kävi pikaisesti,niinkuin aina. kova oli kiire pois, vaikka parhaani yritin. he soittivat matkalta ja sanoivat, että ei tarvitse laittaa ruokaa, syövät matkalla. no, tietysti minä laitoin, pakkohan heillä oli nälkä olla, mutta mikään ei kelvannut.
olin vartavasten lämmittänyt talon, että pikkuisilla olisi lämmintä. ensimmäiseksi he avaavat ikkunat ja väittivät, ettei näin kuumassa voi olla.
yritin ostaa kaikkea hyvää syötävää heille, mikään ei oikein kelvannut.
tuntui, että miniäni ärsyyntyi, kun laitoin vähän väliä ruokaa pöytään ja pyysin syömään, ajattelin, että he itse eivät uskalla ottaa ja on nälkä. poikani sanoi, että he saavat itsekin.
karkkejakin olin varannut lapsille. näille ei kelvannut, sanoivat ettei ole karkkipäivä ja ottivat vain pussit ja sanoivat avaavansa karkkipäivänä.
parhaani yritin ja palkaksi sain kuulla etten saisi hössöttää niin.
miten kaikki tuntui menevän pieleen?
olin vartavasten lämmittänyt talon, että pikkuisilla olisi lämmintä. ensimmäiseksi he avaavat ikkunat ja väittivät, ettei näin kuumassa voi olla.
yritin ostaa kaikkea hyvää syötävää heille, mikään ei oikein kelvannut.
tuntui, että miniäni ärsyyntyi, kun laitoin vähän väliä ruokaa pöytään ja pyysin syömään, ajattelin, että he itse eivät uskalla ottaa ja on nälkä. poikani sanoi, että he saavat itsekin.
karkkejakin olin varannut lapsille. näille ei kelvannut, sanoivat ettei ole karkkipäivä ja ottivat vain pussit ja sanoivat avaavansa karkkipäivänä.
parhaani yritin ja palkaksi sain kuulla etten saisi hössöttää niin.
miten kaikki tuntui menevän pieleen?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mitä perke hössötät mitä varten sä varaat ruokaa
kun toinen sanoo ei tartte tehrä
Jos toiset sanovat ettei tarvii ruokaa tehdä ETTÄ HE SYÖVÄT MATKALLA...niin ei kai heillä silloin ole nälkä jos ovat matkalla käyneet syömässä. (eivät ehkä halunneet olla vaivaksi). Onhan nyt ollut aika lämpöiset ilmat että ei tosiaan varmaan tarvii taloa lämmittää...voi olla että tulee pikkasen kuuma:)
Mä olisin kyllä varmasti hermostunut jos joku kokoajan tyrkyttäisi syötävää vaikka on sanottu ettei jaksa syödä.
Lapset oli ilmeisesti hyvin opetettu, koska pitivät kiinni siitä mitä vanhemmat oli opettanut,
eli että karkkia syödään vain karkkipäivänä.
Ymmärrän kyllä sinuakin mummi, mutta kannattaa varmaan seuraavan kerran kuunnella mitä se pojan perhe sanoo.
Osta vaan lapsille karkkia ja sano että: siinä pikkusen karkkia karkkipäivää varten. Jos sanovat tullessa etteivät syö mitään, niin elä edes tarjoa. Keität vaan kahvie ja laitat jotain pientä kahvin kanssa.
Lopeta hössöttäminen niin ei tule pahaamieltä jälestäpäin.
No, seuraavaa tapaamista varten:
- kun he sanovat ettei ruokaa tarvitse laittaa,
sano: kiva, siten meillä on aikaa olla muutoin yhdessä ja seurustella
- liika ruuan kanssa hössääminen ärsyttää nälkäistäkin ihmistä saatikka sitten juuri vatsansa täyttänyttä
- aikuiset voivat itsekkin ottaa jotain haukattavaa jos sitä tarvitsevat, älä paapo
- karkit unohda kokonaan, ne eivät ole lapselle hyväksi
nauti kun he ovat luonasi ja luota siihen että kykenevät hoitamaan omat tarpeensa ilman sinun paapomistasikin
eiköhän se siitä
selvästi on.
itse olen kolmelle mummi ja painin samojen ongelmien kanssa..., kyse on tyttäreni ja minun välisistä asioista, jotka heijastuvat valitettavasti hänen lapsiinsakin.
Olen siirtynyt hiljaa takavasemmalle heidän elämästään ja itken iltaisin itseni uneen...
Olimme monta vuotta tyttäreni kanssa hyvissä väleissä asuttuani heidän naapureinaan ja lapset saivat käydä vapaasti luonani. Aina ja joka paikassa pidin tytärtäni esimerkillisenä kasvattajana ja kunnioitin heidän perhettä ja sen yksityisyyttä.
Vasta muutettuani toiselle paikkakunnalle vastoin tyttäreni tahtoa alkoivat vaikeudet. Tyttäreni (n. 30v) laittoi minulle jo ennen muuttoani uhkavaatimuksen: jos muutan, niin en enää näe lapsenlapsiani!
Uhkaus on toteutunut ja tyttäreni on katkaissut välinsä minuun viime keväänä kokonaan. Ei kuulemma halua jatkossa minusta mitään tekstarimummoa lapsilleenkaan! Sain vain uskomattoman vihaisia vastauspuheluja ja pahimmat solvaukset tuli juuri tyttäreni kännykästä. Ei auttanut mikään, vaikka pyysin ja melkein rukoilin tulemaan luokseni jatkossakin. Ikinä en ole häirinnyt häntä millään tavalla, päin vastoin. Aina olen auttanut tytärtäni hänen tarvitessaan apua ja jokainen kerta on ollut molemmin puolinen ilo.
Täällä uudessa kotipaikassani olen ollut hyvin onnellinen ja saanut uusia ystäviä. He ovat auttaneet minua jaksamaan arjessa.
Itsekseni kyselen, että miksi minä mummina en saisi perustaa ja elää omaa elämääkin lapsista huolimatta, jo vihdoinkin! Minulle lapset ja koti on lähellä sydäntä edelleenkin ja äitiyttä ja mummiutta minulta ei kukaan voi viedä, eikä muistoja entisestä varsinkaan.
minulla on vanhaan äitiini välit täysin pokki pakkosyötön takia .Jostain kumman syystä hän uskoo dettä olemme ruuanpuutteessa. Todella kokoajan pitää joko syödä tai juoda kahvia ,ottaa karkkia ,ja hän loukkaantuu verisesti jos ei ota kaikkea7 sorttia, janyt en enää jaksa
Vai että pullan pakkosyötön takia välit poikki vanhaan äitiin! Uskomatonta!
Mielestäni välien poikki pistämiseen erittäin läheisen sukulaisesi kanssa pitäisi olla huomattavasti vakavammat perusteet, kuin tuo, että äiti tyrkyttää karkkia ja pullaa. Sinun täytyy olla pahasti tunnevammainen ihminen.
Jos et nyt äkkiä korjaa ajatusmaailmaasi hieman inhimillisemmäksi, tuo kaikki tulee myöhemmin kaatumaan päällesi ja joudut katkerasti katumaan sydämettömyytäsi.
En yhtään ihmettele että noin "naurettavan" asian takia voi välit mennä poikki. Pappa on samanlainen ja voi että miten se kerta kerran jälkeen ärsyttää enemmän kun tuputetaan ja melkein väen vängällä tarjotaan jos vaikka sitä sun tätä.... ärgggg....
Jos taas pappa on meillä kylässä, eihän hänkään syö juuri mitään ja meidän pitäisi kuitenkin koko ajan syödä syödä syödä syödä.
omat vieroitusoireet äidistään.
on justiinsa tätä sorttia. Höösää ja hössää eikä usko jos sanotaan, että ei vaikka oo nälkä. Talo on kuuma ku pätsi, ettei vaan pikkuinen saa kylmää. Siellä ei sitten nukutakaan oikein hyvin, kun celsiuksia on 28 sisällä.
Koko ajan pitäis syödä, syödä ja syödä. Kun sanotaan, ettei meitä varten tarvi hankkia mitään ihmeellistä, ei usko ja kantaa kaupasta jotain tiettyä jugurttia, jota muistaa mun joskus syöneen. Sit loukkaantuu, kun kerron, että laktoosi on iskenyt, en voi enää tuota syödä. Saunaa lämmitetään vähän väliä, jos joku sinne vaikka haluaa mennä...
Mut muistetaan ettei nää mummut pahaa tarkoita, välittämistään ne tuolla hösöttämisellä vaan näyttää.
Sinä mummu, koeta uskoa, jos sanotaan, ettei oo nälkä, ei kukaan sillä sullekaan pahaa tarkoita.
Sitä voi lasten perheen käynnit harveta, jos he tuntevat, että heitä ahdistetaan ruualla ym.
Onko käynyt ehkä niin että se ärsyyntyminen on tapahtunut pikkuhiljaa ja huomaamattasi? Vaikka tarkoitat vain pelkkää hyvää, niin tiedän kokemuksesta että se ylenmääräinen "tuputtaminen" voi alkaa ennen pitkää ahdistaa.
Meillä sama tilanne papan luona vierraillessa. Koko ajan pitäisi syödä, juoda kahvia ja herkkuja ollaan vielä joka välissä tarjoamassa. Itse aina kyllä nielen kiukkuni mutta silti en voi olla mielessäni raivostumatta jos olemme ruokapöydästä kotoa lähteneet niin ollaan ensimmäisenä tuputtamassa jotain. Samoin meillä on karkkipäivä josta tiukasti pidämme kiinni enkä pidä siitä että ollaan lapsille antamassa herkkuja edes kysymättä vanhemmilta että voiko antaa.
jos on menossa isovanhempien luokse kylään ja tietää, että mummi/ukki aikoo tarjota ruokaa. Eikö kohtelias vieras syö, kun tarjotaan? Myös karkkipäivä voidaan siirtää toiseksi päiväksi, jos on mummulareissu tiedossa.
En itse asiassa ollenkaan kannata karkkipäiviä, koska se tekee makeisten syönnistä viikottaista rutiinia, vaikka makeisten pitäisi kuulua vain juhlapäiviin ja vierailuihin. Omilla lapsillani aikoinaan karkin syönti väheni ja loppui miltei kokonaan, kun viikottaiset karkkipäivät jäivät pois.
Tuo karkkipäivä on todella huonokeksintö. Sehän lähes velvoittaa syömään karkkeja kerran viikossa (siihen tahtiin kai niitä on).
Aikoinaan omalle lapselleni en ostanut karkkia koskaan eikä hän niitä oppinut edes tuntemaan ennenkuin kouluiässä.
Nyt kolmikymppisenä hampaissa reikiä 0.
Tuosta ruoka- ja muusta hössötyksestä itselläni on muistot omasta vanhasta äidistäni, joka pisti pöydän koreaksi aina kun miniä tai vävy tulivat kylään. Ja empä ole koskaan kuullut noitten miniöitten ja vävyjen suusta muuta kuin hyväntahtoista hyminää mummun paapomisesta. Jokainen vain kehuu miten mukava meille oli tulla kun mummu aina huomioi kaikella tapaa ja lellitteli ja passasi.
Eli sellaisiakin ihmisä on, jotka osaavat ottaa sen välittämisenä eikä hadisteluna, sillä välittämistähän se vain on ja vanhat ihmiset varsinkin näyttävät sen nimenomaan ruuan tarjoamisella. He kun ovat eläneet senkin ajan jolloin sitä ruokaa ei ollut mistä itsekkään syödä saatika tarjota vieraille.
Yrittäkäähän nuoret ihmiset ymmärtää mummujanne ja yleensä vanhempaa väkeä, eihän se loukkaus voi olla mitenkään jos pannaan parasta pöytään ja pyydetään syömään, päinvastoin.
Yleensä vierailu ajoitetaan iltapäivään siihen aikaan, että lapset on tottuneet saamaan sen lounaan ennen kotoa lähtöä. Nuorin on sen ikäinen että nukkuu päikkärit matkalla autossa. Papan tilat niin pienet että siellä nukkumisesta ei tulisi mitään kun radio huutaa täysiä ja yksiö kyseessä ja huonokuuloinen pappa kuuluvasti juttelee samoin muut lapset leikkii. (Jos ei päikkäreitä nukuttaisi menisi vierailu nuorimman itkiessä ja kitistessä koko aika.) Voihan sitä sen päivällisen syödäkin, mutta kun ei aina ymmärretä että lapsiperheellä on se oma rytminsä ruokailujen suhteen.
Ja myös toisin päin. Voisi yrittää ne mummot ja papat ymmärtää myös nuorenperheen elämääkin ja varsinkin uskoa ettei enää eletä mitään sota-aikaa jolloin ruoka oli kortilla. Kyllä se suoraan sanoa ottaa päähän jos on kohteliaasti sanottu, että ollaan syöty ettei nyt kiitos vielä maistu. Siitä huolimatta aletaan kantaa ruokaa pöytään ja "tuputtaminen" alkaa! Onko sitten kuulossa vikaa vai ymmärryksessä? :-)
Kehtaisikohan kukaan mummu noin kirjoittaa ja paljastaa oman tyhmyytensä kaikelle kansalle?
Eiköhän tuossa ole tekstiä vääntämässä se toinen osapuoli, joka yrittää ivallisesti kertoa oman anoppinsa menetelmiä.
Eli pakkosyöttöä, karkin antamista ja hössöttämistä.
Kai anopeissa niitäkin on.
Ehkä mummujen ikäisten ihmisten mielestä lapsuudessa ihaninta oli karkit. Itsekin muistan Kiss-Kiss-karkin Fazerin parhaista. Olin onnellinen, kun sellaisen sain, yhden tietysti vain. Jouluna ja syntymäpäivänä.
Karkkeja ei sitten omat lapseni syöneet, vaan mieluummin hedelmiä, ja ikinä, sanon tämän korostuksella: ikinä en ole ostanut lapsenlapsilleni karkkipussia, kun ovat olleet luonani hoidossa.
Joulupukin säkkiin olen ostanut joskus lakritsilootat, mutta katson, että joulu on eri asia kuin lastenhoitohugi.
Ruuan tarjoaminen on vanhan ajan parasta vieraanvaraisuutta, varsinkin, jos ollaan kotoisin jostakin maaseudun sydämestä. Parasta pöytään, kun vieraat tulevat, vaikka mikä olisi.
Wanhemmat ihmiset pahastuvat, jos vieraat vain käyvät pikaisesti eivätkä suostu maistamaan tarjoomuksia. Ei pidä syödä etukäteen ainakaan niin paljon, ettei mummun tarjoamiset maistu.
Vierailuissakin on sääntönsä, ja kohteliaisuus ei maksa mitään. Jos arvelee, että mummu panee tarjoiluihin viimeiset penninsä, niin viemisiksi voi ostaa kahvia ja jotain muuta hyvin säilyvää, josta mummu itse voi myöhemmin nauttia.
Lapsenlapset eivät kauan mummulassa jaksa ravata. On lyhyt aika, jonka mummu saa osakseen, n. 10 vuotta. Sitten lapsi alkaa kinuta muualle. Ei mummun parhaimmatkaan leipomukset enää houkuta, kun kaverit ovat menossa jääkiekkoharkkoihin.
Suokaa mummuille ja papoille aikaa nauttia lapsenlapsistaan. Siitä hyötyvät kaikki, ei se mitään itsekkyyttä ole.
Meillä ainakin on tapana kun mennään lasten kans mummolaan, niin jotta sinne mennään nimenomaan vatta tyhjänä, kun tottahan siellä ruoka on. minusta ainakin on mukavaa kun mummot jaksaa vielä laittaa ruokaa ja antaa lapsille namuja.
Eikös se ole sillälailla, että mummolassa on vähän eri säännöt?..ainakin meillä..
Muistakaa ihmiset, että kaikki vanhenemme joskus. kunnioitetaan vanhempia!! miettikää myös millaisia tapoja opetatte lapsillenne kun suututte ja nyrpistelette nokkianne! hyväähän ne mummelit vain tarkoittavat!
Tajusin juuri mitä ajattelee lasteni isomummu kun käymme.
Me käymme aina pikaisesti, sillä mummon luona on pakollinen ruokailu joka sisältää ensin keiton, sitten kaksi erilaista ruokavaihtoehtoa salaatteineen ja jälkiruoan. Kun ruokailun jäljet on saatu siivottua pois, aletaan laittaa kahvit ja mehut ja syödään kakkua tai pullaa ja jäätelöt.
Joka kerta kun menimme käymään, ensimmäisenä piti istua pöytään ja nousta sai vasta kun oli kaikkea otettu. Jos ei halunnut ottaa lisää, mummo tuli ja sanoi "tottahan sinä nyt vielä pikkuriikkisen muusia jaksat" ja kippasi kauhallisen lautaselle. Sano siinä sitten ei.
Siirryimme siihen että sanoimme aina ennen vierailua että ei tarvitse laittaa ruokaa. Se ei tehonnut vaan joka kerta oli pöytä koreana kun mummolle saavuimme, oli kello sitten yhdeksän aamulla tai kahdeksan illalla.
Sitten aloimme kieltäytyä ruoasta. Pahoittelimme kovasti että mummo ei varmaan kuullut puhelimessa, kun sanoimme että ei tarvitse laittaa ruokaa kun lapsilla on säännölliset ruoka-ajat joita pyrimme noudattamaan. Ruoka-aikaan oli tietysti ok syödä, mummon ruoka oli kuitenkin aina herkullista.
Nyt mummo tajuaa kysyä että syömmekö. Olemme tästä erittäin kiitollisia ja pyrimme joskus tarkoituksella ajoittamaan käynnit ruoka-ajoille sillä mummo tulee onnelliseksi kun saa hössöttää ja syöttää meitä.
Tietysti, meidän mummo on ajatellut että haluaa hemmotella ja tarjota parasta, ja ettemme uskalla itse ottaa ja on nälkä. Näin ei kuitenkaan ole ollut.
Ja minä taas ajattelin että emme voi vain mennä käymään, katsomaan isovanhempia vaan kyläily on samaa kuin pakkosyömingit.
Kiitos sinulle viestistä, otan asian puheeksi lasteni isomummun kanssa jotta pärjäämme jatkossa paremmin.
Voisitko kenties antaessasi karkit sanoa että tässä on teille vähän namia karkkipäivää varten. Onhan hienoa että poikasi lapset on kasvatettu noin hyvin noudattamaan karkkipäivää, miksi suotta pilata sitä loukkaantumalla "ei kelvannut" kun lapset noudattavat sääntöjä karkkipäivän suhteen. Ja kelpasivathan ne karkit, jos mukaan lähtivät. Takuulla tulevat syötyä.
Lämpötilasta, teilläkin varmaan on sisälämpömittari. Entä jos kysyisit pojaltasi (tai miniältäsi) millainen on heillä sopiva sisälämpötila pikkuisten kannalta, ettet erehdyksessä tee liian hikisiä oltavia lämmittämällä taloa tietämättäsi liikaa, kuten edellisellä kerralla kävi.
Ja jos haluat välttämättä ruokkia poikasi perheen, olisiko ruoanlaittamisesta yhdessä apua? Lasten iät huomioonottaen he voivat osallistua vaikka lihapullien pyörittämiseen, salaatinpilkkomiseen tai vaikka opetella avullasi tekemään karjalanpiirakoita (niitä ei kovin moni miniäkään ole tehnyt).
Jos mummolaan on pitkä matka, niin se on kiva katkaista ruokailulla. Perheessä voi myös olla allergioita ja ruokavalioita, joita vanhemmat ihmiset ei usein osaa huomioida.
Tuollainen hössöttäminen on rasittavaa. Vieraat eivät halusi olla vaivaksi, eivätkä haluaisi loukata kieltäytymällä.
Älä hössötä. Älä laita ruokaa, jos sitä ei sinulta pyydetä. Ehkäpä miniäsi ja jopa (!) poikasikin osaavat laittaa ruokaa lapsilleen ja itselleen. Älä tuputa ruokaa ja karkkeja lapsille. Tuo on lapsen vanhemmille kiusallinen tilanne. Mummo tuputtaa, lapset mankuvat ja äiti ja isä näkevät punaista.
Hanki hyvä mummo itsellesi oma elämä! Tai poikasi perheen kyläilyt harvenevat ja viimein loppuvat kokonaan.
mutta oikeesto on olemassa tuon kaltaisia hössöttäviä mummeleita.
Ja se on TODELLLA RASITTAVAA!!!
Varsinkin jos on pitkä matka niin on mukava pysähtyä lasten kanssa syömään. Lapset syövät ja pääsevät vähän jaloittelemaan.
Jos ajetaan yhtä kyytiä pysähtymättä niin saattaa takapenkkiläiset hermostua vaikka välissä istuisi isä tai äiti.
Meidän appivanhemmat alkaa olla sellaisia, että heidän ruokiaan ei enää uskalla syödä.
Viimeksi kun autoin anoppia ruuan laitossa niin alkoi tulla ihan huono olo. Jääkaapissa oli paljon tuotteita, joiden parasta ennen oli jo viime viikolla.
Joku sienisalaatti tai kinkku, vaikkeivät vielä viherrä homeesta niin voivat sisältää melkoisen määrän erilaisia bakteereja. Mummin ja ukin vatsahapot ovat varmasti niihin tottuneet mutta meille voi tulla vatsatauti. Kiva sitten ajaa kotiin kun oksettaa ja on paha olo.
Toinen asia on se, että anopin mielestä olen liian laiha. Itse hän painaa 92kg ja pituutta on 165cm. Hän sitten vahtii koko ajan syömisiäni ja kommentoi ruuan määrää ja etkö ota tuota ja laita nyt lisää...
Oma äitini ei höösää. Hän järjestää silloin tällöin ruokatapaamisen ja se on ikäänkuin järjestetty asia. Sovitaan päivä ja kellonaika.
Muutoin ollaan ihan kahvittelun merkeissä.
Ehkä ne mummit, jotka ovat vähemmän tekemisissä lastenlasten kanssa kokevat, että heidän pitää lahjoa tai yrittää saada hyväksyntää ja että heistä pidetään.
Koitetaan muistaa, että tarkoitus on yleensä tavata niitä läheisiä ystäviä. Jos ruokailu on kaoottista painostusta ja aiheuttaa ahdistusta niin saattaa ne vierailutkin harveta ja lyhentyä.
Kyläily ei silloin ole enää mukavaa vaan ahdistavaa. Verenpaine nousee kaikilla.
Alkuperäinen kirjoittaja halusi väkisin tehdä ruuat, vaikka vieraat ihan kielsivät.
Kyllä minusta on oikeus sanoa, että ruokailu ei nyt käy, jos siitä on ihan erikseenkin jo etukäteen puhuttu.
Ei pelkästään ystävällisyyden ja sukulaisuuden nimissä olla velvollisia syömään ruokia, joiden tuoreudesta ei ole tietoa.
Kyllä voi sanoa, että omat eväät ovat riittäneet, eikä enempää jakseta syödä. Matkapahoinvointikin on otettava huomioon.
Toisaalta en käsitä, miten yksinäinen isovanhempi pystyy taikomaan monelle ihmiselle ruuat ja tarjottavat vain jääkaapin oven avaamalla. Kyllä hänen on täytynyt syöksyä ruokakauppaan raaka-aineita hankkimaan.
Voi vain ajatella myötätunnolla, kuinka hän pani viikon ruokarahat yhteen ateriaan, joka ei sitten kelvannut. Mutta kyllä hän itse saa sen syödyksi, jääkaapissa se säilyy.
Nämä ovat monimutkaisia asioita. Moni ikäihminen ei pysty kuvittelemaankaan, että vieraille ei voisi tarjota parasta mitä talosta löytyy. Ennen talon kunniankin tähden oli oltava hyvät tarjottavat aina.
Aika on muuttunut. Ruoka ja muu syöminen ei ole enää meille niin tärkeää tänä yltäkylläisyyden ja liikalihavuuden aikakaudella.
Meidän mummi ei halua koskaan olla lapsemme kanssa. Viisivuotiasta lastamme hän ei ole koskaan hoitanut. Hän ei halua puhua lapsemme kanssa koskaan puhelimessa, eikä tulla itse meille.
Mutta kun menemme hänen luokseen, hän laittaa ruuat ja ostaa lapsellemme karkit. Ruuan hän laittaa lautaselle, vaikka ei haluaisikaan syödä. Hän on itse lihava, eikä osaa ajatella, että me mieheni kanssa olemme ruokavaliolla. Käymme hänen luonaan pari kertaa vuodessa. Nekin ajat on sovittava jo pitkälle etukäteen ja tarkasti. Hän ei voi olla kertaakaan vuodessa pois saunavuorostaan takiamme.
Luulen, että meidän mummilla hössötys johtuu juuri tuosta mainutusta lahjonnasta ja hyvän omantunnon hakemisesta.
Me ainakin kaipaamme ainoastaan hänen olemistaan mummina. Koskaan ei lapsellamme ole ollut isovanhempaa päiväkodissa isovanhempien päivänä. Nämä asiat olisivat paljon tärkeämpiä, kuin karkit ja ruuat.