Olin tuossa eräässä talossa, mihin oli amatööri tehnyt koko talon sähköt uusiksi. En mene ihan jokaiseen hämmentävään/hauskaan yksityiskohtaan, koska niitä riitti. Talo vaan pitäisi saada tarkastettua ja otan ne sähköt omiin nimiin, kunhan olen uusinut em. yksityiskohdat.
Mutta tämä. Lämminvesivaraaja oli kytketty kolmivaiheisesti. Syöttökaapeli oli vedetty kahdella MMJ 3x2,5S-kaapelilla. Vaiheista kaksi kulki toista kaapelia pitkin ja siitä oli kevi katkaistu. Toista kaapelia pitkin meni yksi vaihe, nolla ja suojamaa.
Eli kahdesta yksivaihekaapelista oli tehty kätevästi yksi kolmivaihekaapeli.
Kaapeleita ei oltu niputettu kummastakaan päästä eikä merkitty mitenkään. Asia selvisi hieman tarkemmin piuhoja seuratessa, kun ihmeteltiin mikä ohjaus tms. kaapeli se toinen on...
Riittääkö jos molemmista päistä niputtaa kaapelit nippareilla tukevasti yhteen ja merkkaa ko. kaapelit selkeesti yhdeksi kaapeliksi, jne?
Kaapelia on hankala enää uusia. Tällainenhan oli ennen muinoin selkeesti kielletty, mutta miten on nykyään? Tuossahan ei ole mitään sekaannuksen vaaraa, jos niputtaa ne tukevasti ja merkkaa ruotokaavioonkin selkeesti, että asia on hoidettu kahdella kaapelilla. Kaapeli on piilossa muuten koko matkan ja siihen ei pääse käsiksi purkamatta taloa.
Onko asia laiton ja missä kohtaa standardia se on sanottu?
Toivoisin, että vaikka vts00x tai vastaava, joka tuntee standardin kertoisi kohdan, koska tuo kaapelin uusiminen maksaa jonkin verran. Veto on lyhyehkö, mutta hankala ja siksi aikaa vievä. Lisäksi talon omistaja on böönä, jota haluan ehdottomasti päästä painamaan. En halua rahastaa turhilla asennuksilla, jos homman saa toimimaan halvemmallakin ja se on lisäksi laillinen.
Mutta tämä. Lämminvesivaraaja oli kytketty kolmivaiheisesti. Syöttökaapeli oli vedetty kahdella MMJ 3x2,5S-kaapelilla. Vaiheista kaksi kulki toista kaapelia pitkin ja siitä oli kevi katkaistu. Toista kaapelia pitkin meni yksi vaihe, nolla ja suojamaa.
Eli kahdesta yksivaihekaapelista oli tehty kätevästi yksi kolmivaihekaapeli.
Kaapeleita ei oltu niputettu kummastakaan päästä eikä merkitty mitenkään. Asia selvisi hieman tarkemmin piuhoja seuratessa, kun ihmeteltiin mikä ohjaus tms. kaapeli se toinen on...
Riittääkö jos molemmista päistä niputtaa kaapelit nippareilla tukevasti yhteen ja merkkaa ko. kaapelit selkeesti yhdeksi kaapeliksi, jne?
Kaapelia on hankala enää uusia. Tällainenhan oli ennen muinoin selkeesti kielletty, mutta miten on nykyään? Tuossahan ei ole mitään sekaannuksen vaaraa, jos niputtaa ne tukevasti ja merkkaa ruotokaavioonkin selkeesti, että asia on hoidettu kahdella kaapelilla. Kaapeli on piilossa muuten koko matkan ja siihen ei pääse käsiksi purkamatta taloa.
Onko asia laiton ja missä kohtaa standardia se on sanottu?
Toivoisin, että vaikka vts00x tai vastaava, joka tuntee standardin kertoisi kohdan, koska tuo kaapelin uusiminen maksaa jonkin verran. Veto on lyhyehkö, mutta hankala ja siksi aikaa vievä. Lisäksi talon omistaja on böönä, jota haluan ehdottomasti päästä painamaan. En halua rahastaa turhilla asennuksilla, jos homman saa toimimaan halvemmallakin ja se on lisäksi laillinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ei ole määräysten mukainen eikä saakaan kuin uudella kaapelilla. Ryhmäjohdossa pitää olla kaikki äärijohtimet samassa kaapelissa. Vastuun voit ottaa itsellesi ja kannat sitä lain edellyttämän ajan. Mutta jos se lvv onkin 400 voltin kahdelle vaiheelle kytkettävä, riittää yksi 3x2,5 kaapeli, nollaa ei tarvita lainkaan. Kiellettyä asennustapaa ei välttämättä suoraan sanota määräyksissä, vaan siltä selviää, mikä on sallittua.
kohdassa se sanotaan?
kertoa, kun en löytänyt sfs6000 opuksesta semmoista kohtaa pikku lukemisella. Mutta tuo asennus täytynee tulkita kojeeksi, jota syötetään kahdella ryhmäjohdolla ja molemmissa tulee käyttää ainakin suojajohdinta ja koje eli lvv pitäisi merkitä kilvellä esim." kojeeseen kytketty kaksi ryhmäjohtoa". Nollajohtohan ei ole ryhmäjohdossa pakollinen, jos sitä ei tarvita.
"... syötetään kahdella ryhmäjohdolla ja molemmissa tulee käyttää ainakin suojajohdinta.."
jätän nämä seksijutut niitä paremmin tuntevien vastattavaksi...
Se sähköasiahan tuli jo muiden viesteissä selväksi: kolmivaihekäytössä kaapeli uusiksi tai vaihtoehtoisesti kytkentämuutos kaksivaiheiseksi.
SFS6000 sallii tällaisen viritelmän.
Kyseessä kun on asennukset, jotka on tehnyt amatööri ja on löytynyt tuurilla urakoitsija joka korjaa asennukset ja ottaa ko. laitteiston vieläpä käyttöön. Nyt voidaan sfs6000 normaali suositukset tottakai ohittaa. Lisäksi kyseessä on muutenkin vain suositus, kuten ko. kohdassa lukee. Asiasta ei tarvitse siksi tehdä mitään tutkielmaa, jos tämä asennus poikkeaa standardin mukaisesta ohjeesta. Katso kohta 521.6.
Ei ole mitään järkeä uusia jälkeen päin sitä kaapelia, jos se on hankalaa. Kunnon niputus molemmista päistä ja merkinnät.
Lisäksi maalaisjärjelläkin ajatellen ko. asiassa ei ole mitään hämminkiä, kun sen hoitaa kunnolla. Molempiin päihin voi laittaa vaikkapa ison kutistesukan, jonka sisällä molemmmat kaapelipäät ovat sekä lisäksi pari nippusidettä vahvikkeeksi.
Tämähän on tietenkin hyvän asennustavan vastainen ratkaisu. Mutta jos ne on jo asennettu, niin järkeäkin saa silloin käyttää, varsinkin jos se on vieläpä sallittu ratkaisu, vaikkeikaan suositeltu ratkaisu.
Siitä vaan. Jos joku keksii kohdan, mikä kieltää totaalisesti asian, niin on turha vaieta. Linkit ja vinkit kehiin vaan. Helppo on vetää yleis juttua tyyliin "Ei ole sallittu" ..
Onko se siis jossain sfs6000 kohdassa kielletty? Sitä ehkä haetaan. Epäilempä vahvasti ettei ole kielletty.
Päivastaista juttuahan sieltä löytyy, kun sitä selaa (521.6).
Saatiinko me ?
No kyllä talo puretaan vaikka kivijalkaan ja rakennetaan uudestaan jos sielä sähköt on asennettu ihan miten sattuu se on aivan selvä asia. Toinen asia on sitten se että hyväksyykö ja ottaako sähköasentaja vastuun omasta asennuksestaan joka ei ole aivan asennustapa suosituksen mukainen mutta ei selkeästi riko sähköturvallisuusmääräyksiä. Kuitenkin se on selvä että jos on paperiin oman leiman lyönyt niin on turha selittää että "Ei sitä oikein voinut paremmin kun oli jo väärin tehty".
Kun aloittajalla oli se hirmu böönä tähtäimessä ja kova kutina päästä painamaan :) Eikö standardista löydy kohtaa jossa olisi pillupalkalkalla tehtyjen asennusten lieventävät asian haarat :)
Miten kävi, saitko?
Pyhäkoulussako teille sähköasioita opetetaan? Sähköasiat on ihan tavallisia maallisia murheita.
Mitään ei tarvitse arvailla. Katso tuo kohta 521.6.
Kenenkään ei tarvitse purkaa taloja uskovaisten asentajien takia. Sitä varten on selkeet ohjeet kun viitsii niitä lukea. Tällaisissa kiperissä tilanteissa kannattaa nimenomaan lukea noita suosituksia, jotta pukille pääsy varmistuu.
Kuka eukko antaa asentajalle, joka purkaa ja uusii tyhjän takia koko talon?
liity lainkaan kysyjän kertomaan tapaukseen. Mainitsemasi kohta sallii samaan asennusputkeen tai kaapeliin useita eri virtapiirejä vieläpä eri jännitetasoilla, kunhan eristykset ovat suurimman esiintyvän jänniteen mukaiset.
Yhden virtapiirin rakentaminen useasta kaapelista (poislukien yksijohdinkaapelit) on sen verran mahdoton ajatuksenakin, ettei standardi ota edes sellaiseen kantaa.
Jos kytkennästä aiheutuu vaaraa esim. sen aiheuttaman epätietoisuuden vuoksi (ei osata erottaa kaikkia äärijohtimia oikein), se on selvästi säädösten vastainen. Siksipä pysyn edelleen kannassani.
No jos niputus päistä riittäisi niin aika heikosti olisi asiat. Saisiko ryhmäjohdot sitte sillä välillä kulkea eri asennusputkissa? Entäs eripuolilta taloa yhteen pistorasiaan? Mitäs voikos samaan jakorasiaankin sitten tuoda eri ryhmistä nollia maita ja vaiheita sekaisin? Kyllä ne saman ryhmän äärijohtimet on samassa putkessa tai asennusjohdossa kuljettava se on ihan selvä juttu ei tuollaisen takia edes jaksa kirjoja availla. Eriasia sitten pelv selv tms. järjestelmissä.
outoa tulkintaa. Pistäppä nyt se standardin kohta, missä asia on kielletty. Ei taida löytyä.
Ei pidä keksiä hatusta asioita.
Sinun pitäisi tietää kun olet tarkastaja.
Sinähän kuulut näköjään myös noihin puoskareihin jotka luottaa toisten kertomaan ja kuulupuheisiin sekä elää vielä vanhaa stm-aikaa.
Opetelkaa lukemaan sähköalan standardeja hyvät miehet.
Ei tuollaisilla mutu-menetelmillä ja vanhojen asioiden jankutuksella pitkälle pötkitä maailmalla. Joku järki pitää olla ja hieman pitää sentään viitsiä ottaa selvää uusistakin standardeista.
Lisäksi. Mitä ihmeen epätietoisuutta siitä aiheutuu ja kenelle, jos kaapelinpäät pultataan yhteen sekä piirustuksiin merkitään kyseessä olevan poikkeava tapaus?
Poikkeavia asennuksia näkee pilvin pimein suurissakin teollisuuslaitoksissa.
Jos tuntisit standardit ja ohjeet ymmärtäisit, että sähkölaitteistoista, jne. kuuluu laatia selkeät merkinnät ja dokumentit. Sellaiset, että mitään epäselvää ei ole asennusten laadusta. Onko tämä uutta sinulle? Homma ei mene enää niin, että joka jannun täytyy ilman kuvia ja piirustuksia olla välittömästi selvillä kaikista asennuksista. Tähän jekkuun olet selkeesti mennyt. Menet nyt pahasti metsään ja olet ajasta parikymmentä vuotta jäljessä. Ei kun kurseille vaan.
ollakseen erikoishyvä provo.
Suomesta löytyy ainakin yksi voimalaitos, jossa yksi kaapeli on yksi johdin, kaikki kaapelin johtimet on niputettu yhteen, koska riittävän vahvaa kaapelia ei valmisteta. Näitä niputettuja käsivarren paksuisia kaapeleita on 3 kpl rinnakkain.
Tällöin puhutaan rinnan kytketyistä kaapeleista.
Jos se on tehty lain mukaan, on kaapelin kummassakin päässä sulakkeet jokaisella johtimella.
näkee teollisuuslaitoksissa.
Hyvin usein on esim. Nolla tai PE- johdin vedetty nippusiteellä kaapelin kylkeen. Näillä on tehty parannuksia vanhoihin järjestelmiin.
Nuo mainitsemasi rinnakytketyt kaapelit on arkipäivää ja niistä on mitoistusohjeet jne.
tarkoitaa myös yksijohdinkaapeliasennusta, jota joudutaan varsin paljonkin käyttämään juuri mainitsemastasi syystä. Yksijohdinkaapeleita käytetään myös suurivirtaisissa tilapäisjakeluissa. Kolmas esimerkki yksijohdinkapeeleiden käytöstä on tietysti suurvirtajärjestelmät.
Sulakkeet molempiin päihin tai katkaisijasuojaus tarvitaan toki vasta silloin, kun rinnankytkettyjä johtimia on kolme tai enemmän.
Taisi böönä katsoa ettei ole ukosta sähkäriksi vaikka kuinka kiimainen olisi. Paistoikohan läpi. Nyt se taitaa antaa oikealle sähkärille jonka ei tarvitse varaajan kytkentöjä täältä kysellä.
kuten itselläni on usein tapana sanoa, kun kysytään miksi olen niin hiljainen.
"Panomies ei puhu se panee"
Ohje soveltuu yhtä hyvin puhumisen sijasta myös netissä roikkumiseen.
Siksipä juuri olen ollut aika hiljaa langoilla.
Kysyin asiasta, koska en löytänyt mitään aiheeseen sopivaa tekstiä mistään pikku etsimisellä.
Näyttääpä siltä, ettei kukaan ole oikein löytänyt.
Eikä asia enää kiinnosta, koska olen jo toisella työmaallakin. Mukavampi se on antaa toisten etsiä vastaukset, kun itse on duunaamassa emäntiä. Sähkömieshän saa aina. Eihän me olla mitään reumapolviliippareita.
Kunpa pojat ymmärtäisitte asioiden tärkeysjärjestyksen. Kyllä ammattiasioista täytyy olla innostunut. Mutta kun tuota hyvää tavaraa on tuolla kuljeksimassa niin paljon että ihan hirvittää.
Niin paljon on naisia, mutta niin vähän on aikaa.