Mitä tehdä?

Minulla on melko voimakkaitakin kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita, mutta arvot ovat terveyskeskuksen normaalien rajojen sisällä, joten lääkitystä en saa. Myös homeopaatti sanoi, että selkeästi minulla on kilpirauhasen vajaatoimintaa. Tiedän, että se on monen mielestä humpuukia enkä itsekään oikein tiedä, luotanko tuollaisiin, mutta kaikkea yritän kokeilla!

Oireina mm. tämmöistä (jatkunut vuosia): palelee, hiukset ohentuneet puolella (onneksi omistin paksut ja tuuheat hiukset niin etteivät ole vieläkään ihan lirut), paino ei tipu kunnon laihduttamisesta huolimatta (ylipainoa melkein 10kg), jatkuva ummetus ja muutenkin surkea aineenvaihdunta. Joten voitte ymmärtää, että hätä on melko kova, vaikka rajojen sisällä arvot olisivatkin. Sekin on kuitenkin yksilöllistä.

Mutta siis lääkäri ei määrää lääkkeitä vaivaan, joten mitä voisin itse tehdä asian hyväksi? Ei todellakaan ole varaa yksityisiin, juuri ja juuri saa vuokran maksettua ja ruokaan menee loput. Auttaako esim. jokin luonnontuote tai ylipäänsä yhtään mikään muu kuin ne ihka aidot lääkkeet?

Kiitos avustanne!
3386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lueskelin tuolta kilpirauhasliiton sivuja, ja eteen tuli tämmöinen oirelista:

* Väsymys, lisääntynyt unen tarve
* Palelu
* Painonnousu
* Kuiva iho
* Ummetus
* Kuiva ohut tukka, hiustenlähtö
* Hidas sydämen syke
* Käheys, äänen madaltuminen naisilla
* Kuukautishäiriöt (runsaat kuukautiset, pitkät välit, kuukautisten poisjääminen)
* Ajatuksen hitaus, masentuneisuus
* Turvotus, silmien ympärillä, jalat, kädet
* Lapsilla: Kasvun hidastuminen!

Ja tahdon lisätä, että jäin myös hyvin lyhyeksi (150cm), ja pituuskasvuni oli aina hidasta kunnes loppui 11-vuotiaana. Ääneni ei myöskään ole kovin kimeä, mutta ei se koskaan ole ollut. ;) Masennusta on ja lääkityskin siihen, tosin en käytä enää, ja unentarve on lisääntynyt (nukun 10h ja silti väsyttää), tosin saattaa liittyä masennukseenkin, ellei se sitten jo itsessään liity kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Mutta tosissaan, kiitos jos joku viitsii vaivautua!

Äänestä
  • itse en olisi saanut tk lääkäriltä lääkkeitä, koska hän ei ymmärtänyt että minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta. tk.:sta jouduin maksamaann20e/kerta. menin yksityiselle endokrinologille, joka totesi minulla olevan paha tulehdus ja kilpirauhasen vajaatoiminta yms, jota ei ole vieläkään saatu kuriin,koska se pääsi niin pahaksi. Yksityisestä maksan n 40e kerta, mutta olen erittäin onnellinen, että saan sairauteeni kuuluvaa lääkitystä.
    Toki veronmaksajana tk:sta kuuluisi saada asiantuntevaa lääkärin palvelua, mutta minä olen lopettanut siellä käynnin kokonaan.

    Äänestä

Itselläni on todettu kilpirauhasen vajaatoiminta eli Hypotyreoosi jo 19 vuotta sitten. Oireet ovat samat ja on niitä vielä muitakin. Tosin lääkityksen avulla olen saanut vaivat minimiin. Väsymys vaan on kauhea kokoajan. Koska kerroit olevasi vähissä rahoissa, en suosittele homeopaatilla käyntiä. Lisäksi olen erittäin skeptinen hoeopatiaan yleisestikin.

Luonnonlääkkeet ovat toinen asia, mutta niitäkin hankkiessa kannattaa pitää järki päässä eikä ostaa monia erilaisia tuotteita samaan vaivaan.
Käväisin katsomassa mitä Hypotyreoosiin olisi tarjolla ja löysin tämän:

http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/hypotyreoosi.html

Tämä ei ole mikään suositus ostamaan kyseistä tuotetta, vaan ainoastaan linkki jotta saisit tutustua siihen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttönen. kirjoitti:

Minulla on melko voimakkaitakin kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita, mutta arvot ovat terveyskeskuksen normaalien rajojen sisällä, joten lääkitystä en saa. Myös homeopaatti sanoi, että selkeästi minulla on kilpirauhasen vajaatoimintaa. Tiedän, että se on monen mielestä humpuukia enkä itsekään oikein tiedä, luotanko tuollaisiin, mutta kaikkea yritän kokeilla!

Oireina mm. tämmöistä (jatkunut vuosia): palelee, hiukset ohentuneet puolella (onneksi omistin paksut ja tuuheat hiukset niin etteivät ole vieläkään ihan lirut), paino ei tipu kunnon laihduttamisesta huolimatta (ylipainoa melkein 10kg), jatkuva ummetus ja muutenkin surkea aineenvaihdunta. Joten voitte ymmärtää, että hätä on melko kova, vaikka rajojen sisällä arvot olisivatkin. Sekin on kuitenkin yksilöllistä.

Mutta siis lääkäri ei määrää lääkkeitä vaivaan, joten mitä voisin itse tehdä asian hyväksi? Ei todellakaan ole varaa yksityisiin, juuri ja juuri saa vuokran maksettua ja ruokaan menee loput. Auttaako esim. jokin luonnontuote tai ylipäänsä yhtään mikään muu kuin ne ihka aidot lääkkeet?

Kiitos avustanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu