Olen 22-vuotias neitonen ja asun ensimmäistä kertaa yksin. Kotoa muutin suoraan poikaystävän luokse ja sillä tiellä olen ollut tähän asti, kunnes ero tuli ja hän muutti viikko sitten pois. Ero sinällään on minulle äärimmäisen kova paikka, koska minut petettiin ja jätettiin. Mutta yksinäisyys tässä taitaa pahinta olla.
Läheisimmät ystäväni asuvat toisella paikkakunnalla ja muilla ei oikein aikaa tahdo löytyä. Koulukavereita minulla on, mutta en tapaa heitä vapaa-ajallani. Paras kaverini on tuo exäni, joka käyttää aikansa mielummin uuden naisensa kanssa.
En osaa tehdä mitään, ei huvita tehdä mitään. Näin yksin en ole koskaan ollut ja se sattuu. Surffaan netissä päivät pitkät ja töllötän telkkua..muuta en saa tai halua saada aikaiseksi. Masentaa koko elämä. Tiedän että aika parantaa haavat, mutta yksinäisyys silti jää. Miten te muut selviätte yksinään?
Läheisimmät ystäväni asuvat toisella paikkakunnalla ja muilla ei oikein aikaa tahdo löytyä. Koulukavereita minulla on, mutta en tapaa heitä vapaa-ajallani. Paras kaverini on tuo exäni, joka käyttää aikansa mielummin uuden naisensa kanssa.
En osaa tehdä mitään, ei huvita tehdä mitään. Näin yksin en ole koskaan ollut ja se sattuu. Surffaan netissä päivät pitkät ja töllötän telkkua..muuta en saa tai halua saada aikaiseksi. Masentaa koko elämä. Tiedän että aika parantaa haavat, mutta yksinäisyys silti jää. Miten te muut selviätte yksinään?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Selailen ulkomaalaisia aikakausilehtiä, valitsen sieltä mielestäni komeimman näköisen miehen ja annan mielikuvituksen vain lentää! Kuvittelen, että kyseinen heppu pitäisi minua maailman ihanimpana naisena ja minä häntä maailman ihanimpana miehenä. Hyvin lapsellista, mutta niiiin nautinnollista. :)
Tuon kertominen ei varmaan mitään auta kuitenkaan tässä sinun tilanteessasi, kun on petetty ja jätetty. Jos olisin sinä, jättäisin maili-osoitteeni jonnekin sivustolle ja kysyisin onko ketään samaa kokenutta, vastaavasti miespuolista, joka olisi tällä hetkellä sinkkuna. Ei sinun loppuelämäsi ole mitenkään pilalla, vaikka nyt juuri ahdistus ja väsymys iskevät pahasti. Sinulla on elämässäsi kaikki ovet avoinna. Voit saada tulevaisuudessa paljon, paljon paremman miehen kuin mitä sinulla oli. Mikään ei ole mahdotonta. Äläkä anna jättämisen vaikuttaa millään tavoin siihen, kuinka viehättäväksi koet itsesi. Se ei ole nimittäin totta. Kuka tahansa voi jättää kenet tahansa, siinä ei ole kyse siitä, etteikö toinen olisi muka kelvannut. Jättäjällä on päässä vikaa -siitä kaikki kiikastaa (vikana on se, ettei pysty elämään normaalissa parisuhteessa). Olotilasi tulee hälvenemään pikkuhiljaa, koko ajan enemmän ja enemmän. Kyllä se siitä. Usko vain itseesi.
Ehkäpä pitää koittaa tuota sinun haaveilu taktiikkaa..sai ainakin hymyn huulilleni jos ei muuta=)
Tiedän ettei loppuelämäni ole pilalla tämän takia..yksinkään en varmasti tule olemaan koko elämääni, mutta uskon että tätä surua ja yksinäisyyttä kestää vielä pitkään. Aika parantaa, mutta se vaan kulkee niin hiljalleen.
Kiitos sinulle vastauksesta, sanasi auttoi.
pärjäillään. Olen oppinut olemaan yksin, kun ystävä toisensa jälkeen on minut hylännyt löydettyään parempaa seuraa, eli poikaystävän. Kyllä tähän tottuu kun vaan antaa ajan kulua.
Suomea olet?
Tampereella asun.
Ota kaikki irti siitä yksinolosta. Nyt voit tehdä ihan mitä haluat eikä kenenkään muun tahtoa tarvitse ajatella. Olet kaukosäätimen herra tai paremminkin valtiatar. Voit ostaa sen ihanan topin mitä aiemmin et raaskinut. Voit poiketa kotimatkalla kahvilaan syömään sen ihanan leivoksen eikä kukaan narise että olisi pitänyt jo kotiin tulla. Ei tarvitse kuunnella toisten vaivoista ja ongelmista. Nauti!!!
Sitä olen tässä yrittänytkin, mutta ongelma siinä vain on se että en oikein keksi niitä asioita joita nyt saisin vapaasti tehdä. Olin ihan oma itseni suhteenkin aikana ja tein mitä halusin.
Joitakin ruokia olen kokkaillut itselleni, mistä exä ei välitänyt, mutta siihen se sitten on jäänytkin. Meidän suhteessa taisi kuolla vaan se rakkaus, muuten tultiin (ja yritetään yhä tulla) hyvin toimeen. Taidettiinkin olla loppuvaiheessa enemmän kämppiksiä kun rakastavaisia. On vaan sitä kämppistä niin kovin ikävä...
Onhan se sitten kuvioissa edelleen mukana, vaikka nyt ei saman katon alla enää asukaan piereskelemäsasä..heh. Entäs ne muut sun kaverit ja tutut? Kai sulla nyt jotain muutakin porukkaa elämässäsi on? Ainahan jollekin voi jutella koulussa, töissä, harrastusten parissa...jne
Hieman samanlainen tilanne täällä. Olen n. 30 v. mies ja avopuoliso on harkinnut eroa, n. 10 v. ollaan oltu yhdessä. Avopuoliso kokee intohimon laantuneen (tai ettei sitä ole oikeastaan ollut koskaan) ja suhteen muuttuneen kaverisuhteeksi - niin ja haluaa omaa tilaa ja vapautta.
No, nyt eletään jouluun asti eri paikkakunnilla työkuvioiden vuoksi. Yhdessä siis vielä ollaan vai ollaanko sittenkään(?). Pari viikkoa olen nyt täällä kotosalla yksin ollut. Välillä on ihan hyvä olo, välillä taas erittäin ahdistunut, niin kuin nyt - kovin yksinäiseltä tuntuu eikä jaksa oikein mihinkään keskittyä, kunpa olisi toinen vieressä halattavana. Ystäviä ei ole nykyisellä asuinpaikkakunnalla yhtään - eikä niitä muutenkaan ole kuin yksi todellinen ystävä ja sitten pikkusisko joka on hyvin läheinen.