Olen moneenkiin otteeseen miettinyt että olenko minäkin asperger.. Olen aina tuntenut olevani ulkopuolinen ja outo ja viihtynyt yksin. Seurassakin on hauskaa välillä mutta silti tuntuu että esitän silloin seurapiiri-itseäni. Järkytyn jos elämäni rutiinit muuttuu, jos vaikka joku tavara on eri paikassa. Päivä voi olla pilalla jos huulipuna unohtuu kotiin. Isot elämänmuutokset aiheuttavat paljon stressiä ja tottuminen vie paljon enemmän aikaa kuin "normaaleilla" ihmisillä.
Nuorempana en voinut tehdä läksyjä ennen kuin huone on siivottu. Koe viikolla siivosin aina kovasti. Nykyisinkin en voi laittaa ruokaa jos tiskipöydällä on sotkua. Jos en jaksa siivota en tee ruokaakaan. Pöly ja lika ahdistaa välillä paljonkin.
Pelkään kipua yli kaiken. Kivun kokeminen saa minut voimattomaksi. Samoin kutina on jotain sietämätöntä. Voimakkaat hajut ärsyttävät myös.
Sosiaaliset tilanteet on usein vaikeita. En tiedä "automaattisesti" miten pitäisi toimia. Vaikutan sosiaaliselta ja rohkealta mutta silti olen koko ajan epävarma ja esitän. En myöskään osaa lukea rivien välistä ja käsitän usein väärin tai liian vakavasti esim ihmisten negatiiviset sanomiset.
Pystyn koskettamaan vain miestäni ja lapsiani. Muiden halaaminen on kauhistus ja inhoan esim. onnittelutilanteita kun pitäisi kätellä ja halata.
Lapsena leikin aina yksin ja viihdyin saman asian parissa vaikka koko päivän. En olisi halunnut edes syödä ettei leikki mene pilalle.
Liikuntaa inhosin, tunsin olevani kömpelö ja usein vieläkin tunnen niin.
Tuntuu että lista on loputon. Olen kärsinyt masennuksesta vaikka asioiden pitäisi olla hyvin. Tuntuu että olen aina jotenkin "hukassa".
Mistä apua ja mitä tässä voisi tehdä?
Nuorempana en voinut tehdä läksyjä ennen kuin huone on siivottu. Koe viikolla siivosin aina kovasti. Nykyisinkin en voi laittaa ruokaa jos tiskipöydällä on sotkua. Jos en jaksa siivota en tee ruokaakaan. Pöly ja lika ahdistaa välillä paljonkin.
Pelkään kipua yli kaiken. Kivun kokeminen saa minut voimattomaksi. Samoin kutina on jotain sietämätöntä. Voimakkaat hajut ärsyttävät myös.
Sosiaaliset tilanteet on usein vaikeita. En tiedä "automaattisesti" miten pitäisi toimia. Vaikutan sosiaaliselta ja rohkealta mutta silti olen koko ajan epävarma ja esitän. En myöskään osaa lukea rivien välistä ja käsitän usein väärin tai liian vakavasti esim ihmisten negatiiviset sanomiset.
Pystyn koskettamaan vain miestäni ja lapsiani. Muiden halaaminen on kauhistus ja inhoan esim. onnittelutilanteita kun pitäisi kätellä ja halata.
Lapsena leikin aina yksin ja viihdyin saman asian parissa vaikka koko päivän. En olisi halunnut edes syödä ettei leikki mene pilalle.
Liikuntaa inhosin, tunsin olevani kömpelö ja usein vieläkin tunnen niin.
Tuntuu että lista on loputon. Olen kärsinyt masennuksesta vaikka asioiden pitäisi olla hyvin. Tuntuu että olen aina jotenkin "hukassa".
Mistä apua ja mitä tässä voisi tehdä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
HEI!
Ota yhteyttä paikkakuntasi terveyskeskus-psykologiin ja varaa häneltä aika psykologisiin testeihin.
Tarvittaessa hän ohjaa sinut eteenpäin.
Toivottavasti tästä on sinulle apua.
Voimia sulle,mä ymmärrän sun tuntemuksia,tuttuja mulle vaikka diagnoosini on AD/HD.
Varaudu ennakkoluuloihin.Näihin törmäsin monta kertaa.
Hyvää syksyä sinulle ja kaikille muillekkin!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000202&posting=22000000018923852
sinut ensin tk-lääkärin pakeille ja kysyt häneltä, mistä saisi asiantuntevaa tutkimusta, jotta saat selvyyden. Ota kopioksi tämä aloituskirjoituksesi, sillä vastaanotolla ei useinkaan osaa kiteyttää sanomaansa tarpeeksi hyvin, eikä ole aikaakaan.
Tuntuu siltä, että asiantuntijoita (terveydenhuollossa) mm Assista on vielä vähän ja on lottovoitto, jos sellaisen löytää/kohtaa. Olipa sitten kyse lapsesta tai aikuisesta.
Mielestäni "oireesi" ja tuntemuksesi ja käytöksesi on aika assimaista, joten saatat olla oikeilla jäljillä. Assiin liittyy erittäin usein masennusta ja tuntoa siitä, että ei ole tarpeeksi hyvä missään.
Kirjoittelin aiheesta jo aikaisemminkin nimimerkillä "jotakin siltä väliltä". Aspergerin syndroomaa on montaa eri astetta ja tietenkin muutkin henkilökohtaiset ominaisuudet ja elinympäristö/kokemukset, ym. vaikuttavat siihen, miten se ilmenee. Kun puhutaan autismista, jota As-kin on, voidaan sanoa, että janan toisessa päässä on täydellisen autistinen henkilö, joka ei kommunikoi ympäristönsä kanssa mitenkään. Toisessa päässä tääs "terve" yksilö. Assit sijoittuvat sitten oireidensa ja niiden luonteen perusteella johonkin siihen välille. Oma poikani ei diagnoosia saanut, mutta hänet todettiin lievästi As- piirteiseksi. As:n sanotaan myös saattavan vahvasti periytyä- ja itse olenkin tässä mielessä tarkkaillut koko perhettä...Mielestäni mieheni on hyvinkin tyypillinen As- persoona, mitä hän ei kyllä suin surminkaan myönnä. Mutta assien onkin vaikeaa keskustella omista tunteistaan ja tuntemuksistaan. Itsestäni olen niinikään löytänyt paljon kuvaukseen sopivia piirteitä, niiden kanssa vaan on jo oppinut elämään. Tyttäremme puolestaan on yltiösosiaalinen, rohkea, esiintymishaluinen, eikä näinollen täytä kriteerejä. (Vaikka olen kuullut sellaisistakin asseista, joilla tällainen olisi vallitseva piirre, mene ja tiedä)
Mikäli asia itseäsi kovasti vaivaa, niin esim. omalääkärin kautta voisit päästä kartoitukseen. Mutta sinnikäs pitää olla ja kertoa asian olevan sinulle tärkeä.
Itse olen itsestäni ajatellut, että johtuvat "oudot" piirteeni sitten mistä tahansa, tällainen olen ja tulen olemaan, eikä sitä mikään diagnoosi muuta.
Sanoisin, että mitä nuorempi henkilö, (As- testejä muistaakseni tehdään mielellään vasta 7- vuotiaasta ylöspäin, näin ainakin minulle kerrottiin) sitä tarpeellisempaa asiasta on ottaa selvää. Näin vähän vanhempana, nelikymppisenä itsensä hyväksyy jo armeliaammin. Mutta mikäli asia todella vaivaa, kyllä testeihin kannattaa mennä vaikka eläkeikäisenä.
Pidetään me kaikki omituiset otukset ja heidän läheisensä lippu korkealla.
kiinnitti huomioni eli >
Ihan selvyydeksi ensin, että en väitä ( enkä usko) että tyttärelläsi olisi as-piirteitä, mutta on olemassa myös erittäin sosiaalisia asseja ja he ovatkin usein naisia. Joskus Ben Furmanin ohjelmassa oli osuva kuvaus As-naisesta, että hän on usein sosiaalinen hömppö ja pukeutuu omintakeisesti...
Lisäksi tämä: Luin vuosia sitten eräästä lehtiartikkelista ( se on jossain tallessakin), ja jutussa oli/on parhainta As-asiantuntemusta omaava Taina-Nieminen von Wendt ja hänen kanssaan toimittaja oli tutustumassa erääseen As-perheeseen. Perheen äidillä ja kolmella pojalla oli Asperger-diagnoosi.
Juuri äiti ei ollut sitä "tyypillistä" as-tyyppiä vaan iloinen, sosiaalinen ja puhelias henkilö, joka huoneeseen tulleessaan huomataan, koska hän hymyilee iloisesti ja on hyvin ulospäinsuuntautuva. Eli sellainen henkilö tavallaan "varastaa" huonetilan saapuessaan. K.o nainen oli voittanut aikoinaan myös erään kauneuskilpailun ja senkin muistan, että hän /on erään aikoinaan tunnetun tv.ssä esiintyneen miehen lapsi.
Muuten olen pitkälti samaa mieltä ajatuksistasi.
Tosiaan As-persoona ei aina ole niin stereotyyppi, kuin otaksutaan ja mikä kuva tulee mieleen, vaikka jonkun tuntemansa "hiljaisen" assin kautta. Monissa tilaisuuksissa, kursseilla, luennoilla, siitä on saanut muistutuksen.
Murrosikäisellä tyttärelläni on As ja kyllä sitä ilmiselvästi on suvussani ja monta persoonaa kyllä löytyy. Dg ei tarviikaan, jos ei tule vaikeuksia, mutta ymmärrän heitä, jotka haluavat varmuuden epäilyilleen - vielä aikuisenakin. Assin kanssa oppii elämään kun tietää mistä erilaisuudessa on kyse ja elää normaalisti. Eikä tarvitse muistuttaa itseään eikä ketään diagnoosista.
-elokuvan naishenkilöhän oli juuri sellainen.
Niin, on jännää, että meidän tenavat todellakin ovat keskenään niin erilaiset, kuin olla ja voi. Siinä, missä tyttö on pyörittänyt suurta ystäväpiiriä kolmivuotiaasta, (ja hän kyllä todella tuntuu olevan keskipisteessä) niin poikamme taas sai ensimmäisen ystävänsä eskarin loppupuolella. Onneksi tämä ystävyys on säilynyt, sillä kavereita on hänellä harvassa. Olisi kai enemmänkin, mutta poika (10 v)ei ota kontaktia uusiin lapsiin ja harvoin lähtee mukaan, vaikka ovelta tultaisiin hakemaan. Kyllähän siinä toisten into tyrehtyy. Itse hän sanoo, että kaksi hyvää ystävää ja muutama satunnainen kaveri riittävät. Joskus kuitenkin luulen, että hän toivoisi suurempaakin ystäväjoukkoa, mutta ei vain tiedä, miten vieraampien lasten kanssa "tulisi olla". Tytär (6v) saa uuden ystävän vaikka kaupan kassajonosta, juttelee sujuvasti niitä, näitä kenen tahansa uppo- oudon aikuisen kanssa. Taannoin hän toi kädestä pitäen näytille marketin mustan, nuoren siivoojapojan ja esitteli: "Sami, tässä on meidän äiti- äiti, tää on Sami.Se on täällä siivoomassa." Siinä sitten käteltiin ja totesin tytön saavan ystäviä kovin helposti. Vastaavia esimerkkejä tyllerön kanssa riittää lähes joka päivälle. Tällaista maailmaa rakastavaa lasta vaanivat kuitenkin omat vaarat. Pelkään, että hän saattaa antautua juttusille sellaisen ihmisen kanssa, joka käyttää hänen avoimuuttaan hyväksi. Kyllä se itsellekin on tullut mieleen, että mahtaako tällainenkaan käytös olla ihan "normissa". Huvittavaa on ollut kuulla puolitutuilta ja vierailta, jotka tuntevat/ovat tavanneet vain toisen lapsista, kommentteja tyyliin: "Onpa siinä reipas ja HYVINKASVATETTU tyttö" tai vastaavasti: "Sinun pitäisi OPETTAA pojallesi vähän tapoja". Ihan samanlaisen kasvatuksen on kumpikin saanut ja samat geenit molemmilla. Mitenkähän yleistä sellainen poikkeuksellinen sosiaalisuus asseilla mahtaa olla? Lisään vielä, että tyttären piirteisiin kuuluu myös määrätynlainen "naiseuden" korostaminen, erityisesti poika- ja miesseurassa. On kova keikistelemään, muikistelemaan ja pussailemaan, vaikka toisaalta kiipeilee puissa ja käy hernarisotaa siinä, kuin pojatkin. On muuten lähialueen ainoa tyttö, jonka pojat (isommatkin) ottavat kernaasti leikkeihinsä ja peleihin mukaan ja joka pyydetään poikasynttäreillekin.
Molempien lasten kohdalla tuleva murrosikä pelottaa jo nyt, ihan eri syistä. Mutta kaipa siitäkin selvitään, toista kannustamalla ja toista jarruttamalla...
Millainen tämä elokuva on? Mahtaako saada vuokraamosta? Yritän Googlettaa, jos löytyisi lisää tietoa. Kiitos vinkistä!
tullut esille, että Mozartilla itsellään olisi ollut Asperger ja Tourette jälkikäteen arvioituna...
http://www.edu.vantaa.fi/vsto/mozart.html
Mikä ihmeen samaan muottiin valaminen se nyt olisi paikallaan. Mennään vaan psykologille, tai psykiatrille, niin jonkun sortin "assiutta" löytyy kun oikein hakemalla haetaan.
Täällähän alkaa olla meno kuin jenkeissä. Normaalius on epänormaalia.
Kautta maailman sivun lapsia on ollut vilkkaita, avoimia, tai sitten vetäytyviä ja hiljaisia.
Tolkku käteen nyt assit ja assien lähipiiri!
Ihminen on persoona, eivätkä kaikki kummallisuutemme johdu mistään haetusta, keksitystä sairaudesta.
Itse olen sen verran assi, että haistatan kissan paskat kaiken maailman vouhottajille.
sanottu!