Vanhaa saarnaa

Seurat Helsingin rauhanyhdistyksellä syksyllä 1960 SL 1/1961


”Elävät kivet

Jumalan armohuonetta ei ole rakennettu puista eikä kivistä., kuten huoneet yleensä tehdään. Jumala sanoo omasta huoneestansa profeettansa kautta: ”Taivas on minun istuimenani ja maa on minun jalkaini astinlauta.” (Jes.66:1). Jumalan armohuone on rakennettu elävistä kivistä, joissa jumala asuu. Pietari ei turhaan sano Jumalan lapsille :”Rakentakaa teitänne hengelliseksi huoneeksi ja pyhäksi pappeudeksi uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta otolliset ovat. ” (1 Piet.2:5.)
Keskeneräisessä huoneessa Jumala pitää jumalanpalveluksia ja hoitaa lapsiansa, mutta tätä huonetta rakennetaan jatkuvasti. Siihen liitetään uusia kiviä. Ne kivet on irrotettu epäuskon lujasta kalliosta, kuten profeetta Jesaja julistaa: ”Katsokaat sitä kalliota, josta te lohaissut olette, ja sitä kaivoa, josta te kaivetut olette.” (Jes. 51:1.) Irrottaminen on tapahtunut lain sanalla, niin kuin Jumala sanoo: ”Eikö minun sanani ole niin kuin tuli, sanoo Herra, ja niin kuin vasara, joka vuoren murentaa?” (Jer. 23:29.)
Jumalan sana on ollut voimallinen irrottamaan Ihmisen epäuskon kalliosta. irrotettu kappale on usein pudonnut toivottomuuden kaivoon. Sieltä se on sitten pitänyt kiskoa ylös. Mistä tässä on kysymys? Kun Jumala on herättänyt ihmisen omantunnon, hänelle on saattanut tulla ajatus, ettei Jumalan armo kuulu hänelle: hän on rikkonut liian paljon Jumalaa vastaan. Toivottomuuden kaivoon pudonneelle on tarvinnut kirkastaa yhä uudelleen Jumalan armolupauksia. Näin hänet on saatu liitetyksi elävänä kivenä Kristuksen kirkon seinään.


Huoneenhaltijan tehtävä

Jumalan armohuoneella on monta nimeä. Sitä kutsutaan seurakunnaksi, lammashuoneeksi, Jumalan valtakunnaksi ja uudeksi Jerusalemiksi. Mutta vaikka sillä on monta nimeä, aina puhutaan samasta huoneesta. Tässä huoneessa on hallitus, Jumalan huoneen hallitus. Paavali kirjoittaa :”Jos te muutoin kuolleet olette Jumalan armon huoneenhallituksesta, joka minulle teidän puoleenne annettu on.” (Ef. 3:2.) Jumala ei ole ottanut armohuoneen haltijaksi ketä tahansa. Huoneenhaltijan on ensiksi pitänyt saada parannuksen armo ja uudestisyntyä. Monenlaisiin virkoihin ihmiset kelpaavat epäuskoisinakin, mutta eivät Jumalan huoneenhaltijoiksi. Ylimmäisestä papista Joosuasta kerrotaan, että hänet riisuttiin ensiksi saastaisista vaatteista ja sen jälkeen annettiin synnit anteeksi. Hänet puettiin kalliilla liinalla, Kristuksen vanhurskaudella. Tämän jälkeen Jumala kuulutti Joosualle :”Jos sinä vaellat minun teilläni ja jos sinä pidät minun vartioni, niin sinä saat minun huonettani hallita ja minun kartanoitani varjella.” (Sak. 3:7.) Jumalan valtakunnan tehtävää tuli hoitaa puhaltamalla vaskitorveen, jotta kansa tietäisi hankkiutua sotaan syntiä ja pahuutta vastaan. Vartija ei saanut olla mykkänä, eikä nukkua vartiopaikalla.
huoneenhaltija on pantu palvelijan asemaan. Häntä ei ole pantu herraksi kansan päälle: ”Älkää olko niin kuin Herrat kansansa päälle, vaan olkaat laumalle esikuvaksi.”).Piet. 5:3.) Jeesus puhuu kahdenlaisista palvelijoista, hyvistä ja pahoista. Tekstissä puhutaan pahasta palvelijasta, joka hoiti väärin huoneenhaltijan tehtävää. Hänelle oli uskottu virka jakaa perheväelle, jokaiselle, määrätyn osansa. Tässä on kysymys sananpalvelijan virasta, jota pitäisi oikein hoitaa. Pahan huoneenhaltijan päälle kannettiin, että hän on hukannut Herransa hyvyyden. Kuka toimii päällekantajana? Kukapa muu kuin perheväki. Paavali toteaa, että Jumalan seurakunnalle on annettu valta tuomita jopa seurakunnan enkeleitä, sananpalvelijoita. Jumalan huoneessa sananpalvelijan tulee olla seurakunnalle kuuliainen. Hänen tehtävänsä on ajallansa itse kullekin kuulijalle jakaa seurakunnassa, mitä hän tarvitsee. Jos hän hoitaa tehtävänsä väärin, seurakunnan keskuudessa tulee kalinaa siitä, että huoneenhaltija on ’hukannut herransa hyvyyden’

Jäikö rauha ja rakkaus.

jos huoneenhaltija jakaa totuuden sanan oikein, Jumalan seurakuntaan jää rauha. Apostoli ei kirjoita suotta :”Muistakaat teidän opettajianne, jotka teille Jumalan sanaa puhuneet ovat.” (Hebr. 13:7-) Hän kehottaa myös katsomaan, millainen loppu heidän menollansa oli. Lisäksi apostoli neuvoo seuraamaan heidän uskoaan. Ei hän tarkoita sitä, että seurakuntalaisten tulisi odottaa niin kauan, että saarnaaja ehtii kuolla, ja vasta sitten ruveta seuraamaan hänen uskoaan. Seurakuntalaisten pitäisi tarkistaa, millaisen jäljen sananjulistaja jätti seurakuntaan. Jäikö sinne rauha ja rakkaus? Tulivatko lampaat ruokituiksi vai jäivätkö ne nälkään? Jos jälkeen jää rauha, virka on hoidettu oikein. Mutta jos sananpalvelijan työstä on seurauksena määkinä niin kuin Saulin kohdalla, tehtävää ei ole tehty Herran käskyn mukaan. Saul menetteli inhimillisesti. Hän säästi kuninkaan ja parhaat karjasta, vaikka Jumala lähetti hänet lyömään kaikki amalekilaiset miekan terällä eikä luvannut säästää karjaa eikä ihmisiä. kun profeetta Samuel tuli sotaretkeltä palaavaa Saulia vastaan, tämä sanoi: ”Minä olen täyttänyt Herran sanan.” Sam. 15:13.) Samuel ei ollut oikein joutuisa uskomaan Saulin puhetta. Miksi? Hän ajatteli, että jos Saul olisi tehnyt Herran käskyn mukaan, perästä ei olisi kuulunut lammasten määkimistä eikä karjan ammumista.
Saul yritti siirtää syntinsä kansan syyksi sanomalla, että se on säästänyt parhaat karjasta uhratakseen ne Herralle. Selittely ei kuitenkaan auttanut. Hän oli kuningas ja hänelle oli annettu määräys hävittää kaikki. Samuel sanoo hänelle: ”Herra on sinun hyljännyt, niin ettei sinun pidä oleman Israelin kuninkaana.” (1.Sam. 15:26.) Hän menetti huoneenhaltijan viran. Tämän kuultuaan Saul kääntyi Samuelin puoleen ja pyysi: anna minulle anteeksi. Anteeksiantamusta ei kuitenkaan kuulunut, vaan Samuel lähti kävelemään. Silloin Saul tarttui hänen viittansa liepeeseen ja viitta repesi. Mutta anteeksiantamusta ei sittenkään kuulunut. Missä oli vika? Se oli siinä, että Saul oli tehnyt Herran käskyä vastaan ja valehdellut Pyhän Hengen edessä.
Kun ajattelemme Daavidin syntejä, meistä saattaa tuntua, että ne olivat paljon pahempia kuin Saulin. Kuitenkin Daavid sai anteeksi. Mutta on paljon eroa siinä, puolusteleeko itseään vai seisooko suorana, kun on kysymys henkilökohtaisista asioista. Pyhän Hengen edessä valehteleminen on vaarallista. Se näkyy myös Ananiaan ja Safiran tapauksessa.

Teoista tilille

Missä mielessä Herran hyvyys voidaan hukata? Ensinnäkin se voidaan kadottaa, kun tunnon asiat menevät epäkuntoon. Silloin usko ja hyvä omatunto joutuvat hukkaan. Näin voi käydä Jumalan huoneenhaltijoillekin, sillä hekin ovat ihmisiä. Heille on piru erittäin vihainen, sillä he töikseen moittivat sielunvihollista ja yrittävät särkeä sen tekoja. Sananpalvelija voi ryhtyä jakamaan totuuden sanaa myös väärin. Saarnat tulevat hyvin kireiksi, jos laki on hänen omallatunnolla. Niissä ei ole enää seurakunnalle ruokaa, vaan ruoskaa. Esimerkiksi Daavidilla oli surkeassa lankeemuksen tilassa niin laillinen sydän, että hän määräsi kuolemaan miehen, joka oli teurastanut köyhän miehen ”karihta-reppanan”. Daavidin tunnossa hallitsi laki, joka näkyi ulospäin.
Herransa hyvyyden hukannut sananjulistaja ei enää vedä Jumalan valtakunnan ja maailman valtakunnan rajaa. Lasten leipäannokset alkavat pienentyä, ja hän alkaa ruokkia ulkona olevia. Evankeliumi joutuu hukkaan ja lasten leipää heitetään penikoille. Aidan raosta ruokitan niitä, jotka eivät ole armohuoneen asukkaita. Saarnatkin menevät niin epäselviksi, ettei niistä kukaan ymmärrä mitään. Tällaisista saarnoista tulevat kristityt kipeiksi. Apostoli sanookin, että jos joku tulee sairaaks sinun ruuastas, sinä et enää vaella rakkaudessa. Hän varoittaa: ”Älä sitä ruuallas kadota, jonka tähden Kristus on kuollut” (Room.:15.)
Tällaisen huoneenhaltijan Herra kutsuu tilille. Hän saattaa tehdä sen silloin, kun huoneenhaltija ei tiedä. Jumala ei anna tällaisen huoneenhaltijan kauan hallita huonettansa. Onhan tärkeästä asiasta kysymys, kun on puhe Kristuksen lauman ruokkimisesta ja kaitsemisesta. Jumala tempaa tällaisten huoneenhaltijoiden kädestä laumansa pois. Hän sanoo profeettansa välityksellä: ”Minä annan teille paimenet minun sydämeni jälkeen., jotka teitä pitää ravitseman opilla ja viisaudella.. ” (Jer.3:15.) Jumala pitää aina laumastaan huolta ja hoitaa sitä, vaikka joku huoneenhaltija olisikin poikennut Jumalan sanan viitoittamalta tieltä,
Herra sanoi huoneenhaltijalle, mistä minä sinusta senkaltaisen kuulen? Mistä hän sen kuuli? Seurakunnasta. Sieltä hän kuuli, että huoneenhaltija hukkasi Herransa hyvyyden. Huoneenhaltijalle tuli hätä: Mitä minä teen, kun minut pannaan pois viralta? ”Herrani ottaa minulta pois hallituksen. En minä voi kaivaa, häpeen minä kerjätä.” Hän totesi, että hänellä olisi ollut vielä kaksi keinoa huoneenhaltijan viran pitämiseen. Ensimmäinen oli kaivaminen, toinen kerjääminen. Mitä hänen olisi pitänyt kaivaa? Vähän omaa poveansa. Sieltä olisi pitänyt paljastaa se pohjavuoto, miksi hän ei enää vaeltanut totuudessa ja rakkaudessa. Hänen olisi pitänyt tunnustaa vikansa seurakunnalle ja kerjätä anteeksi. Sehän olisi ollut yksinkertainen keino. Sillä olisi päässyt Jumalan lasten rakkauteen, hengen yksimielisyyteen ja tullut autuaaksi. Jumalan lapsetkin olisivat iloinneet ja riemuinneet. Mikä sen esti? Tietysti kunnia. Onhan sitä nyt saarnaajallakin kunniaa! Sielunvihollinen sanoo, että meillä on kaksinkertainen kunnia: tavallisen kristityn kunnia ja vielä saarnaajan kunnia.. Vihollinen saarnaa, että jos tunnustat joutuneesi vikaan, paljastat itsesi. Sinua ei enää kukaan pidä juuri minään. Tältä paikalta sielujen vihollinen on saanut monen lopettamaan kaivamisen. He eivät ole tahtoneet tunnustaa omaa viallisuuttaan, eikä asua kerjäläisenä kerjäläisten valtakunnassa.

Toisen herran palvelukseen

Huoneenhaltijalla oli kuitenkin huoli, mitä tehdä, kun viralta pannaan pois. Pian hänelle kirkastui, että onhan niitä muitakin huoneita, jos Jumalan huoneessa ei saa hallita. Omavanhurkauden huoneita on paljon maailmassa ja ne näyttävät kauniimmilta. Jumalan maja on kuitenkin hakomaja yrttitarhassa, ja niin kuin hävitetty kaupunki. Sillä ei ole loistoa eikä kauneutta.
Huoneenhaltijan ei auttanut muu kuin kutsua herransa velkamiehet luokseen. Niitä on tämä maailma täynnä. He ovat Jumalan edessä velallisia, kymmenentuhannen leiviskän velallisia. Niitä ovat kaikki ihmiset. Omavanhurskauden joukossa he luulevat olevansa synnittömiä – he ovat pitäneet Jumalan käskyt lapsuudesta saakka – ja kuitenkin he ovat velallisia, Herran velallisia. Heitä tämä väärä huoneenhaltija kutsui luoksensa. oli saatava ovet auki maailmaan päin.
Huoneenhaltija kysyi ensimmäiseltä: ”Paljonko olet Herralleni velkaa? ”Tämä vastasi .”Sata tynnyriä öljyä.” Väärä huoneenhaltija ehdotti: ”Istu pian ja kirjoita viisikymmentä.” Toiselle , joka oli Herrallensa velkaa sata puntaa nisuja, hän alensi velasta 20 prosenttia. Hänelle sanottiin: ”Istu pian ja kirjoita 80 prosenttia. ” Tämähän on kummaa velkojen lyhentelemistä! Onko tällaiseen totuttu Jumalan valtakunnassa? Onko teille, veljet ja sisaret, annettu 50 prosenttia tai 20 prosenttia synneistänne anteeksi? Olisitteko te sillä tulleet autuaiksi? Olisiko se teille riittänyt? Ei, paljonko teidän piti saada anteeksi? Koko velka. Vähempi ei riittänyt. Koko kymmenentuhennen leiviskän velka. Väärä huoneenhaltija alkoi selittää Jumalan valtakunnan ulkopuolella oleville, että kyllä sinunkin kristillisyydessäsi on 50 prosenttia oikeaa, kun nyt ponnistelet tosissasi kuolemaan asti hyvien asioiden ympärillä, kuka tietää, jos Jumala sinut vielä korjaa taivaaseen. Se 20 prosentin helpotus tehdään myös siinä, kun kristitty tervehtii eriseuraista Jumalan lasten tervehdyksellä. He ovat siihen hyvin tyytyväisiä. He sanovat, että sellainen saarnaaja on hyvä, sillä hänessä ei ole enää tuomiohenkeä.
Nämä ovat huonoja esimerkkejä. Kuitenkin ne ovat näkyvissä aina silloin, kun sananjulistaja hukkaa Herransa hyvyyden. Jumalan valtakunnan työmiehinä meidän olisi kyllä helpompi tehdä tällaista työtä. Ei ole helppo istua seurakunnan edessä ja saarnata totuuden sanaa niin kuin Paavali oli tehnyt Efesossa : ”Minä en ole estänyt itseäni ilmoittamasta teille kaikkea Jumalan neuvoa.” (Ap.t.20:27.) Tämä on monesti turmeltuneelle lihalle ja verelle sanomattoman vaikeaa. oikein sydän lyö hätäisesti, ”etten minä, joka muille saarnaan, itse kerran hyljättäväksi tulisi.”(1.Kor.9:27.) Tehtävä on suuri ja vastuunalainen. Emme jaksaisi tehtävässä, elleivät seurakunnan kädet kantaisi; elleivät Jumalan lasten rukoukset nousisi taivaallisen Isän istuinta kohden pyynnöllä: Anna Jumala voimaa. Anna köyhille sananpalvelijoille puheta, että he voisivat avoimella suulla rohkeasti puhua ja ihmisten omiatuntoja kohti ilmoittaa Jumalan totuutta. Jumalan valtakunta ei tunne väärän huoneenhaltijan lyhennyskeinoa. Täällä annetaan aina kaikki synnit anteeksi. Jos joku ei halua uskoa kaikkia anteeksi, niitä ei anneta ollenkaan.
Tekstissämme kerrotaan vielä, että herra kiitti väärää huoneenhaltijaa. Kiittikö se sama herra, joka äsken moitti? Ei Jumala kiitä tuollaisesta työnteosta, mutta huoneenhaltijalle tulikin toinen herra. Tähän saakka hän oli ollut Jumalan palvelija, mutta nyt hänestä tuli väärän palvelija. Sielunvihollinen kiittää tällaisia huoneenhaltijoita. Herran vaihtaminen oli toimellinen teko, ja ”tämän maailman lapset ovat toimellisemmat kuin valkeuden lapset. ” (Luuk. 16:8.) Heidän keskuudessaan on toimeliaisuutta. Maailman valtakunnassa ei ole kysymys ihmissielujen autuudesta, vaan siellä katsotaan aina sitä, mikä olisi eniten itselle hyödyksi. Tällaista tekee ihminen, joka on eksynyt totuudesta ja mennyt syrjään Jumalan tahdon tieltä.”
3526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näin:
Aukusti Jokinen - saarnaaja ja laulukirjan uudistaja s.22.10.1883 Saarijärvellä

SL6/1914

"Kirje Haapajärveltä
Tuli halu tervehtiä koko Herran Siionia, joka on Herran Jeesuksen verellä pesty ja Hengellä kihlattu Jumalalle uutiseksi, koska minäkin olen sen armon Jumalalta saanut, että saan olla elävänä jäsenenä Kristuksen ruumiissa, johon olen rakkauden verellä, joka sydämestä sydämeen vuotaa Herramme Jeesuksen avatuista haavoista, liitetyksi tullut. Sen tähden pidän Jumalan huoneen, joka elävistä kivistä rakennettu on, kalliina, koska sieltä olen ensimmäisenkin kerran avun saanut ja turvan löytänyt kuolemattomalle sielulleni. Minäkin olin alasti puolikuolleessa tilassa , eikä näkynyt muuta kuin iankaikkinen kuolema osana syntien ja ylitsekäymisten tähden sekä haavat, sinimarjat ja veripahkat, joita ei oltu puserrettu eikä öljyllä sivelty. Silloin tämä ylösnoussut ystävä ilmoitti itsensä omassa valtakunnassansa elävänä ja ylösnousseena auttajana. Mutta vaikka Hän näin teki, en tahtonut tohtia uskoa sitä saarnaa, kun Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minun päälleni, hän elää, ehkä hän kuollut olis. Kun kuitenkin oli niitä ihmisiä, jotka ennen minua olivat uskoneet, ja he kaikella viisauden voimalla minulle tätä asiaa kirkastivat, niin minäkin rupesin uskomaan sulasta armosta syntini anteeksi, ja kun Jumalan lapset minua vielä siunasivat, niin perkeleen kahleet tunnolta katkesivat. Siitä päivästä ei ole auttanut epäuskoa tunnustaa, vaikka kyllä on monta kertaa matkan teko ahtaalta tuntunut. Suureksi siunaukseksi on minulle ollut, että olen pysynyt tämän hengellisen äidin helmassa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden patsas ja perustus. Ole vieläkin Herran lauma turvassa ja kanna vähän aikaa Yljän kihlapanttia rintasi alla siihen asti, että saat kunnian paratiisiin sisälle astua veisaamaan kiitosta Jumalalle ja Karitsalle. Muistakaa minua heikkoa anteeksiantavaisuudella."

Äänestä

Oskari Heikki Jussila(1888-1955)
SL nro 4/1938

"Pääsiäislampaamme

Meidän pääsiäislampaamme on meidän edestämme uhrattu, joka on Kristus. (1.Kor.5:7.)

Ilmoittaessaan kansalleen Israelille Egyptissä armollisen pelastusaikomuksensa ja –neuvonsa Jumala sanoi: ”Veren pitää oleman teille merkkinä huoneissanne, kussa te olette, että kun minä veren näen, niin minä menen teidän ohitsenne.” ( Moos. 12:13.) Sinä hirmuisena yönä, jona Israel teurasti pääsiäislampaan, kuului tuskanhuuto ja parku kaikista egyptiläisten huoneista, sillä surmanenkeli ei säästänyt ainoatakaan perhettä, vaan levitti kuolemaa talo talolta. Oli vain yksi neuvo, joka pelasti. Sitä pelastusturvaa Jumala ei ollut antanut muualle kuin oman kansansa keskuuteen.
Se ainoa pelastusneuvo oli veri, joka virheettömästä Karitsasta oli vuodatettu.

Jos mieli ihmisen pelastua, täytyy Jumalan ja hänen välillään olla viatonta verta, ”sillä veri on sielun sovinto” (3. Moos. 17:11) ja ”ilman veren vuodatusta ei ole yhtään anteeksiantamusta”.
( Hepr. 9:22). Egyptiläisiä ei kyennyt mikään suojaamaan, kun surman enkeli levitti kuolemaa heidän keskuudessa. Sitä pelastuksen merkkiä ei muualla tunnettu, kuin Israelin kansan keskuudessa. heidät se pelasti ja varjeli Jumalan vihasta.

Onko sinulla, joka tätä luet, tämä veri suojanasi? Vai asustatko ”egyptiläisten”, tämän maailman lasten vaaranalaisissa ja Jumalan vihalta suojaamattomissa majoissa ilman Kristusta, muukalaisena Israelin kyläkunnasta, vieraana lupauksen testamentista, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa. (Ef.2:12). Jos niin on, niin me varoitamme sinua! Pakene, pakene henkesi edestä Jumalan Karitsan viattoman veren turviin, ennen kuin se hirmuinen Jumalan vihan päivä sinut saavuttaa.

Meidän pääsiäislampaamme on meidän edestämme uhrattu, joka on Kristus. Jumala hyvin tuntee sen veren arvon, jonka hänen pyhä Poikansa vuodatti uhriruumiistaan Golgatan ristissä. Hänen silmissään tämän todellisen pääsiäiskaritsan veren ansio on määrältään niin määrätön, että Hän on jumalallisessa vanhurskaudessaan vannonut kaikkien syntien iankaikkisen anteeksiantamisen tämän veren kautta. Sillä verellä on nyt sydämen oven pihtipielet sivuttava, sillä vielä tänä päivänä on totisesti varma tämä Jumalan lupaus. ”Kun minä veren näen, niin minä menen ohitse.” Sinua ei varjele Jumalan vihasta oma viattomuutesi, sillä hänen edessään ei kukaan ole viaton. Mutta vaikka syntisi olisivat lukemattomat kuin hiekkajyväset meren rannalla ja rikoksesi raskaammat kuin suurimmat vuoret, ei sinun tarvitse peljätä tuomiota, kun olet priiskoitettu Jumalan Karitsan verellä, sillä syntisi ovat siinä veressä anteeksi annetut., ja Jumala on pyyhkinyt ne pois kasvojensa edestä.

Pysy, Herran Israel, koolla pääsiäisuhrimme Kristuksen ympärillä ja veisaa voiton virttä turvallisissa majoissa veren priiskoituksen suojaamana. Vaikka lunastetun kansan täytyykin vielä vaeltaa kuivan ja karkean erämaan läpi, on sillä veren siunattu armo vakuutuksena Jumalan iankaikkisesta pelastusrakkaudesta ja liitosta, että Hän varjelee poikansa veren suojaan ottamansa kansan. Ja kun sitten kerran saavumme luvatulle maalle, alkaa iankaikkinen, riemullinen pääsiäisjuhla Karitsan istuimen ympärillä.”

Äänestä

Kalle Honkala (1878-1952)
SL nro 5/1935


"Herran tuli

Kun Aaron oli toimittanut uhrit Herran antaman neuvon mukaisesti, siunasi hän kansan yletyin käsin. Sen jälkeen Mooses ja Aaron menivät seurakunnan majaan ja taas molemmat yhdessä siunasivat kansan. Silloin tuli lankesi Herralta ja kansa riemuitsi suuresti.

Muistatko, veljeni ja sisareni, sitä Herran tulen kipinää, joka lankesi sinun synnin tahraamaan sydämeesi, kun sinua siunattiin Herran käskyn jälkeen pyhän uhrin tykönä? Varmaan vielä muistat, kuinka se siunaus otti pois kirouksen tunnoltasi ja vaivan sydämestäsi ja kuinka koko Jumalan seurakansa sen siunauksen voimasta käsitti riemun. Se on siunattujen lauma, joka on Yljän rauha. Pidä, matkaystävä tämä siunaus kalliina. minäkin olen viisikymmentä vuotta saanut nähdä suurempia ja pienempiä siunattujen kokouksia.

Mooseksen ja Aaronin oli siunaaminen tehtävä Herran sanan jälkeen. Se on heidän eli molempain yksimielisesti siunattava, siunaajilla piti olla yksi Henki ja heidän oli siunattava kansaa seurakunnan majan sisällä, ei sen ulkopuolella. Niin olikin yksi henki seurakunnassa sekä siunaajilla että siunattavilla.

Mutta sitten tuli vahinko, ja se vahinko tuli, kun Herran eteen kannettiin vierasta tulta. Siitä kerrotaan seuraavan luvun ( 3. Moos.10) alussa, että Aaronin vanhimmat pojat toivat vierasta tulta. Herran tuli tappoi molemmat pojat. Niin kerrotaan myös Saulin uhrista ja miten hänelle kävi, kun hän rupesi omin päinsä uhraamaan. Kun Samuel sitten tuli, koetti Saul siunata häntä. – Mutta kun hän ennen uhraamaan ryhtymistään ei ollut anonut siihen siunausta, niin että häntä ei oltu siihen toimitukseen Jumalan seurakunnassa siunattu, sai hän tottelemattomuuden synnistä tuomion. Tottelemattomuus on noituuden synti. Tämä oli Saulilla ensimmäinen tottelemattomuus. Kun hänelle sitten vielä tuli vääryyden saalis tunnollensa sen kautta että hän säästi sitä, minkä Herra oli tuominnut, sai hän tuomionsa: ”Ettäs siis olet hyljännyt Herran sanan, on Hän myös sinut hyljännyt.” (1Sam. 15:23) Näin kävi Saulille siitä huolimatta, että hän oli ’päätänsä pitempi kaikkea muuta kansaa (1: Sam. 9:2) ja vaikka hän ennen oli profeteerannut yhdessä muiden profeettain kanssa. (1. Sam.10:11).

Niin kauan kuin puhujat pysyvät Jumalan sanan kuuliaisuudessa ja ovat apostolin neuvon mukaan myös ”toinen toisellensa alamaiset”, niin kauan siunataan kansaa yksimielisesti ja seurakunta siunaa myös puhujia yksimielisesti. Sen siunauksen alla Herran tuli lankeaa sen siunauksen päälle, niin että se sytyttää sydämet riemuun. Silloin ollaan varmasti Isän siunatuita lapsia. Meille Herran siunatuille kuuluvat Jeesuksen sanat: ”Siitä pitää kaikkien tunteman teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakkauden keskenänne pidätte.” (Joh.13:35). Mutta joka tämän rakkauden särkee, sillä ei ole enää Jeesuksen opetuslapsen tuntomerkkiä, vaikka hän ennen olisi ollut profeettana profeettain joukossa. –Jos rakkauden särkemisestä tottelemattomuuden kautta ei parannusta tehdä, tulee siitä tottelemattomuuden palkka. Hengellinen kuolema seuraa tottelemattomuutta.

Anna rakas Isä siunauksesi kautta tulesi taivaasta langeta kaikkien lastesi sydämiin, niin että se tuli polttaisi pois kaiken , mikä on sinun tahtoasi vastaan ja että lamppumme siitä tulesta palaisivat Yljän tullessa. Pian ovat verellä pestyt kotona kruunu päässä ja palmut käsissä."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku kaipasi kirjoitti:

Seurat Helsingin rauhanyhdistyksellä syksyllä 1960 SL 1/1961


”Elävät kivet

Jumalan armohuonetta ei ole rakennettu puista eikä kivistä., kuten huoneet yleensä tehdään. Jumala sanoo omasta huoneestansa profeettansa kautta: ”Taivas on minun istuimenani ja maa on minun jalkaini astinlauta.” (Jes.66:1). Jumalan armohuone on rakennettu elävistä kivistä, joissa jumala asuu. Pietari ei turhaan sano Jumalan lapsille :”Rakentakaa teitänne hengelliseksi huoneeksi ja pyhäksi pappeudeksi uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta otolliset ovat. ” (1 Piet.2:5.)
Keskeneräisessä huoneessa Jumala pitää jumalanpalveluksia ja hoitaa lapsiansa, mutta tätä huonetta rakennetaan jatkuvasti. Siihen liitetään uusia kiviä. Ne kivet on irrotettu epäuskon lujasta kalliosta, kuten profeetta Jesaja julistaa: ”Katsokaat sitä kalliota, josta te lohaissut olette, ja sitä kaivoa, josta te kaivetut olette.” (Jes. 51:1.) Irrottaminen on tapahtunut lain sanalla, niin kuin Jumala sanoo: ”Eikö minun sanani ole niin kuin tuli, sanoo Herra, ja niin kuin vasara, joka vuoren murentaa?” (Jer. 23:29.)
Jumalan sana on ollut voimallinen irrottamaan Ihmisen epäuskon kalliosta. irrotettu kappale on usein pudonnut toivottomuuden kaivoon. Sieltä se on sitten pitänyt kiskoa ylös. Mistä tässä on kysymys? Kun Jumala on herättänyt ihmisen omantunnon, hänelle on saattanut tulla ajatus, ettei Jumalan armo kuulu hänelle: hän on rikkonut liian paljon Jumalaa vastaan. Toivottomuuden kaivoon pudonneelle on tarvinnut kirkastaa yhä uudelleen Jumalan armolupauksia. Näin hänet on saatu liitetyksi elävänä kivenä Kristuksen kirkon seinään.


Huoneenhaltijan tehtävä

Jumalan armohuoneella on monta nimeä. Sitä kutsutaan seurakunnaksi, lammashuoneeksi, Jumalan valtakunnaksi ja uudeksi Jerusalemiksi. Mutta vaikka sillä on monta nimeä, aina puhutaan samasta huoneesta. Tässä huoneessa on hallitus, Jumalan huoneen hallitus. Paavali kirjoittaa :”Jos te muutoin kuolleet olette Jumalan armon huoneenhallituksesta, joka minulle teidän puoleenne annettu on.” (Ef. 3:2.) Jumala ei ole ottanut armohuoneen haltijaksi ketä tahansa. Huoneenhaltijan on ensiksi pitänyt saada parannuksen armo ja uudestisyntyä. Monenlaisiin virkoihin ihmiset kelpaavat epäuskoisinakin, mutta eivät Jumalan huoneenhaltijoiksi. Ylimmäisestä papista Joosuasta kerrotaan, että hänet riisuttiin ensiksi saastaisista vaatteista ja sen jälkeen annettiin synnit anteeksi. Hänet puettiin kalliilla liinalla, Kristuksen vanhurskaudella. Tämän jälkeen Jumala kuulutti Joosualle :”Jos sinä vaellat minun teilläni ja jos sinä pidät minun vartioni, niin sinä saat minun huonettani hallita ja minun kartanoitani varjella.” (Sak. 3:7.) Jumalan valtakunnan tehtävää tuli hoitaa puhaltamalla vaskitorveen, jotta kansa tietäisi hankkiutua sotaan syntiä ja pahuutta vastaan. Vartija ei saanut olla mykkänä, eikä nukkua vartiopaikalla.
huoneenhaltija on pantu palvelijan asemaan. Häntä ei ole pantu herraksi kansan päälle: ”Älkää olko niin kuin Herrat kansansa päälle, vaan olkaat laumalle esikuvaksi.”).Piet. 5:3.) Jeesus puhuu kahdenlaisista palvelijoista, hyvistä ja pahoista. Tekstissä puhutaan pahasta palvelijasta, joka hoiti väärin huoneenhaltijan tehtävää. Hänelle oli uskottu virka jakaa perheväelle, jokaiselle, määrätyn osansa. Tässä on kysymys sananpalvelijan virasta, jota pitäisi oikein hoitaa. Pahan huoneenhaltijan päälle kannettiin, että hän on hukannut Herransa hyvyyden. Kuka toimii päällekantajana? Kukapa muu kuin perheväki. Paavali toteaa, että Jumalan seurakunnalle on annettu valta tuomita jopa seurakunnan enkeleitä, sananpalvelijoita. Jumalan huoneessa sananpalvelijan tulee olla seurakunnalle kuuliainen. Hänen tehtävänsä on ajallansa itse kullekin kuulijalle jakaa seurakunnassa, mitä hän tarvitsee. Jos hän hoitaa tehtävänsä väärin, seurakunnan keskuudessa tulee kalinaa siitä, että huoneenhaltija on ’hukannut herransa hyvyyden’

Jäikö rauha ja rakkaus.

jos huoneenhaltija jakaa totuuden sanan oikein, Jumalan seurakuntaan jää rauha. Apostoli ei kirjoita suotta :”Muistakaat teidän opettajianne, jotka teille Jumalan sanaa puhuneet ovat.” (Hebr. 13:7-) Hän kehottaa myös katsomaan, millainen loppu heidän menollansa oli. Lisäksi apostoli neuvoo seuraamaan heidän uskoaan. Ei hän tarkoita sitä, että seurakuntalaisten tulisi odottaa niin kauan, että saarnaaja ehtii kuolla, ja vasta sitten ruveta seuraamaan hänen uskoaan. Seurakuntalaisten pitäisi tarkistaa, millaisen jäljen sananjulistaja jätti seurakuntaan. Jäikö sinne rauha ja rakkaus? Tulivatko lampaat ruokituiksi vai jäivätkö ne nälkään? Jos jälkeen jää rauha, virka on hoidettu oikein. Mutta jos sananpalvelijan työstä on seurauksena määkinä niin kuin Saulin kohdalla, tehtävää ei ole tehty Herran käskyn mukaan. Saul menetteli inhimillisesti. Hän säästi kuninkaan ja parhaat karjasta, vaikka Jumala lähetti hänet lyömään kaikki amalekilaiset miekan terällä eikä luvannut säästää karjaa eikä ihmisiä. kun profeetta Samuel tuli sotaretkeltä palaavaa Saulia vastaan, tämä sanoi: ”Minä olen täyttänyt Herran sanan.” Sam. 15:13.) Samuel ei ollut oikein joutuisa uskomaan Saulin puhetta. Miksi? Hän ajatteli, että jos Saul olisi tehnyt Herran käskyn mukaan, perästä ei olisi kuulunut lammasten määkimistä eikä karjan ammumista.
Saul yritti siirtää syntinsä kansan syyksi sanomalla, että se on säästänyt parhaat karjasta uhratakseen ne Herralle. Selittely ei kuitenkaan auttanut. Hän oli kuningas ja hänelle oli annettu määräys hävittää kaikki. Samuel sanoo hänelle: ”Herra on sinun hyljännyt, niin ettei sinun pidä oleman Israelin kuninkaana.” (1.Sam. 15:26.) Hän menetti huoneenhaltijan viran. Tämän kuultuaan Saul kääntyi Samuelin puoleen ja pyysi: anna minulle anteeksi. Anteeksiantamusta ei kuitenkaan kuulunut, vaan Samuel lähti kävelemään. Silloin Saul tarttui hänen viittansa liepeeseen ja viitta repesi. Mutta anteeksiantamusta ei sittenkään kuulunut. Missä oli vika? Se oli siinä, että Saul oli tehnyt Herran käskyä vastaan ja valehdellut Pyhän Hengen edessä.
Kun ajattelemme Daavidin syntejä, meistä saattaa tuntua, että ne olivat paljon pahempia kuin Saulin. Kuitenkin Daavid sai anteeksi. Mutta on paljon eroa siinä, puolusteleeko itseään vai seisooko suorana, kun on kysymys henkilökohtaisista asioista. Pyhän Hengen edessä valehteleminen on vaarallista. Se näkyy myös Ananiaan ja Safiran tapauksessa.

Teoista tilille

Missä mielessä Herran hyvyys voidaan hukata? Ensinnäkin se voidaan kadottaa, kun tunnon asiat menevät epäkuntoon. Silloin usko ja hyvä omatunto joutuvat hukkaan. Näin voi käydä Jumalan huoneenhaltijoillekin, sillä hekin ovat ihmisiä. Heille on piru erittäin vihainen, sillä he töikseen moittivat sielunvihollista ja yrittävät särkeä sen tekoja. Sananpalvelija voi ryhtyä jakamaan totuuden sanaa myös väärin. Saarnat tulevat hyvin kireiksi, jos laki on hänen omallatunnolla. Niissä ei ole enää seurakunnalle ruokaa, vaan ruoskaa. Esimerkiksi Daavidilla oli surkeassa lankeemuksen tilassa niin laillinen sydän, että hän määräsi kuolemaan miehen, joka oli teurastanut köyhän miehen ”karihta-reppanan”. Daavidin tunnossa hallitsi laki, joka näkyi ulospäin.
Herransa hyvyyden hukannut sananjulistaja ei enää vedä Jumalan valtakunnan ja maailman valtakunnan rajaa. Lasten leipäannokset alkavat pienentyä, ja hän alkaa ruokkia ulkona olevia. Evankeliumi joutuu hukkaan ja lasten leipää heitetään penikoille. Aidan raosta ruokitan niitä, jotka eivät ole armohuoneen asukkaita. Saarnatkin menevät niin epäselviksi, ettei niistä kukaan ymmärrä mitään. Tällaisista saarnoista tulevat kristityt kipeiksi. Apostoli sanookin, että jos joku tulee sairaaks sinun ruuastas, sinä et enää vaella rakkaudessa. Hän varoittaa: ”Älä sitä ruuallas kadota, jonka tähden Kristus on kuollut” (Room.:15.)
Tällaisen huoneenhaltijan Herra kutsuu tilille. Hän saattaa tehdä sen silloin, kun huoneenhaltija ei tiedä. Jumala ei anna tällaisen huoneenhaltijan kauan hallita huonettansa. Onhan tärkeästä asiasta kysymys, kun on puhe Kristuksen lauman ruokkimisesta ja kaitsemisesta. Jumala tempaa tällaisten huoneenhaltijoiden kädestä laumansa pois. Hän sanoo profeettansa välityksellä: ”Minä annan teille paimenet minun sydämeni jälkeen., jotka teitä pitää ravitseman opilla ja viisaudella.. ” (Jer.3:15.) Jumala pitää aina laumastaan huolta ja hoitaa sitä, vaikka joku huoneenhaltija olisikin poikennut Jumalan sanan viitoittamalta tieltä,
Herra sanoi huoneenhaltijalle, mistä minä sinusta senkaltaisen kuulen? Mistä hän sen kuuli? Seurakunnasta. Sieltä hän kuuli, että huoneenhaltija hukkasi Herransa hyvyyden. Huoneenhaltijalle tuli hätä: Mitä minä teen, kun minut pannaan pois viralta? ”Herrani ottaa minulta pois hallituksen. En minä voi kaivaa, häpeen minä kerjätä.” Hän totesi, että hänellä olisi ollut vielä kaksi keinoa huoneenhaltijan viran pitämiseen. Ensimmäinen oli kaivaminen, toinen kerjääminen. Mitä hänen olisi pitänyt kaivaa? Vähän omaa poveansa. Sieltä olisi pitänyt paljastaa se pohjavuoto, miksi hän ei enää vaeltanut totuudessa ja rakkaudessa. Hänen olisi pitänyt tunnustaa vikansa seurakunnalle ja kerjätä anteeksi. Sehän olisi ollut yksinkertainen keino. Sillä olisi päässyt Jumalan lasten rakkauteen, hengen yksimielisyyteen ja tullut autuaaksi. Jumalan lapsetkin olisivat iloinneet ja riemuinneet. Mikä sen esti? Tietysti kunnia. Onhan sitä nyt saarnaajallakin kunniaa! Sielunvihollinen sanoo, että meillä on kaksinkertainen kunnia: tavallisen kristityn kunnia ja vielä saarnaajan kunnia.. Vihollinen saarnaa, että jos tunnustat joutuneesi vikaan, paljastat itsesi. Sinua ei enää kukaan pidä juuri minään. Tältä paikalta sielujen vihollinen on saanut monen lopettamaan kaivamisen. He eivät ole tahtoneet tunnustaa omaa viallisuuttaan, eikä asua kerjäläisenä kerjäläisten valtakunnassa.

Toisen herran palvelukseen

Huoneenhaltijalla oli kuitenkin huoli, mitä tehdä, kun viralta pannaan pois. Pian hänelle kirkastui, että onhan niitä muitakin huoneita, jos Jumalan huoneessa ei saa hallita. Omavanhurkauden huoneita on paljon maailmassa ja ne näyttävät kauniimmilta. Jumalan maja on kuitenkin hakomaja yrttitarhassa, ja niin kuin hävitetty kaupunki. Sillä ei ole loistoa eikä kauneutta.
Huoneenhaltijan ei auttanut muu kuin kutsua herransa velkamiehet luokseen. Niitä on tämä maailma täynnä. He ovat Jumalan edessä velallisia, kymmenentuhannen leiviskän velallisia. Niitä ovat kaikki ihmiset. Omavanhurskauden joukossa he luulevat olevansa synnittömiä – he ovat pitäneet Jumalan käskyt lapsuudesta saakka – ja kuitenkin he ovat velallisia, Herran velallisia. Heitä tämä väärä huoneenhaltija kutsui luoksensa. oli saatava ovet auki maailmaan päin.
Huoneenhaltija kysyi ensimmäiseltä: ”Paljonko olet Herralleni velkaa? ”Tämä vastasi .”Sata tynnyriä öljyä.” Väärä huoneenhaltija ehdotti: ”Istu pian ja kirjoita viisikymmentä.” Toiselle , joka oli Herrallensa velkaa sata puntaa nisuja, hän alensi velasta 20 prosenttia. Hänelle sanottiin: ”Istu pian ja kirjoita 80 prosenttia. ” Tämähän on kummaa velkojen lyhentelemistä! Onko tällaiseen totuttu Jumalan valtakunnassa? Onko teille, veljet ja sisaret, annettu 50 prosenttia tai 20 prosenttia synneistänne anteeksi? Olisitteko te sillä tulleet autuaiksi? Olisiko se teille riittänyt? Ei, paljonko teidän piti saada anteeksi? Koko velka. Vähempi ei riittänyt. Koko kymmenentuhennen leiviskän velka. Väärä huoneenhaltija alkoi selittää Jumalan valtakunnan ulkopuolella oleville, että kyllä sinunkin kristillisyydessäsi on 50 prosenttia oikeaa, kun nyt ponnistelet tosissasi kuolemaan asti hyvien asioiden ympärillä, kuka tietää, jos Jumala sinut vielä korjaa taivaaseen. Se 20 prosentin helpotus tehdään myös siinä, kun kristitty tervehtii eriseuraista Jumalan lasten tervehdyksellä. He ovat siihen hyvin tyytyväisiä. He sanovat, että sellainen saarnaaja on hyvä, sillä hänessä ei ole enää tuomiohenkeä.
Nämä ovat huonoja esimerkkejä. Kuitenkin ne ovat näkyvissä aina silloin, kun sananjulistaja hukkaa Herransa hyvyyden. Jumalan valtakunnan työmiehinä meidän olisi kyllä helpompi tehdä tällaista työtä. Ei ole helppo istua seurakunnan edessä ja saarnata totuuden sanaa niin kuin Paavali oli tehnyt Efesossa : ”Minä en ole estänyt itseäni ilmoittamasta teille kaikkea Jumalan neuvoa.” (Ap.t.20:27.) Tämä on monesti turmeltuneelle lihalle ja verelle sanomattoman vaikeaa. oikein sydän lyö hätäisesti, ”etten minä, joka muille saarnaan, itse kerran hyljättäväksi tulisi.”(1.Kor.9:27.) Tehtävä on suuri ja vastuunalainen. Emme jaksaisi tehtävässä, elleivät seurakunnan kädet kantaisi; elleivät Jumalan lasten rukoukset nousisi taivaallisen Isän istuinta kohden pyynnöllä: Anna Jumala voimaa. Anna köyhille sananpalvelijoille puheta, että he voisivat avoimella suulla rohkeasti puhua ja ihmisten omiatuntoja kohti ilmoittaa Jumalan totuutta. Jumalan valtakunta ei tunne väärän huoneenhaltijan lyhennyskeinoa. Täällä annetaan aina kaikki synnit anteeksi. Jos joku ei halua uskoa kaikkia anteeksi, niitä ei anneta ollenkaan.
Tekstissämme kerrotaan vielä, että herra kiitti väärää huoneenhaltijaa. Kiittikö se sama herra, joka äsken moitti? Ei Jumala kiitä tuollaisesta työnteosta, mutta huoneenhaltijalle tulikin toinen herra. Tähän saakka hän oli ollut Jumalan palvelija, mutta nyt hänestä tuli väärän palvelija. Sielunvihollinen kiittää tällaisia huoneenhaltijoita. Herran vaihtaminen oli toimellinen teko, ja ”tämän maailman lapset ovat toimellisemmat kuin valkeuden lapset. ” (Luuk. 16:8.) Heidän keskuudessaan on toimeliaisuutta. Maailman valtakunnassa ei ole kysymys ihmissielujen autuudesta, vaan siellä katsotaan aina sitä, mikä olisi eniten itselle hyödyksi. Tällaista tekee ihminen, joka on eksynyt totuudesta ja mennyt syrjään Jumalan tahdon tieltä.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu