Olenko ihan terve, kun pidän itseäni usein niin rumana, että kuljen pää alaspäin, peittelen kasvojani, ja en pysty katsomaan itseäni (pahimpina päivinä) peilistä, koska tulee niin mielettömän ahdistunut olo oman rumuuden takia.
Meikit naamassa tällättynä ja laitettuna kehujakin olen saanut usein, mutta eipä kukaan tiedäkään miten ruma olen meikittä, tukka laittamattomana, jne., koska olisi täys mahdottomuus poistua kotoa esimerkiksi ilman meikkiä.
Näen painajaisia siitä kuinka menen vahingossa ilman meikkiä kouluun (olen 18-v. tyttö) ja muut kauhistelevat ja rupeavat välttelemään seuraani, itken hyvin usein illalla itseni uneen, kun olen niin ruma että oksettaa ja inhottaa. Olen liian kapea kaikin puolin, en liho vaikka syön itseni ihan ähkypisteeseen miten usein tahansa, milla on liian kapea pään ja kasvojen luusto, liian korkea hiusraja, liian luiru tukka, liian huono akneiho, liian vinot hampaat, liian epäsymmetriset kasvonpiirteet, olen kaikin puolin kuvottava.
Joskus rumuus unohtuu pariksi päiväksi, kun sattuu joskus harvoin iho olemaan paremmassa kunnossa, tukka paremman näköinen, jne., mutta sitten kun katson vaikka valokuvia, ja löydän jonkun ihan mielettömän ruman kuvan itsestäni nuorempana, kun en tajunnut käyttää meikkiä rumuuteni peittoon, alkaa itkettää, ahdistaa, pakko repiä kuva rikki ja heittää silput roskiin, ja koko päivä meneekin sitten kotona itsesäälissä rypemiseen, ja siihen kun lueskelen netissä juttuja miten tulla kaunimmaksi jne., ja pyöriessä tämäntyylisillä keskustelupalstoilla etsimässä ihmisiä joilla olisi samanlainen ulkonäköhelvetti kuin minulla.
Tuntuu ihan toivottomalta, olen niin kuvottava, ällöttävä, ruma, ja inhottava että pahalta tuntuu, ahdistaa... Jotkut sanoisi pinnalliseksi? No eikö oma elämäsi olisi aika perseestä suoraansanottuna jos kokisit olevasi luonnonoikku, hirviömäisen ruma kuvotus, jota normaalit ihmiset välttelevät varmasti? Kavereita on, ja poikaystäväkin, mutta hekin nähneet minut vain täysissä tälingeissä - muulloinhan en voi näyttäytyä...
Kellään muulla samoja tuntemuksia omasta ulkonäöstä? Mitä mieltä muut teistä ovat?
Meikit naamassa tällättynä ja laitettuna kehujakin olen saanut usein, mutta eipä kukaan tiedäkään miten ruma olen meikittä, tukka laittamattomana, jne., koska olisi täys mahdottomuus poistua kotoa esimerkiksi ilman meikkiä.
Näen painajaisia siitä kuinka menen vahingossa ilman meikkiä kouluun (olen 18-v. tyttö) ja muut kauhistelevat ja rupeavat välttelemään seuraani, itken hyvin usein illalla itseni uneen, kun olen niin ruma että oksettaa ja inhottaa. Olen liian kapea kaikin puolin, en liho vaikka syön itseni ihan ähkypisteeseen miten usein tahansa, milla on liian kapea pään ja kasvojen luusto, liian korkea hiusraja, liian luiru tukka, liian huono akneiho, liian vinot hampaat, liian epäsymmetriset kasvonpiirteet, olen kaikin puolin kuvottava.
Joskus rumuus unohtuu pariksi päiväksi, kun sattuu joskus harvoin iho olemaan paremmassa kunnossa, tukka paremman näköinen, jne., mutta sitten kun katson vaikka valokuvia, ja löydän jonkun ihan mielettömän ruman kuvan itsestäni nuorempana, kun en tajunnut käyttää meikkiä rumuuteni peittoon, alkaa itkettää, ahdistaa, pakko repiä kuva rikki ja heittää silput roskiin, ja koko päivä meneekin sitten kotona itsesäälissä rypemiseen, ja siihen kun lueskelen netissä juttuja miten tulla kaunimmaksi jne., ja pyöriessä tämäntyylisillä keskustelupalstoilla etsimässä ihmisiä joilla olisi samanlainen ulkonäköhelvetti kuin minulla.
Tuntuu ihan toivottomalta, olen niin kuvottava, ällöttävä, ruma, ja inhottava että pahalta tuntuu, ahdistaa... Jotkut sanoisi pinnalliseksi? No eikö oma elämäsi olisi aika perseestä suoraansanottuna jos kokisit olevasi luonnonoikku, hirviömäisen ruma kuvotus, jota normaalit ihmiset välttelevät varmasti? Kavereita on, ja poikaystäväkin, mutta hekin nähneet minut vain täysissä tälingeissä - muulloinhan en voi näyttäytyä...
Kellään muulla samoja tuntemuksia omasta ulkonäöstä? Mitä mieltä muut teistä ovat?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Rumia ihmisiä ei ole olemassakaan. paitsi ehkä sellaisia jotka ovat sisäisesti sitä, mutta se on ihan toinen juttu se.
Kauneus on katsojan silmissä eikä semmoista asiaa voi mitenkään määritellä - kaunis tai ruma?
On vain erinäköisiä ihmisiä ja jokaisella on omat mieltymyksensä.
Tee lista niistä puolista joista pidät itsestäsi, ihan taatusti sellaisiakin on.
Kannattaisi varmaan hakea jotain vertaistukea ikäisistäsi jotka kokevat samalla lailla kuin sinä? Et varmasri ole ainoa laatuaan, ei ole helppoa olla nuori nainen kun joka tuutista toitotetaan millainen pitäisi olla ja millä rohdolla ja vippaskonstilla saat itsesi nyt jotenkin kauniimmaksi jne.
"Rumia ihmisiä ei ole olemassakaan." Joopajoo.. :D Tai kai sitä aina joku perverssi löytyy joka pitää häränpersettäkin kauniina.
Tiedän tunteen. Itsellänikin on sellainen pakkomielle, etten voi mennä mihinkään ilman meikkejä naamallani, tuntuisi aika mahdottomalta mennä vaikkapa kauppaan ilman pakkelia. Yhden vuoden olin meikkamatta, sen jälkeen päätin aloittaa meikkaamisen uudelleen, koska kyllästyin siihen väsyneen näköiseen pärstään joka minua peilistä tervehti. Kyllä minua aika paljon on kauniiksi kehuttu, mutta eivätpä ole nähneet minua meikittä, edes poikaystäväni seurassa en tahdo näyttäytyä luonnontilassa. (muutaman kerran ollaan kyllä oltu uimassa, ja hän väittää että olen luonnontilassakin kaunis. Sanoo vain.) Minulle on muodostnut pakkomielteeksi myös se, että meikkien pitää olla täysin symmetriset kummassakin silmässä, se on tosi piinaavaa, kun aikaa menee tuhottomasti siihen että tahtoo meikkien olevan ihan tiptop-kunnossa. Olen muutenkin masenunut ja hoidossakin tällä hetkellä. :( Kaikki vain menee alamäkeä... Eikä jaksaisi enää, ei vain jaksaisi.
Kauneuskäsite on geograafinen, kulttuuripohjainen, muotimainen. Kauneus itse on - haihtuva!
Raamatussa on lause (vapaasti toistettuna): "Kuin sormus sian kärsässä on kauneus naisella, jolla ei ole järkeä". Suurin piirtein niin - en ole raamatunlukija, mutta se lause istuu kiinni päässäni. Ehkä meinataan, että viisaus/valistus on kauneutta!
Minun mielestäni terveys on kauneutta! Tosin sekin katoavaa! Sisäinen kauneus ehkä voi kasvaa iän mukana! Mikä on sisäistä kauneutta - ehkä kun on kiltti - ja kiltti itselleenkin!
Ulkopuolinen kauneus, jota voi laittaa omansa päällekin, siis maalata, on muodinmukaista ja siis vaihtelevaa! Symmetriset, kauniit nukkekassvot eivät juuri nyt ole muodissa, vaan valokuvamalleiksi ja mannekiineiksi valitaan nykyään ihmisiä, joilla on vahvoja persoonallisia piirteitä, iso nenä, isot korvat, iso suu, epäsymmetriset ääriviivat jne. Ulkokuoren läpi kuultava persoonallisuus vaikuttaa olevan tärkeämpää kuin nukkemaisen kauniit ja säännölliset kasvojen piirteet varustettuina porsliini- iholla (tai sellaiseksi maalatulla).
Meikkiin tottuu. Tuntee itsensä alastomaksi ilman meikkiä, koska suuren osan päivästä ollaan yleensä meikattuja. Itse olen yrittänyt olla ilman meikkiä kesän aikana, kun oli niin hirveän kuuma. Sainkin ihanan rusketuksen ja olenkin oppinut nyt tunnistamaan meikittömät kasvoni. Olen tällainen ja tällaisena viihdyn. Kukaan ei ole koputtanut olkapäätäni ja osoittanut etusormellaan nassuani - ei kertaakaan! Uskallapa vaan, niin saat kuulla huutia!
Tällainen olen ja tällaisena viihdyn! Katso vaan avoimesti!
Just sormukset sormeen. Oikeassa vähän kävivät jomottamaan, vasempaan kävivät hyvin. Olen siis tyytyväinen sika silleen niin. :=
Sen viestin kirjoittaja meinasi, että sormuksen paikka ei ole sian kärsässä.
Lause tarkoittaa, että yhtä vähän, kuin mitä sormuksella on tekemistä sian kärsässä, yhtä vähän on kauneudella merkitystä sellaisen naisen osalla, jolla ei ole viisautta.
Viime vuonna kun olis mielenterveyskeskuksen osastolla hoidossa, siellä oli myös mun ikäinen tyttö. Hän oli todella kaunis, että kateus iski kun itse ei voi ikinä samalta näyttää. No, hän meikkasi aina kans todella paljon, tottakai sekin vaikutti hänen kauneuteensa, mutta saunailtana näin hänet ilman meikkejä ja silloin vasta tuntuikin pahalta, sehän näytti jopa ilman meikkejä paremmalta kun minä meikattuna! No, kysyin sitten jossain vaiheessa häneltä että minkä takia hän on osastolla, ja hän sitten kertoi minulle että hän kärsii dysmorfofobia-nimisesta vaivasta, joka aiheuttaa sen että hän näkee vääristyneen peilikuvan. Omasta mielestään hän oli niin ruma että ei ymmärtäny miten kukaan kestäisi häntä katsella. Valokuvia itsestään hän ei myöskään sietänyt. Joten ehkä sinäkään et ole oikeasti ruma..? Ehkä kannattaisi käydä keskustelemassa puolueettoman ihmisen kanssa, vaikka lääkärin, että onko jotain millä sinua voisi auttaa? Koska onhan jokaisella hyviä ja huonoja päiviä, minä esim en jaksa enää edes meikata koska olen todennut että ei se auta, samalta näytän kuitenkin.. joskus harvoin kun lähden bilettämään saatan jotain läträtä naamaan..=) Ja kiummallisin asia on tämä: Vaikka lähdenkin ulos ilman meikkejä, ihmiset tulee silti juttelemaan kanssani ja olen saanut kehuja että olen nin kaunis ilman meikkejä! En kyllä usko, mut se on toinen asia=) Mutta tsemppiä, se on raskasta kun ei halua edes peiliin katsoa, mutta toivottavasti löydät apua.
Kun laitan ripsaria,kajalia ja kulmakynää voin pitää ulkonäköäni kohtuullisena ja "uskallan" olla ihmisten ilmoilla. En ikimaailmassa voisi näyttäytyä esim. koulussa täysin ilman meikkiä... Se olisi katastrofi! Mulla ulkonäkö on pilannut monta asiaa elämässä, paljon olen asioita jättänyt tekemättä ja paljon olen käyttänyt rahaa "kaunistumiseen" -turhaan!! Kuitenkin yritän kaikkeni, että olisin omaan ulkonäkööni tyytyväinen... Tekisin mitä vaan, että saisin olla kaunis, eikä tarvitsisi murehtia jatkuvasti pärstäänsä... Mutta minkäs teet! :(
Jo nuorena, kun olimme juuri menneet naimisiin, sanoi mieheni minulle ensimmäistä kertaa, että olen kauniinpi luonnollisena. Mutta, minulla oli pinttynyt tapa meikata ennen ulos menoa. Se oli melkein riippuvaisuutta. Toisaalta en koskaan ajatellut että en olisi ollut nätti. Ulkonäköni ei koskaan ole ollut minulle mikään elämänehto!
Kun sain lapsia ja olin kotiäitinä, lopetin meikkaamisen ja voimakkaiden kasvovoiteiden käytön, koska pidin lapsiani vasten poskiani ja ihoani enkä tahtonut heitä "saastuttaa" kaiken maailman synteettisillä aineilla. Siitäkin tuli vuorollaan uusi tapa, ja en pikkulapsivuosien jälkeenkään alkanut meikata uudestaan, muuta kuin joskus hyvin harvoin iltakäyttöön.
Nyt ovat hiuskseni harmentuneet, mutta en värjää niitä. Yhä vieläkin sanoo mieheni, että olen sitä tyyppiä, joka on kauniinpi luonnollisena. Olen hyvin vaaleahiuksinen ja "kuulas" iholtani. Kuinka haaleita värejä valitsenkin meikkeihini, niin ne kuitenkin jollain tavalla KOVENTAVAT kasvojani.
Kuitenkin luulen, että pääasia luonnollisuuteeni on oma TYYTYVÄISYYTENI.
Ehkä tyytymättömyydellä ulkonäköönsä onkin juurensa syvemmällä. Tarkoitan, että elämässä ehkä on jotakin muuta kuin vain ulkonäkö, johon ei itse ole tyytyväinen. Tämä itsetyytymättömyys tai sanoisinko itsehalveksinta sitten ilmenee kohdistumalla ulkonäkönsä tarkkailuun ja väheksymiseen.
Muuten, ajattele että naisen kasvot ovat noin 8 osa koko naisen pituudesta. Paljon näkyvämpää kuin kasvot onkin ihmisessä esim. ryhti ja tapa kävellä, eikä saa unohtaa sisäistä säteilyä, joka kirkastaa koko olemuksen!
Hymyile ja koko maailma hymyilee sinua vastaan!
Hei,
kun luin juttuasi, niin ajattelin, että ehkä kyseessä voisi olla BDD, eli Body dysmorphic disorder (muistaakseni se oli tämä), siitä oli kerran juttua myös Oprahissa, ihmisistä jotka pitävät itseään hirviömäisen rumana ja inhottavana, ja tämä ahdistaa ja masentaa aivan kamalasti. Netistä löytyy tietoa BDD:stä, ja siihen voi todella saada helpotusta. Ehkä sulle voisi olla apua myös bachin kukkatipoista (saa luontaistuotekaupoista), esim. crap apple auttaa itseinhoon ja itsevihaan. Tippoja on yhteensä 38 (masennukseen, pelkoon, vihaan, suruun, toivottomuuteen jne.), yhtäaikaa voi käyttää jopa viittä tippaa, ja niitä käytetään pari kuukautta. Holly ja wild oat-uutteita voi käyttää jotta tipat tehoavat paremmin, jos tuntuu ettei tipoista oikein hyötyä ja tehoa. Lisäksi suosittelen mäkikuismaa ja/tai E-EPA:aa, E-EPA on hyväksi mielenterveyden ongelmiin ja mäkikuisma masennukseen. Sinkki, magnesium ja B-vitamiinit myös tosi tärkeitä hermostolle ja mielenterveydelle, esim. skitsofreniapotilailla havaittu pahaa sinkinpuutosta, ja itselläni sinkistä oli mieletön apu kun tuntui että mieli on sirpaloitumassa. Ja kirjoittaminen hyvä ammattiauttaja ovat kullanarvoinen apu. Itselläni kirjoittaminen on todella auttanut, auttanut ymmärtämään tunteita, päässyt kosketuksiin itsensä kanssa.
Kaikkea hyvää sulle ja voimia.
Inhoan itseäni koska olen homo. Minua kuvottaa kaikki homouteen viittaavatkin asiat. Ja silti isken baareista jatkuvasti poikia ja petän tyttökaveriani.