AJANVIETTOA
Antti pakkaili tavaroitaan pienessä opiskelijavuokra-asunnossaan Teppanassa. Kohta tulisivat kaverit hakemaan alhaalta. –Joo. Nyt mulla on sitten kaksi pulloa kaljaa, Pirkka-tuoremehua, johon on sekoitettu Leijonaa ja yksi muutaman sentin pullo konjakkia, hän ajatteli. Kaikki oli huolellisesti pakattu Ale-Makasiinin muovikassiin kello yhdeksän aikaan lauantai-iltana.
Kadulta kuului sinisen Toyota Corollan torvi. Antin kaverit olivat jo tulleet Sotkamosta kaupunkiin ja nyt vain enää Antti puuttui kyydistä.
-No terve, Antti sanoi kaverilleen ja istui etupenkille muovikassi kädessään. Mitä myö tehhää?
-Eiku pilikselle vaan, kuski naurahti ja kaasutti äänekkäästi pois uudehkon kerrostalon pihasta. Ruskeaan toppatakin ja tuulipuvun yhdistelmään pukeutunut vanha töpsäkkä mummo katseli paheksuvasti auton perään, kunnes hän ei sitä enää voinut mutkan takaa nähdä.
Sininen Toyota Corolla kiiti Kaukametsän ohi kohti keskustaa. Kymmeniä autoja oli tuona iltana ajamassa kierrosta Kajaanin keskustassa. Lönnrotinkadulta Kauppakadulle, Marilynin edestä Pohjolankadulle ja sitten taas Lönnrotinkadulle. Siinä sitä vasta harrastus. Ensimmäisen kierroksen jälkeen aloitettiin juominen – sitten kun oltiin nähty, keitä oli ajamassa. Joitakin tuttuja tietysti. Sellaisia tuttuja, joita mielellään näki ja sitten niitä, joita näki ehkäpä vähemmän mielellään. Antti ja kaverit olivat ajaneet rallia noin puolen vuoden ajan.
Takapenkillä istui Päivi, joka kiersi Mehukatti –purkkinsa auki. –Sain pöllittyä kotona äitin valakoviinipullosta vähäsen, hän kertoi ylpeänä. Hän ei kuitenkaan kertonut, että puolentoista litran mehukanisterista noin puolilitraa oli valkoviiniä ja suurin osa omenatäysmehua. Kati oli lähtenyt Vuokatista kaupunkiin ilman vanhempiensa lupaa. Nämä olivat kuitenkin lähteneet kahdeksan jälkeen kävelylle, minkä aikana Kati oli soittanut kuljettajan, Veskun, hakemaan hänet nopeasti.
He päätyivät ajamaan harmaan Fordin perässä. Antti tunsi takapenkkiläisistä vain pari tyyppiä, jotka opiskelivat samassa lukiossa kuin hän. Rutiinin omaisesti Ford kääntyi taas kirkon jälkeen kaupungintalon edestä raunioille päin. Ja sitten taas Kauppakadulle. Kierroksia oli kertynyt jo ainakin seitsemän, joten oli aika mennä käymään tauolla – Pohjolankadun Nesteellä, minne olikin kerääntynyt paljon nuorisoa autoineen. Monet ihmettelivät naapurikylän poikaa, joka oli saanut isänsä Volvon lainaan. Poika oli selkeästi ylpeä autostaan ja leuhkasti esitteli sitä niille, jotka jaksoivat kateuden keskellä olemaan kiinnostuneita siitä. –Kyllähän tää pensaa kuluttaa, van on se sen arvostahi, poika yritti olla mahdollisemman tyyni puheissaan. Antti porukoineen ei jaksanut olla kiinnostunut, vaan kävi huoltoasemalla juomassa kahvit.
-Mennää johonni klupille laulamaan karaokee, Päivi ehdotti.
-Paskat työ mihinkää sisään peäse, Vesku sanoi. Ja mun pittää päästä ajoissa kottiin.
-Iha sama. Tulukaa töhöt meille, jos halluutte. Kämppis lähti Suomussalamelle tännää, Antti sanoi.
-No katottaan sitten, Päivi mietti. Äiti suuttuu, van kyllä se saa alakaa ajatella, jotta minä siellä ennää kovin kauvan asu.
Huoltoaseman pihaan kaarsi keltainen amerikanrauta. Suut jäivät auki ja huoltoaseman henkilökuntakin tuijotti. Oli pakko mennä ulos katsomaan. Amerikanraudan kuljettaja oli nuori aurinkolasipäinen nainen, jota ei oltu nähty aikaisemmin tässä pikkukaupungissa. –Mitäs työ vahtaatte? Elekee silimiänne puottako, nainen totesi kylmän viileästi ja yritti tuoda keskivartaloaan yhä enemmän tykö. Siinä meni sitten pilistelijöiltä pasmat sekaisin. –Se on iisalamelainen homssantuusa, joku paikallisista kuiskasi.
Kun keltainen amerikanrauta kaarsi huoltoasemalta pääkadulle, seitsemän paikallista romuautoa lähti kiltisti seuraamaan sitä. He kaikki olivat valmiina seuraamaan autoa vaikka maailman ääriin ja nainen näytti nauttivan tilanteesta. Pohjolankadulta auto kääntyi viitostielle päin ja kaikki lähtivät ajamaan perässä. Kun päästiin Kajaanin viimeisten liikennevalojen ohi, nainen päätti näyttää vähän autonsa tehoja. Nopeus nousi reilusti yli sadanneljänkymmenen, kun päästiin pitkille suorille. Liikennettä oli vähän.
Ajettin parikymmentä kilometriä Jormualle saakka, mistä keltainen auto kääntyi takaisin kaupunkiin päin, mutta vanhaa tietä.
-Helevetin kermaperse, Vesku kirosi.
-Tee noppeesti uukkari, joku sanoi takapenkiltä.
Auton pyörät sutivat melkoisesti, kun Vesku teki u-käännöksen vilkkaalla vitostiellä kahden bussipysäkin turvin. Muut seuraamaan lähteneet autot olivat luovuttaneet jo Kuluntalahden kohdalla. Alkoi matka takaisin Kajaaniin, mistä kaikki löytyisivät jo tutusta korttelista.
-Perrrkele, sopersi Anttikin otettuaan tarpeeksi leijonatuoremehua.
Kajaanissa oli nyt paljon enemmän ihmisiä liikkeellä kuin aikaisemmin illalla. Korttelissa ajoi kymmeniä autoja. Viimeiset minuutit olivat käsillä, koska yhdeltätoista saattaisi poliisi tulla antamaan sakkoja pilistelijöille.
-Vielä ehtii… vielä ehtii kolome kierrosta, hihkui Päivi innoissaan ja naukkaili mehukatista juotavaa. –Pissikset, menkää kottiin, hän huusi ikkunasta kadulle teinitytöille, jotka polttivat sätkää marketin kulmalla ja kiroilivat niin keskittyneesti.
Autojen jono kiemurteli Kauppakadulta S-marketin parkkipaikalle, josta käännyttiin taas takaisin. Kun kello tuli yksitoista, autot lähtivät pikkuhiljaa pois paikalta. Poliisi oli viime aikoina tehnyt lukuisia ratsioita. Ainoa vaihtoehto oli ajaa isoja teitä, mutta eihän se olisi niin hauskaa. Autot pörräsivät vielä hetken keskustassa ja sitten poistuivat perukoille.
Antti pakkaili tavaroitaan pienessä opiskelijavuokra-asunnossaan Teppanassa. Kohta tulisivat kaverit hakemaan alhaalta. –Joo. Nyt mulla on sitten kaksi pulloa kaljaa, Pirkka-tuoremehua, johon on sekoitettu Leijonaa ja yksi muutaman sentin pullo konjakkia, hän ajatteli. Kaikki oli huolellisesti pakattu Ale-Makasiinin muovikassiin kello yhdeksän aikaan lauantai-iltana.
Kadulta kuului sinisen Toyota Corollan torvi. Antin kaverit olivat jo tulleet Sotkamosta kaupunkiin ja nyt vain enää Antti puuttui kyydistä.
-No terve, Antti sanoi kaverilleen ja istui etupenkille muovikassi kädessään. Mitä myö tehhää?
-Eiku pilikselle vaan, kuski naurahti ja kaasutti äänekkäästi pois uudehkon kerrostalon pihasta. Ruskeaan toppatakin ja tuulipuvun yhdistelmään pukeutunut vanha töpsäkkä mummo katseli paheksuvasti auton perään, kunnes hän ei sitä enää voinut mutkan takaa nähdä.
Sininen Toyota Corolla kiiti Kaukametsän ohi kohti keskustaa. Kymmeniä autoja oli tuona iltana ajamassa kierrosta Kajaanin keskustassa. Lönnrotinkadulta Kauppakadulle, Marilynin edestä Pohjolankadulle ja sitten taas Lönnrotinkadulle. Siinä sitä vasta harrastus. Ensimmäisen kierroksen jälkeen aloitettiin juominen – sitten kun oltiin nähty, keitä oli ajamassa. Joitakin tuttuja tietysti. Sellaisia tuttuja, joita mielellään näki ja sitten niitä, joita näki ehkäpä vähemmän mielellään. Antti ja kaverit olivat ajaneet rallia noin puolen vuoden ajan.
Takapenkillä istui Päivi, joka kiersi Mehukatti –purkkinsa auki. –Sain pöllittyä kotona äitin valakoviinipullosta vähäsen, hän kertoi ylpeänä. Hän ei kuitenkaan kertonut, että puolentoista litran mehukanisterista noin puolilitraa oli valkoviiniä ja suurin osa omenatäysmehua. Kati oli lähtenyt Vuokatista kaupunkiin ilman vanhempiensa lupaa. Nämä olivat kuitenkin lähteneet kahdeksan jälkeen kävelylle, minkä aikana Kati oli soittanut kuljettajan, Veskun, hakemaan hänet nopeasti.
He päätyivät ajamaan harmaan Fordin perässä. Antti tunsi takapenkkiläisistä vain pari tyyppiä, jotka opiskelivat samassa lukiossa kuin hän. Rutiinin omaisesti Ford kääntyi taas kirkon jälkeen kaupungintalon edestä raunioille päin. Ja sitten taas Kauppakadulle. Kierroksia oli kertynyt jo ainakin seitsemän, joten oli aika mennä käymään tauolla – Pohjolankadun Nesteellä, minne olikin kerääntynyt paljon nuorisoa autoineen. Monet ihmettelivät naapurikylän poikaa, joka oli saanut isänsä Volvon lainaan. Poika oli selkeästi ylpeä autostaan ja leuhkasti esitteli sitä niille, jotka jaksoivat kateuden keskellä olemaan kiinnostuneita siitä. –Kyllähän tää pensaa kuluttaa, van on se sen arvostahi, poika yritti olla mahdollisemman tyyni puheissaan. Antti porukoineen ei jaksanut olla kiinnostunut, vaan kävi huoltoasemalla juomassa kahvit.
-Mennää johonni klupille laulamaan karaokee, Päivi ehdotti.
-Paskat työ mihinkää sisään peäse, Vesku sanoi. Ja mun pittää päästä ajoissa kottiin.
-Iha sama. Tulukaa töhöt meille, jos halluutte. Kämppis lähti Suomussalamelle tännää, Antti sanoi.
-No katottaan sitten, Päivi mietti. Äiti suuttuu, van kyllä se saa alakaa ajatella, jotta minä siellä ennää kovin kauvan asu.
Huoltoaseman pihaan kaarsi keltainen amerikanrauta. Suut jäivät auki ja huoltoaseman henkilökuntakin tuijotti. Oli pakko mennä ulos katsomaan. Amerikanraudan kuljettaja oli nuori aurinkolasipäinen nainen, jota ei oltu nähty aikaisemmin tässä pikkukaupungissa. –Mitäs työ vahtaatte? Elekee silimiänne puottako, nainen totesi kylmän viileästi ja yritti tuoda keskivartaloaan yhä enemmän tykö. Siinä meni sitten pilistelijöiltä pasmat sekaisin. –Se on iisalamelainen homssantuusa, joku paikallisista kuiskasi.
Kun keltainen amerikanrauta kaarsi huoltoasemalta pääkadulle, seitsemän paikallista romuautoa lähti kiltisti seuraamaan sitä. He kaikki olivat valmiina seuraamaan autoa vaikka maailman ääriin ja nainen näytti nauttivan tilanteesta. Pohjolankadulta auto kääntyi viitostielle päin ja kaikki lähtivät ajamaan perässä. Kun päästiin Kajaanin viimeisten liikennevalojen ohi, nainen päätti näyttää vähän autonsa tehoja. Nopeus nousi reilusti yli sadanneljänkymmenen, kun päästiin pitkille suorille. Liikennettä oli vähän.
Ajettin parikymmentä kilometriä Jormualle saakka, mistä keltainen auto kääntyi takaisin kaupunkiin päin, mutta vanhaa tietä.
-Helevetin kermaperse, Vesku kirosi.
-Tee noppeesti uukkari, joku sanoi takapenkiltä.
Auton pyörät sutivat melkoisesti, kun Vesku teki u-käännöksen vilkkaalla vitostiellä kahden bussipysäkin turvin. Muut seuraamaan lähteneet autot olivat luovuttaneet jo Kuluntalahden kohdalla. Alkoi matka takaisin Kajaaniin, mistä kaikki löytyisivät jo tutusta korttelista.
-Perrrkele, sopersi Anttikin otettuaan tarpeeksi leijonatuoremehua.
Kajaanissa oli nyt paljon enemmän ihmisiä liikkeellä kuin aikaisemmin illalla. Korttelissa ajoi kymmeniä autoja. Viimeiset minuutit olivat käsillä, koska yhdeltätoista saattaisi poliisi tulla antamaan sakkoja pilistelijöille.
-Vielä ehtii… vielä ehtii kolome kierrosta, hihkui Päivi innoissaan ja naukkaili mehukatista juotavaa. –Pissikset, menkää kottiin, hän huusi ikkunasta kadulle teinitytöille, jotka polttivat sätkää marketin kulmalla ja kiroilivat niin keskittyneesti.
Autojen jono kiemurteli Kauppakadulta S-marketin parkkipaikalle, josta käännyttiin taas takaisin. Kun kello tuli yksitoista, autot lähtivät pikkuhiljaa pois paikalta. Poliisi oli viime aikoina tehnyt lukuisia ratsioita. Ainoa vaihtoehto oli ajaa isoja teitä, mutta eihän se olisi niin hauskaa. Autot pörräsivät vielä hetken keskustassa ja sitten poistuivat perukoille.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luin tarkkaan. Ihan autenttinen kuvaus kruisailusta pikkukaupungissa. Mutta voi, mitä ajan ja bensan haaskuuta...
Oletkohan siekin harrastanut kruisaamista?
TErv. Jukki
Tulipa nuoruusajat mieleen :D
Hieno novelli, rääpäle. Jatka samaan malliin :)
Hyvä ankanrääpäle :))
Olen lukenut nyt pariin otteeseen kirjoittamasi novellin, ja jos sallit, annan hiukan palautetta. :))
Ensivaikutelmaltaan oikein onnistunut novelli, realistinen, autenttisen tuntuinen - tulee ihan oikeasti sellainen olo, että itsekin voisi istua siellä takapenkillä joukon jatkona, kaljapullo kädessään :))
Koska olen vain muutaman kerran elämäni aikana Kajaanin kyläteillä poikennut ja viimeisimmästäkin käynnistä taitaa olla yli kaksikymmentä vuotta, olisin mieluusti nähnyt kertomuksessa hieman enemmän miljöön kuvausta, sillä sinulla on ihan selvästi kykyä kirjoittaa myös kuvailevaa tekstiä.
Dialogiltaan novellisi on erinomaista, ihanat murresanat ja murteelliset sanaväännökset tekevät keskusteluista eläviä, luontevia ja eteenpäinkulkevia.
Tietenkin tekstiin kuin tekstiin lipsahtaa joitain kielioppivirheitä ja pieniä epäloogisuuksia, mutta sinun novellissasi niitä on kuitenkin todella vähän (verrattuna muihin täällä esillä oleviin lukemistoihin).
Sinun kannattaa ehdottomasti kirjoittaa lisää, sillä olet ilmeisen lahjakas kirjoittaja!!