Jatkan keskustelua nuorten naisten lihomisesta...ihmetellyt olen itsekin. Itse olen jo hieman yli 40v ja kolme lasta sitä on tullut maailmaan putkautettua nuoruusvuosina. Silti ei ole tarvinnut itseään päästää ylipainoiseksi.Ei se lasten tekeminen lihota vaan se mitä suuhunsa mättää ja liikunta on kaikkein tärkeintä. Mielestäni parisuhteessa on toistensa välittämistä se että pitää itsestään huolta, molemmat. Jos päästää itsensä repsahtamaan, niin ei siinä todellakaan ole mukavaa kumppanilla. Koskee myöskin miehiä. Mutta kun katselee kaupoissa nuoria naisia, usein ihmettelen niitten ostoksia..vois ajatella itseään edes vähän. Ostetaan kaiken maailman roskaruuat ja sitten hoetaan että kun lihotaan. Usein ihmettelen myös että jotkut voivat olla niin laiskoja. Ei viittitä kävellä edes kilometriä...Läskiä kyllä kerätään ympärilleen... Itsestä välittäminen on myös toisesta välittämistä!
ihmettelen minäkin
kolmen lapsen äiti
18841
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
saa sitä toisinaan herkutella! nuorilla on kuule nykyään niin hektinen elämä, ettei tässä oikee kerkee millää lihomaan. Ja mitä varten sä muuten kyttäät kaupassa toisten ostoksia? taidat olla joku no life.
Onnee vaa sulle hei.
Sinun täytyy nyt lopettaa se kyttääminen ja nostaa keittokirjat pöydälle. Opeta omat lapsesi kokkaamaan, ettei heidän tarvitse näitä pikaruokia syödä. Osaavat sitten itse tehdä ruokansa oikeista raaka-aineista.
Moni nuori nainen/mies ei osaa kokata! Siksi roskaruokaa ostetaan. Jotain on pakko syödä.
Oot aivan oikeessa! Näen päiväni aikana niin paljon tiukkojen housujen alta tursuavaa ihraa ja ylikireitä psittoja että ihan pahaa tekee! Nämä sitten skippaavat lounaan väliin laihtumisen toivossa, mut sit ilalla ostelevat kaikkee herkkua ja ahtavat ittesä ähkyks. ihan sairasta.
Täällä joku vikia että kun on elämä niin hektistä, että täytyy herkutella ja ostaa valmisruokia.. Niin no, valmisruokiakin on suht kevyenä saatavana. Mullakin on tänään tiedossa lounaaks kanariisi-ateria, jossa on n. 300cal. Hyvin lähtee nälkä!
Kyllä se on omista valinnoista kiinni! Ja miksi kaikkien mielestä rasvaset ja sokeriset jutut ovat hyviksiä? Itse ainakin nautin suunnattomasti rankan treenin jälkeen illalla kun syön pussiannoksen kaurapuuroo (varsinkin se mustikka-vadelma) ja laittimehuu..
Että turha valitella kenenkään hektisestä elämästä..
Kirjoitin niin tohkeissani että tuli julmetusti kirjoitusvirheitä,,sori.. :)
Ois ehkä kantsinu oikolukee eka.
dieetillä?noista tulee yhteensä noin 400kcal.jokaisen on syötävä se mitä kuluttaa.
Joo söin just ton kana aterian, namia! :)
Illalla sit leipää tai puuroo, mitä nyt tekee mieli.
Tiedäthän, että ihmisellä on myös perus kulutus, joka lasketaan painon,iän ja pituuden mukaan?
Mun kulutus on 1564cal/vuorokaus ja näin kun pudotan painoo, syön max. 1200cal päivässä. Joka päivä liikun kohtuullisesti, mut en aina raskaamman mukaan. (salilla punttia nostellen ei oo kovin hengästyttävää, vaikkakin paikat solakoituu..)
Että silleen..Mitään SIPSEJÄ ei tee ees mieli, kun ajattelee että 200grammaa sipseijä on koko päivän energian tarve.. hehheh..Ennemmin syän HYVÄÄ ja TERVEELLISTÄ ruokaa.
sulla pieni peruskulutus.mahdat olla aika pieni tyttö :)
Mittani ovat 160/53.. En nyt tiijä, onko tuo peruskulutus pieni, mut kalorilaskurissa oon ollu kirjautuneena kauan ja tuo on tän hetkinen PERUS kulutukseni.
Ihan turhaa sä siellä ihmettelet. Ei se ole sinun asiasi. Kukaan ei laihduta siksi että sä ihmettelet siellä toisessa päässä sitä. Keskity mieluummin niihin omiin ostoksiisi ja lakkaa kyttäämästä muiden ostoksia.
Roskaruoat on paskaa, mutta jos joku haluaa niitä syödä niin siitä vaan. Ei ole minun tai sinun ongelma.
Vali vali.. veronmaksajat joutuvat maksamaan läskien aiheuttamat terveysmenojen kustannukset..mietippäs sitä! T: Itsestään huolehtiva 35v mami
Veronmaksajat joutuu maksamaan paljon muutakin turhaa, mitä he eivät haluaisi maksaa. Minä joudun maksamaan sinun pentusi koulunkäynnin. Arvaa huvittaako? Ihan vitusti, keksisin tuhat parempaa käyttöä rahoille. Mietippä sitä!
T:Itsestään huolehtiva 25-v. ei-mami
et taida enää mun lapsukaisten koulunkäyntiä maksaa, mutta hyvä että sait tuuletettua tunteesi. :)
Luulis nyt KOULUTUKSEN muutenkin olevan yhteiskunnassa tärkeämpää kuin lihavuuden hoidon.. Korjaa jos olen väärässä..
Lasten tekeminen on itsekästä ja tyhmää tähän maailmaan, ja inhottaa että pitää maksaa itsekkäiden ihmisten itsekkäiden halujen tuotoksien koulunkäyntiä, hammashoitoa, terveyskuluja, jne.
Harmi jos olet noin sydämetön, mutta se taas ei oo mun ongelma.. Siinä taas näkee, kun on itse niin läskki ettei voi tehdä lapsia, täytyy mollata niitä joilla on IHANIA lapsia!!
Ps. hammashoidot ja terveyskulut hoidetaan meidän perheessä yksityisellä..
Mistä helvetistä sä tiedät minkä painoinen olen? Painoindeksi 19 ja jos et usko niin tervetuloa tänne Espooseen katsomaan. Painoa 49kg. Minulla ei ole omaa lehmää ojassa. Ärsyttää vaan ihmiset joilla on joku oma "vihaan lihavia"-kompleksi. Säälittävää.
Ja minäkö olen sydämetön jos en sun äpärien kouluja ja hammashoitoja halua maksaa, mutta sä et ole sydämetön kun et halua maksaa sairastavien ihmisten hoitoja? Lapsien tekeminen on ihan yhtä ITSEAIHEUTETTUA kuin lihavuuskin, mietipä hiljaa mielessäsi. Olisit voinut jättää ne pennut tekemättä samalla tavalla kuin lihava voi laihduttaa tai jättää lihomatta. PATA KATTILAA SOIMAA. Ja enemmän kuluja niistä sun lapsista tulee kuin lihavasta ihmisestä.
Niin että mietipä tota sun logiikkaa, siinä on jotain pahasti pielessä. Ai, eihän sulla ole logiikkaa.
Miksi ihmeessä oot lihavien palstalla? Itse olen OLLUT joskus kauan sitten pulska, täälä koetan vaan tukee muita. Välillä täytyy sanoo pahasti, että menee perille. Niin oli mulla. Onneksi en itse kuormittanut yhteiskuntaa läskeilläni vaan laihdutin ne pois omin nokkineni.
Sun kantsis mennä tonne anoreksia sivuille. Siellä kokoontuu sairaat ja alipainoiset. Mulle riittää tämä 53kg.. No ehkä sä oot vaan jotenkin vinksahtanut, kun alat mua hen. koht syyttämään..
En oo sua mollannu millään lailla.
Ja voidaan kyllä tavata, asun myös espoossa. Jos vaikka saatais tämä vähän rakentavammalle maaperälle. Otan ne sinua niin ärsyttävät muksuni mukaan, näytän millaiset tädit eivät siedä lapsia..
Juuri näin se on, lihavilla ihmisillä riittää aina selityksiä. Joskus ihmettelee mihin kaikkeen he itsepetoksessaan uskovat.
Miten selitätte sen että pitää roikkua täällä lihavien palstalla.
Jotain häikkää itsetunnossa?
Kyllä lihavat tietää kuinka asiat ovat, ja jokaisen tarina on erilainen.
Mitä itsepetosta?
On lihava niin on, voi yrittää laihduttaa jos haluaa, joskus onnistuu joskus ei.
Itsepetosta on myös se että laihat eivät sairastu, ovat onnellisempia eivätkä kuole.