Mitä lisäarvoa nykyinen tuleva Digi tv tuo.

Mitä lisäarvoa nykyinen tuleva Digi tv tuo.
En ole huomannut mitään muuta kuin harmia ja haittaa. Kaikki tämä vielä käy kalliiksi .
Ei toimi kuluttajien nykyisissä verkoissa.
Tv stä tulee samma ohjelmaa esim TV 1 ja Tv 5 kanavilta , sitähän se on samoin Yle teema ja Yle 24 ei mitään ohjelmaa silloin kun normaali työssä käyvä ihminen kerkii ruudun eteen. Surkeaa, voidaanko mitään surkeampaa enää markkinoida , miksi lainsäätäja tai kuluttajaviranomaiset eivät puutu asiaan ?
4433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lähinnä itselle tuli muutama lisäkanava ja kuva parani, vaikka kaapelissa asunkin ja luulin kuvan olevan ennestään hyvä. Odotan, että vuosien mittaan tekniikka tuo käyttöön jotain muutakin kuin yhä uusia lisäkanavia. 10 vuotta sitten kännyaikana ei muu ollut mahdollista kuin puhuminen ja ehkä tekstiviesteily, nyt vehkeillä voi tehdä muutakin. Ja nekin olivat monen mielestä ihan turhia asioita, nyt on kännykkä joka taskussa ja lankapuhelimia heitellään kompostiin.

Tiedoksesi, että YLEn FST-kanavan ohjelmistoja tulee vielä toistaiseksi ykkösellä ja kakkosella, vähitellen ne kaikki siirtyvät FST:lle. Sen jälkeen sinunkaan ei tarvitse kärsiä siitä, että kahdella kanavalla tulee samaa ohjelmaa. Totta toki on, että Teemalta tulee välillä dokkareita, jotka näkyvät ykköselläkin, mutta sentään eri aikoina. Se on ihan huomaavaista kun ei voida olettaa, että kaikki asiasta kiinnostuneet olisivat nähneet ohjelman X juuri sillä yhdellä kertaa kun se tuli. Teema sinänsä kun on kovasti kanava mieleeni ja monta ohjelmaa olen ekalla lähetyskerralla missannut.

"Normaali työssäkäyvä ihminen" on tietääkseni kotosalla noin klo 18 eteenpäin ja tuolloin YLE24 ja Teema kyllä rupeavat lähettämään ohjelmaa ja sitä tulee pitkälle puoleen yöhön. Myös kaupassa kävijät ehtivät taatusti ruutuun. Vai oletko iltatöissä ja tulet ruudun ääreen vasta pikkutunneilla?

Mielestäni kalliiksi tulee Suomessa vaihdella kännyköitä vuoden välein tai useamminkin, se kuitenkin on niin suhteellista että nostaako metelin satasen digiboksin kertaostoksesta kuin että hankkii muutamalla satasella munanjatkeeksi vimpan päälle olevan trendisuperpuhelimen ja käyttää sitä vuoden. Tai jos on ylipäänsä varaa maksaa tv-lupamaksu, neljännestonni joka vuosi, on kumma jos tosiaan digiboksin kertainvestoinnista pitää taas ruveta mouhoamaan.

Ehkäpä lainsäätäjä ja kuluttajaviranomaiset katsovat tätä uudistusta pidemmällä tähtäimellä eivätkä siksi yritä estää asiaa joka kuitenkin on ennen pitkää väistämättä edessä. Eli haluaa sitä uskoa tai ei, niin eiköhän tämän uudistuksen edut näy loppujen lopuksi vasta pitkässä juoksussa vuosien mittaan.

Aamen.

Äänestä
  • *Tiedoksesi, että YLEn FST-kanavan ohjelmistoja tulee vielä toistaiseksi ykkösellä ja kakkosella, vähitellen ne kaikki siirtyvät FST:lle.*


    Tämä ei pidä lainkaan paikkaansa. Asia juuri päin vastoin: FST saa lisäaikaa YLE:n suomalaisilla kanavillaan. Syynä on Heinäluoman mukaan se, että suomenkieliset katsojat jäisivät muuten ilman "elävää ruotsinkielisyyttä".

    Äänestä

Ohjelmien tallennus tapahtuu automaattisesti
Ei tarvitse vaihdella levyjä, ohjelmaa mahtuu 80h

Parempi kuvanlaatu (kyllä näin on)

Ohjelma kortin ostamalla saa lisäkanavia

Äänestä
  • Kyllä ne ohjelmat on edelleen ajastettava enemmän tai vähemmän vaikeasti. 80h mahtuu, mutta entäs kun tulee se 81. tunti... Kuvanlaatu on kieltämättä parempi, mutta...

    Kyllä tallentavienkin digiboxien ominaisuudet ovat vielä lapsenkengissä verrattuna vanhaan vhs-nauhoittamiseen (siis ominaisuuksien, ei kuvanlaadun suhteen). Ilman muuta jokaisessa tallentavassa boxissa pitäisi olla dvd-poltin, jotka eivät edes maksa kuin 20-30 euroa pc:hen hankittuna. Sopiva editoriohjelma, joita on ollut jo tallentavissa dvd-laitteissa, kuuluisi myös vakiovarusteisiin, näin tallennettavia ohjelmia ei tarvitsisi siirtää pc:lle editointia varten. Vähemmän kuin kaksi viritintä sisältävien boxien (myös perus-boxien) valmistaminen pitäisi kieltää kuluttajan huijaamisena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä lisäarvoa nykyinen tul... kirjoitti:

Mitä lisäarvoa nykyinen tuleva Digi tv tuo.
En ole huomannut mitään muuta kuin harmia ja haittaa. Kaikki tämä vielä käy kalliiksi .
Ei toimi kuluttajien nykyisissä verkoissa.
Tv stä tulee samma ohjelmaa esim TV 1 ja Tv 5 kanavilta , sitähän se on samoin Yle teema ja Yle 24 ei mitään ohjelmaa silloin kun normaali työssä käyvä ihminen kerkii ruudun eteen. Surkeaa, voidaanko mitään surkeampaa enää markkinoida , miksi lainsäätäja tai kuluttajaviranomaiset eivät puutu asiaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu