yrityksiä ja aikanaan voi alkaa taas enemmän treenata, tänään kävin koiran kanssa aamulla ripeällä vartin lenkillä ja pelkästään siinä kipeytyi vatsalihakset, kävellessä! :D
kyllä se nopeesti pienenee. Tuli vaan niin elävästi mieleen oma harha käsitys itsestäni =). Mä tosin kuvittelin viimeisillänikin että vatsani on oikein pieni ja siro. Oli sillä kuitenkin sen verran kokoa että sairaalaan mentäessä kätilökin totesi että ompas juhlavan kokoinen vatsa...
Muistathan ottaa rauhallisesti lenkkien kanssa ja ettei vatsalihaksia pidä alkaa liian aikaisin reenaamaan...?
No mä taas sain kuulla vatsan koosta loppumetreilläkin ihmettelyjä kun oli kuulemma niin pieni.
Vatsalihasten annan todellakin palautua ihan rauhassa, en olis arvannut että kävelystäkin voivat rasittua eli sitä suuremmalla syyllä. Mutta pitää huomenna kävästä vähän vaunuja työntelemässä vaikkei sitä vielä heti kauaa passaa vauvan kanssa kuulemma ulkoillakaan mutta täytyyhän sitä päästä vähän kokeilemaan sitä kun on niin kauan odottanut :)
näillä ilmoilla voi olla ihan pikkuvauvankin kanssa ulkona. Ellei sitten venäjältä kamalasti savua tule...
Vatsalihaksista vielä. Sitä ei tajua mihin kaikkeen niitä oikeastaan tarvitsee, ennen kuin niitä ei voikaan käyttää.
Osastolla sanoivat, että aluks vartin verran ulkona.. mutta toisaalta, siellä tuli eri ohjeita jokaiselta muutenkin että pitänee tätä ulkoilupolitiikkaakin taas selvitellä enemmän. Sen kun ainakin huomasi, ettei sieltä osastolta oikeaa vastausta saa oikeastaan mihinkään :P
talvella ulkoilu aloitetaan pikkuhiljaa lisäämällä, mutta kyllä kesällä voi olla pidempään heti. Ulkona ilma on ainakin yhtä lämmintä kuin sisällä. Tietysti teet niin kuin olet ohjeet saanut ja itse parhaaksi näet, mutta minä kyllä unohtaisin tuollaisen ohjeen...
aloiteltiin varovasti kesällä tuo ulkonakäynti. Pitää muistaa, että siellä saattaa tuulla aika lujaakin, ettei pieniin korviin käy :)
iiisot onnittelut täältäkin, pieni prinsessa siis teillekin tuli.. muista dokumentoida noita alkuaikoja paljon kameraan tms., minulla ainakin on nyt jo osittainen "muistinmenetys" ensimmäisten kuukausien suhteen. =)
synnytyskertomuksesi oli tosi hieno - ja rohkaiseva näin synnytyspelkoisellekin, jos sitä sitten seuraavalla kerralla minäkin....:)
vielä kerran onnea!!
hei vaan!
PALJON ONNEA pikkuisesta tytöstä!!! ihan saman kokoinen oli kuin mun 36 0 syntynyt poikani. 20 grammaa vain sun tytöllä enemmän:) tuli ihan sellainen haikea olo kun katselee tuota omaa nyt 13 kiloista että noin pienestä hänkin on tuollaiseksi jötkäleeksi ponnistanut.
oli kiva lukea sun synnytyskertomus ja oon vahvasti sitä mieltä että omalla asenteella on suuri merkitys synnytyksen kokemisessa ja sujumisessa. hienosti pärjäsit!
ihanaa vauva-aikaa sinulle ja miehellesi pienen rakkaan kanssa :)
jenni
Eli paljon onnea koko perheelle! Varmaan aivan ihanaa nyt ku on nyytti vieressä. Ja kiva kun kerroit oikein yksityiskohtasesti miten meni ni tietää pikkasen mitä tulee ehkä tapahtumaan sitten kun jouluna ite pääsee "hommiin" :D
koko perheelle
Suuret onnittelut ja ihana kuulla, että luomuna voi pärjätä. Kammoan sitä selkäpiikkiä myös, että jätän sen välistä itsekin. Jos raskaus ja synnytys sujuvat normaalisti, aion kokeilla juuri allasta. Vesi rentouttaa minua muutenkin.
Nyt vain nauttimaan vauvapäivistä pikkuisen kanssa.Onnea vielä oikein paljon! Tulethan jatkossakin kertoman jollain palstalla elämästä vauvan kanssa! Jokainen meistä janoaa varmasti kaikkea sitä tietoa.
Loistavaa!!! Ja onnea tsiljoonasti!
Juuri aamusella mietin, että mitähän sullekin kuuluu, kun tiesin, että lähtö on lähellä eikä ole sua palstalla näkynyt... Loistava syy olla poissa!
Ehkäpä tämä antaa mullekin vähän rohkaisua jättää epiduraali väliin, jos kantti kestää. Kiitos hyvästä kertomuksesta ja ihanaa aikaa nyytin kanssa.
Sylin täydeltä onnea pikku nyytistä. Itsekkin olen suunnitellut synnyttää suhteellisen luomuna (veteen synnytys ilokaasulla jos tarvis ja hyvin käy) RV:38 1
Paljon onnea koko perheelle! Perässä tullaan kovaa vauhtia. :)
Ja kiitos mahtavasta kertomuksesta,silmät siinä vettyi kun oikein eläytyi...sneef...
=)
Aivan uskomattoman upeaa Jihuu!!! Upea kuulla, että synnytyksesi meni noin hyvin. Ihan off topic-juttu, mutta itsekin jo miestäni neuvoin, että jos epiduraalia ryhtyvät selkään työntämään enkä tajua kieltää, kiellä puolestani :D
Onnea koko perheelle ja uudelle pienelle elämän alulle, jonka kohdun ulkopuolinen taival on vasta alussa.
Onnea ja iloa ! Kiva, että jaoit kokomuksesi muiden palstalaisten kanssa.
Hirmuisen lämpimät onnittelut tuoreelle perheelle!!!!! Mukava lukea hyviäkin synnytys juttuja! Itselläni ois vielä matkaa sinne.. Rv 32 1.
ihana kuulla että kaikki meni hyvin ja hurjan paljon onnea uudesta tulokkaasta =)))
olen iloinen puolestasi että valitsit "luomusynnytyksen", niin minäkin olen esikoiseni synnyttänyt ja niin tulee tämä kakkonenkin ellei mitään maailman mullistavia asioita salissa tapahdu. itse olen myös ollut tyytyväinen, paraneminen oli tosi nopeaa ja "toimintakunnossa" alle tunnissa koitoksesta. ja totta, yleensä tuo synnytyskin etenee hyvässä vauhdissa kun ei ole epiduraalia hidastamassa toimintaa....
mut oikein, oikein lämmintä syksyä teille kaikille. itse vielä pari kuukautta odottelen pikkukakkosen hakureissua =)
eipäs jaeta väärää tietoa. Epiduraali ei suinkaan hidasta synnytystä. Päin vastoin sen avulla äiti pystyy usein rentoutumaan paremmin ja kohdunsuu aukeaa nopeammin. Näin kävi itselleni. Tosin paikat sitten repsahti tunnissa 7 senttiä, jonka vuoksi epiduraali ei sitten auttanutkaan...
niin löydät montakin ihan alan erikoislääkäreiden tekemää artikkelia/tutkimusta ko. aiheesta. ja kyllä, synnytyksen pitkittymisellä ja epiduraalilla on kiistaton yhteys.
että noh, noh vaan itsellesi.....
Itse olen epäillyt jo pidemmän aikaa toisen synnytykseni jälkeen, että epiduraalilla on ollut vaikutusta juuri minun synnytyksieni kulkuun. Tuntui kyllä taivaalliselta, mutta pian epiduraalin laiton jälkeen poltot ovat hiipuneet ja on jouduttu käynnistämään tipalla uudestaan. Viimeisessä synnytyksessä poltot loppuivat kokonaan ponnistusvaiheessa.
Lisäksi uusin tutkimushan on, että epiduraalilla saattaa ollakin vaikutusta synnytyksen kestoon ja kulkuun. Liittyi jotenkin vielä lisääntyneisiin imukuppisynnytyksiin. Muistan kuulleeni siitä Ylen radiossa? automatkalla juttua, mutta kuka tietäisi mistä löytyisi tuo artikkeli!
..aika monessakin lehdessä juttua tuosta aiheesta. Googlettelin mutta en löytänyt juuri sitä artikkelia mistään.. mutta samanlaisia tuloksia kyllä löytää kun googlettaa epiduraalin niin ei siinä tutkimuksessa sinänsä ollut mitään uutta, mutta nyt asiaa on ilmeisesti alettu enemmän tutkia ja huomata että se epiduraali ei olekaan aina niin hyvä ja huoleton kuten tähän asti on uskottu.
Erja Halmesmäki, joka erittäin arvostettu naistentautien lääkäri.
Onnea paljon Jihuulle ja perheelle! Tosi kiva oli lukea noinkin perusteellinen kertomus synnytyksen etenemisestä! Kiva kun olette hyvissä voimissa ja pääsitte sairaalasta suhteellisen pian.
Onnea!
Olen tuolla vauvanetin puolella lukenut joitain keskusteluja joissa olet puolustanut luomukantaasi. Mukava kuulla, että synnytys meni hyvin kuitenkin luomusti, ilokaasu on kuitenkin "pieni paha" jättipuudutusten rinnalla. Itse olin molemmissa synnytyksissä myös luomukannalla ja lääketieteellisistä keinoista ilokaasulla pärjäsin ekan synnytyksen, toisessa ei tarvinnut sitten sitäkään. Eka vauva oli kolmikiloinen, eppari leikattiin ja oli imukupit ja muut hätätilasysteemit, toinen taas yli nelikiloinen eikä tarvittu mitään, nirhaumia tuli vain kun vauva tuli itsellään - ja jakkaralla ponnistaen :D Eli voi tosiaan vauvan koosta riippumatta tulla pahojakin vaurioita.
Myös itse olen sairaalassa ahdistuvaa tyyppiä ja ihmettelin suuresti näitä osastolla viihtyviä, joista yksikin oli toista viikkoa ihan omasta tahdostaan. Mikäs siinä... mutta nyt toisella kertaa hillitön ahdistus iski jo toisena päivänä (eka kerralla 4.päivän iltana) synnytyksen jälkeen ja illalla sitten kirjoittauduinkin pois kun olin ensin miehen saanut ymmärtämään että tulee todella hakemaan, minä en aio tänne jäädä. Ja kun niitä hoitajia on tosiaan niin moneen lähtöön, kuten ohjeitakin, niin ainakin nyt kun mitään periaatteessa uutta tuossa vauvanhoidossa ei ollut niin miksi olisin jäänyt sinne makaamaan ja valvottamaan itseäni?!
Eipä niitten synnytyskipujen suhteen voi olla kukaan niin viisas, että osaisi toiselle neuvoa oikein. Lähipiiristä on karvas kokemus siitäkin, kuinka hyvät luomuneuvot (eivät onneksi minun) ovat ajaneet odottajan hysterian partaalle ja ystävyyssuhde on katkolla. Joitakin ahdistaa niin hirveästi ajatus, että pitäisi tuntea kipua, tai en tiedä miten sen voisi selittää muuten. Kun sitä kipua luultavasti tulee tuntemaan ihan joka tapauksessa, niin miksi ei olisi varautunut lievittämään sitä niinkuin parhaiten itse voi - kun on kuitenkin selvää ettei synnytystä voi sillä tavoin antaa toisen hoidettavaksi (no ehkä keisarinleikkauksessa, mutta ei muuten) ettei itse tarvitsisi mitään erityistä tuntea. No, jokainen taaplaa tavallaan ja voinhan minäkin olla hyvinkin väärässä kaikkien muiden paitsi omalla kohdallani.
no, mutta ei muuta kun hyviä jatkoja vauvan kanssa - minä lähden katsomaan, olisiko omani jo heräilemässä tuolta ulkoa (!) syömään, kun nukahti iltalenkillä näköjään sitten yöunille vastoin parempaa tarkoitusta. Nauti pienen ihmisen läsnäolosta, pienestä kun tulee niin nopeasti suuri...
terveisin eikkuli ja typykkä 4kk, 8kg
Olin yksi, joka ei luomusynnytykseesi uskonut. Ja aivan luomuna ei synnytyksesi sujunutkaan, se on kai sinunkin myönnettävä. Itse en niinkään epäillyt tarvettasi epiduraaliin vaan yleensä kivunlievitykseen. Koska itselläni ei epiduraali ollut puoliksikaan niin tehokas ja hyödyllinen kuin ilokaasu. Ilokaasu veti pään niin sekaisin ettei ollut kunnollista tilennetajua joten synnytys ei voinut sattuakaan ilokaasun aikana niin paljon.
Mutta hieno homma, että synnytyksesi meni silti niin paljon sen mukaan mitä olit suunnitellut. Ehkä meillä ihmisillä on tapana ajatella ettei muillakaan mene niin kuin suunnittelee kuin itselläkään ei mennyt. Minulla synnytys meni vaikean kaavan mukaan vaikka olin suunnitellut helppoa synnytystä tai normaalia synnytystä. Valitettavasti en voinut valita. Synnytys käynnistettiin ja komplikaatioita tuli...
Ehkä ensi kerralla mukavammin. Onnea ja tsemppiä vauvan kanssa! :)
Jonnekin kohtaa kirjoitinkin, että sitä ilokaasua en ollut sulkenut pois :) Mun mielestä se on ihan ok koska se vaikuttaa sen hetken ja katoaa sitten pois. Ja omalle kohdalle sopi hyvin, kuten kirjoitinkin, teki hyvää että pystyi sen puolisen tuntia istumaan. Mitä nyt pari kertaa joutui pomppaamaan pystyyn kun ei kaasuhengitykset osuneet kohdilleen :D
äärestä pois parisen viikkoa. Nyt piti tulla kattomaan joko teille on tullut vauva. Onnea älyttömästi pikkupakkauksesta!!!!! Itse synnytin ihan ilman mitään kun en ilokaasua uskaltanut ottaa, tulen aina kaikesta niin huonovointiseksi. Ehkä seuraavaksi vois kokeilla :)
Onnea pienestä prinsessasta ja kiva kuulla että synnytys sujui hyvin. :)
Muistelen, että joskus kirjoittelit odottavasi poikaa, vai muistanko ihan väärin?! Vai oliko niin, ettet ultrassa halunnut tietää, mutta oli poikaolo? Itseäni vain kiinnostaa kun koko raskaus on ollut poikaolo, mutta tyttöä jo kaksi kertaa ultrassa ovat lupailleet. :)
Niin poikatunne oli mutta ei etukäteen sitä oltu selvitetty. Sen 4D jälkeen isäkin vaihtoi mielipidettään että tyttö kuulemma tulee kun Bruno arvioi vauvaa syntymäpainoltaan korkeintaan kolmekiloiseksi, niin iskä päätteli että pieni tyttö tulossa :D Että huolimatta siitä masuasukin tärinästä, karvaisesta mahasta ja poikamallisesta vatsasta, tyttö tuli :D Sukupuolikin minulle selvisi ja älysin sitä vasta ajatellakin kun mies totesi vauvan synnyttyä "Minä tiesin!" xD