Mistä sen muka näkee?

Just tässä hyvän ystävän kanssa keskusteltiin aiheesta. Hän ei yhtään pystynyt käsittämään sitä että "miten niin jostain voi nähdä, onko se hetero vai nou"... tälläkin palstalla on paljon puhuttu sellasesta "tutkasta" eli siitä, että miten toisista ihmisistä vaan aistii sen, että ne eivät ole ihan streittareita. Mulle kävi oikeastaan vähän samoin kuin sulle. Tosin niin, että yks tyttönen muhun kovin rakastui olettaen, että mä olen lesbo tai vähintäänkin bi. Niinhän tämä tyttö multa jalat alta vei, ennen kuin ehdin asiaa edes enempää sisimmässäni pohtia. Näin vuosien jälkeen voin vain todeta, että oikeassahan hän oli. Sen lisäksi ystävät jotka ovat tunteneet mut iät ja ajat, ovat sanoneet, että sellainen on vuosien mittaa käynyt mielessä, että olisin bi (vaikka heteroita itse ovat). Niin se vaan menee... Mut mieti hetki paljonko viestinnästämme on sanallista???? 50%??? -tuskin sitäkään :)

...sanallista on viestinnästämme noin 7 % ja jos ruumiinkieli yms. on ristiriidassa sen kanssa, mitä sanallinen viestintä sanoo, niin ruumiinkieltä uskotaan ennemmin. Koettakaapa vaikka uskotella vihaisena toiselle, että ette muka suuttuneet, niin eihän teitä uskota.

Vaatetus? Puheet / puheenaiheet? Tyyli (esim. meikkaaminen tai meikkaamattomuus naisella)? Katseet, joita ei itsekään huomaa luovansa? Tai ehkä reaktiot - siis jos joku ihastuu toiseen, niin nopeastihan sitä huomaa, onko toisen mielestä vastenmielinen tai onko oma kiinnostus sen toisen mielestä kamalaa vai sittenkin ihastuttavaa ja imartelevaa. Juuri tämä vastakaiku tai sen puute kertoo minusta aika tarkasti, missä mennään.

Mutta leima otsassahan, leikillisesti puhuen, olisi ihana elämää helpottava tekijä meille bi-ihmisille... ;)

Mulle on käynyt samoin. Mua ollaan lapsesta asti pidetty vähintäänkin bi:nä ja ehkä tavallaan näin jälkeenpäin ymmärrän miksi. Lapsena jo vitsailin aiheesta, että tykkäisin tytöistä(tajusin sen varmaan alitajunnassani) ja leikeissä olin mieluusti miehen rooleissa. Mutta huom! en ole ollenkaan silti poikamainen muuten, eli täysin naisen näköinen tyttö. Olemukseni on siis viestinyt ja tämä huulen heitto muille, että en ole hetero.

Sitten kun asian tajusin joskus 16-vuotiaana ihan kunnolla ja aloin siitä ystäville puhumaan, ei se ollut kellekään yllätys. Sanoivat vain, että: "Niin me ollaan jo vähän arveltukin".

Tuli tässä samalla muistellessa mieleen, että joskus murkkuiässä, 12-13v, koin todella vahvan homovihavaiheen! Minua kuvotti homot ja lesbot.. Liekö yritin omia herääviä tuntemuksiani vastaan näin taistella...

Mutta vielä itse aiheesta, että todellakin ihmisen olemuksesta, rivien välistä, tuntosarvet pystyssä, voi havaita paljon, paljon asioita toisesta, vaikkei niitä sanoiksi pueta.

Voi kun tietäisinkin! Olen bi-nainen, mutta usein on luultu lesboksi. Mua ei haittaa ollenkaan (oikeastaan olen vähän ylpeäkin), luulkoot ihan miksi vaan, mutta sitten kun asiaa kysytään, niin tyyli on (usein vihainen) "Ootsä lesbo?". Vastaus on "En" ilman lisäyksiä. (Mä en halua tulla miksikään bi-seksuaalien näytekappaleeksi :D)
Uskon, että todennäköisin syy siihen että mua luullaan lesboksi on, etten kohdenna kiinnostustani selvästi kumpaankaan sukupuoleen, koska en ole kiinnostunut minkäänlaisista suhteista tässä vaiheessa elämääni. Se on siis aivan tuon taivaan sama, olenko mä yhtään mikään. Voisin olla heterokin, jos olisin hetero. Tai lesbo, jos siltä tuntuis. Mutta kun ei. Olen bi-seksuaali.
Mulla tosin on kaksi puolta paitsi seksuaalisuudessa, myös sukupuolessa siinä mielessä, että mulla on "tyttöpäiviä ja poikapäiviä". Biologinen sukupuoli on nainen, mutta henkinen sukupuoli vaihtelee: toisinaan olen miesmäisempi kuin toisinaan, eikä mun naisellisuus merkitse silloin yhtään mitään ulkopuolisille ---> ehkä se on juuri tämä miesmäisyys, joka yhdistyy ei-vinokkaiden päässä lesbouteen, niin kuin se on väärin perustein yhdistetty jo vaikka kuinka kauan. Miesmäisyys ja naismaisuus kun eivät kuitenkaan ole pakosti kiinnittyneinä seksuaalisuuteen. Stereotypioita on levitelty laajasti eri muodoissa vuosikymmeniä/-satoja, eikä niistä päästä helposti yli.

Minua on pidetty pitkään aina jonain muuna kuin heterona, vaihtoehtojakin on esitetty runsaasti. Näiden arvuuttelijoiden takia minulta olikin sitten vuosikaudet hukassa se, mikä minä ihan oikeasti olin kas kun kiireellä piti mennä kieltämään kaikki syytökset.

Enkä minä ole ulkona kaapista tänäkään päivänä. Ihan piruuttani en ole. Mitäs menivät utelemaan.

En ole paljoakaan seikkaillut täällä palstoilla, joten onpa mielenkiintoista. Olen hetero-nainen, sellainen joka aina on puolustanut homoja ja lesboja ja olen sanonut henkilöille, jotka suhtautuvat hyvin negatiivisesti k.o. ihmisiin, että minun mielestäni ne, jotka n.s. vihaavat lesboja ja homoja, ovat epävarmoja siitä mitä itse ovat. Eli että pelkäävät että heidän oma "melkein" homoutensa, tai bi-seksuaalisuutensa näkyy jollain lailla. Tyttäreni pelasi joskus jalkapalloa, ja kertoi että suurin osa joukkueesta on lesboja. En uskonut, mutta vuosien kuluessa olen todennut, että niinpä taisi olla. Minä en sitä kyllä kenestäkään nähnyt eikä asia tullut edes mieleeni. Jotenkin ajattelen että kukin on sellainen kuin on eikä kenenkään seksuaaliset suuntautumiset saa kuulua kenellekään muulle.