Lapsiluku/ehkäisyasia tulisi kääntää mielessään ympäri: Kuinka moni haluaisi kymmenen lasta, jos ehkäisyä ei saarnattaisi synniksi?
Nyt kerrotaan menestystarinoita, miten vaan on hyvin selvitty, vaikka vaikeaakin on välillä ollut. Kukaan ei antaisi tietenkään yhtään pois, mutta rehellinen vastaus, haluaisitko saman määrän lapsia, vaikka siionissa ei ehkäisyä synniksi luettaisikaan.
En halua tähän vastauksia, vaan haluan, että asiaa mietittäisiin myös näin päin.
Nyt kerrotaan menestystarinoita, miten vaan on hyvin selvitty, vaikka vaikeaakin on välillä ollut. Kukaan ei antaisi tietenkään yhtään pois, mutta rehellinen vastaus, haluaisitko saman määrän lapsia, vaikka siionissa ei ehkäisyä synniksi luettaisikaan.
En halua tähän vastauksia, vaan haluan, että asiaa mietittäisiin myös näin päin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
2-3 sopiva
6 on ja luulen, etten olisi "tehnyt" yhtäkään. Mutta kun nämä ovat, rakastan heitä yli kaiken enkä luopuisi.
mutta olisin saanut kaikki toivottuina odotettuina ja omasta tahdosta. Nythän ne vain ovat tulleet kun ovat tullakseen, niinkuin vl yleensäkkin ne tulee.
Ja lisäksi olen täysin varma että psyykkisesti perheemmä jaksaisi paremin ja myös parsuhde...
Terkkuja vaan kaikille vl! Ei tämän aisian ihanuttaa ymmärä tässä elämässä....
Niin ja vielä lisään että kaikki eivät ajattele näin mutta tämä on minun subjetiivinen kokemus naisena kuinka mukavaa on joka välissä miettiä että mitenkäs aisat sitten hoidetaan kun ja jos taas on raskaana.... kuka ne jaksaa oikeasti hoitaa ja miten tästä on tarkoitus löytää se aito elmisen ilo kun päivät ovat jaksamisen äärirajoilla kamppailua.... elämänhalu ei ole = selvittii päisvästä toiseen.. Pelollako pitää aamuun hetätä
Kaksi lasta riittäisi tähän perheeseen jos rehellisiä ollaan.
Asiassa ei ole mitään ongelmaa. Ihmisen on vain valittava, haluaako hän olla uskomassa vai ei. Jos saa parannuksen armon ja haluaa siinä oysyä, silloin joutuu ottamaan koko paketin. Eli siis sen, mitä Jumala sanassaan on säätänyt. Ei suskon kanssa olla kuin valintamyymälässä ja valita itselle niitä asioita, jotka haluaa, vaan usko on kokonaisuus.
Siksi ei ole mitään ongelmaa lapsiasiankaan suhteen. Ei tarvitse itse pohtia, milloin ja kenet ottaa vastaan perheeseen, vaan otetaan kaikki, jotka Jumala antaa. Ja sitten selvitään sen kanssa. Ei se ole vaihtoehtojen miettimistä, vaan juuri sitä elämää, mikä on itse kenenkin osalle annettu. Ja aina on lapset kasvaneet ja aikuisiksi tulleet, ja vanhemmat ikääntyvät ja kuolevat pois. Eletään numeroa tekemättä kukin oma tarinamme, olipa se menestyksekäs tai ei.
Lapset, varsinkin pienet, ovat niin lutusia.
tulokseen,että ottaisin ilomielin lisää. minulle on annettu neljä lasta. Ottaisin lisää,jos vain saisin.
Minua tämä asia mietityttää kovasti, koska en ole yhtään lasta saanut kuuden avioliitto vuoden jälkeen. Suosittelisin ihmisille jotka tätä asiaa miettivät, myös ajattelemaan sitä toista ääripäätä ettei anneta sitä yhtäkään lasta ja kuitenkin kaipaisi sitä pientä. Minä olisin onnellinen jos saisin edes sen yhden! Tässä lapsiasiassa kokee liian usein lapseton pariskunta itsensä ulkopuoliseksi rauhanyhdistyksellä, koska siellä kahvipöydässäkin tuodaan esille se miten se ja se perhe on taas saanut lisääntyä. Mutta lapsettomat ovat hyviä emäntävuoron työntekijöitä ja joutavia isännäksi tai kolehdinkantajiksi. Olen kuitenkin yrittänyt luottaa Jumalan johdatukseen tässäkin asiassa, että ei tulisi katkeroiduttua tämän asian vuoksi vaikka se kipeä onkin.
Olemme nyt olleet jonkin aikaa naimisissa. En määrittele tarkemmin, mutta kaikilla ystävillämme ja sukulaisillamme on syntynyt samassa ajassa esikoinen. Meille ei vaan kuulu.
Siitä iloitsemme hiljaa. Miksi hiljaa? Siksi, että olisi keskustelukulttuurin vastaista A. iloita lapsettomuudesta lapsilaumojen keskellä B. iloita lapsettomuudesta lapsettommudesta kärsivien edessä. Siksi kiitämme Luojaa siitä, että vielä ei ole ollut meidän perheemme aika. Olemme kuitenkin valmiita ottamaan vastaan JA RAKASTAMAAN jokaista taivaan lainaenkeliä, jos sellaisia meille muuttaa. Lapsettomiksi emme tule jäämään (JJS), mutta vauvoja meille ei ehkä koskaan tule.
Omakohtainen asia, mutta mielestäni viisi lasta riittää.