ymmärrystä

sairastan masennusta, mutta aloin jo voida vähän paremmin ja uskaltauduin takaisin ihmisten ilmoille. tutustuin mukavaan mieheen ja aloimme tapailla. piristyin entisestään, kun näytti siltä että vihdoinkin löysin vierelleni ihmisen, jolle riitän omana itsenäni ja jolla oli luottamusta minuun ja paranemiseeni. kerroin jonkun verran taustoistani miehelle ja hän lupasi ettei satauta minua. yhtäkkiä mies kuitenkin hävisi, ei mitään selitystä. soitin pari kertaa ja kysyin mikä on. ei vastausta, ei kuulemma halua puhua puhelimessa, että kasvotusten sitten, mutta tapaamista olen turhaan odotellut. en haluaisi uskoa, että joku voi olla niin ilkeä, että käyttää hyväkseen jo valmiiksi masentunutta ihmistä, jonka masennus pääosin johtuu hyväksikäytöstä ja ikävistä ihmissuhteista. nyt kauhulla jo odotan milloin romahdan taas, nyt pysyn pystyssä vihan voimalla. kuinka sitä osaa enää luottaa ihmisiin, kun koskaan ei ole tielleni vielä sattunut sellaista ihmistä joka ei puukottaisi selkään..
11615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

joutunut kokemaan ihan samaa naisilta ..äskettäin ihastuin naiseen ja hänkin minuun ...tai niin luulin .nyt ei vastaa vieteihin ei puheluihin ....taas alkaa sama synkkyys....

Äänestä

kuolemaa sulle? Suurin ihastukseni antoi minulle näin ihanan viestin.

Äänestä
  • kusipää...no samaa mä toivon sille ..tai toivotaan yhdessä:)

    Äänestä

Kaikki kävi juuri niin kuin kuvailit viestissäsi. En luota enää kehenkään. Jopa ns. ystäväni saavat nyt kokea, millaista on, kun heidät unohdetaan totaalisesti, ilman selittelyjä. Tämä on ainut keino selviytyä jotenkin järjissään tilanteesta, joka on kuin pahin painajainen.

Valitettavasti en kestä tätä selvin päin. En ole koskaan juopotellut, mutta tänään olen kitannut kaljaa koko päivän. En välitä enää. Kukaan tuskin itkee haudallani, ei ainakaan se mies, joka luikerteli elämästäni - juuri kun se alkoi näyttää paremmalta.

Äänestä

toisille leikkikenttää. kaikki ei mee tasan oli sitte mistä tahansa kysymys. toisella on enemmän leluja ja toisella jotain muuta.
ei vaan saa luovuttaa kokonaan, henkeä kun vetää hetken ja kääntää asian voitokseen ja on entistä vahvempi ilman katkeruutta.
helppohan näin on kirjoittaa, en minäkään ole toipunut menneistä asioista mutta jotenkin toisella tavalla vahvuutta lienee kertynyt.
voishan asiat olla huonomminkin ja todella paljon. suurin osa kehosta sentään on terveenä :)

Äänestä
  • Olen mielnterveys kuntoutuja. sairastan masennusta.Löysin ihanan miehen sootreffien kautta netistä. Tapilimme tämän vuoden aikana 10 ketaa sokkoterffeillä mies sanoi rakastavansa minua 3.4. 2006 hän sitten jätti minut. Sanoi minulle että menee naimaan naapurin muijaa ja vetää jätesäkin muijan päähän kun se on niin ruman näköinen. Tää on ihan tosi juttu mitä nyt kerron.Sokkotreffeille en mene ikinä enää tai menen ehkä viiden vuoden kuluttua.Minulla on niin paha olla kun se minun rakkaus petti minua. Muutenkin minä sairastan masennusta ja aika-ajoin tämä masennus on pahaa . Nyt juuri minulla on paha masennus meneillään. Tuntuu että rakastaisn sitä miestä vieläkin vaikka siitä on jo neljä kuukautta aikaa kun olen sen viimeksi tavannut.

    Äänestä

  • olen mies

    Äänestä

Heikkoja pelkureita ja luusereita. Turha niiltä on mitään ymmärrystä tai tukea odottaa, ei niillä riitä sitä kuin itselleen ja omille asioilleen. Turha niiltä on myöskään odottaa hyväksyntää omana itsenään -vaikka heidät toki pitäisi hyväksyä resursseista huolimatta ilman muuta.

Ei, minä en vihaa miehiä. Mutta minulla ei ole enää ainuttakaan syytä kunnioittaa niitä. Eläköön surkastuva y-kromosomi!

Äänestä

karmivaa luettavaa noin miehisestä näkökulmasta. Olen luullut hölmöyksissäni että olemme kaikki ihmisiä erilaisine luonteinemme ja ominaisuuksinemme emmekä kaikki saa koskaan kemioitamme käymään kaikkien kanssa. Olettaisin kuitenkin että joka vakalle löytyy kansi jos ei nyt niin myöhemmin. Jokaista meitä on varmasti sattunut enemmän tai vähemmän elämässämme mutta koko miessukukunnan tuomitseminen tuntuu hieman liioitellulta. Asun itse ihmisen kanssa joka käyttää suuren osan ajastaan henkiseen väkivaltaan minua kohtaan enkä pysty päästämään irti hänestä. Yritän väkisin ymmärtää että vika on menneisyydessä tekemissäni virheissä ( ei väkivaltaa tai pettämisiä vaan puhtaasti tyhmyyksissä tehtyjä asioita esim. vähäpuheisuus, saamattomuus = masennus joiden luuli olevan ok ) eikä hänessä. Toivon asioidemme selviävän mutta jos toisin käy haluaisin ystävän jolle kelpaan sellaisena kun olen yrittämättä näytellä tai esittää jotain muuta.

Äänestä

replikointiin siinä, että ei tosiaan kantsi syyttää miehiä, vaikka helposti käy, että leimaa koko sukupuolen. Käsittääkseni yhtä vaikeaa molemmin puolin. Ihmisten taustat ja herkkyydet vaikuttavat niin kovin sikin-sokin!

Itse olen vissiin vaistomaisesti väistänyt nämä hässäkät. Ai, miten? Varmaan siinä pelossa, etten kuitenskaan kestäisi jättämistä, kun se kuitenskaan ei sujuisi, niin oon yksineläjä!? Elän itsekseni siis varmaan siksi, että olen ennalta niin pelännyt, että tuollai voi käydä. Huh-huijaa ja krooninen masennuskin löytyy. Eipä kuitenkaan olla epätoivoisia, etsitään muitaKIN ulottuvuuksia elämään, jollei onnistu läheinen suhde ja naimisiin meno. Kyllä se tästä. Nyt mua ei kukaan hylkää :-(

Äänestä

Joo... Et ole ainut,itselleni kävi samalla tavalla ja sit iski masis uudestaan ja en varmaan enää koskaan pysty luottamaan miehiin,mutta toivottavasti aika parantaa haavat...Voimia sulle :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masentuneelle kirjoitti:

sairastan masennusta, mutta aloin jo voida vähän paremmin ja uskaltauduin takaisin ihmisten ilmoille. tutustuin mukavaan mieheen ja aloimme tapailla. piristyin entisestään, kun näytti siltä että vihdoinkin löysin vierelleni ihmisen, jolle riitän omana itsenäni ja jolla oli luottamusta minuun ja paranemiseeni. kerroin jonkun verran taustoistani miehelle ja hän lupasi ettei satauta minua. yhtäkkiä mies kuitenkin hävisi, ei mitään selitystä. soitin pari kertaa ja kysyin mikä on. ei vastausta, ei kuulemma halua puhua puhelimessa, että kasvotusten sitten, mutta tapaamista olen turhaan odotellut. en haluaisi uskoa, että joku voi olla niin ilkeä, että käyttää hyväkseen jo valmiiksi masentunutta ihmistä, jonka masennus pääosin johtuu hyväksikäytöstä ja ikävistä ihmissuhteista. nyt kauhulla jo odotan milloin romahdan taas, nyt pysyn pystyssä vihan voimalla. kuinka sitä osaa enää luottaa ihmisiin, kun koskaan ei ole tielleni vielä sattunut sellaista ihmistä joka ei puukottaisi selkään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu